seuraava »

[Yemelin]

Mä olen asunut samassa asunnossa jo neljättä vuotta ja siihen aikaan nähden olen kokenut erillaisia elämäntilanteita, suhde voisi olla 14 tusinassa. Mutta nyt olen vihdoin ja viimein päättänyt lähteä siitä.

Nurkissa ja seinillä on monet ihanat ja surulliset muistot, enimmäkseen siihen vaikuttaa vielä ero ex-miehestäni jonka kanssa asuin seurustelusta neljä kuukautta avoliitossa ja sitten elämäni rakkaus lähti.  Ennen kuin muutimme yhteen kävin läpi jokaikisen tavarani ja siinä samassa hötäkässä luovuin monesta lapsuuden aikaisista tavaroista ja esineistä jotka ovat merkinneet paljon. Tuntui todella haikealta silloin.. Nyt minun pitäisi tehdä sama uudestaan että saisin elämäni ns. järjestykseen, mutta miksi se silti tuntuu niin vaikealta, vaikka tiedän että lähteminen nykyisestä asunnostani saisi minut tuntemaan oloni varmasti paremmalta? 

Olen pohtinut että auttaisiko vaihtaminen myös saamaan uuden ihmisen elämääni, jotta saisin ajatukset pois entisestäni? Tämä asunto muistuttaa mua joka päivä liikaa menneisyydestä..  Kyllä kodin pitää tuntua paikalta jossa viihtyy yksinkin. Ja esineet joissa on paljon tunnearvoa pakkaan laatikkoihin säilöön ja jonakin päivänä otan ne sieltä ja muistan pelkkää hyvää.

[Hiisitär]

Nurkissa ja seinillä on monet ihanat ja surulliset muistot

Usein puhutaan siitä, miten ihmisen aura varastoi erilaisia energioita ympäriltään, mutta usein unohdetaan sanoa siinä samalla, että myös esineet ja paikat varastoivat omaan auraansa energiaa. Ne ikään kuin heijastavat niihin kohdistunutta energiaa takaisin peilin lailla.

Omat tunteet, toisten tunteet, muistot, jopa naapurista tuleva energia vaikuttavat asuntoomme. Tavaroiden poisheittäminen on yksi tapa päästä eroon sellaisesta, mitä ei enää halua kuljettaa mukanaan (ja jos vain pystyy polttamaan nämä tavarat niin vielä parempi. Tuli puhdistaa). Asunnonkin voi puhdistaa, samoin itsensä kannattaa puhdistaa ja antaa itselleen aikaa parantua ihan rauhassa. Ero ei ole koskaan helppo.

Myös arkkienkeli Mikaelia voi pyytää avuksi katkomaan turhan tiukkaan kuristavat surun ja ahdistuksen siteet ja arkkienkeli Samuel ja Raphael voivat pyydettäessä hoitaa särkynyttä sydäntä (Samuel on rakkauden enkeli ja Raphael parantamisen).

[Hiisitär]

Enemmän järkevältä tuntuu se että lopettaa sen tunnekuohun odottamisen ja henkilöiden jotka saa sitä aikaan - ne voi kuohuttaa ihan mihin suuntaan sattuu.

Tarkoitinkin sillä, että odottelin kolmatta herraa elämääni, sitä että todellakin odotin vain tuota henkilöä itseään. En hänen tuomaansa onnen huumaa ja rakkauden kemiallisia kaavoja aivoissa, vaikka se ihanaa onkin Tavallaan täytyy olla jotain vaatimustasoa, ainakin sen verran, että pyytää saada sellaisen puolison, joka sopii itselleen parhaiten ja jolle myös minä itse sovin, mutta samalla on valmis myös joustamaan näistä pyynnöistä tarvittaessa. Käsittääkseni toiveissa ei saisi olla paljoakaan ristiriitaisuuksia tyyliin "Haluaisin miehen joka puhuu paljon muttei kuitenkaan puhu" tai "haluaisin vaimon joka tykkää lähteä kanssani lenkille mutta tykkää kuitenkin makoilla".

Huomasin myös sinun kirjoituksista (ei mitenkään loukaten, mutta esimerkkinä  ), että sanoit ettet halua enää leikkia perhettä (=pysyvää parisuhdetta) vaan rakastajat on kivempia. Samaan aikaan kuitenkin etsit vimmatusti pysyvää suhdetta, sitä oikeaa kumppania rinnallesi ( kuten varmasti jokainen meistä tavalla tai toisella).

Se on sitten ihmisistä itsestään kiinni, miten se suhde etenee. Meidät vain saatetaan yhteen, ei eletä suhdetta puolestamme (ei missään, olipa kyse millaisesta suhteesta tahansa).

