seuraava »

[mirka222]

Olenpas tänään puheliaalla tuulella . Olen huomannut, että ihmiset avautuvat minulle tavallista herkemmin ja kysyvät apua ongelmiinsa, mikä ei ole aina ihan mukava juttu. Esimerkiksi eräs opiskelukaverini, jonka olen tuntenut vasta muutaman kuukauden ajan, avautui minulle tosi henkilökohtaisista ja kipeistä asioista ja halusi kuulla, mitä minulla on asiaan sanottavana. Samoin tuleva työni ei suoranaisesti liity psykologiaan, mutta käytännössä joudumme käsittelemään tunteisiin liittyviä asioita työssämme äärettömän paljon. Nyt opiskeluaikana me olemme harjoitelleet ihan oikeiden asiakkaiden kanssa tulevaa työtämme, ja kun puhuin ensimmäisen kerran vasta puhelimessa tämän hetkisen asiakkaan kanssa, hän avautui ja purskahti itkuun ja kertoi melkein koko elämäntarinansa. Samoin ystäväni soittavat aina, kun haluavat, että analysoin, että miksi tapahtui näin ja näin..Hyvän päivän tututkin saattavat kertoa henkilökohtaisia asioitaan.
Itse tykkään kyllä auttaa/analysoida asioiden syitä ja seurauksia sen hetkisessä tilanteessa (saatan juuttua esimerkiksi tunniksi vaikka kauppaan keskustelemaan), mutta jälkeenpäin minut valtaa suunnaton ahdistus varsinkin vakavemmissa asioissa. Tulee sellainen olo, että en jaksaisi nähdä kyseistä henkilöä vähään aikaan, mutta toisaalta tunnen syyllisyyttä ahdistuneesta olostani, sillä henkilö on juuri uskoutunut minulle. Lisäksi joskus minulle avautunut henkilö rupeaa roikkumaan minussa kiinni, joka ahdistaa vielä enemmän. En tiedä johtuuko se siitä, että annan itsestäni liikaa tai uppoudun asiaan liian syvästi tai jotain. Huolettaa jo tulevan työni kannalta, että miten kestän, jos kaikki asiakkaat avautuvat minulle itse työhön liittymättömistä asioista. En ole kuullut, että opiskelukavereilleni olisi käyny samoin nyt harjoiteltaessa. Kysymys kuulukin: miten pystyn auttamaan ihmisiä, menemättä liian syvälle tilanteeseen, niin että rupeaa ahdistamaan?   

[Esmiralda]

Joskus olen itsekin tuntenut, että toisen avautuminen on kuin suuri aarre, joka minulle ojennetaan, edessäni aitoa ihmiselämää.  ja joskus, että minuun takerrutaan kuin hengen hädässä. 

Olla luotettu ihminen on kullanarvoinen asia. Ja pitää huolta omasta olotilasta yhtä kullanarvoinen.

Kuunteleminen ei tarkoita ollenkaan sitä että joutuu vastuuseen toisen elämästä. Toinen on puhdistanut mieltänsä sinun kanssasi. Hänen elämää. Ei sinun. Hän on kuitenkin löytänyt objektiivisuutta siinä samalla kun on voinut puhua sinulle. Sekin on paljon ja riittänee.

On usein surullista, että kun löytää luotettavan ystävän, häneen takertuu ja pitää toista liiankin paljon kainalosauvanaan.

Toivon, että pystyt maaduttamaan itsesi, puhdistamaan ahdistuksesi ja sanomaan toiselle suoraan mitä tunnet. Esim. ahdistuksen. On sinunkin vuorosi sanoa, miltä sinusta tuntuu.

[mirka222]

Mutta jos sanon toiselle, että ahdistaa niin voi olla, että hän ei enää koskaan puhu mitään omista asioistaan ja välimme muuttuvat muodollisiksi. En myöskään oikein osaa sanoa asioita korulausein/kaunistellen vaan sanon ne suoraan, sekin saattaa loukata jotakuta En tiedä pitäisikö itse puhua sitten enemmän arkipäiväisistä asioista ihmisten kanssa. Nyt kun ajattelee niin on helpompi olla sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa voi vaan höpöttää ja puhua niitä näitä. Toisaalta nämä asiat ovat melko tylsiä ja kiinnostamattomia. Ajaudun aina huomaamattani keskustelemaan vakavista taikka henkisistä asioista (lähes kaikkien kanssa ), koska ne minua eniten kiinnostavat. Ehkä tämä saa ihmiset sitten avautumaan herkemmin. 

[Mirjam*]

Joskus aikanaan sain tällaiset "assertiiviset oikeudet listan" ja se on musta aikas hyvä.
TOSIN mä ite vaihtaisin siihen sanan sinulla ja sinä tilalle; KAIKILLA ja kaikki.
Sitten se vaatiikin jo avointa vuorovaikutusta, eikä käänny narsismin puolelle. =)))

-Sinulla itselläsi on oikeus arvioida omaa käyttäytymistäsi, ajatuksiasi ja tunteitasi sekä ottaa vastuu niistä ja niiden seurauksista.

