seuraava »

[Ikitosi]

Miten koet sosiaalisuuden tai epäsosiaalisuuden itsessäsi?
Entä toisissa ihmisissä?

Vaihteleeko sosiaalisuutesi, ja jos, niin noin millaisella aikajänteellä?

Koetko sosiaalisuuden luonteenpiirteenä, menestymisen edellytyksenä, ympäristön vaateena vai omana halunasi kommunikaatioon?

Miten tärkeäksi arvoasteikollesi sijoitat sosiaalisuuden ja sosiaaliset taidot?

Mitä on epäsosiaalisuus?

[allyson]

No kas IkitosI, ettei vaan aihe liittyis siihen meitin 12. huoneessa transitoivaan marsiin...   

Mitä on epäsosiaalisuus?
Se ei ole välttämättä synonyymi sosiaalisten taitojen puuttumiselle vaan vetäytymistä omasta halusta.
Yleisesti se varmaan koetaan huonona käytöksenä, mutta minusta epäsosiaalisuutta voi harjoittaa myös 'kauniisti'.

Arvostan sosiaalisuuden erittäin tärkeäksi, koska mulle se on samaa kuin vuorovaikutustaidot. Silloin kun ollaan porukassa ollaan sitä sitten täysillä ja toisia kunnioittaen.
Sosiaalisuus on ainakin sosiaalisen menestymisen edellytys. (mahtava päätelmä...)
Jos olisin ollut aina tällainen, kuin nyt tässä erakkovaiheessani, en kuuna päivänä olisi päässyt kokemaan kaikkea sitä mikä minulle on menestymistä.

Sosiaalisuus on myös osittain ympäristön vaatimaa, mutta kyllä se kumpuaa enimmäkseen ihmisestä itsestään. Kunnon jurottajaa ei ympäristön vaatimukset saa puhkeamaan small talkiin.
Myös epäsosiaalisuus voi olla halua kommunikaatioon - itsensä kanssa.

Mulle nämä kaksi asiaa taitaa olla vierekkäiset todellisuudet joissa sukkuloin ja siirtyminen niiden välillä on helppoa.
Yritin sanoa että, ensin pitää osata sosiaaliset säännöt että saa olla rauhassa epäsosiaalinen.

Ps. Äänestin epäsosiaalista, koska sitä ihan pohjimmiltani olen; itseriittoinen p***iainen, neitsytleijona. Oikeesti.

[allyson]

Ma jatkan vielä...

Kaivoin kätköistä esille lehtijutun pitkäveteisyyttä (=yhteiskuntapolitiikkaa) tutkineesta Kalle Haatasesta, kun se nyt juontui tästä aiheesta mieleen. Hän on sanonut: "Erakkomainen luonne on lähellä syrjäytymistä. Se vaatii vastapainoksi jotain muuta." Tämä vahvistaa minulle tuttua ajatusta, että epäsosiaalisuuden ja syrjäytymisen välillä on lopulta hiuksen hieno raja -vuorovaikutustaito. Jos ihminen on saanut synnyinlahjana/-kodistaan sosiaalisuuden eli taidon hoitaa sosiaalisia suhteita, voi erakoitua silti syrjäytymättä yhteiskunnasta.

[*Kide*]

hahaa  kuin sattuikaan 
Olen päntänyt ja pähkinyt puhumattomuuteni aikana juuri tätä asiaa liippaavaa teoriaa kasvatuksesta 
Uskon myös, että meistä jokainen on syntymästään oman asteisen sosiaalisuuden omaava, mutta täys epäsosiaalisuus voidaan lapsuudesta alkaen voidaan kai lukea jo jonkin diagnoosin alle -autismi? Kuitenkin tuo pänttäämiseni on myös aukaissut silmiäni huomaamaan, kuinka tätä voidaan kehittää tai pois sulkea kasvatuksella. Kaikki se mitä ollaan opittu täällä ihmisenä olemisesta yms. voidaan katsoa olevan sosiaalisen kanssakäymisen tulosta. Ihmiskunnan lahja on juuri tuo toisilta oppimisen taito, näin ei jokaisen tarvitse  keksiä kaikkia asioita itse.

