Taas palaan pulmissani tänne....äiti auta....
Minä: Nyt olis kaksi johtotason paikkaa taas vapaana. Pitäsköhän hakea niitä?
Äiti: Tottakai rakas tyttäreni. Sinä kykenet ihan mihin tahansa. Hae ihmeessä.
Minä: Mutta kun ei kiinnosta enää pätkääkään hakata päätään seinään.
Äiti: No voi hyvänen aika. Oma häpeänsä on, jos eivät valitse sinua.
Ajatus:
Olisin Tosi Hyvä noissa hommissa ja koulutuskin riittää, mutta miksi yrittää, kun tyhjän saa pyytämättäkin.
Tulos:
Haen paikkoja, vaikka en enää jaksaisi. En ole motivoitunut, en pärjää haastatteluissa kun en usko mahdollisuuksiini tässä talossa, en saa paikkaa ja taas kerran olen hakannut päätäni seinään. Äidistä ei ollut apua.
Kysymys.
Mikä tässä tositarinassa on intuitiota ja mikä egon sananhelinää?