"Yksikseskös yskiskelet" :
Lisää aiheesta:Alberoni, Francesco (1989). Ystävyys. (Suom. Aira Buffa) 3. painos. Helsinki: Otava.
Mielenkiintoinen kirja, vaikka ihan kaikkea Alberoni ei käsitellyt. Toisaalta kaikki ei hänelle ole edes mahdollista. Esim. sanan ystävä etymologia jää selvittämättä. Veijo Meri kirjoittaa kirjassaan ”Sanojen synty” (1991) sanasata ystävä seuraavasti. "lyhentynyt muoto sanasta yskättävä, yskä eli rintaa vasten painettava, tai germaanilaina, kantagermaanin sanasta wunskä- halu, toive. Sen vastine suomessa oli ünska, myöhempi merkitys halaus, syleily, syli, sylys. Toisena alkusanana on pidetty kantagermaanin sanaa wunskja [...] Se on voinut saada Suomessa muodon wünstä, josta tuli kulumalla ünstä, josta ünstapä, halaava, haluava, rakastava. Siitä tipahti n pois. Suomi ei siedä kerakekasautumia." (Meri 1991, 456-457.). Samasta kirjasta sana rakas: "kantagermaanin nimisana frakaz, himokas, ahne, keskihollannissa vrack, anglosakseilla fraek. Samaa juurta on Suomen freikki, joka tarkoittaa röyheää. "(e.m. 310). Pois jää myös analyysi lähellä olevista sanoista kuin kaveri, toveri, veli. Eikä Alberoni selitä miksi sanasta ystävä ei ole verbiä. Esim sanasta rakas saa verbin kun rakastaa, mutta sanasta ystävä ei onnistu kuten esim. sanasta kaveri – kaveerata.
Alberonin (1989, 10-11) mukaan ystävyys syntyy useista peräkkäisistä kohtaamista. Lisäksi se edellyttää molemminpuolisuutta toisin kuin esim. rakkaus, joka voi olla yksipuolista. Ystävyys alkaa kohtaamisesta, jolloin tunnemme henkilöä kohtaan voimakasta sympatiaa ja kiinnostusta. Kohtaaminen on aina odottamaton ja ilmestyksenomainen, emmekä kaikkien tuttaviemme kanssa koskaan koe sellaista. Ystävyys on sarja kohtaamisia, jotka liittyvät toisiinsa. Siksi meistä tuntuu, ettemme koskaan olisikaan erossa ystävästämme. Ystävä on siitä hyvä, että hän ymmärtää meitä aina. (Alberoni 1989, 22.)
Tuttavien tavatessa toisiaan he kyselevät tosiltaan ”mitä olet tehnyt”. Ystävät sen sijaan eivät kysy tosiltaan mitään pitkänkään eron jälkeen. Menneisyys ei kiinnosta heitä, vaan he alkavat puhua siitä mitä heillä on sydämellään juuri sillä hetkellä. Kumpikin on valmis uuteen ilman mitään esivalmisteluja. Sellaiset ihmiset, jotka sanovat ”nyt saat kertoa minulle kaiken” eivät ole todellisia ystäviä. Ystävä sen sijaan katsoo menneisyyttämme ja tulevaisuuttamme samasta näkökulmasta, koska hän samaistuu meihin. Ystävyyden aika on siis peräkkäisyyttä, mutta rakastuneitten aika on tiivistä. Rakastavaiset haluavat tietää kaiken toisen menneisyydestä. Lisäksi lyhyenkin eron jälkeen toinen haluaa heti tietää, mitä toinen on tehnyt. Toisaalta rakastumisen pyrkimyksenä onkin yhteensulautuminen. Ystävät eivät vastaavalla tavalla halua yhteensulautumista, koska se edellyttäisi ainakin toisen henkilön muuttumista. Ystävätkin puhuvat menneisyydestä, jos heillä on siihen tarve. Puhumme menneisyydestämme, kun meillä on tarve tulla ymmärretyksi. Joskus ystävä on tärkeä saattaja matkalla omaan menneisyyteemme, hän tukee meitä kohdatessamme menneisyytemme haamuja. (Alberoni 1989, 24-27.)