Mutta vastasin olevani sosiaalinen ja jos tämä olisi tullut kk aikaisemmin, olisi vastaus ollut varmasti eri  Katson kuuluvani juuri tuohon joukkoon, josta annalilja kirjoittaa... olen erakko tavallaan ja kärsin jos en saa aikaa vain itselleni ja omille touhuilleni. En kuitenkaan ole syrjäytynyt koskaan, en edes pitkien työttömyysjaksojeni aikana. Erinomaista ainesta taas pohdiskeluilleni tuolla metsässä kulkiessani ja katsellessa kuinka tuuli kulkee latvoissa 

[Chandra]

Olen kumpaakin ja molempia omasta tahdostani.
Ulkopuolelta minua ei voi ohjata sosiaalisuuteen,tai päinvastoin.

Enemmin on kuitenkin epäsosiaalisia aikoja,koska pidän yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta.
Ennen olin sosiaalinen ja pakosta.Itsen luomasta,koska en osannut olla yksin.
En ilmeisesti halunnut nähdä,enkä tuntea itseäni,tai mitä hiljaisuus kertoi.

Arvoasteikolle en voi sosiaalisuutta sovittaa.Se ei ole niinkään ihmisen "mittari",vaan eräänlainen elämäntapa.

Tosin sitten,jos joku pelkää sosiaalisia tilanteita ja on pakosta yksin,on tilanne ikävä.Näitäkin on.

"Mitä on epäsosiaalisuus?"  :
Valinta olla pois hälinästä.Suoda itselleen oikeus omaan rauhaan.Ei negatiivinen piirre.

                                             

[Atomi]

Perusluonne täysin epäsosiaalinen, mutta halutessani voin olla hyvinkin sosiaalinen. Voisin hyvin elellä vaikka erakkona loppuikäni enkä kaipaisi ihmisiä, kun vaan oma ukkokultani lähtisi mukaan. Mukavaa on myös ihan ohimennen olla pikkusosiaalinen, mutta tympäännyn nopsasti, kun joku puhelias ihminen alkaakin ihan oikeesti jutella. Työroolissa voin heittäytyä sosiaaliseksi vaikka koulutuspäivien ajaksi, mutta sieltä onkin ihanaa tulla hiljaiseen epäsosiaaliseen kotiin takaisin. Siis ihan yhteiskuntakelvoton tyyppi loppujen lopuksi.              

[mirka222]

Vastasin sosiaalinen. Olen perusluonteeltani sosiaalinen (mitä se nyt sitten tarkoittaakaan) ja riehkasen ympäri kaupunkia mitä erilaisimpien tyyppien kanssa, mutta tietyin väliajoin vetäydyn yksinäisyyteen. Tämä yksinolo tosin kestää korkeintaan muutaman päivän (muuten rupeaa tylsistyttämään), mutta olen tällöin erittäin "epäsosiaalinen" ja toivon että lähtisipä tuo toinen puolisko jo töihin niin saisi olla ihan yksin. Jos avokkini tulee seuraani tuolloin, saatan olla vihjailemassa, että eikös olisi parempaa tekemistä tai sitten olen kärttyinen. Harmi vain, että meillä nämä epäsosiaalisuus/sosiaalisuus- kaudet taitavat mennä ristiin. Jos en saa tarvittavaa rauhoittumisaikaa saatan muuttua sosiaalisissa tilanteissa varautuneeksi, hiljaiseksi ja kärttyiseksi. Siinä on sitten läheisillä miettimistä, että mihin se iloinen räpättäjä hävisi . Sosiaalisuuteni vaihtelee myös todella paljon seuran mukaan. Jos en viihdy tietyssä seurassa/tilanteessa, muutun hiljaiseksi, varautuneeksi ja "ujoksi". Pyrin tilanteesta ulos mahdollisimman pian, koska en (valitettavasti) osaa peitellä tunnetilojani. Toisaalta hyvässä seurassa olen liiankin avoin, äänekäs ja hirveä huulen heittäjä, jolloin hiljaisimpien ihmisten huomioonottaminen saattaa jäädä taka-alalle.
Tuosta sosiaalisuuden vaihtelusta seurassa on hyvä esimerkki, kun töissä ihmiset luulevat minua ujoksi ja hiljaiseksi (hieman kireä tunnelma, sanoisinko ) ja ystäväni/opiskelukaverit tuntevat minut räpätätinä, joka saa juttua vaikka ongesta kenen tahansa kanssa.

Tuo sosiaalisuuden käsite jäi vaivaamaan, mitä se oikeastaan on...

