Täällä on tuumailtu miten menee ravuilla ja kauriilla jne.
Mutta kuis kulkee veskareilla?
Itselläni ihan konkreettisessa tuttavapiirissä on vain pari veskaria, joten en osaa sanoa juuri muuta kuin oman kohtani.
Mites teillä astroveskarit (heh, meinasin kirjoittaa, että astro
vetskarit...
), onko elämä ollut ruusuilla tanssimista vai ristin raahaamista, vai kuten laulussa sanotaan: "antaa mennä, kun on alamäki vaan.."
Mie olen tässä kahden viimeisen vuoden aikana aikalailla heittäytynyt elämän vietäväksi, ensin otin loparit vakityöstä, vötkyilin pari kuukautta ja lepäilin, sitten kouluttauduin hierojaksi, taas kesän naatiskelin, sitten tein syksyn keikkahommia hierojana ja nyt taas lähden koulunpenkille.
Sanoisin, että itse olen oppinut paljon viimeaikoina. Oppinut itsestäni ja tuntuu, että olen onnellisesti "matkalla". Minne, no sitähän ei tiedä, mutta eipä ole väliksikään.
Koen mieheni maadoittajatyypikisi itselleni (kääk, hänellä onkin nouseva saturnus
), ja ehkä eniten päänvaivaa tuleekin hänen kauttaan. Hän on kyllä erittäin tunnollinen ja kunnollinen, tosi
-hemmo, vielä
. Mutta kai miulla menisi liian "lennokkaasti", ilman häntä. Sanoisinko, että paha tilanne, ihan tosi paha oli tuossa vuosituhannen vaihteessa, sen jälkeen on tilanne parantunut ja mitä enemmän olen vain heittäytynyt ja luottanut elämään, sitä lupsakemmin ovat asiat lutviutuneet. Kun vaan muistaa, ettei hätäile.
Tälleen täällä, kuinkas teillä muilla?