Tällaisia ajatuksia siis.

[^^Queen Nefertiti^^]

Hm, etsin ehkä ajatuksissa, mutta suoraan sanoen tullut se tunne että ei sellaista ihmistä olekaan. Alkanut ärsyttää muut ihmiset kun aina pettyy. Eli oikeasti en etsi, en liikauta evääkään. Kirjoitan sitäkin enemmän ehkä.

Jäi kaivertamaan viime jutussa se kaksoisliekkiasia, jos hän ei ollut se, missä Se voisi olla. Jos Hän on henkitasolla ja tuo oli joku parisielu, niin..

Mutta kertakaikkiaan hyydyttää projisoida unelmia Toiseen olentoon joka voi tehdä ihan mitä sattuu, eli rakastaminen on päätöntä. 

[Hiisitär]

Mutta kertakaikkiaan hyydyttää projisoida unelmia Toiseen olentoon joka voi tehdä ihan mitä sattuu, eli rakastaminen on päätöntä.

Niimpä. Rakkaudessa ja kaikenlaisessa kahden (tai useamman ihmisen) kanssa käymisessä on riskinsä 

[Hiisitär]

Itse en suosittele yhden illan juttuja. Kaikenlainen seksuaalinen kanssakäyminen jättää aina jälkensä molempien auraan ja nyt kun Alzbeta tunnut olevan hankalassa elämän vaiheessa (ja suruinen) en suosittele sinua enää sotkemaan auraasi muiden energioilla "vain ajankuluksi" tai "suhteen korvikkeeksi". 

Aiheesta on keskusteluketju Henkimaailman osiossa, tässä linkki sinne:
Seksisuhteet ja yhdenillan jutut

[^^Queen Nefertiti^^]

Älä sit suosittele, minä suosittelen.

Se on kivaa.

Kantsuu löytää sellainen jonka sänkyyn palaa uudestaan, kuka nyt ihan hulluna sitä alkaa harrastaa, ei ainakaan A mutta hän vois vähän rentoutua asian kanssa, ei siihen nyt KUOLE vaikka minäkin olin 5 kanssa viime vuonna eiku toissa vuonna, viime vuonna vain 2. jee-kato ei kaikki kiinnosta niin on ihan turvallista mennä sänkyyn, ei pakko tehä mitään. Se rajoittaa ainakin minulla. Voi olla että pari kundia on aurastani lumoontunut, minä en siitä toisesta piitannut mutta se toinen... woow.. meillä on siis aurat kytköksessä.. jahuu..

Siitä edellisestä olikin jo kauan, olen kuullut että aurat irtoo 9 kuukaudessa eli oli mennyt jo se aika ainakin. Eikä paluuta, jotenka voin verrata edellisen suoritusta tai FIILISTÄ seuraavien kans. Mutta minä olinkin synttärinä konsertissa kuin karkkikaupassa, siellä oli niin monta komeeta miestä. Mee ulos A!

Anna nyt jouskaritätin opettaa jouskarineitoa vaan. 

Mulla ei ainakaan ole ollut vaikeuksia olla tapaamatta yhden illan herroja uudestaan, eri asia kun siinäkin VOI se rakkaus syttyä (jos se nyt on niin välttämätöntä, kysyn vaan onko), sitä tässä ajan takaa. Ongelma tulee kun rakkaussuhde loppuu, silloin se sattuu ja sillä on tekoa just auran, sydänsiteiden ymv kanssa. Mitä voi myös hoitaa. 

[Alzbeta]

Te ootte ihania 

Molempien puheissa on vinha totuus. ES oot oikeessa siinä että mun pitäis todella opetella ottaan nää jutut "vähän" rennommin... 

Toisaalta AM on oikeessa siinä, että tällä hetkellä tilanne ja mun mieleni ja aurani on jo muutenki aika sekavassa tilassa, etten todellakaan halua sekottaa sitä muiden auralla. Enkä taas päinvastoin halua itsekään suotta vaikuttaa toisen auraan omalla sekavalla tilanteellani...

Täytyy myöntää, että oon toiveissani vähän ristiriitanen. Haluaisin suhteen, mutta toisaalta ainaki tällä hetkellä ihan rehellisesti tunnen, että mun energiani on sen verran epätasapainossa, että suorastaan pelottaa millasia tyyppejä vetäisin puoleeni... Tästä syystä ihan suoraan sanoen hiukan välttelen nykyään ihmisiä. Ainakin mitä tulee lähempään suhteeseen.

Epätoivonen tilanne, mutta täytyy sitte kattoo uudestaan kun oma aurani on vähä rauhallisempi.

Näin tietokoneen kautta on helpompi olla toisiin yhteydessä kun se vaikutus auraan ei oo ihan niin voimakas. Puolin tai toisin... 