[Ikitosi]

Epäsosiaalisuus johtaa hintsusti

Se ei ole kyllä mikään yllätys nettifoorumilla, jossa sosiaalisuuttaan voi toteuttaa varsin omaehtoisesti: just silloin ja siitä aiheesta kun itselle sopii - ihan täydellistä!

Sosiaalinen osaaminen on kai monien tekijöiden summa; ekstrovertin perusluonteen (siis mieluiten tyhjä 12.huone ) lisäksi geenit ja meemit vaikuttavat, mutta havaintojeni mukaan kuitenkin vain vähän (nimim. supersosiaalisten jälkeläinen), vaikkakin joitakin väestöryhmiä yleisesti pidetäänkin sosiaalisempina kuin toisia, esim. karjalaiset. Kotikasvatus, kodin sosiaalinen ilmapiiri, roolimallit ja lapsuuden ympäristötekijät, esim. sisaruksien lukumäärä muokkaavat ihmisluontoa - on totuteltava tulemaan toimeen toisten kanssa, opittava sosiaalisen kanssakäymisen kiemurat ja koodit menestyäkseen.

Sosiaalinen menestys = hyvät ihmissuhteet = kontaktiverkosto = menestys monilla aloilla

Ihmisten kanssa toimeentulemisen eräs merkittävimmistä elementeistä on kyky havaita ja tunnistaa toisen tunnetiloja. Tälle tietenkin on edellytyksenä omien vastaavien tunnetilojensa tunnistaminen ja hyväksyntäkin.
Mutta liittyneekö se varsinaisesti sosiaalisuuteen?

Itse huomaan haluni vetäytyä sosiaalisissa tilanteista ihmisten tunnetilojen ristitulituksesta, erityisesti jos ne ovat ristiriidassa ulospäin näytellyn kanssa.

Sosiaalisuudesta myöhemmin, mutta ainakin sosiaalinen kyvykkyys määrittyy mielestäni kykeneväisyyteen saada toiset tuntemaan itsensä aidosti hyväksytyiksi.

[mondo]

Sosiaalisuus voisi olla herkästi osallistuvaa hyväntahtoisuutta. Perusluonteessa tämä piirre voi olla, mutta aika inhimillistä, että näissä tapahtuu vaihtelua (joko osallistumisherkkyydessä, hyväntahtoisuudessa tai molemmissa). Uskon myös, että terveellä omanarvontunnolla ja -itsetunnolla on helpompi olla sosiaalinen. Monet pitävät kyllä pelkästään äänessä ja ihmisten joukossa viihtyvää sosiaalisena...."se on vaan niin sosiaalinen  : "

Äänestäminen olikin sitten hankalaa, kun olen pienestä yritänyt pysyä taustalla ja hyväntahtoisuuskin oli välillä tosi paljon hakusessa. Pikkuhiljaa kehitystä on tapahtunut. Puuskittain olen vieläkin epäsosiaalinen ja se ilmenee vetäytymisenä. Kiukuttelen itseni kanssa. Uskalsin kuitenkin ajatella, että nyt olen jo kaikkineen enemmän sosiaalisen kirjoissa. Äänestin sosiaalista. Tjaa - olinkohan liian optimistinen. Tunnen monia paljon itseäni sosiaalisempia ihmisiä...

Tulin takasin tunnustamaan, että nyt vasta luin ketjun muita kirjoituksia. Olisin voinut sanoa vaan, että samat sanat. Alkukysymyksiin vastaan vielä, että sosiaalisuus on tavoittelemisen arvoinen taito ja vaikuttaa kaikilla elämän osa-alueilla. Täällä toimitaan kuitenkin lopulta yhdessä. Rankkaan korkealle arvo-asteikossa ja halu on kehittyä sosiaalisemmaksi.

[mirka222]

"Itse huomaan haluni vetäytyä sosiaalisissa tilanteista ihmisten tunnetilojen ristitulituksesta, erityisesti jos ne ovat ristiriidassa ulospäin näytellyn kanssa."
Hyvin kiteytetty Tuollaiset tilanteet vaivaavat minua ja alkaaa ahdistaan, pakko päästä pois!

