seuraava »

[Minerwa]

Kyllähän tämä ongelma koskettaa molempia sukupuolia, vaikka keskustelu alunperin kilteistä tytöistä lähtikin. Kasvatuksellisista eroista johtuen me naiset taidamme kuitenkin olla se enemmistö 

Tämä poika on ehdottomasti yksi ihanimmista ja hyväsydämisimmistä ihmisistä ketä tunnen ja arvostan häntä suuresti - toivon vain että hän lakkaisi olemasta täydellinen ja asettuisi joskus poikkiteloin vanhempiaan kohtaan. 

Tässä mielestäni on juuri se ylikiltin kolikon (surullinen) toinen puoli! Joskus olisi ihan oikeasti hyvä olla vähän vähemmän ihana ja ilmaista omia tunteitaan ja tarpeitaan enemmän  .  Etteivät ne ihan kokonaan tallautuisi ja jäisi toisten huomioimisen / miellyttämisen jalkoihin...

[Minerwa]

Olisi muuten mielenkiintoista kuulla kiltteydestä "parantuneiden" kertomuksia siitä, miten voititte itsenne ja saitte sisäistä rohkeutta!

Itse menin aluksi toiseen ääripäähän, kunnes huomasin, ettei sekään ole ratkaisu. Olin silti ylpeä siitä, kun aloin ensimmäisiä kertoja kieltäytyä asioista ihan vain siksi, etten jostain syystä halunnut tehdä niitä  ... ihan pieniä arkisia asioita: peruin tapaamisia, kun olin väsynyt ja halusin olla yksin jne. Tällä hetkellä pyrin selvittämään paremmin, mitä ihan oikeasti haluan elämältäni, ja tarkoitus olisi toimia sen mukaisesti. Ei mikään itsestäänselvä asia kiltille sekään, mutta babystepseillä eteenpäin 

[Asterix]

Hyvin tämä patriarkaalinen ajattelu on mennyt läpi tämän kansan ja näköjään vielä paremmin naisten päähän.
Josta kertoo jo sekin, että missään ei voi koskaan puhua naisten ongelmista, ilman, että muistetaan mainita vähintään yhtä monta miesten ongelmaa, se on erittäin tehokas tapa mitätöidä kaikki ne yritykset tuoda esiin epäkohdat, jotka liittyvät nimenomaan sukupuoleen, ja tyttöihin ja naisiin, kun pitää alun jälkeen jo alkaa puhumaan, jostakusta aivan täydellisen upeasta ja mahtavasta miehestä, joka on niiiiin ihana ja upea, ja on kokenut samanlaista ja
muistetaan, että näin tasa-arvon aikana ei missään nimessä puhuta tytöistä ja naisista ilman, että muistetaan joka toisessa lauseessa vähän kehaista miehiä.....

Mielestäni tämä on erittäin totta (täällä Astrossakin).
Raikasta ja rohkeaa kirjoittelua.
10 pistettä ja papukaija päälle.

Tätä samaa taktiikkaahan on käytetty iät ajat, että kun aletaan puhumaan jonkun "ryhmän" epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, niin oikeastaan siirrytäänkin puhumaan jostain ihan muusta ihmisryhmästä, ja saadaan se keskustelu tyrehdytettyä siihen.

Ja jostain kumman syystä monet naiset ovat todella innokkaita bulvaaneja ja pitävät huolen, että siellä missä muistetaan naispuolisia, niin muistetaan vähintään yhtä montaa miespuolista, tai mieluummin ehkä muutamaa enemmän.

Juuri näin, ja sitten jo toisessa lauseessa kitistään,
kun maailma on niin epäoikeudenmukainen naisille
ja kun mies tekee sitä ja tätä ja blah-blah... :

Että pitäisköhän tämänkin ketjun nimi nyt sitten muuttaa kiltinpojan syndroomaksi, ja voitaiskin tosiaan nyt sitten löytää ne kaikki ihanat kiltit pojat, joita täällä maailmassa on ja puhutaankin mieluummin niistä, hoitakoot tyttölapset itse ongelmansa, eikä niille kannata tämän enempää suoda ajatuksia...