Sekavaa on elo todella tällä hetkellä, mutta eiköhän se tästä vähitellen...

 

[Alzbeta]

Voi kun tietäisinkin mikä tässä oikein mättää, mutta ku ei tiedä 

Niin, siis uskon siihen ( toisaalta ikävä kyllä... ) etten voi vetää puoleeni tasapainoo ennen kun oon itte tasapainossa...

[Alzbeta]

Enhän mä nytkään sitä kuuntele...    Mutta minkä takia? 

[K-NRJ]

Voi Alzbeta kun pystyisit unohtamaan sen 5.huoneen Saturnuksen ja lähtisit joskus vaan kaljalle ilman mitään taka-ajatuksia! Näillä tarkoitan siis sitä ajatusta, että "olen täällä etsimässä elämänkumppania".

Yhdyn täysin edellisiin jotka kertoivat että "Se Oikea" tulee vastaan jos on tullakseen, ja monesti juuri silloin kun sitä vähiten odottaa!

Minulla oli aika värikäs ja hauska, oluenhuuruinen sinkkuaika ennen kuin tapasin mieheni. Ja sekin sattui niin, että minulla oli treffit sinä iltana erään toisen miehen kanssa, joka soitti että oli sairastunut ja halusi siirtää treffejä. No minua huvitti  lähteä kuiteski ulos joten soitin tyttökavereilleni ja lähdimme silloin ulos neljän hengen tyttöporukassa.

Ja sinä iltana tuleva mieheni käveli vastaan, otti kädestä kiinni ja siitä se lähti...

Mutta olipa motiivisi mitkä hyvänsä, niin kannattaa käydä ulkona ja tavata ihmisiä, ikinä ei tiedä kuka tulee vastaan...  :

[Alzbeta]

Onhan lovemetal nyt rakkaudellista...  Pianomusiikki on rakkaudellista ja rakastan pianomusiikkia, mutta kun ongelma on, että kun kuuntelen sitä tarpeeksi niin alkaa itkettämään ihan hysteerisenä 

Toinen juttu, voisin tietysti mennä ulos pitämään hauskaa, mutta jos en saa baarissa aivan järkyttävää alemmuuskompleksia ja masennu niin sitten saan jonkinlaisen paniikkikohtauksen ja haluan vain pois. Kun vuosi sitten keväällä harrastin enemmänkin "deittailua" niin aina joka kerta kun tulin kotiin niiden treffien jälkeen ainoa ajatukseni ihan oikeasti suurinpiirtein oli, että selvisin sentään hengissä. Tästä johtuen päätin, että kun se on noin vaikeeta niin annetaan sitten olla. En jaksa kiduttaa itseäni enempää kuin jo muutenkin kidutan. Toisaalta ei kyllä sitten ole mukavaa yksinkään koko aikaa... 

Hädintuskin koulussa kykenen olemaan, vaikka sekin välillä ahdistaa. Mutta heti kun mennään vapaampaan ympäristöön niin alkaa ahdistaa ja baarit on ihan viimesiä! Kahviloissa tykkään olla, mutta kun siellä se meininki on taas niin "sivistynyttä", ettei kukaan uskalla tulla juttelemaan eikä kukaan jaksa siellä koko aikaa istua muka lukemassa. 

Haluan jonku Fab5, joka tulee ja pelastaa mun sosiaalisen itsetuntoni ja elämäni!

[Yemelin]

Miten nää deitti ongelmat kuullostaa aina vaan tutummilta? Mä olen yrittäny itteeni saada lähtee ulos tapaamaan uusia ihmisiä kun kuitenkin olen niin sosiaalinen. Oon tavannu mitä ihmeellisempiä miehiä, mut aina vaan joku tökkii. Se on niin kummallista et kun löytää tosi kivan tyypi, hengaa sen kans aikansa ja huomaa et se ei oo sitä mitä haluu. Oon miettiny et onko mun rima liian korkealla, mut ei se edes oo. Mua on satutettu, loukattu, ihailtu ja rakastettu, mut mitä me todellisuudessa oikeastaan etsitään? Viimeisinkin treffi seuralainen oli luokassaan mahtava tyyppi mut jotenki se yhteys katkes.. Eipä miehestä kuulunut mitään vaikka vaan istuttii kahvilla ja juteltii.. Puolin ja toisin oli todella mukavaa. Aikoihin ihminen joka tuntui ensi kohtaamisesta asti vanhalta tutulta. 

