Kissojen kanssa leikkiminen ja hoitaminen... Naapurissa oli noin 7 leikkaamatonta narttukissaa joten joka vuosi oli paljon pentuja. Kissat eli ladossa ja navetassa. Aloitimme siskoni kanssa varhain keväällä kissojen seuraamisen jotta löytäisimme pesät mahdollisimman pian, että pennut eivät villiintyisi. (Tilalla monta aittaa ja muuta ulkorakennusta, joten paljon oli piiloja minne tehdä poikaset). Sattui kuitenkin välillä niin et joku kissamamma onnistui piilotteleen poikuettaan kuukauden, pari, jolloin aloitettiin pntujen kesytys-operaatio. Yksikään villiintynyt pentu ei ollut enää syksyllä villi. Me veimme kissoille ruokaa aina kotoa, ostimme myös omilla rahoillamme, tiskasimme niiden ruoka-astioita, hoidimme niiden silmätulehduksia ja korvapunkkeja. Leikimme niiden kanssa päivittäin. Kaikilla kissoilla oli nimet ja persoona. Muistan varmaan 200 eri kissanpentua ulkonäöltä ja luonteelta. Mut siihen surulliseen osioon sitten. Syksy ja kissarutto. Kuoleman haju, oksenteleviä kuumeisia mököttäviä pentuja ja joka päivä parin viikon ajan joku haudattava. Ei auttanut mitenkä itkettiin äidille että eikö tälle asialle voi tehdä mitään, äidin veli eli kissojen omistaja ei karsinut kissojaan, eikä leikkauttanutkaan niitä. Jossain vaiheessa, noin 13 vuotiaana sydämeni särkyi niin pahasti kuolleiden ystävien takia, et sen jälkeen en oo siellä enää käynyt.
Näin myöhemmin, voi kun minä olisin ymmärtänyt että voin itse soittaa eläinsuojeluilmoituksen.
Jotenkin silloin ajattelin että se on aikuisten asia. Huh, tulipa surullinen olo.
Onko sinulla ollut lapsuudessa korvaamattomia eläinystäviä?
