seuraava »

[Alzbeta]

Hei, olen jollakin tasolla erittäin kunnianhimoinen ihminen ja kun ihmissuhteissa on ollut ongelmia niin työhön on ollut helppo paeta. Sillä elämänalueella kun yleensä on ollut aina rauhallista eikä mitään isoja kriisejä ole koskaan ollut.

Olen edelleen kiinnostunut urastani ja siitä mitä teen työkseni enkä todellakaan halua jättää lahjojani käyttämättä päätymällä johonkin, joka ei ole minua varten, vain omaa laiskuuttani.

Nyt olen kuitenkin huomannut, että ei niitä ihmissuhteita loputtomiin pääse pakoon. Enkä edes halua enää. Ura on selvästi jäänyt "taustalle" viime aikoina ja olen miettinyt paljon ihmissuhteita tai siis sitä kuinka ihanaa olisi, jos olisi läheinen parisuhde.

Olen viime aikoina tehnyt tavaroistani inventaariota ja heittänyt kaiken turhan pois. En siis tosiaan seurustele eikä silmäni edes ole osunut kehenkään tiettyyn tyyppiin, mutta siitä huolimatta kun mietin mistä ihmeestä tämä suoranainen tavaroista eroon pääsemis vimma oikeen oli kotoisin niin sain ajatuksen, että siksi koska muutan kohta yhteen ihanan miehen kanssa ja silloin minulla ei enää voi olla näitä kaikkia vanhoja tavaroitani nurkissa.

Nyt tässä kohtaa siis pyytäisin teidän apuanne. Nimittäin kannattaako minun elätellä todella toiveita parisuhteesta, ihan lähitulevaisuudessa. Vai olenko edelleen yksin, koska minun pitää ensin opetella tuntemaan itseni?
Koska pelkään, että jos elättelen tuollaisia kauniita toiveita suhteesta niin sitten jos se ei toteudu niin petyn valtavasti ja masennun taas.

[Lilli]

Itse heittelin tavaroita menemään n. 1.5 vuotta sitten. Se oli ensimmäinen merkki voimakkaasta muutostarpeesta.

En osaa sanoa, raivaatko tilaa miehelle, mutta ainakin henkisesti olet valmistunut siihen, että annat tilaa jollekin uudelle elämässäsi. Tässä tapauksessa kyseessä ovat siis ihmissuhteet. En ole selvännäkijä, mutta ihan maallikon neuvo on, että pidä mieli avoimena, tutustu ihmisiin ilman suurempia paineita, opettele erottelemaan jyvät akanoista. Pelkkä hengailukin erinäisten tyyppien kanssa on ihan hauskaa, kaikessa ei tarvitse olla parisuhdetaka-ajatusta.

Rakkaus löytyy jos on löytyäkseen. En ottaisi siitä erityisempiä paineita, vaikka toki auttaa, että on avoin tällekin vaihtoehdolle.

[täysikuu]

Hei Alzbeta 

Voisitko ajatella että yksinolemista voisi opetella ja hyväksyä. Opetella nauttimaan hiljaisuudesta, siitä ettei kukaan komentele ja voit tehdä kaikki asiat niinkuin itse haluat, silloin kun haluat  :

Minä muistan itsestäni kuinka vaikeaa oli tietyssä iässä itselläni yksin oleminen ja sen onnen odotus

Mutta se onni ei todellakaan yleensä odottamalla tule, mieluummin se on piilossa jossain nurkan takana, että pääsee sinut yllättämään hetkellä jota et osannut odottaa

Helli itseäsi; laita soimaan jotain hyvää musiikkia ja kynttilät palamaan. Napostele jotkin hyvää ja ota vaikka hyvä kirja luettavaksi

Toivottavasti saat paremman mielen ja olet onnellinen

[Linn]

Alzbeta,

Voisihan tuo liittyä myös henkistymiseen, eli työn ja entisen meiningin merkitysten pienentymiseen sitä kautta.

Minusta oma kehitys tässä suhteessa on ollut mielenkiintoista. Kun vielä yläasteiässä olin varma, että haluan "isona" luoda kunnianhimoisesti rahakasta ja mainekasta uraa, olen vanhetessani ajautunut koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi tuosta ajattelutavasta.

Nyt toivon toki löytäväni mieleisen työn, mutta olisin ihan tyytyväinen ilman perinteistä työskentelyäkin. Palkat ja tittelit eivät merkitse enää juuri mitään ja mieluiten tekisin töitä oman itseni herrana vapaalla aikataululla.