Neljännessä luvussa Alberoni käsittelee ystävyyttä yhtenä rakkauden muotona. Alberoni (1989, 30) toteaa selkeästi ”ystävyys on yksi rakkauden muoto”. Mutta Alberoni huomauttaa: ”Ystävyys on eroksen eettinen muoto.” Etuoikeudet ja suosikkiasemien tavoittelu eivät kuulu ystävyyteen. Ystävä ei pakota eikä kiristä meitä. Ystävä on aina samalla tasolla kanssamme eikä häntä voi orjuuttaa, koska silloin hän ei enää olisi ystävämme. Rakkaudenkaipuussamme voimme kaivata lemmenjuomaa, jolla huumaamme toisen henkilön. Ystävyydessä tällainen toisen huumaaminen olisi järjetöntä. Siksi Alberoni sanookin: ”Mikään muu rakkauden muoto ei kunnioita yhtä paljon toisen henkilön vapautta kuin ystävyys.” (Alberoni 1989, 32.)
”Sanomme, että ystävyys on rakkauden eettinen muoto. Mutta ystävyys on myös etusijan antamista. Ystävää rakastetaan aina enemmän, pidetään parempana kuin jotakuta muuta, parempana kuin tuntemattomien ihmisten suurta joukkoa.” (Alberoni 1989, 40.)
Alberoni (1989, 134) kertoo, että rakastuminen löytää kohteita kaikkialta. Tosin sillä edellytyksellä, että olemme valmiita rakastumaan. Jos olosuhteet ovat rakastumisen suhteen suotuisat voimme rakastua ihan keneen tahansa. Ystävyys etsii puolestaan aina tietyntyyppisen henkilön, jos sellaista ei löydy ei ystävyyttä synny. Esimerkiksi Friedrich Nietzsche ei koskaan tavannut oman tasonsa ihmistä, ja hän jäi ilman ystävää.
Alberoni (1989, 104-107) vertailee oivalla tavalla eroottista kokemuksia suhteessa ystävyyteen. Eroottiset kokemukset valmistellaan, mutta ystävät eivät odota mitään kohtaamisiltaan. He eivät myöskään tuomitse tai arvostele sitä. Eroottinen kohtaaminen on puolestaan suoritus, jonka täytyy olla tyydyttävä. ystävillä sen sijaan on aikaa, paljon aikaa. Tulee aina toinen kerta, jolloin he voivat kohdata. Ystävyys on myös häveliäs ja vaitelias. Ystävykset eivät sano ”meidän on niin hyvä yhdessä”. Alberoni sanoo (1989, 107) ”Ihmisellä, jolla on tapana sanoa: ’hänkö, hänhän on minun hyvä ystäväni! Ai se toinen, me olemme oikeinhyviä ystäviä!’ ei yleensä ole mitään syvää ystävyyssuhdetta mainitsemiensa henkilöiden kanssa. Hänen sanansa merkitsevät vain, että hän on hyvissä väleissä näiden henkilöiden kanssa, tuntee heidät hyvin, voi pyytää heiltä palvelusta ja että he luottavat häneen tietyssä määrin, mutta siinä kaikki.”
Alberoni (1989, 107) sanoo myös. ”Ystävät eivät koskaan vanno, he eivät koskaan lupaa mitään toisilleen. Jos lupaamme olla ystävä, tämä katsoo meitä kuin järkensä menettänyttä.”
Alberoni (1989, 109) kertoo, että kun rakastettumme sanoo: ”pysykäämme ystävinä”, merkitsee se sitä ettei hän enää rakasta meitä. Alberoni toteaa myös, että kahden eri sukupuolta olevan henkilön suhteessa on hetki, jolloin suhde voi kääntyä yhtä hyvin erotiikaksi kuin ystävyydeksikin. Erotikka ei kuitenkaan tuota ystävyyttä, mutta ystävyys voi olla olemassa samanaikaisesti erotiikan kanssa. (Alberoni 1989, 110.)
”Ystävä ei koskaan parjaa meitä. Jos muut kokoontuvat puhumaan meistä pahaa, hän joko puolustaa meitä tai lähtee välittömästi tiehensä. Hän ei edes jää kuuntelemaan tullakseen sitten kertomaan meille. Se joka tekee näin, joka ehtimiseen tulee kertomaan meille ilkeyksiä, joita muut ovat meistä sanoneet, nauttii siitä, eikä sen vuoksi ole ystävämme.” (Alberoni 1989, 113.)
Lopputulos on varsin hyvin sosiologilta, vaikka se etymologinen osuus jäi nollille. Ystävyys tulee kahlattua läpi niin suhteessa rakkauteen kuin erotiikkaankin. Toisaalta Alberonihan on myös kirjoittanut kirjan rakastumisesta ja kateudesta. Niistä kahdesta ainakin kateus on ystävyyden vihollinen.
