seuraava »

[Riitta]

Nain se todella on. 

[^^Queen Nefertiti^^]

Loistavaa

olen jo niin iso uhka firmoille, että tj:n pitää oikein palaveerata tiiminvetäjän kanssa minusta, voi pojat, nyt naurattaa. Tiiminvetäjää harmittaa välipomon käytös minua kohtaan, mutta kun heidän surkea yritelmänsä on pieni tekijä! Enkä tarvitse heitä, he voisivat tarvita minua.. heh heh-- näin se menee-..

tutiskaa, täältä tulen.

Muuten jos teille tapahtuu jotain ikävää, ottakaa etäisyyttä matkan kanssa ja niiden, jotka ovat vahvuutesi.

[Sanna]

Miehet on aina pelänneet naisia siksi ovat rajoittaneet naisten elämää.

Minä en pelkää miehiä, pärjään heidän kanssaan. 

Mitä minä pelkään???
En oikein tiedä, jotain pelkään silloin tällöin mutta se menee ohi,
jos pelkään jotain (tuntuu vatsassa) niin silloin pitää pysähtyä ja kuunnella sisäistä ääntä, sen olen oppinut.

Minä en oikeastaan PELKÄÄ vaan se on jokin muu tunne,
mutta joskus minua pelottaa,, hetkellisesti,,hmm onko se eri asia..

Nytkin minua hiukan pelottaa että en saa töitäni tehtyä ajoissa. 

[^^Queen Nefertiti^^]

varo vaan ettei miehessä ole narsistin piirteitä, ota reilusti etäisyyttä. Kyllä kaikista pääsee irti, sitäpä minä juuri ihmettelen miten hyvin olenkin niistä irti. Joko kokonaan tai sitten ystävyys aletaan ihan uudelta pohjalta, ja sittenkään ei pidä luottaa liikaa, toinen on aina toinen.

Jos asia saa mielen sekaisin.. ei hyvä.. voi hän olla tärkeä sielukumppani, mutta ei ole tarkoitus seurustella..

[Esmiralda]

Pelkään päivä päivältä enemmän, etten pääse tunnetasolla irti exästäni. Onko teille kokemuksia siitä, että on olemassa ihmisiä, jotka jäävät ns. ihon alle tai pään sisään? Tämä on minulle hämmentävää ja pelottavaa siksikin, että ennen olen pystynyt päästämään ihmisistä helpostikin irti - "poistamaan" heidät täysin elämästäni (yleensä siitä syystä, että ovat pettäneet luottamuksen, mutta myös muuten, kun ajan myötä ihmiset ovat kasvaneet erilaisiksi jne.). Ja hulluintahan on se, että exä loukkasi minua tosi pahasti ja itse asiassa paljastui aivan erilaiseksi ihmiseksi, mitä "esitti".  Voiko tämä riippuvuus johtua siitä, että olin hänen kanssaan niin onnellinen ja aina oma aito itseni, hän oli paras ystäväni? Vai olenko kiinnostunut tietämään vain sen, mitä hän sitten oikeasti on? Se nimittäin vaivaa minua paljon, että miksi en tajunnut? Irti päästämistä vaikeuttaa tietysti se, että hän on minuun yhteydessä, katuu ja ikävöi. Tavallaan tuntuu, että hän on kasvanut ja oppinut, mutta toisaalta paljastuu sellaisia asioita, jotka saa minut sekaisin - kuka tuo ihminen on. Onko kokemuksia tälläisestä ja miten olette saaneet oman sisäisen äänen taas selkeäksi? Pelkään siis omaa heikkouttani ja sitä, että se sisäinen ääni on ihan väärässä ja sekaisin.

Voi kuule, on hyvin tuttua! Eikä varmaan ole ihan ravun tunteikkuudestakaan kiinni.

Sanotaan, että me ihmiset kasvamme kaikkein eniten juuri tuon tunnekehon kautta. Mitä heikommalla (tai voihan se olla tarpeeksi vahva kasvaaksemme)tasolla meidän tunnekehomme on, sitä kipeämmästi kaiken koemme. Ja kun luulee, että yhdestä selvisi, tulee toinen ja aina vain yhtä kipeältä se tuntuu.

Kokemuksesta jo tiedän, että oma heikkous, omat odotukset, illuusiot, halut siellä heijastuvat toisesta. Se mikä itsessä on paljon kasvamisen alussa, siihen toisen loukkaukset juuri käyvät kipeään. On kuin olisi osunut suoraan paiseeseen, mikä pitikin puhkaista. Joten kannattaa tutkiskella itseään. Miksi tuo ja tuo käy niin kipeään?