Parisuhteen kaipuun ymmärrän, koska olen itse aina pitänyt seurustelusta. Yhtyisin muihin neuvojiin siinä, että liikaa ei kannata yrittää, mutta on hyvä olla avoimena suhteen synnylle. Oma nykyinen suhde tosin alkoi, vaikka yritin sitä vastaan kaikin tavoin taistella. Ehkä sitten kuitenkin alitajuisesti halusin taas seurustella, en tiedä. Mutta suurin syy tähän suhteeseen on melko varmasti karmaside.

Onnea elämään ja muutoksiin! Kerrohan sitten meille, jos jotakin tapahtuu.

Linn

[Alzbeta]

Kiitos kommenteista! 

Ehkä tosiaan se on hieman kaikkea mitä mainitsitte: avautumista uudelle, ehkä myös sitten sille parisuhteelle, mutta muutenkin...
Toisaalta sitten tosiaan koen henkisestikin muuttuneeni ja haluaisin, että elämäni heijastaisi ihan konkreettisestikin sitä kuka olen tällä hetkellä. Ei sitä, joka joskus olin.

Kuinka turhauttavaa ja ärsyttävääkin odotteleminen on. Hämmästyttävää kuinka vaikea sitä on rentoutua ja rauhoittua ja luottaa siihen mitä elämä antaa.

Niin, vaikka kuinka ajattelen, että kaikella on tarkoituksensa niin siltikin 

Mutta siis kiitos neuvoista ja yritetään mennä niiden mukaan 

[CorvusLeonis]

Asioiden uusiksi paneminen on mitä tyydyttävintä arkipuuhaa.

[VE!]

Koko opiskeluaikani harrastin villiä opiskelijaelämää, ja suorastaan kammosin ajatusta siitä että joutuisin olemaan saman ihmisen kanssa lopun elämääni. Halusin kyllä seurustella, mutta korkeintaan vuoden pätkiä. Toisaalta tuntui epätoivoiselta, että enkö koskaan tapaa hyvää miestä, toisaalta en tiedä mitä minä hyvällä miehellä olisin silloin tehnytkään. Hain suhteista jonkin sortin hyväksyntää ja palvontaa, mutta en kyllä tosiaankaan tasa-arvoista partneria.

Muutama kuukausi ennen aviomieheni tapaamista tulin eräänä yönä spontaanisti siihen tulokseen että minä itseasiassa PIDÄN itsestäni, ja jos tässä ollaan loppuelämä yksin, niin mukavaa on varmaan silloinkin. Ja jos taas tulisin vielä aloittamaan suhteen, niin sen täytyisi olla sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa voisin olla lopun elämääni, koska ympäriinsä hyppääminen alkoi tosissaan kyllästyttää.

Oma neuvoni siis: jos haluat oikeasti jonkun jonka kanssa pysyä yhdessä, niin myönnä se itsellesi. Muuten lähetät ristiriitaisia viestejä. Ja ellet tiedä että haluatko, niin ota selvää. (itselleni se tunne tuli itsestään, ei pähkäämisen seurauksena. Tuli sellainen sisäisen vakaumuksen tunne)

Onnea päätöksentekoon!  
Rakkaushan ei tästä maailmasta lopu!

[Mio]

Mulla on ollu jo monta kuukautta tilanne päällä että mitä ihmettä tälle elämälleen oikein tekisi?? En oikeastaan tiedä muutakuin että olen. Mutta sillä ei nyt taideta kovin pitkälle pötkiä... 

Pitäisi ehdottamasti toimia johonkin suuntaan mutta mihin? En todellakaan tiedä... Lähettäkääpä siis vaikka yyveenä näkemyksiänne (oli ne selviä tai ei) tai ennustuksia jonkinlaisesta suunnasta mihin vois kantsia lähteä?
Ehdotuksia ja työtarjouksia otetaan vastaan kaikilta suunnilta   

[VE!]

En oikeastaan tiedä muutakuin että olen. Mutta sillä ei nyt taideta kovin pitkälle pötkiä... 

Ööö... eikös se ole juuri se tie valaistumiseen..?

 

[Mio]

Huuuuuuuum tulin just saunasta ja karjuin siellä kurkkuni auki.
Kysymys liittyi ruumiilliseen toimivuuteeni ihmiskunnan puolesta.