Hmmm...  :
Mutta jos perustettaisiinkin ketju kiltin pojan syndroomasta,
niin saataisiinkohan sitten kommenttia kiltin tytön syndroomasta..?
Käänteispsykologiaa... 

Kiltin tytön syndrooma on paljon erilaisempi kuin kiltin pojan,
-jo siksi, että olemme naisina ja miehinä erilaisia
ja saaneet erilaisen kasvatuksen ja ympäristön odotukset.

Ns. ihannoitu "tasa-arvo", jota kaiken maailman femakot ja muut hakevat,
ei koskaan voi toteutua, vaikka sen kuinka päin vääntäisi.

Pitäisiköhän vain hyväksyä se tosi asia, että nainen ja mies ovat
erilaisia, eivätkä voi olla tasa-arvoisia muutakuin ihmisinä
-ja minä en tarkoita sitten sitä, että toinen olisi ylempänä tai alempana,
parempana tai huonompana, vaan erilaisina ja yhteen hyvin sopivina. 

sitä paitsi jos tämä kiltintytön syndrooma onkin vain sitä mustamaalausta ja huijausta...
muutaman naisen keksimä katala juoni...

Hmmm... sait juuri minut katsomaan koko juttua uusin silmin.

[^^Queen Nefertiti^^]

En tunnista Itsestäni.. nykyisin olen kunnollisen liikenaisen asusteessa, ennen on ollut muitakin rooleja.. mutta liian kiltti en ole koskaan ollut, paitsi suhteessa exään ehkä.. kiltit pääsee taivaaseen, tuhmat pääsee.. joka paikkaan.

Miehissä on vaihteeksi mukavaa ujous ja kohteliaisuus, mutta ehkä jos mies ei omaisi yhtään pahetta, menisi hermot.. kiltti poika.. ihan sellaisiakaan ei ole kuvassa yleensä.. siis ihan kilttejä.. missä menee röyhkeyden ja yritteliäisyyden raja.. jos urheilussa ei koeta toisen edelle, ei menesty..

Töissä on työkaverina nuori nainen joka on ja näyttää kiltiltä, mutta ei sekään häntä uralla ole estänyt tai rahoitusmiestä löytämästä, persoonallisuusero. Mutta hänen kanssaan + juristien oli hauskaa tänään.-

 

[Sun73]

Tuli mieleen topicin ekaa kirjoitusta lukien yhden entisen työkaverini sanat, kun hän olisi halunnut kerran että olisin tuurannnut häntä töissä. Minä vastasin ei minulle nyt sovi, niin hän sanoi ,että et sinä täällä noin voi vastata    Miks hemmetissä ei voi sanoa ei  Mähän kun olen itsekkäänä ihmisenä tehnyt aina kuten olen halunnut ja onhan siitä saanut sitten kuullakkin...
Olen tullut isääni, äidilläni kyllä taitaa olla tuo kiltin tytön syndrooma, kaikkeen pitää kysyä isän lupa 

[pagan]

pagan, veditpä kummallisesta asiasta herneen nenääsi. 

Anteeksi että kerroin omakohtaisen kokemuksen tuntemastani pojasta. 
Tai mitäpä sitä anteeksi pyytelemään, itsepähän kärsit siitä jos otat itseesi ihan ihme asioista. 

No no, eipä nyt niin henkilökohtaisesti tarvitse ottaa, eikä antaa.
Yleisellä tasolla kirjoitin, ja tämä aihe nyt käsittää juuri sitä yleistä keskustelukulttuuria näistä epäkohdista. Joko sen tuosta tekstistä ymmärtää tai ei.

Eikä koko kiltintytön syndroomaa olisi olemassa, jos tämä asia olisi kolahtanut tarpeeksi monelle.

