Käytännössähän me ollaan täydellisiä kaikki, pala jotakin suurempaa, rikkinäisyyddessämmekin kokonaisia ihmisiä. Täydellinen on täydellistä kun siinä on sirpale epätäydellistä.
Täydellinen voi olla vain, kun mietitään, sopiiko jokin tiettyyn tarkoitukseen: onko se roolissaan hyvin toimiva. Lopputulos riippuu arvioijasta, eikä se siltikään ole kaiken kestävä.
Lopullinen täydellisyys on Alkulähteessä: me ollaan osa sitä, joten täydellisiä. Toisaalta, tässä maailmassa, olemme ikuisia matkalaisia, emmekä koskaan saavuta kaikkitietävyyttä yksilötasolla- ja toisaalta olemme yhtä, ison koneen pieniä osia, sopivassa paikassa kukin.
Suru, viha, raivo, rumuus,tappaminen tai sairaudetkin on osa isoa palapeliä, jolle voi toki antaa hetken arvon: mutta arvo ei koskaan pidä ikuisuuteen saakka.
Median ja/tai muiden ihmisten ja/tai yhteiskunnan asettamat normit on erikseen (ne on vaan sanoja, eikä ollenkaan totta). En kuitenkaan henkilökohtaisesti tahtoisi raiskata sanaa *täydellinen* liittämällä siihen muotimääreitä tai -odotuksia.
t. syvällinen saivartelija :
Minkä tyypin kirjallisuus maistuu, vai maistuuko?