seuraava »

[Ave^^]

mitä pelkään?

sitä että loppujen lopuksi olen aivan niin kuin kaikki muutkin. ettei minussa ole mitään mihin tarttua kiinni, ettei ole mitään miksi juuri minä. että olen täysin yhdentekevä, koska tahansa korvattavissa.

sen takia olen alkanut jopa sekoilemaan tunteissani, olemaan niin perhanan ailahtelevainen, ettei ainakaan olisi toista samanlaista.

[Esmiralda]

Kiitos! 

Minä olen nähnyt myös tuota pelkoa mistä Ave puhuu; tuota olemisen tyhjyyttä.
Puuttuu elämisen tarkoitus. On vain houkutuksia, tavoitteita tässä kilpailevassa yhteiskunnassa, mutta elämän tarkoitus uupuu. Yritetään täyttää mielihaluja.

Ehkä ei turhaan divarista tarttunutkaan käteeni logoterapian (psykoterapeutti) Viktor Franklinin kirja " Ihmisyyden rajalla", jota juuri olen lukemassa.

Hän kertoo elämän tarkoituksesta, johon tutustui ollessaan natsien keskitysleireillä. Hän näki, että he joilla oli jotakin odottaa, jotakin merkitystä, unelmaa, päämäärää kuten hänellä, he selvisivät sieltä hengissä. Hänellä itsellä oli viimeisin kirjan käsikirjoitus viety vaatteiden mukana ja sitä hän raapusti nyt uudelleen kaikille paperinpaloille. Odotti, että pääsee pois.

Laitan tähän erään hyvin lohduttavan jutun tuosta kirjasta:

Hän kysyy eräässä tilaisuudessa sitä, että jos apina on koekaniinina ja  se saa pistoksissa aineita ruumiiseensa joka päivä, oppii sitä pelkäämään. Se on hänelle kärsimystä, ja kysymys: Tietääkö apina sitä merkitystä miksi sitä piikitetään?
Sehän ei tiedä.

Franklin sanoo tähän: Entä ihminen? Oletteko varmoja, että inhimillinen maailma on maailmankaikkeuden kehityksen päätepistel Eikö ole luultavaa, että meillekin on olemassa vielä yksi ulottuvuus (kuten apinalle ihmisen ulottuvuus), joka toistaiseksi on ihmisen maailman ulottumattomissa, maailma, jossa kysymys inhimillisen kärsimyksen perimmäisestä tarkoituksesta saa vastauksensa?

Näitä perimmäisiä tarkoituksia me löydämme usein kysymällä jotakin meidän ulkopuolelta, kun tuntuu tyhjältä. Kenelle minä tuotan tuskaa, huolta? Mitä joku toinen minun rinnallani tarvitsee läpikäydä? Vaikka minä kärsin...

[^^Queen Nefertiti^^]

Pelkäänpä etten kestä enää (miesten) egoa.. tänään oli opetuspäivä taas aiheesta. 

[Esmiralda]

Jäin miettimään; mikä ero on miesten ja naisten egolla, SA?

[^^Queen Nefertiti^^]

Se, että kun seurustelee miesten kanssa, joutuu käsittelemään miesten egoa.

Ja bisneksissä edelleen suurin osa on miehiä.

Mutta naisbisneksissä, tai niissä missä olen, on eri mentaliteetti. Yleensä on näin. Kun tj oli vaihtunut naisesta mieheksi eräässä firmassa, niin hän oli ihan sanonko mitä. YKSI toinen mies oli mukava. Tiedän joitain mukavia. Kun miehen on PAKKO nöyrtyä ja tehdä yhteistyötä, ego ei tule ekana. Pari naispomoa on ollut hieman vaikeita, mutta ei se mitään ole miehiin verrattuna-aina kun on tullut hankaluus, ja nyt tulee mieleen 3 firmaa, kyseessä ollut mies. No neljännessä tapauksessa nainen, ja silloinkin kilpailutilanne. Minua vaan huvittaa nuo yritysten "kilpailutilanteet".-

Miehet haluaa yleensä määrätä, jyrätä, kukkoilla ja kilpailla enemmän. Mistä tuli mieleen että ehkä joku hempukkakin kokee pätevänsä sulkiensa takia?