(ja valaistakoon vielä, että se vihoviimeinen kaneetti oli ironiaa...ei kylläkään itse-sellaista  )


Jaa, jatketaanpa vielä, tänään tuli käytyä katsomassa "appi"vanhempia ja siellä on tämä syndrooma kyllä niin konkretisoituneena, ettei paremmasta väliä. Ikäihmisiä, ja kyllä on vaimo niin alistettu, että oikein....    Mies on tosi häijy, huutaa, sättii ja tiuskii, ja vaimo juoksee sitä sukkelammin ja yrittää hyvitellä ja passaa ja palvelee, ja sitten suputtaa kun sattuu selkään, ja sattuu jalkoihin ja sellaisten hymyjen ja naurahdusten välistä ujuttaa, että kun tuo mies on ollut taas niin äkänen.

Siis itse olen vasta nyt alkanut oikein tarkemmin seuraamaan ja kuuntelemaan juuri esim. vanhempia naisia, että miten ne elehtii, puhuu, ja juuri että mitä ne puhuu. Kun nämä "mummelit" tai kohta sellaiset, niin siihen on niin tottunut, että ne on sellaisia hissukoita ja hiiviskelijöitä ja supattajia,

ja juuri tässä esim. pariskunnassa, niin eräs päivä kun olin tämän "kiltintytön" kanssa kahdestaan ja se 'jälleen kerran' puhui, kuinka vaikea se mies on, niin todella keskityin häneen ja kuinka ilmiselvää oli, että tämä nainen pelkäsi sitä miestään.

Mutta näitä asioitahan ei 'näe', kun kaikki käyttäytyvät jotenkin asemaansa ja ikäänsä sopivalla tavalla, vaikka asiat olisivat kuinka väärin ja pielessä.

[Sun73]

heheh toi kuulosti ihan mun appivanhemmilta    Välillä hirvittää miten voi olla naimisissa ihmisen kanssa joka kohtelee kuin jotakin orjaa..pitäis olla kilteillä ja riippuvaisilla ihmisillä voimia enempi päästä paskasta suhteesta eroon 

[Esmiralda]

Ei kai se haittaa, jos onkin kiltti tyttö, jos on kuitenkin ittepäinen!

Kiltin tytön rooliin vedetään usein se heikko itsetunto. Eihän se aina noin yksinkertaista ole!

Vaikka kyllä se minullakin joskus kolahti, kun sain rippipäivänäni kukkia naapurin mummulta, koska 'se on niin kiltti tyttö'. Silloin minua kylmäsi ja aloin miettimään että miksi tuo lause tuntui pahalta... yäk!

[*Kide*]

Joskus olen miettinyt sulkeutuuko noista vanhoista "kilteistä tytöistä" ne pirun kamalat vanhat haahkat, jotka takanapäin puukottavat selkään heti kun vaan saavat mahdollisuuden ja/tai niitä jotka ruikuttamalla omaa huonoa tilaa ajavat muita tekemään tahtonsa mukaan?
Kun elämänsä on joutunut kuluttamaan jotenkin muuten kuin itse olisi tahtonut, syntyy varmasti katkeruutta ja surua. Ne taas vaikka mitä... 
Mistä voimaa muutokseen? Jaa´a  tulee mieleen tahdosta, persoonallisuudesta ja siitä, että tietoisesti alkaa nähdä ja toimia kaavojen purkautumiseen johtavalla tavalla.
Ei me täällä elämän merellä kait ilman peräsintä olla?! 

[Esmiralda]

Minäkin rupesin noilla puukottajilla ja ruikuttajilla mielikuvaleikkiin. :

Kumpikohan minä haluaisin olla? En oikeastaan kumpikaan. Mutta voisi hyvinkin olla mahdollista.

Luulen, että suurin osa 'kilteistä tytöistä' on kuitenkin niitä sairaita ja masentuneita ja jopa syrjään vetäytyneitä. He ovat hiljaa kiltisti tehneet työnsä ja velvollisuutensa yhteiskuntakelvollisina ihmisinä, nielaisseet loukkaukset ja piikit niin kuin vaatimattoman luterilaisen kuuluu ja joutuneet liian pian sänkypotilaaksi.