Tulipa taas huomattua kun olin luentojeni jälkeen vielä iltavuorossa kiskalla ja oli kaikenlaista lisähommaa siinä sivussa ja pomokin kovin vaativa ja pikkutarkka neitsyt, että hermothan siellä menee. Olen niin stressaantunut, etttä sen näkee päällepäin, mikä ei ole ihan hyvä asia pienelle kioskille. Työkaverini (vesimies) on taas kuin luotu siihen työhön, pälpättää ja pälpättää vaikka kenen kanssa vaikka työt kaatuvat päälle. Minulla onnistuu kassan sosiaaliset tilanteet hyvin, ilman kauheaa stressiä, ja osaan olla tuolloin hyvin miellyttävä. Näissä tilanteissa asiakkaat ovat kauheasti kehuneet asiakaspalvelutaitojani.
Tässä paikassa vaan se kassalla olo ei riitä, en ehdi käydä edes vessassa, syödä taikka juoda koko työvuoron aikana enkä jaksa loppupäivästä enää esittää iloista varsinkin jos on vaativampi asiakas. Silloin olen sanan varsinaisessa merkityksessä kuin myrskyn merkki ja se paistaa naamalta jo kauas
En siis osaa tai edes halua olla sosiaalinen stressaavien tilanteiden tai ihmisten läheisyydessä, vaikka tuo työ sitä vaatisikin. Monesti jälkeenpäin tulee hävettyä omaa nyrpeää naamaa ja mietittyä, että toivottavasti ei tule valituksia, mutta minkäs sille mahtaa, ei onneksi tule olemaan päätoiminen työni. Pakko vain opiskelujen ohella tienata vähän taskurahaa.
Asiakaspalvelu kyllä vaatii todella sosiaalisen, pitkäpinnaisen ja ehkä hieman näyttelijäntaitojakin omaavan henkilön, joista kaksi jälkimmäistä piirrettä eivät kuulu hyveisiini

[kengururotta]

Mielenkiintoinen aihe... Vaikea sanoa pidänkö itseäni sosiaalisena vai epäsosiaalisena. Joissain tilanteissa saatan innostua höpöttämään ja puhetta vaan tulee ja tulee ja tulee... Ala-asteella opettaja sanoikin että kun avaan sanaisen arkkuni,ei sille höpötykselle löydy loppua. Ja ylä-asteella opettaja sanoi että jos mut laitettais istumaan yksin "lasikaappiin",että puhuisin varmaan itseksenikin.. Mutta mulla on ihan selviä kausia,joskus en vaan jaksa olla sosiaalinen ja haluaisin vetäytyä omaan seuraani.Nykyään tuntuu että vahvimpana on ehkä epäsosiaalisuus,mutta en koe sen johtuvan siitä ettenkö tykkäisi olla sosiaalisempi.Vieraissa porukoissa ei vaan huvita nostaa itseään "esille" ja mieluummin olen hiljainen kuin äänekäs. Kaverien seura onkin sitten asia erikseen.Kai olen kuitenkin sen verran "ujo" tai jotain,enkä tykkää hirveästi mistään tilanteista joissa on paljon ihmisiä,tai tykkään,kunhan itse saan pysytellä rauhassa ja tutkailla tilannetta sivummalta.. Mun ongelma onkin varmaan se,että en helposti innostu muiden juttuihin koska en viitsi mennä juttuihin helposti mukaan varsinkaan jos en tunne ks.ihmisiä. Mutta sitten kun saan suuni avattua niin kyllä sitä juttuakin tulee. Mihinkään asiakaspalvelutehtävään en tuskin ikinä sopisi.   Mutta kyllä itsetunnolla on suuri merkitys ihmisten sosiaalisuuteen,näin ainakin itse ajattelen.Onhan sitten luonnostaankin hiljaisempia ihmisiä ja luonnostaan niitä höpöttäjiä jotka selostaa milloin mistäkin missä seurassa hyvänsä.
Voisi oikeastaan sanoa,että mun sosiaalisuus johtuu hyvin paljon muista ihmisistä...(tai siis,itsestäänhän se johtuu,mutta siis...) Joidenkin seura ei vaan "miellytä" ja pysyttelen sivummalla,kun taas seurassa missä viihdyn,olen kyllä sosiaalinen ja iloinen.Tulipa harvinaisen sekavaa tekstiä.

[Varjotar]

Epäsosiaalinen.

[Corvus Leonis]

Perusluonteeltani olen aika epäsosiaalinen jurottaja, mutta helposti ikävystyvänä, vaihtelunhaluisena ja uteliaana mun on kuitenkin helppo tutustua ihmisiin. Lisäksi olen tietyllä tavalla huomionkipeä, mikä juontuu massaan hukkumisen kammosta (vrt. kaikki menevät sopulilauman mukana mereen, ei huvita olla yksi niistä.)