Siis minähän en niitä pelkää, mutta ajatteluaan vaikea käsittää..

[Riitta]

Kummallista, minulla on juuri painvastainen kokemus, miehet ovat reiluja
ja todella haluavat auttaa kaikessa missa pystyvat ja naiset...kyynisia..kateellisia ja usein etsivat omaa etua, mutta tama on vain minun oma kokemus.

[Esmiralda]

Minustakin nimittäin on aina tuntunut, että miesten kanssa kyllä pärjää, mutta naisia saa pikkuisen pelätä.

Sittenkin SA, näen pelon taustalla suhteissasi miehiin, pelon, ettet osaakaan käsitellä heitä. Tai pelon, että heitä pitää käsitellä jotenkin eri tavalla.

Kun minulla on kuva ettei egolla, kuten ei sielullakaan ole sukupuolta, vain kulttuurimiehellä ja kulttuurinaisella luomuksineen ja omilla asenteillahan sen luo. Uskon että on vain biologinen ero miesten ja naisten välillä.

Asenteista riippuu miten nämä jutut kohtaamme. Ja asenteet luovat pelkoa, koska asenteet ovat syntyneet niistä tilanteista joita olemme kohdanneet.

[Chandra]

Itselläni on myös sama kokemus miehistä ystävinä ja työtovereina kuin Diamondilla ja Esmiraldalla.

Miehet eivät jaksa selän takana pelata ja kieroilla.Sanoa töksäyttävät,jos jotain sanottavaa on ja se on paljon reilumpaa kaikkien kannalta.
Melkeinpä poikkeuksetta ystävinä niitä,joilta ei mikään sellainen lipsu,jonka on luottamuksellisesti kertonut.

Muuten näen miehissä ja naisissa sitten kaikkea laidasta laitaan.
Vai onko se sitten niin,että vanhemmiten ei kiinnitä enää siihen sukupuoleen niin paljon huomiota?

[*Kide*]

Hmmm... itselläni kokemukset vaihtelevat miesten ja naisten suhteen... Konkreettista fyysistä työtä tehdessä olen törmännyt työmaihin, joissa kaikki ovat ihan ok reiluja yms. Joitakin poikkeuksia toki matkassa aina löytyy, mutta noin yleistyksen tasolla. Kun taas seuraava työporras, eli ns.pikkupomojen ympärillä häärivän konttoriväen työpaikat ovat aivan kaameita duuni paikkoja    Siellä lähinnä työskentelee naisia, jotka sitten pyörittävät miesten tarpeiden mukaan em.laskutusta, kahvin keittoa, postitusta yms., koen tuon ympäristön kaikista raadollisimmaksi paikaksi. Mutta mitä korkeampaa on ammattitaito ja mitä varmella pohjalla ihmisten työpaikka on sitä vähemmän tuota selkään puukkottamista yms on oman kokemuksen mukaan (edelleen yleistyksen periaaatteella). Ja korkeammalla tasolla tulee totuus jossa miehet puukkottavat naisia... sehän ei ole ns.luonnollinen paikka, samalla tasolla  jos miehen ammatti-identiteetti ei ole vahva, se ei kestä naista koska jo pelkästään naisen pääsy samalle tasolle, on vaatinut oikeasti puolet paremman koulutuksen ja muut meriitit. Tälläinen nainen on suuri uhka joillekkin...
Vaikka totta on ettei korkea koulutus välttämättä luo nykyän pysyvää työuraa, se kuinka vakaaksi yksilö tuntee oman paikkansa...vaikka itse duuni ei pysy, vaan ammattitaito -hyvä ja terve ammatti-itsetunto... sitä vähemmän hänen "täytyy" kilpailla olemassaolostaan tai kokea tarvetta siirtää pahaa oloaan muihin kanssa ihmisiin 

[^^Queen Nefertiti^^]

En pelkää miehiä, en vain jaksa egoilua, piste. Osaan "käsitellä" asiallisesti monia, en huumorintajuttomia egoilijoita.