Uskon, että meidän äideistä tai tädeistä tai mummuista löytyy heitä paljon. He ovat kantaneet oman kortensa kekoon.

[Rakkauden enkeli]

Uskon, että meidän äideistä tai tädeistä tai mummuista löytyy heitä paljon. He ovat kantaneet oman kortensa kekoon.

No niinpä kyllä löytyy... 

[Asterix]

Joskus olen miettinyt sulkeutuuko noista vanhoista "kilteistä tytöistä" ne pirun kamalat vanhat haahkat, jotka takanapäin puukottavat selkään heti kun vaan saavat mahdollisuuden ja/tai niitä jotka ruikuttamalla omaa huonoa tilaa ajavat muita tekemään tahtonsa mukaan?
Kun elämänsä on joutunut kuluttamaan jotenkin muuten kuin itse olisi tahtonut, syntyy varmasti katkeruutta ja surua. Ne taas vaikka mitä... 

Niin...
Voisin kuvitella itseni tulevan tuollaiseksi puukottavaksi
pirun kamalaksi haahkaksi vanhana.
Tosin en siksi, että olisin ns. kiltti tyttö enään,
vaan siksi, että olen suhteellisen hemmoteltu miesten taholta
ja tietyllä tavalla kadehdittavassa asemassa elämässäni
kaikin puolin, mitä tulee yksityiselämään ja työelämään
ja omaan persoonaani.

Yleensä saan tahtoni läpi ja ihailua päälle.
Tällöin on hyvin helppoa olla sydämellinen, ystävällinen ja sympaattinen,
mutta kolikolla on aina se toinenkin puoli.
Saatan olla välillä kovin arrograntti, töykeä ja ylimielinen
heikkona hetkinäni.

Minulle vanheminen tuntuu kauhealle.
Menetänkö ulkonäön mukana kaiken saavuttamani?
Eikö olekin typerä kysymys, mutta jos ajattelette pinnallista
kysymystä syvällisesti, niin tulette johtopäätökseen,
että nykyinen ympäristö vaatimuksineen on raaka.

Minulla ei ole moniakaan naispuolisia (hyviä) ystäviä,
mutta miehiä (hyvinä ystävinä) senkin edestä.
Vanhenemisen myötä uskoisin tilanteen kääntyvän,
koska en mahdollisesti ole enään niin kova "uhka" muille naisile
-voin toki olla väärässäkin. Voivathan nämä haahkat olla niitä,
jotka ovat koko elämänsä olleet ns. tossun alla ja sitten "kostavat",
kun ei enään ole mitään hävittävääkään.

Ja kun sitten on tottunut saamaan tahtonsa läpi, hemmottelua
ja ihailua osakseen,
niin kun se hiipuu, niin voipi olla kova pala niellä se
ja muistoissa elää vielä voimakkaasti se kaunis ja hyvä aika. :

Mietin aina, ovatko nämä pirulliset haahkat juuri niitä
entisiä kauneuskuningattaria, jotka ovat tulleet sivuutetuksi
hiipuvan ulkonäön myötä?

  Toivottavasti kukaan ei nyt ala vetämään
padallista herneitä nenäänsä kirjoituksestani.

Mistä voimaa muutokseen? Jaa´a  tulee mieleen tahdosta, persoonallisuudesta ja siitä, että tietoisesti alkaa nähdä ja toimia kaavojen purkautumiseen johtavalla tavalla.
Ei me täällä elämän merellä kait ilman peräsintä olla?! 

Niin...
Minusta tuntuu, että koko elämän meidän tulee tehdä
muutostyötä -kuolettaa itsemme ja/tai jokin puoli itsestämme
ja antaa uuden kasvaa tilalle ja nousta tuhkasta kuin
feenix-lintu.

