seuraava »

[Alzbeta]

Hei, olen 23-vuotias nainen kai jo voisi sanoa, mutta siitä huolimatta koen että 50 lähestyvät vanhempani kohtelevat minua kuin pientä tyttöä. En ole mikään pitkä, en ole koskaan ollut, kun taas vanhempani ovat keskimääräistä pidempiä.

Tiedän, että olen vielä nuori, mutta kuitenkin opiskellut ja asunut ja elänyt itsenäisesti jo yli 4 vuotta vaikka en seurustele eikä minulla ole perhettä ja tunteeni heittelevät ja olen pienikokoinen niin siitä huolimatta toivoisin, että vanhempani voisivat edes kohdella minua kuin aikuista itsenäistä ja oman tahdon omaavaa älykästä ihmistä.

Olen ollut masentunut ja siis saanut siihen myös lääkityksen, vanhempani myös tietävät tämän, siitä huolimatta jos minulla on apea päivä niin saan kuulla piikittelyä tyyliin "onko pipo kireällä" ja voi että kuinka se sattuu.

Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä, en todellakaan ymmärrä. Vihaan melkein vanhempiani tämän takia, vaikka en todellakaan haluaisi.

[satupäivi]

Oma kokemukseni vanhemmista on, että he pitävät vieläkin pienenä.
Olen jo 38. Vanhemmuus ei koskaan lakkaa ja kukin toteuttaa
vanhemmuuttaan omista lähtökohdistaan.
Lapsi vapautuu vanhemmistaan, kun on itse riippumaton, huolimatta
siitä mitä vanhempi sanoo tai tekee.
Katsoessari rakkauden silmin, vapaana, ymmarrät heidän
toimivansa parhaalla osaamallaan tavalla. Otat vastaan sen minkä tahdot ja loppuun voit suhtautua rakkaudella.
Ei aina helppoa, mutta kannattaa!
Parastaan antavat ja itse heidät valitsit. Siitä näkökulmasta
löytyy monta kasvukohtaa meillä kaikilla.

Voimaa vähdä lävitse ytimeen! 

Päivi

[Heli]

Tämä liittyy asiaan hiukan vierestä, mutta kannattaa lukea..
Matti Kuuselan hopeasulkaviestit ja vanhemmille anteeksiantaminen.
Tämä on kanavoitua tietoa !!! Että jos kiinnostaa päästä asiasta yli!!

[Freelancer]

Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä, en todellakaan ymmärrä. Vihaan melkein vanhempiani tämän takia, vaikka en todellakaan haluaisi.

Usein vanhemmat kuitenkin yrittävät rakastaen parhaansa, ehkä he kuvittelevat heittävänsä kevennyksenä että "onko pipo kireällä"  Mutta eivät ehkä osaa ajatella että se sattuu suhun. 

Oon huomannu usein sen että nykyvanhemmilla ei välttämättä tietoisuus aina riitä jotta ne ymmärtäisivät nuorempiaan, varsinkaan tänä päivänä kun monet nuoret ovat jo henkisesti orientoituneita, tuntevat ja ymmärtävät totuutta paljon syvemmälti kuin vanhemman ikäluokan edustajat. Eikä vanhempi ikäluokka useinkaan ymmärrä nykynuoren ja -aikuisen haasteita tässä henkisessä kasvussa koska he eivät ole vastaavia haasteita omassa nuoruudessaan kokeneet. Eivät ne ymmärrä syitä masennukselle, eivät tiedä tunnepatoutumien purkamisesta mitään, pelkäävät itkun suurta määrää joka polulla kulkijaa kohtaa, eivät tiedä mitä on kosminen tuska eivätkä ymmärrä henkiseen kasvuun liittyviä fyysisiä oireita jne. Eli kaikkea sitä mitä tällä hetkellä henkisellä polulla kulkeva sukupolvi joutuu kohtaamaani. Haasteet ovat ihan erilaisia kuin vielä 20-30 vuotta sitten.

Vihata ei kannata vanhempiaan, kyllä he Alzbeta sua rakastaa eivätkä tahallaan satuta! 

