|
Mio
|
 |
« Vastaus #130 : 01.07.2008 10:33:32 » |
|
Ruusu-Ristiläistä Jeesustelua:
Uskonpuhdistuksen vaikeudet
Olemme kahdessa edellisessä kirjoituksessa puhuneet kristillisestä elämänymmärryksestä, sen rappeutumisesta ja sen puhdistamisesta. Nyt olisi puhuttava jatkuvasta elämisen taidosta henkisen uudestisyntymisen jälkeen. Sillä niin kuin ihmisen on ruumiillisena lapsena kasvaminen lapsesta nuorukaiseksi ja aikuiseksi, samoin on hänen henkisessäkin elämässään kasvaminen.
Seuraamme jälleen Johanneksen, tuon alkuperäisimmän kristityn, määritelmiä. Hänhän sanoo kirjoittavansa lapsukaisille, nuorukaisille ja aikuisille. Siinä on siis taas kolme astetta. Mutta tullakseen yhdestä asteesta toiseen, on ihmisen samalla suoritettava jokin ansiotyö, on voitettava joku alemman maailman mahti ja alistettava se henkiseen elämään. Mikä siis on totuudenetsijän ansiotyö tullakseen lapsesta nuorukaiseksi? Ansiotyö sisältyy Johanneksen sanoihin: "Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette voittaneet paholaisen."
Tämä paholainen on samalla sekä ihmisen oma astraalinen minuus että astraaliset henkivallat. Paholaisessa on vähintään kaksi astetta, alempi ja ylempi. Alemman muodostavat paheet, ja ylemmän voivat muodostaa hyveet. Paheet ovat tulleet jonkin verran voitetuiksi ennen uudestisyntymistä, mutta sitten tulevat hyveet voitettavaksi. Hyveet muodostuvat kiusauksiksi eli paholaiseksi siten, että ihminen mielessään pysähtyy omaan hyvyyteensä, henkisiin saavutuksiinsa ja kokemuksiinsa. Hänen oma erinomaisuutensa käy hänelle perin tärkeäksi. Hän on silloin estetty kiinnittämästä koko huomiotaan Kristukseen, Hänen seuraamiseensa ja siitä johtuvaan työhönsä ja tehtäväänsä. Hän on pysähtynyt jonkinlaiseen oman itsensä ihailuun. Hän ei jaksa kieltää ja voittaa omaa itseään, jotta elämän sisin tahto tapahtuisi hänessä ja hänen työssään.
Tällöin ihminen ei ole voittanut paholaista, vaan paholainen on tavallaan voittanut hänet, ja ihmisestä lukeutuu väärä profeetta, jonkinlainen antikristus. Hän ei tule käytännössä vahvistaneeksi enkelten joululaulun kolminkertaista lupausta, vaan joutuu ne lupaukset peruuttamaan. Hän oli uudestisyntymisensä kokemuksessa luvannut: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa", mutta nyt hän alkaakin vastaanottaa jumalallista kunnioitusta itselleen. Tätä peruutuskokemusta esitetään Uudessa Testamentissa siten, että kiusaaja esiintyy Jeesukselle niin ikään kolmessa asteessa. Mutta Jeesus oivalsi heti mistä oli kysymys, ja kieltäytyi suoralta kädeltä. Täten Jeesus käytännöllisessä kokemuksessa vahvisti enkelten lauluun sisältyvän kolminkertaisen lupauksen. Niin täytyy vähitellen tapahtua kaikkien totuudenetsijäin henkisessä kehityksessä. Mutta paljon tapahtuu myös epäonnistumisia. Ihminen takertuu itseensä. Hän herättää huomiota ja johdattaa ihmisiä, mutta ei Kristuksen luo. Hän sivuuttaa Valkoisen Veljeskunnan Mestarin. Mestarin käytännöllinen oppi ei häntä miellytä, vaan pikemminkin se häntä jotenkin hermostuttaa, ärsyttää. Jeesuksen oppi, Vuorisaarna, on hänelle joko liian syvää tai liian matalaa, joko liian vanhanaikaista tai liian uudenaikaista.