[Esmiralda]

Ei toki herneitä! Mutta vedän tuon yhden sinun lauseesi tuohon, Sasha...

Menetänkö ulkonäön mukana kaiken saavuttamani?

Ehkä tähän on johtanut jokin se ulkopuolinen vaatimus, että 'minä olen hyvä tyttö, jos olen kiltti'. Kun en halua olla mikään kiltti, komenneltava tyttö, niin ok. Minä olen kaunis.

Katson, että yksi ihmisen perusluonteita on hallinnan halu. Ja hallintaa löytyy monta asetta.

Kiltteydellä joskus jopa luulemme, että hallitsemme asioitamme ja maailmaamme. Ja osittain näin tapahtuukin, paremmin kuin ilkeydellä.

Joskus jopa luulemme, että kauneudellakin voimme hallita ympäristöä, ainakin miehiä.

Mutta viisas, monia taitoja omaava Sasha! Selitäpä tarkemmin. Mitä menetät jos vanhenet? Kauneudenko? Eikö vanhat ihmiset ole kauniita?

[Asterix]

Menetänkö ulkonäön mukana kaiken saavuttamani?

Ehkä tähän on johtanut jokin se ulkopuolinen vaatimus, että 'minä olen hyvä tyttö, jos olen kiltti'. Kun en halua olla mikään kiltti, komenneltava tyttö, niin ok. Minä olen kaunis.

Mietin tuota samaa omalla kohdallani.
Olen todellakin lapsena ollut se kaikkien vanhempien unelmalapsi
-hyvin helppo lapsi-
joka niin sympaattinen, sievä ja suloinen koko ajan,
eikä itke, valita tai kitise missään tilanteessa,
käyttäydy sopimattomasti, huuda tai keppostele ja niin
ja pärjää koulussa hyvin.

Minut puettettiin aina kuin nukkea:
Röyhelömekkoja, pitsisiä sukkia, lakerikenkiä ja rusetit hiuksissa.
Minulla oli jo 5-6 vuotiaana pienet timantit korvissa.

Minuun on iskostettu sanallisesti ja sanattomasti pienestä pitäen,
kuinka naisellinen täydellisyys on hyvä asia.
Etenkin perheemme miespuoliset jäsenet, etenkin (adotio)isäni,
joka oli ankarampi, ihaili minua joka kerta, kun olin pukeutunut
ja/tai laittanut hiukset kauniisti tms. Hän korosti, korostaa edelleen,
kuinka naiselle on tärkeää olla sievä.
Hän huomauttelee edelleen, jos en hänen mielestään kävele
oikein korkeilla koroilla tai pitele viinilasia oikein.

Tunnen olevani pikkutyttö joka kerta hänen seurassaan
-32 vuotiaana edelleen.
Niinä kertoina, jolloin olen ottanut ns. "yliotteen" hänestä
ja tuntenut olevani aikuinen nainen hänen läsnäollessaan,
olen hiukan pelännyt hänen reaktiotaan. Hän on vanha mies jo.
Hän ei hyväksy, eikä ole koskaan hyväksynyt ainuttakaan poika
-sittemmin miesystävää minulla tai elämässäni.

"Sain" vielä 2 vuotta sitten mennä ulos miehen kanssa,
jos veljeni tai miespuolinen serkkuni oli seurassani "suojelemassa".
Tarkoitan, että hänelle oli helpomaa niellä asia.

Hänen veljensä ovat myös kovasti "mustasukkaisia",
vaikka heillä on omia tyttäriä.
Asiaan voi vaikuttaa se, että olen hiukan "erityistapaus",
koska olen adoptoitu ja kärsinyt niin paljon
ja tulin sen vuoksi hiukan lemmikiksi kaikille
-he ovat mitä sydämellisempiä ihmisiä ja haluavat "hyvittää"
kaiken kärsimäni pahan, -liiallisella suojelemisella.