Joissain tapauksissa voi olla parempi ettei odota vanhemmiltaan ymmärrystä kun voi hyvinkin olla ettei niillä ole edellytyksiä ymmärtää. Joten rakastetaan vanhempiamme, he ovat sentään tehneet meidät!! 

[Freelancer]

Tämä liittyy asiaan hiukan vierestä, mutta kannattaa lukea..
Matti Kuuselan hopeasulkaviestit ja vanhemmille anteeksiantaminen.
Tämä on kanavoitua tietoa !!! Että jos kiinnostaa päästä asiasta yli!!

Totta, kannattaa lukea! Jos jollakulla ei sitä ole ja haluaa sen lukea niin voin copypastata vaikka yksityisviestinä.

Matin listalle voi ilmoittautua:
"Saat vapaasti välittää Hopeasulkaviestejä myös ystävillesi. Jos haluat viestit suoraan itsellesi, kirjoita minulle osoitteella vega5@saunalahti.fi - Matti."

[Rakkauden enkeli]

Satupäivi ja Freelancer, kirjoititte asiaa! Noinhan se on.

[remppa11]

Hei, olen 23-vuotias nainen kai jo voisi sanoa, mutta siitä huolimatta koen että 50 lähestyvät vanhempani kohtelevat minua kuin pientä tyttöä. En ole mikään pitkä, en ole koskaan ollut, kun taas vanhempani ovat keskimääräistä pidempiä.

Tiedän, että olen vielä nuori, mutta kuitenkin opiskellut ja asunut ja elänyt itsenäisesti jo yli 4 vuotta vaikka en seurustele eikä minulla ole perhettä ja tunteeni heittelevät ja olen pienikokoinen niin siitä huolimatta toivoisin, että vanhempani voisivat edes kohdella minua kuin aikuista itsenäistä ja oman tahdon omaavaa älykästä ihmistä.

Olen ollut masentunut ja siis saanut siihen myös lääkityksen, vanhempani myös tietävät tämän, siitä huolimatta jos minulla on apea päivä niin saan kuulla piikittelyä tyyliin "onko pipo kireällä" ja voi että kuinka se sattuu.

Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä, en todellakaan ymmärrä. Vihaan melkein vanhempiani tämän takia, vaikka en todellakaan haluaisi.

Toivottavasti en masenna sua lisää,sillä olen itse 42 ja mulla eteskin äitini kohtele mua kanssa kuin teiniä.Niin on ollut aina.Olen eronnut pitkästä suhteesta,mulla on lapsi ja elän tieteskin omillani lapsen kanssa.Mutta omillaan eläminen ei ole estänyt äitiäni koskaa sekaantumasta puuttumasta asioihini.Hänellä omasta m,ilestään on aina ollut oikeus sen varjolla että on huolissaan meistä lapsistaan jne.puuttu apiikitellä,suuttua jne.hänen tapa on elää yhtä suuntaa,ei ole mitään muuta tapaa.Aina ensimmäisen takaiskun tullessa ja sen kuullessa on santa kauheeta mitä ihmiset sanoo,ja kuis nyt noin mitä olenkaan tehnyt väärin että säkin oot tuommoinen jne.jnen.Hän tyrmää ystävni ,hän tyrmää harrasrukseni sen että en sovellu katekoriaan 41 pian 42 vuotias nainen jne.Hän syyllistää ja solvaa paheksuu ja hönkkii kaikesta ja kaikille meille tai ei niin paljon keskimmäiselle pojalleen,Isäni ei enää tai ei koskaan ole tuominnut ja nyt hän on niin sairas ettei enää jaksa olla kiinnostunutkaan,häntäkin äitini soimaa väheksyy tuskailee ja komentaa kuin poikasta.