Joskus kysyin 'enkeleiltä' miksi suru yhä vain jatkuu, eikä siitä pääse irti. Sain vastauksen, että se on niin kauan, kunnes olet selvittänyt itsellesi jotakin.
Ja kun selvitin, anteeksi annoin toiselle ja itselle, se alkoi häipymään.

Mutta....tämä kaikki on vain minun yksilöllisen kokemuksien kautta. Toivon, että jotakin selviää itsellesi päivä päivältä, mutta älä mene mukaan toisen maailmaan ennen kuin olet omasi selvittänyt ja hän omansa. 

Tämäkin vain minun näkemykseni. Löydä oma!

[Atomi]

Esmiralda osui jälleen kerran asian ytimeen.  Minäkin koen siten, että suuret tunteet opettavat parhaiten. Ainoa tieto mitä kaipaa nk. huonosta suhteesta on se, mitä kaikkea olenkaan saanut mahdollisuuden oppia. Rapu 76:lle sanoisin, että oikeestaan et enää varmaan tarvitse sitä ihmistä lähietäisyydelle, koska olet jo luopumassa, mutta et vielä ihan täysin ole hahmottanut mitä kaikkea olet suhteessa oppinut. Lopulta suhde tulee mieleen vain ajatuksena, että "oli se hyvä että tuli koettua sekin suhde - muutoin en tätäkään tietäisi mitä nyt tiedän".   

Palkäämisestä olin aikoinaan sitä mieltä, etten pelkää mitään. Nykyisin olen sitä mieltä, että kun minulla ei ole pienintäkään pelkoa sekuntiakaan enää, niin silloin olen valaistunut ja luiskahdan muihin maailmoihin. Niin kauan kuin tallaan täällä fyysisessä kehossa, minulla on jotain opittavaa ja ne näytetään minulle pelkoina. Pelot pitää vaan oppia tunnistamaan sitä mukaa kuin sen pelon ydin kuuluu elämän oppikurssiin. Luokalta toiselle siis pelkoja voittaen on minun uskomukseni. On oikeestaan ihan mukavaa bongailla mitä milloinkin pelkää. 

[Riitta]

Eras pomoni sanoi kerran:
Me taalla maan paalla luemme ja luemme ja opiskelemme..ja lopulta kuolemme tyhmina
(han tarkoitti, etta ela tunteiden mukaan)-ei kaavojen-siita opit enemman

[Esmiralda]

Rapu76, on kaksi vaikeaa asiaa, tuli nyt mieleen:

Se että pettyy itseensä, kuten sinun ystäväsi ei voinutkaan olla sinun luottamuksesi arvoinen. Toisaalta suhteet muihin ihmisiin on aika tavanomaista, hyvin inhimillistä.

Ja se että pettyy omaan illuusioon ihannekumppanista. Sillä onko sellaista? Ihmisiä vain on olemassa.

Toivon etten kuulosta kyyniseltä, olen vain niin pitkästi komunnut näitä tunteiden ja toiveiden teitä. 

[Esmiralda]

Tuota, Atomilta kysyisinkin. Miten pelko ilmenee?

[Esmiralda]

Ole vain yksin jonkun aikaa, rapukaverini! 

[pagan]

Kiitos Rapu76 noista kirjoituksistasi   

Olen taas koko päivän ihmetellyt, että miksi en pääse henkisesti irti ihmisistä, no nyt on pari sellaista, jotka elävät pääni sisällä, ja ei todellakaan hyvässä vaan siinä pahassa. No toinen nyt on ihan fyysisesti vielä läsnä, mutta jotenkin ajattelen, että on mahdollista irrottautua, vaikka tuossa vielä onkin.

Ja tätä ketjua lukiessa minulle tuli ajatus, että minun on kauhean vaikea antaa itselleni anteeksi, että olen ollut vähän kuin hyväntahtoinen hölmö, ja luottanut ja uskonut sellaiseen ihmiseen, joka on osoittautunutkin ihan kaameaksi. Ja luulen, että minulla on todellakin tästä kiinni, että en osaa sanoa itselleni, että vahinko on tapahtunut, tämä oli tällainen ihminen, ja unohda se, äläkä pode sitä häpeää ja syyllisyyttä, että uskoit ja ehkäpä toivoit muuta, mitä ei ole.

Että kun pystyisi itselleen olemaan armollinen. Minun ei tarvitse olla selvännäkijä, ei ennustaja, enkä minä kykene päättämään, että minkälainen ihminen toinen haluaa olla, enkä voi sitä tietää ennen kuin häneen tutustun, silloin kun kaikki päällisin puolin näyttää ihan ok:lta.