Tarvitsen ehdottamasti käytännön tasolla tapahtuvaa aktiviteettia.
Olen leikkinyt jo tarpeeksi kilpikonnaa ja tarvitsen tuuuuuuulta johonkin päin.
Muuttaa pitäisi tässä kuussa mutta missä tapahtuuu?

[CorvusLeonis]

Kannattaa todellakin seurata niitä transiitteja. Aikatauluja. :

[Mio]

10.1.2006 Merkurius avautuva kolmio Kuu
*** Alkaa: 8.1.2006 Päättyy: 11.1.2006
Osaat tänään tuoda tunteesi julki oikealla tavalla ja siksi saat lämmintä tukea monille kotiin ja asumiseen liittyville ajatuksillesi.

Mutta mitä/missä/milloin. Mihin? Missä kaupungissa olisi valoisa ilmasto? 

[Alzbeta]

Siellä missä sinäkin olet 

Hmm, ehkä siksi tuntuu niin vaikealta itselleni ottaa rennosti kun olen aina tottunut siihen, että parempi tehdä jotain, vaikka menisi sitten kuinka pieleen kuin olla tekemättä mitään. Olen aina potkimassa itseäni liikkeelle. Joka sinänsä on kai ihan hyvä, mutta... 

*hengitys syvään* ehkä nyt vain sitten kannustan sinua tekemään JOTAIN ja itse opettelen olemaan tekemättä "mitään" 

 

[Hiisitär]

Hei Alzbeta!

Ei kannata missään nimessä heittää myöskään pois unelmia parisuhteesta ja itselleen sopivasta puolisosta! Ajatushan on voimaa ja kun tarpeeksi keskitämme ajatuksiamme johonkin asiaan se tulee toteutumaan tavalla tai toisella (jos sille ei ole mitään karmallista estettä). Ei ehkä ihan pikkutarkasti, mutta kuitenkin.

Minulla sama on pätenyt myös herroihin. Ensimmäinen poikaystävä oli juuri sellainen kuin kuvittelinkin hänen olevan: lävistelty, tumma, pitkä, pitkähiuksinen hevimusiikin ystävä (arvaa naurattiko, kun tämä toteutui! ) Toinen poikaystävä siinsi ajatuksissa myös pitkänä, tummana, pitkähiuksisena, mutta muuten erilaisena joka ei sietäisi heviä (ja näinhän siis kävi). Ajattelin myös, että tämä toinen poikaystävä olisi vain "välietappi", sillä parisuhteen suhteen oli aina ollut ajatus, että kolmas kerta toden sanoo. Aloin jo ennen kuin seurustelin toisen poikaystäväni kanssa odottaa elämääni pientä, vaaleaa, pitkähiuksista hevimusiikin ystävää, joka ei kuitenkaan olisi ahdasmielinen (tällaisiakin ihmisiä tapaa hevipiireissä  ). Ilo oli suuri, kun lopultakin elämääni astui tuollainen vaalea mies. Hauskinta oli, että pienetkin seikat, joita olin ajatellut, toteutuivat (mm. se, että mies pitäisi erityisen paljon vatsan paijaamisesta  ) Aika erikoisella tavalla tapasin hänetkin ja voisi sanoa, että yksi ainoa bändin CD toi meidät juttuetäisyydelle alunperin  Kun tapasin nykyisen herrani aivan ensimmäistä kertaa, seurustelimme molemmat tahoillamme. Ajattelin jo silloin usein hänet nähdessäni, että "voi kun minullakin olisi tuollainen mies..." Noh, nyt on! 

[Alzbeta]

Hei AthaMaarit,

Olen tosiaan viime syksynä tutustunut tuohon ajatusten voimaan ja edelleen siihen haluan perehtyä lisää. Niin moneen kertaan olen aiheeseen liittyviä kirjoja lukiessani hämmästynyt suuresti.

Koko elämäni olen saanut kuulla vain kuinka raha ei kasva puussa, olen itsekäs jos haluan jotain itselleni ja silloin en siis ota muita ihmisiä huomioon. Sitten jos jotain saan niin se on heti joltain muulta pois ja siis tietysti jos jollain toisella on jotain niin se on heti minulta pois... jne.

Höpö höpö, maailmankaikkeus ei toimi tuolla tavalla. 

Olen jo pitkään unelmoinut sellaisesta tummahiuksisesta rokkarihenkisestä miehestä, joka on suvaitsevainen, pohdiskeleva ja syvällinen ja pitää keskusteluista yhtä paljon kuin vain hiljaa yhdessä olemisesta.