En tiedä millai oisi suhtsuduttava,mutta en hirveen usein sano takasin,en vai mene heille.Olen saanut opin ettei vanhemmille haistateta vaikka mieli tekisi ja oisi helppoa itselleen olla käymättä,mutta kummiskin hän on äitini ja pidän isästäni suuresti en siis hänenkään takia voi olla käymättä.
Olen sitä mieltä että äitini ja hänen kaltaiset ihmiset ovat ns.köyhiä heidän elämäsä ei ole kuin he itse ja kun he tuntevat tyhjyyden se kääntyy katkeruudeksi ja sen voi syytää esim.lapsilleen etenkin jos he ei ole ns.täydellisiä,ja en koskaan voi ikävä kyllä sanoa kunnioittavani ns,äitiäni se on kauheeta kirjoittaa ja ääneen sanoa muta jos äiti tai yleensä bvanhemmat ei kykene lapsiaan hyväksymään aidosti virheineen puutteineen on se minusta asia joka on eräs surullisimmista asioista ja siinä ei enää sananlasku kunnioita isääsi ja äitiäsi ole pätevä.
Mnä nyt aikuisena olen koettanut olla kuin asia ei haittaisi enää mutta kylläö se haiottaa,ja nyt koetan olla elää niin että en itse kohtele lastani kuten mua on kohdeltu,eli koetan antaa hänelle oasteita neuvoja,rakkautta huolenpitoa,tukahduttamatta hänen omaa itseään leimaamatta häntä jo alku metreillä ja yritän antaa tilaa kehittyä yksilöksi ei kuvakseni.
Toivon sulle jaksamista ja että löydät tavan jolla asia ei vaivaa sua niin.

[Ivan]

Sellaisia ne vanhemmat on.
Ja uskon, että jokaisen on vain irrottauduttava heistä, niin sanotusti tapettava mielessään.

[Vajra]

Ehkäpä otatte vähän liian
raskaasti asiat,
tollanen "onko pipo kireellä" tai "oliko pahaa kahvia"
on vain leikkimielistä irvailua.
Jos ei sellaista kestä...

Niin voi voi... pikku raukkaa.... kyllä se siitä...
=E

Mulla on vähän sellainen luonne että tollaisissa tilanteissa heitän
vaan lisää vettä myllyyn ja vedän jonkun shown siitä tai
alan, kuten ala-asteen opettajanikin jo sanoi "sooloilemaan"
emt.
Jokainen kai tavallaan 

[CorvusLeonis]

Minulta taas vanhemmat kyselevät neuvoja milloin mihinkin. Toisaalta he ovatkin hieman seniilejä. :

[Usvametsä]

Surullista mutta totta varmasti joka sana, mitä tästä aiheesta tänne kirjoititte. Rakkaat ihmiset, muistattehan nämä sanat vielä silloin, kun omanne alkavat itsenäistyä ja tekevät pesäeroa kodistaan.

Minun mielestäni vanhempien yksi suurimmista/vaativimmista tehtävistä, on kasvattaa lapsistaan itsenäisiä ja vanhemmistaan riippumattomia kansalaisia. On niin helppoa luoda lapsen silmissä itsestään korvaamaton ja kaikkitietävä vanhempi.

Enpä usko, että sellaista sukupolvea olisi vielä maanpäällä ollutkaan, mikä ei olisi syyttänyt vanhempiensa sukupolvea ymmärtämättömäksi ja väittänyt, että nykyajan ongelmat ovat ihan toista kuin silloin. Jokaisena aikakautena ovat omat ongelmat. Kehitys ja teknologia muuttavat asioiden nimiä, mutta perusongelmat ovat luullakseni aivan samat, kuin esim. 100 vuotta sitten.

 

[satupäivi]

Onhan ympärillämme paljon erilaisia ihmisiä, jotka ilmentävät olemusta eri tavoin.
Silti ei haittaa miten kukin on tai sanoo ja tekee - noin keskimäärin.
Ongelma on minusta omassa sitoutumuksessa, miten antaa jonkun vaikuttaa.
Vanhempana pyrin kasvattamaan lapseni itsenäiseksi, mutta kolmesta pojasta kaikki ovat erilaisia. Yksi heistä on sen kaltainen, että näyttäisi hänen olevan minussa kiinni pitkään.
Väkisin ei voi työntää pois. Elämän vain pitää saada tapahtua ja kaikkea tarvitaan, juuri ne haasteet, joita meillä on. Nehän auttavat laajentumaan. 

