Mulla ois tässä tarjolla
-- tekeeks se musta erikoisen näköisen vai mitä?
Ihan rehellisesti ottaen olen käynyt aikamoista taistelua oman persoonani kanssa.
Olen pitkään miettinyt, että mun elämässä on yksi asia joka rajoittaa mua hyvin paljon,
tukehduttaa, saa hartiat vetäytymään sisään päin, tuntemaan itseni avuttomaksi.
Se asia on kuin muuri, joka on mun ja mun unelma-elämän välillä.
Se on piirre mussa, tai käyttäytymismalli,
joka on niin juurtunut, että vaikka kuinka rimpuilen,
en ole saanut sitä pois.
Mä pelkään ja jännitän ihmisiä ja uusia tilanteita,
niin paljon että saan siitä häiritseviä fyysisiä oireita,
kuten kuristumisen tunne, sydämen pamppailu, pyörtymisen tunne, kuumotus.
Joskus en saa suuta auki puolitutussa seurassa,
sitä moni ihmettelee sillä hetki sit pienemmällä porukalla olin pulputtava ja hymyilevä..
Mä oon miettinyt et nyt mä tahtoisin murtaa itseni ulos täältä,
kokee mitä on olla peloton ihmisten seurassa.
Voisko se rakas
mua siinä auttaa repäisemään,
sillä se on aina tuonu jonku ihanan härdellin tullessaan..!
Okei, ehkä oon liian armoton jos kuvittelen etten ole kehittynyt yhtään.
Olin lapsena/murkkuna sairaalloisen ujo. Nyt en enää koe olevani sitä.
Kyllä mä tiedän että ujous on juttu josta ei kasva ulos hetkessä.
Mut siks varmaan onkin 7 elämänopetus...