Tiedäthän tunteen, kun pelastatte esim. lemmikki koiran
pahalta omistajalta ja se tulee hiukan lähemmäksi sydäntä
kaikista vioistaan huolimatta, kun se on niin reppana.

Meninpä syvälliseksi.. 

Katson, että yksi ihmisen perusluonteita on hallinnan halu. Ja hallintaa löytyy monta asetta.

For sure, ja minä koen jonkin verran hallitsevani ulkonäöllä
-väänti sitä miten päin tahansa.

Joskus jopa luulemme, että kauneudellakin voimme hallita ympäristöä, ainakin miehiä.

Hmmm... en usko, että se on vain luuloa.
Jos esim. katsoo mainontaa, niin suurin osa tuotteista miehille
myydään naisen ulkonäöllä tai vähintänkin sillä ymmärryksellä,
että tuotteella saa kauniita naisia.

Miehet vain ovat kehollisempia kuin naiset,
siksi naiset ovat kauniimpia kuin miehet
-luonnostaan, koska se palvelee evoluutiota.
Naisille ei ole niin tärkeää, onko mies kaunis vai ei,
naiselle merkitsee enemmän se, onko mies kykenevä
huolehtimaan jälkeläisistä, eli olemaan vahva.

Nykyään se merkitsee enemmän varallisuutta, vaikkakin edelleen
miehet käyvät kuntosalilla kasvattamassa lihaksiaan.

Itse näen tämän työssäni.
Työni on esillä olemista ja edellyttää tiettyä ulkoista olemusta.
Vaikka minulla, tai kenellä tahansa muulla kauniilla naisella,
ei olisi mitään tärkeää tai olennaista sanottavaa,
miehet noteeraavat sanani ja huomioivat minut (tai hänet)
kuitenkin paremmin kuin naisen, jolla on jotain tähdellistä sanottavaa,
mutta ei "sopivaa" ulkonäköä.

Tiedän enemmän kuin tarkkaan, ettei tälläisestä voi puhua suoraan,
-ainakaan ääneen (näin kaikenlaisen tasa-arvon aikana ja kun kaikki naiset ovat kauniita)
mutta koen sen factaksi.

Mutta viisas, monia taitoja omaava Sasha! Selitäpä tarkemmin. Mitä menetät ja vanhenet? Kauneudenko? Eikö vanhat ihmiset ole kauniita?

En koe olevani viisas ja vielä vähemmän tällä hetkellä koen
omaavani mitään taitoja.
Itsetuntoni on tällä hetkellä reippaasti miinuksen puolella
johtuen muutamista syistä.

Pelkään menettäväni tämän yleisellä tasolla olevan onneni
ja saavutukseni vanhenemisen myötä. En siis puhu tämän hetkisestä
itsetunnon pakkaspuolesta,
vaan yleisestä elämän laatuni tasostani, joka on
omankin mittapuuni mukaan keskitasoa kivempi.

Koen, että olen saavuttanut sen paitsi (pienellä) älylläni käyttää hyväkseni sosiaalista "taitoani" lukea ihmisten odotuksia, toiveita ja reaktioita,
niin vielä enemmän ulkoisilla avuillani, joita nämä ihmiset
ensimmäisenä katsovat ja (kuvittelevat) tekevän johtopäätöksiä sen mukaan (etenkin miehet).

Ulkoinen olemus vaikuttaa uskomattoman paljon, myös naisiin.
Esim. nainen, jonka ensi reaktio minuun vaihtamatta edes sanakaan,
on selkeästi voi v*ttu!, niin on helppo "käännyttää" tälläinen reaktio
positiiviseksi "alentumalla" naisen edessä ja osoittamalla suurta sympaattisuutta ja hulvatonta huumorintajua,
etenkin miehistä ja niiden typeryydestä ja osoittamalla "aitoa" kiinnostusta naisesta itsestään.