[Ozzette]

Rakastan vanhempiani hyvin paljon ja ihan KAIKESTA huolimatta ! Kukaanhan ei ole, eikä voi olla täydellinen. Olen tietysti aikuistuttuani ja sen myötä myös viisastuttuani (toivottavasti)  oppinut yhä paremmin heidän tekemisiään/tekemättä jättämisiään ymmärtämään ja hyväksymään. Olen antanut heille, sekä itselleni anteeksi kaikki välillämme olleet konfliktit/virheet. Eivät he TAHALLAAN virheitään ole tehneet... Vihanpito ketään kohtaan ei mielestäni kannata ! RAKKAUS on se, mikä kannattaa, mikä kantaa elämässä karikoidenkin yli ! Kun rakastaa, saa myös rakkautta !  Minulla on vain yhdet vanhemmat ja haluan täysillä vaalia hyviä ja rakastavia suhteitamme, niin kauan kuin täällä olemme ! Tehtyjä asioita ei saa tekemättömiksi, eikä menneessä kannata "rypeä". Haluan rakastaa heitä JUURI SELLAISINA KUIN OVAT ja juuri TÄSSÄ hetkessä ja NYT ! Huomennahan voi olla liian myöhäistä, enkä halua erota riidoissa, kaunoissa, selvittämättömissä asioissa ! Tottakai minua, kuten jokaista on joskus ärsyttänyt omat vanhemmat, mutta sellaistahan se elämä on. "Paapomisellaan" / sekaantumisellaan elämääni, he vain osoittavat, että välittävät ! Vaikea minunkin on ollut sitä välillä sietää/hyväksyä, mutta niin se vain on. Eivät he sitä "ilkeyttään" tee. Silloin olisi jotain mielestäni pielessä, elleivät he koskaan huolehtisi, "sekaantuisi"... Äitinikin on juuri sanonut, että lapset ovat aina vanhemmille lapsia, vaikka kuinka vanhoja olisivatkin. Niinhän se on... Olen aina heille se "pikkutyttö"... Vaikka olenkin "jo" 36v. "Hoidamme" aina tarpeen mukaan toinen toisiamme ja puolin ja toisin tulee vietettyä unettomia öitä... Etenkin minun kohdallani, olenhan "ongelmapesäke"... Hih !  Rakastan heitä, he rakastavat minua ja annamme toinen toisillemme anteeksi virheemme ja pidämme huolta toisistamme !!     

[Artemis]

Alzbeta, vanhemmat ovat yleensä huolissaan lapsistaan aina. Oma äitini saattaa kysyä kun olen hänen luotaan lähdössä että käynkö vielä vessassa ennen lähtöäni tai olenko varmasti syönyt 
He välittävät. Joskus heitä ei jaksa, varsinkin kun aiheuttavat huolia mutta hyvää ne yleensä tarkoittavat. Tsemppiä 

[mystery62]

Heipz 

Vanhemmuudesta sen verran, että äitinä hössöttäessäni en varmaankaan aina ajattele niinkään mitä tulee sanotuksi, ennenkuin lapsen (isonkin) loukkaantunut ilme kertoo "leikkimielisen huolenpitoni" tuntuneen lähes loukkaukselta. Kerropa vanhemmillesi suoraan
mikä sinua loukkaa tai ärsyttää, joskus rakkautta on helpompi näyttää kiusoitteluna kuin vaikkapa halaamalla, ikävä kyllä.

Oma äitini oli suurimman osan aikaa aika välinpitämätön ja isäni jo lievästi dementoituneena
alkaa tuntumaan enämpi lapselta kuin vanhemmalta kiukutteluineen, joten olisin varmasti mielissäni, jos joku muistaisi kysyä miten menee, vaikkapa piikikkäälläkin tyylillä...

Mutta eihän vanhemmistaan voi valittaa, syntyvä sielu kun vanhempansa valitsee...

JA PERHE ON PARAS JA PAHIN