-Sinun ei tarvitse selittää käyttäytymisesi syitä.

-Sinulla on oikeus itse päättää, missä määrin sinun on löydettävä ratkaisuja jonkun toisen ihmisen ongelmiin.

-Sinulla on oikeus muuttaa mielesi.

-Sinulla on oikeus erehtyä ja vastata erehdyksistäsi.

-Sinulla on oikeus olla epäjohdonmukainen ratkaisuissasi.

-Sinulla on oikeus sanoa: en ymmärrä, en välitä.

-Sinulla on oikeus ja velvollisuus puolustaa itseäsi silloinkin, kun se loukkaa jotakuta toista, sikäli kuin vaikuttimenasi on itsesi puolustus ja suojelu eikä hyökkäys.

-Sinulla on oikeus ja velvollisuus kertoa jollekulle toiselle omista tarpeistasi (mitä sinä haluat), silloinkin, kun toinen ajattelee, että tarpeesi ovat aiheettomia ja epäjohdonmukaisia, toinen ei halua kuulla tarpeistasi, toinen loukkaantuu ja kiihtyy sinua kuunnellessaan, itse ajattelet, ettei sinulla pitäisi olla tällaisia tarpeita.

-Sinulla on oikeus ja velvollisuus käyttää omaa arvostelukykyäsi päättääksesi, onko jonkun toisen ihmisen pyyntö kohtuullinen.

-Sinulla on oikeus ja velvollisuus vastata kieltävästi tuntematta syyllisyyttä silloinkin, kun pyytäjä välttämättä haluaisi sinun suostuvan, on sinuun nähden johtavassa asemassa tai vetoaa tunteisiin.

-Sinulla on oikeus ja velvollisuus sanoa, miten toisen ihmisen sanat ja teot vaikuttavat sinun tunteisiisi.

[Päivi]

taitaa olla niin että ne jotka eivät osaa kuunnella, puhuvat.

mutta tääkin on taas vaan mielipide eikä suinkaan absoluuttinen totuus 

[BlueRose]

Heips Itse olen ikäni ollut sellaisessa tilanteessa, kuuntelen ja myötäelän liikaakin välillä toisten ongelmissa ja se näkyy minulla kehossa oireiluna esim. kivut ja väsymys ja hormooni tasot heittelee olen liian empaattinen ja jos vaan olen jollekkin se ainut ilon lähde sillä hetkellä, niin jaksan kyllä edelleenkin jatkaa, tosin joskus on pakko ottaa breikkiä ja sillon mie nukun  suosittelen lukemaan valtosen kirjan''kiltteydestä kipeät'' itse olen lukemassa sitä tällä hetkellä ja uskon, että meidän suurin ongelma on liiallinen kiltteys, josta voi tulla raiste jossakin elämänvaiheessa, pitää vaan joskus olla itselle hyvä ja opetella ottamaan *EI* asenne tosin pehmeämässä muodossa mutta kuitenkin pysyä päätöksessään

[mirka222]

Sawotar, hyviä ajatuksia, juuri samanlaisia tuntemuksia itselläni  . Tiedostan, että ongelma on minussa ja tavassani käsitellä näitä asioista, ei ihmisissä, jotka avautuvat minulle. Tuntuu, että tämä surun ja huolen energia virtaa omaan energiakenttään eikä siltä pysty suojautumaan tai jotain. Asiaan uppoutuu liikaa ja tekee siitä oman ongelman, ja jos yrittää irrottautua siitä, tuntee syyllisyyttä siitä, että on välinpitämätön. Alkaa ikäänkuin myötäelää ja järjestellä toisen ihmisen asioita kuten parhaiten näkee oman elämän ja hyvinvoinnin kustannuksella, vaikka toinen ei sitä vaatisikaan. Tästä ei hyvä seuraa  :. Olen muutaman kerran ns. uhrautunut toiselle ihmiselle ja lopultahan siitä on seurannut ydinräjähdys oinasmaiseen tapaan . Tajuan nyt, että olen tiedostamattani tehnyt sitä myös kohta 5vuotta kestävässä seurustelusuhteessani, joka on aiheuttanut pelkkää surua ja tyytymättömyyttä sekä raivareita. Pikku hiljaa olen alkanut tiedostamaan, että kaikki ihmiset tekevät loppujen lopuksi omat valintansa enkä voi pelastaa ketään/alkaa järjestellä kenenkään elämää. Siitä suurimmat ongelmani ovat elämässäni johtuneet. Ensin uhraudun täysin toiselle ihmiselle ja lopulta räjähdän totaalisesti voimavarojen loppuessa. Luonneanalyysini/syntymäkarttani tukee myös tätä havaintoa. Kartalta löytyy T-risti ja Kehto. Olen kuulemma edellisessä elämässäni käyttänyt vahvuuksiani liikaa toisten ihmisten hyväksi ja tässä elämässä "auttamiseni" vain pahentaa ihmisten asioita.