Mut kyllä siinä kanssa käymisessä pitää kaikki kemiat toimia ennen kuin mitään vakavampaa ajattelee. Itsekkin olen lempannut muutaman miehen ihan pikku juttujen takia jotka on jälkeen päin jäänyt vähän kaivertamaan.. Mut meillä naisillahan on tapana vertailla kaikkea..  siksi miehillä todennäisemmin onkin helpompaa kun eihän ne mitään ajattele, mutta en silti ala yleistämään tätä.

Kyllä itsensä, itseni mukaan lukien, pitää lähteä katselemaan ja nauttimaan uusista tuulista. Vaikeeltahan se saatta tuntua jos sattuu olemaan vähän epätoivoinen asiaan "löytyykö mulle ikinä ketään" tyyliin. Pitäis vaan olla niin hemmetin rohkee ja näyttää maailmalle kuka olen. Ei sitä koskaa tiedä että mistä se unelmien uros pöllähtää, vaikka olisit vaan tankkaamassa autoa tai postista hakemassa pakettia. 

Täytyy vaan oppia ensi rakastamaan itseään ja olemaan yksin. Ja kaikki onni tulee silloin kuin vähiten sitä odottaa.

Kaikki yksinäiset sinkut, ei lannistuta!

[Alzbeta]

Lumor, tuttua minullekin tuo, että jotenkin vain kuljeskelee katsellen ihmetellen ympärilleen. Vanhojen tuttujen samoja juttuja kuuntelee lähinnä huvittuneen kyllästyneenä... Varsinkin nyt ihan viime vuosina on ollut hämmentävän "tarkkailija ja tutkailija" -tunnelma. Tosin itselläni se katse tuppaa olemaan liian usein maassa... Mutta kyllä se vähitellen nousee.

Sain oivalluksen tämän kaiken hämmennyksen keskellä; elämäni ei näytä suuriltakaan osin mitenkään loistavalta, paljon on pielessä. MUTTA kun mietin elämääni niin siinä on niin paljon sellaista jota en ITSE ole VALINNUT tai ITSE TOIVONUT. Olen niin sanotusti vain epätoivoisesti haalinut kokoon kaikkea ja lopputulos on myös sen näköinen...

Mutta nyt kun tiedostan tämän niin voin alkaa olemaan itse aktiivisempi ja vaikuttamaan siihen mitä elämääni kuuluu ja mikä ei. Mitä minä elämääni HALUAN. Se osuus tulee lisääntymään vähitellen ja kun suunta on tämä niin lopulta... olen varma etten voi mennä vikaan.

 

[Mio]

Mutta nyt kun tiedostan tämän niin voin alkaa olemaan itse aktiivisempi ja vaikuttamaan siihen mitä elämääni kuuluu ja mikä ei. Mitä minä elämääni HALUAN. Se osuus tulee lisääntymään vähitellen ja kun suunta on tämä niin lopulta... olen varma etten voi mennä vikaan.

NÄIN Se Menee ja näin anna mennäkkin! 

Meillä ihmisillä on tuo kasvatuksen ja toisten ihmisten mielipiteiden tuoma 'varjostus' joskus elämän päällä joka suuntaa sitä katsetta maahan. Luomme mielipiteitä sisällemme omasta olemuksesta mitä se on tai ei ole muitten antamista pienistä lausunnoista päätellen, joitten sitten annamme seurata kulkua jos niistä ei olla päästy irti. Ja negatiiviset ihmisten antamat lausunnot voivat olla vain hätäisiä puolustusreaktioita jotakin vastaan mikä koetaan jollakin tavalla uhkaaviksi monista syistä johtuen. Niitä ei pidä kuljettaa sydämessä sillä kun rupeamme analysoimaan itsessämme näitä toisten antamia kuvauksia tai viitteitä niin ne voivat jäädä kummittelemaan pelkkinä mielikuvina että minä olen sellainen tai tällainen vaikka todellisuus tässä ja nyt on puhdas menneisyyden siteistä.

Varsinkin parisuhteiden loppumisessa tämä käy varsin kivuliaasti ilmi. Minä löysin kerran puhtaan helmen ja vaikka se meni menojaan niin se jätti valtavan suuren varjon sisälleni. Luulin pitkään ja joskus vieläkin ettei sellaista enää kävele vastaan tässä elämässä, mutta kun annoin ajatuksen tästä helmestä mennä menojaan niin se on jättänyt minut rauhaan etten muka koskaan voisi löytää sellaista. Eli loin mielikuvan ihmisestä joka olisi täydellisen sopiva sielulleni ja kuuluisi olla minun kanssani vaikka todellisuudessa näitä timantteja on maailma täynnä!

Meidän ei vaan kannata kiinnittää mieltämme näihin helmiin vaan opeteltava että jokaisella vastaantulevalla on jotakin valoisaa annettavana.

Ehkenpä sitten voisi..