N222
Kuvasit että anoppisi vaikuttaa vielä erittäin masentuneelta.
Mikäli diagnoosi on vielä vakava tai vaikea,jopa keskivaikeakin masennus,ei hän luultavasti jaksa keskittyä vielä mihinkään kätten töihin.
Tuo television katseleminen vie hänen ajatuksensa hetkeksi pois omasta tilastaan,josta hän kyllä kärsii suunnattomasti.
Oletko huomannut käydessäsi,että hänellä olisi keskittymisvaikeuksia ja muistamattomuutta.
Ne kuuluvat kuvaan ja ärsyttävät ihmistä itseään vielä enemmän.
Lukemastaan ei yleensä ymmärrä mitään,koska keskittyminen estää esim.kirjan lukemisen.
Sukkapuikot tuntuvat lähinnä rautakangilta.
Sitä tilaa on mahdotonta tuntea,jos ei ole itse siinä ollut ja ymmärrettävästi läheiset väsyvät ja joskus ovat äärettömän vihaisiakin masentuneelle.Sekin on ymmärrettävää,koska haluaisi niin tämän ihmisen "takaisin".
Olette tosiaan kovin nuoria ja tämä on raskas asia omaisille.
Itseni kohdalla,kun vielä välillä menen tuohon vakavaan tilaan,annan vain itselleni luvan olla siinä.
Ei tarvitse teeskennellä,koska sekin vie voimia,eikä yleensä onnistu.
Kerron lapsilleni suoraan,että nyt ei kannata tulla,koska on tämä vaihe.
En jaksa puhua ja nukun paljon.
Koska olen sairastanut eriasteisia masennuskausia niin kauan,on tämä minulle kuitenkin jo niin tuttua,että olen sen vain hyväksynyt.
Näin on ja tästä seuraa taas parempi kausi.
Ajatusten synkkyys kuuluu kuvaan,eikä masentunut voi sille yhtään mitään.
Tulee kuitenkin muistaa,että ette voi myöskään kovin paljoa tehdä.
Käydä hänen ehdoillaan,mutta ei ajaa häntä paniikkiin sillä,että hänen pitäisi jotain jaksaa,mihin hän ei kykene.
Tällainen on valitettavasti yhteiskuntamme tänään.
Täällä etelä-suomessa,ei ole enää edes avo-osastoa jonne mennä,jos haluaisi.Kaikki on sijoitettu avo"hoitoon",jotka kynnelle kykenevät.
Eipä se mitään hoitoa ole.Omaisten murheeksi ja silloin tällöin terapiaa mikäli haluaa mennä.
Tässä sinulle muutamia linkkejä jota kautta voisit yrittää apua.
Paikallinen kriisikeskus,jos teilläpäin on.Sieltä saa tukihenkilön,joka on koulutettu tehtäväänsä.
Vertaistukihenkilö olisi paras,koska tuntee sairauden parhaiten ja kykenee ymmärtämään mihin anoppisi kykenee,mihin ei.
AA-klinikka,jonka kautta hänelle voidaan yrittää paikkaa esim.mielenterveystoimiston päiväosastolle.
Mielenterveystoimistoon suoraan soittamalla ja kysymällä mitä he voivat tarjota.
Varaudu siihen,että anti on olematon,mutta ole sinnikäs ja vaadi hoitoa!
Kerro huolenne ja tilanne sellaisena kuin se on.Sillä todella pahalta se kuulosti.
Parasta olisi teidän kaikkien kannalta,että kunta hoitaa tehtävän,joka sille kuuluu.Muuten on uupuneita kolme ja teidän nuori elämänne piloilla.
Olet huolehtiva ja tunnistat hänen tilansa,joten osaat asiankin esittää.
Mutta älä tyydy siihen ein tarjontaan,vaan ole sinnikäs.
Kun vaikein masennusaste on takana,niin hän jaksaa taas kiinnostua asioista.Ensin pienistä,sitten isommista.
Soittaminen päivittäin kyllä kannattaa,mikäli ei sulje puhelimia,silla useat (minä myös) toimivat näin,koska eivät jaksa tilaansa selittää,kun eivät tule ymmärretyksi.
Voimia sinulle ja avollesi!On hienoa,että noin nuorena jaksat huolehtia,mutta älkää antako tilanteen viedä omaa nuorta elämäänne pelkästään siihen,sillä masentuneen seura,kuten tiedät,ei ole kovin mieltä ylentävää.
Hän kuitenkin ilmaisee halunsa pitää yhteyttä muihin ihmisiin,mikä hienoa,jos paikka esim.päiväosastolla järjestyisi.
Sen nimittäin taytyy perustua vapaaehtoisuuteen,ja hänen haluunsa.
Toivottavasti mielialansa kohoaa pian ja sen myötä teidän kaikkien.