Ja sitten loppuun eräs sitaatti

"Pelko on sitä kun oma todellinen halusi ja joku uskomuksesi ovat ristiriidassa keskenään."

Minä taidan olla tämän ketjun ainoa ihminen, joka pelkää joinain päivinä lähes kaikkea. 

Olen kyllä nyt päättänyt tarttua tähän ja selättää nämä kaikki pelkoni, kun omaan nyt sen verran tietoa, että mistä tämä johtuu    Ja työtä tämä vaatii, ettei toimi (ja ajattele) samalla tavalla kuin on tottunut, vaan tekee juuri päin vastoin, vaikka kuinka pelottaisi 

[Sanna]

Minun kesti päästä irti eräästä ihmisestä 7vuotta, hän ei ollut edes samassa kaupungissa enää
emmekä tavaneet kertaakaan sinä aikana, mutta se ihminen ei vaan lähtenyt mielestäni, ei ennenkuin rakastuin uudelleen uuteen ihmiseen, nykyiseen mieheeni.

En vieläkään osaa sanoa miksi niin oli. Sinä aikana en pystynyt suhteeseen kenenkään miehen kanssa.

[^^Queen Nefertiti^^]

Jos narsisti tai muu ikävä ihminen olisi vain joku tuolla, olisi helppo päästää irti. Hyvin harvoin enää ajattelen narsistituttuani, siitä jutusta on kohta 2v. Sinun on vaan uskottava että tunteet pitää kuolettaa häneen, jos hän on tehnyt ikäviä asioita. Mitä luulet saavasi, rakkauttako ja hyvää mieltä?

[Atomi]

Tuota, Atomilta kysyisinkin. Miten pelko ilmenee?

Minun mielestäni pelkoni ilmenevät väärinä valintoina eli huonoina asenteina, ajatuksina ja tekoina. Ihan käytännön esimerkkinä kun mieheni kiukkuaa, että en ole tiskannut ja minä kiukkuan takaisin ettei kukko käskien laula, niin mitä oikeasti siinä tapahtuu?   

Kun edes hetken ajattelen mitä tapahtui, huomaan pohtivani esim. sitä luulenko menettäväni jotain itsemääräämisoikeudestani, jos tiskaan kun ukko "käskee"? Pelkäänkö joutuvani miehen vallan alle, jos en tiskaa vain ja ainoastaan omasta halustani silloin kun minulle sattuu sopimaan? Jos tiskaan käskystä, johtuuko se siitä että rakastan miestäni vai siitä, että pelkään menettäväni hänet jos en tiskaa? 

Tämä muutaman sekunnin pohdinta johtaa siihen, että nauran koko episodille ja halaan ukkoa. Sen jälkeen tiskaan tai siirrän tiskaamisen seuraavaan päivään, että "saan pitää itsemääräämisoikeuteni". Samalla ymmärrän, että juuri näin pieniä me ihmiset olemme, kun sen vaan ymmärrän. Joskus tulevaisuudessa olen sitten niin viisas, ettei minun enää tarvitse joka asiassa kurkistaa sydämeeni, vaan osaan tehdä oikeita valintoja ihan luonnostaan ja vaikka tiskata ukon pyynnöstä, koska itse asiassa hän oli ihan oikeassa pyytäessään sitä. Koko kiista syntyi minun peloistani.   

Vastaava kaava esiintyy koko elämässä ja tietenkin näkyy selvimmin ihmissuhteissa. Yleensä se mitä valintoja teen vaikka kaupassa (rasvaista vai terveellistä?), työpaikalla (laiskana vai kiirehtien?) tai missä tahansa (sohvalle vai lenkille?) saa jonkin sysäyksen sisäisestä itsestä, jossa myös pelkomme ovat. Pelon tunnistaminen auttaa ymmärtämään totuuden eli itse puhun usein peiliin katsomisesta.   

[^^Queen Nefertiti^^]

"pelkään" tulevaa vakavaa suhdetta, joka .. jollain tasolla tuntuu vielä lupaavammalta kuin tämä nykyinen katkolla oleva, sillä sen jälkeen tulee OIKEASTI nunnaluostari eteen.. se on sitte 6. vakava suhteeni.. 7. olis pyhä luku.. ei kun ei vakava, vaan sielunkumppani eli AP kartan mukaan ehkä 2011 2012.- heheheheh

vai onko aikaa, onko kaikki nyt..

voi, ei (pitää sitten suhtautua ex  tyyliin kauhulla)