(olenkohan jonkilainen manipuloiva psykopaatti,
kun kehtaan ääneen sanoa -kirjoittaa- ajatukseni vai se kiltti tyttö, joka on oppinut lukemaan ihmisistä ja ympäristöstään sen,
mitä häneltä odotetaan ja hyväksytään?  :)

Minulla on kokemusta erittäin katastrofaalisesta elämän laadun tasosta
ja pelkään menettäväni sen vanhenemisen myötä.
Siksi säästän rahaa kuin hullu. Tästä esimerkkinä, jota läheisimmät
ystäväni nauravat; jos minulla on lompakossa alle tuhat euroa rahaa käteisenä, tunnen suunnatonta tuskaa.
Jos pankkitililläni on tietyn summan alittava saldo, tunnen pakokauhua ja paniikkia.
Minä en voi koskaan olla velkaa minnekään.
Kaikki tämä vain siksi, jos tulee hätätilanne tai jokin muu katastrofi.
Ystäväni varoittelevat, että mitä jos joku ryöstää minut,
niin eikö olisi parempi pitää tuo raha esim. kotona jossain,
josta sen voisi noutaa.

Olen fanaatikko, suorastaan hiukan sairas tässä suhteessa.

Kysymykseesi, eivätkö kaikki vanhat ihmiset ole kauniita,
vastaukseni -rehellisesti ja kaunistelematta- kuuluu;
Eivät kaikki. Eivät missään nimessä.

Jotkin ihmiset vanhenevat kauniisti, ehkäpä siksi, että elämä on eletty
täysillä ilman katkeruuksia ja tuhlattuja ja ohitettuja tilaisuuksia ja mahdollisuuksia,
ilman, että jäi jotain hampaan koloon kaivelemaan.

Toivoisin olevani yksi niistä, jos vanhaksi elän, jotka saavat nauraa
konjakkilasi kädessään tahattomien pierujen säestäessä naurun pyrähdyksiä, kun muut mummot ja papat valittelevat,
että kuinka nuoruudessani olin sitä ja tätä
ja että olisinpa tehnyt sen ja sen ja jos vain olisin hiukan nuorempi..

 

MUOKS. joitain jumalattoman silmiin pistävät typot.

[Mirjam*]

En tiedä olenko tähän asti lukenut Sashan tekstejä joidenkin "vääristyneiden lasien läpi", mutta ensimmäisen kerran minä sain kiinni tekstien takaa ihmisen ja sisäisen kauneuden vailla uhmaa. Ehkä off topic, mutta halusin sen silti sanoa.

Minä olen kulkenut myös tuon"kauneuden tien" (tosin en oikeasti ole kaunis, mutta osaan tehdä itsestäni kauniin ja haluttavan)ja ollut lopulta "sisältä tyhjä".
Kuin pikku-tyttö kauniissa mekossa kehuttuna, mutta niin sisältä tyhjä.
Olen ajoittain ajatellut niin, että puen itselleni tuulipuvun, käytän piilarien sijasta sankalaseja(vielä joku mauton malli), annan hiusten olla muotoilematta, en enää käytä meikkiä ja olen tylsä enkä yhtään seksuaalisia herätteitä herättävä ja katson, kuka silloin minut näkee minuna... 
Olen sitä kohti kulkenut jo vuosia...
Olen totaalisen kyllästynyt "tissimiehiin", ulkonäköäni kehuviin miehiin, joiden silmät palaa jostain himosta.. 
Kiikuilen ja kaakuilen tässä välissä vielä...
Mutta nyt jo tiedän, mitä haluan.
Itse näen kauniina monia ihmisiä, vanhuksia, lapsia ja nuoria ja keski-ikäisiä, enkä todellakaan pidä kauneimpina niitä, jotka ovat viimosen päälle "pantuina", tunnen jopa sääliä heitä kohtaan, että joutuvat näkemään niin suuren vaivan kokeakseen edes jonkinlaista hyväksyntää ja läheisyyyttä.
Peilaan heihin sitä osaa itsessäni, joka haluaa vastata jotain "ihannetta".
Itseasiassa säälin itseäni heissä.