Naisista ei ole koskaan ollut ongelmaa.

Johtuukö tämä johtavasta maskuliinisesta luonteestani, että miehet yrittävät polkea kun en kujertele heille typeriä? Eli käyttävät törkeimpiä mieskeinoja, säälittää.

En ole koskaan kuulunut mihinkään juoruilevaan akkalaumaan saati että sellainen olisi minua kiusannut.

Jaspis, ymmärsit. Olen itsenäinen tapaus bisneksissä, tiimissäni naisia ja mukavia miehiä, kaikissa firmoissa ei ole näin ja se jurppii, ettei valta ulotu minuun.

[^^Queen Nefertiti^^]

Useimmiten tulee juuri epävarmat naamat esiin noista miehistä, joiden luulisi kommunikoivan samalla tasolla TAI jopa saattaisivat ehdottaa minulle jotain päinvastaista, positiivista.

Jopa tiimini on vaikea pomottaa minua, mieluummin ohjaa johtajuustasosta eteenpäin seuraavalle.

Ehkä siinä on syy että helpointa on olla "heikompien" miekkosten kanssa yksityisesti, ja sitten he pelästyvät kanssa.. voi ei.

Eräs pelkää pimeää, kovia ääniä ja joitain ihmisiä. Minä en pelkää juuri mitään.

[Esmiralda]

On varmaan totta, että me naiset emme enää pelkää suuriakaan miesjohtajia. Kuten ennen 'piti' pelätä.

Usein naiset ovat korkeammasti koulutettuja ja sehän miehiä jurppii. Mutta usein miehet ovat rohkeampia, uskaltavat ottaa enemmän vastuuta kuin miehet.

Ajat ovat muuttuneet.

Miehet pelkäävät nyt naisia. Helpompi niillä, jotka sen uskaltavat myöntää...

Vaikka elämme tasa-arvoisemmissa yhteisöissä mitä Maa päällänsä kantaa?!
Meillä ei pitäisi olla pelkoja sukupuolen kannalta.

Mutta onko näin? Onko tämä peruspelko voitettu?

[Chandra]

Eilen kulkiessani tämän kylän katuja,tunsin suurta onnea siitä,että tunsin voittaneeni pahimman viholliseni.Itseni.

Minähän se näitä pelkoja olen elämääni luonut ja päästänyt.
Ei sillä merkitystä,onko se pelko tullut miehen vai naisen taholta,mutta olen antanut erinäisten tapahtumien horjuuttaa rauhaani ja viedä voimiani suhteettoman paljon.

Puheet,perättömät,ovat satuttaneet joskus kovinkin.Jopa niin,että pelkoja on syntynyt siinä määrin,että olen väistellyt tiettyjä tilanteita ja kohtaamisia.
Nyt näen selkeästi taas ja nimen omaan taakse päin katsottuna,mikä on minkäkin tapahtuman tarkoitus elämässäni ollut.
Ne satuttavimmat ovat vahvistaneet eniten.

Nyt annan ihmisten puheet,todet ja kuvitellut,valua kuin vesi hanhen selästä.Ei ole mitään pelättävää,vain oman mielemme ja egomme tuotteet!
Jos en saa jotain haluamaani,en todennäköisesti tarvitse sitä.On se sitten työ,matka tai mammona.
Luotan että joku korkein taho tietää,mikä on minulle parhaaksi henkisellä tiellä,mikä on se minulle tärkein ja voimaa antavin tie.
Ja ennen kaikkea,mitä opetuksia tarvitsen "vastoinkäymisten"kaapuun pukeutuneena.

[^^Queen Nefertiti^^]

Hieman samalla tavalla ajattelen että Itse tietää mitä tarvitaan, joten pelko on turhaa.. ja keksin taas uutta hauskaa tekemistä ja sanomista...

vastoinkäymiset naurattavat siinä vaiheessa kun pudottaa pois tarpeettomat ihmiset ja tilanteet tms.

[Riitta]

Nain se todella on.