Näin pääsee taas rappeutuminen alkamaan. Tunnusmerkkinä ei enää ole Johanneksen selvä kanta: "Siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä", vaan aletaan jälleen luisua hämäräperäiseen mystisismiin. Kuka alkaa puhua henkisestä "yljästään", kuka "morsiamestaan", kuka "rakkaastaan", jonka hän on löytänyt ja jota erinomaista onnea ja aarretta hän muillekin suosittelee!
Sekä Jeesus että Johannes, ja Paavalikin, puhuvat voimakasta kieltä tuollaista eksytystä vastaan. Johannes sanoo: "Ja niin kuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut... Meistä he ovat lähteneet, mutta meikäläisiä he eivät olleet, sillä jos olisivat olleet meikäläisiä, niin he olisivat pysyneet meidän kanssamme. Mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole meikäläisiä."
Kuinka tuoreelta tämä Johanneksen puhe vaikuttaa! Niin kuin se olisi puhuttu pari viikkoa sitten. Tänäänkin se sattuu naulan kantaan. Paavali puolestaan täydentää tätä sanomalla: "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennen kuin luopumus tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, tuo kadotuksen lapsi, tuo vastustelija, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi nimitetään." Jos tätä Paavalin lausetta katsomme ensin yksilön kannalta, niin on selvää, ettei ihminen pääse kyseessä olevaan "päivään", ei pääse selvyyteen suhteestaan Kristukseen, ennen kuin hän löytää omassa itsessään tuon kadotuksen lapsen ja voittaa sen. Jos taas otamme asian ihmiskunnan kannalta kokonaisuudessaan, niin ymmärrämme, ettemme pääse sokeasta uskostamme, emme militarismistamme ja materialismistamme, ennen kuin alamme selvästi nähdä ja ymmärtää, että kaiken sellaisen takana, sen johtavana voimana, on paholainen, antikristus, tuo kadotuksen lapsi, jonka johdossa kaikki kulkee kärsimystä ja kadotustaan kohti. Kun ihmiset vihdoin tämän älyävät, silloin he vastaanottavat Jeesuksen opin ja tekevät mahdolliseksi sen, josta Paavali sanoo: "Silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on tappava suunsa hengähdyksellä ja tulemuksensa ilmestyksellä."
Eurooppa ja ihmiskunta elää keskellä tuskiaan. Tuskissaan ihmiset odottavat — "sitä miestä", sankaria, joka heidät pelastaisi. Ja he saavat "niitä miehiä", toivottuja ja kaivattuja, maallisia tai "taivaallisia", jotka asettuvat heidän jumaloiduiksi auttajikseen, mutta joiden johdossa ihmiskunta kulkee vain kohti suurempaa hämminkiä, tuskaa ja kärsimystä. Sillä noilta sankareilta puuttuu yksi, kaikkein tärkein: itse elämän lain kunnioittaminen, Jeesuksen opin seuraaminen ja sen opettaminen. Sen tähden kaikki tuo sankarillinen puuha ja sen puuhaajat sortuvat näihin Jeesuksen sanoihin: "Menkää pois minun luotani te, jotka ette ole lakiani noudattaneet."
Tämä laillisuus on ratkaiseva kohta. Ei tulla henkiseksi nuorukaiseksi sanomalla: "Olkoon jokainen oma itsensä!" Sellainen neuvo johdattaa täydelliseen kaaokseen. Ei liioin riitä sanoa: "Kulkekoon jokainen omaa tietänsä, ilman auktoriteettia!" Sillä on olemassa yksi auktoriteetti: totuus, laki, elämän tahto, rakkaus, se joka nimenomaan Jeesuksen käskyissä on puettu inhimillisen kielen sanoiksi. Nuorukaiseksi tulee se ihminen, joka kamppailee itsensä vapaaksi siten, ettei mikään saa häntä estää seuraamasta Kristuksen lakia.
Huomaammeko nyt, mitä todellinen uskonpuhdistus edellyttää, mitä todelliselta uskonpuhdistajalta vaaditaan? Häntä ei mikään mahti, ei näkyväinen eikä näkymätön, eivät uskonnot eivätkä kirkot, eivät ystävät tai viholliset, ei isä tai äiti, ei veljet tai sisaret, ei mies tai vaimo voi estää Kristuksen lakia kunnioittamasta, sen mukaan mietiskelemästä ja toimimasta. Senpä tähden nuorukaisella onkin vielä edessään omat vaikeutensa. Saanemme puhua niistä seuraavalla kerralla.
|
