Kiitos rehellisyydestäsi pagan!
Juttusi auttoi minua ymmärtämään monasti ihmettelemääni kuvaamaasi ihmistyyppiä,
jollaisten seurassa alkaa ahdistamaan
Ihminen, jolla itsellään on voimakkaita sisäisiä ristiriitoja, on hankalasti kohdattavissa, ainakin minulle, kun vaistot sanovat ihan jotain muuta kuin ymmärrän keskustelukumppanin haluavan sanoa. Ai että se on tukalaa, tiedättekö, nähdä asioiden todellinen tila, ja samalla koettaa kunnioittaa ihmisen oikeutta antaa itsestään sellainen kuva kun haluaa. Kevyt smalltalk muuttuu rasittavaksi tasapainotteluksi näiden tietoisuuksien välillä. Rehellisyyteni vaatii minua vastaamaan intuitioni viesteihin, mutta yleisen käytöskoodiston mukaan intuitioni havaitsemista asioista puhuminen tapahtuu yleensä lähinnä terapeutin vastaanotolla (ilmankos koulutin itsestäni terapeutin
) eikä siis missään 'hyvääpäivää' -tilaisuuksissa.
Monasti, jos tilanne ei ole otollinen, tai jos muuten tuntuu, ettei toinen ole valmis kohtaamaan näitä juttuja itsessään, käy niin, että kunnioittavasti piiloudun ujouteni taakse ja vaikenen. Se on itseni kannalta hankalin vaihtoehto, joka on omiaa aiheuttamaan minulle oireina päänsärkyä tai vatsakipua.
Toinen vaihtoehto on, että ponnistelen pitääkseni yllä sitä smalltalk-tasoa, sekoan sanoissani ja menetän voimani - seurauksena todella outoja tilanteita
Viimeaikoina olen kuitenkin yhä useammin, toki tilanteen yksityisyyden huomioon ottaen, sanonut rohkeati mitä tuossa toisessa ihmisessä havaitsen - tyyliin: "asiasta kukkaruukkuun; vaistoan sussa nyt jumittuneita energioita tässä asiassa, aurassasi tapahtuu selkeä muutos puhuttaessa tästä asiasta, mistä asenteesi tai tunteesi on saanut alkunsa?"
Jotkut pelästyvät, pahastuvat, suuttuvat, torjuvat tai kieltävät, jotkut kokevat kyyneeliin saakka helpotusta, jotkut vaikenevat tutkiskelemaan itseään - kukaan ei jää rehellisyydelle kylmäksi.
Olipa toisen ihmisen reagointi rehellisyydelleni mikä tahansa, sen ilmituominen, itseni rehellinen ilmaisu, on ainoa mahdollisuus kohtaamiselle.
Sellaisesta kommunikoinnista, vaikka kuinka totuus kirpaisisikin, ei sairastu.
Joihinkin Mirjamin ajatuksiin yhdyn, mutta liikennevaloissa, kuten elämässä muutenkin, on kaikki aina arvioitava kulloisenkin tilanteen mukaan, ei ennakkoon määrättyjen tai päätettyjen periaatteiden - voihan olla, ettei sitä vihreää tule koskaan
