Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Karkauspäivä 29.02.2008 ;)  (Luettu 8571 kertaa)
0 jäsentä ja 6 vierasta katselee tätä aihetta.
Elämänilo
Astroholisti
*****
Viestejä: 6357


Iloa, Valoa ja Rakkautta kaikille


Profiili
« : 27.02.2008 19:20:45 »


Hei Ystäväin

KARKAUSPÄIVÄ

Karkauspäivä on ”ylimääräinen” päivä,
joka karkausvuosina lisätään kalenterivuoteen,
koska Maan kierto Auringon ympäri kestää noin 365,25 päivää.
Karkausvuosia ovat neljällä jaolliset vuodet,
lukuun ottamatta sadalla jaollisia vuosia,
jotka eivät ole jaollisia neljälläsadalla.

Suomessa karkauspäivä päätettiin siirtää
helmikuun 29. päiväksi vuonna 1998.


Karkauspäivä tunnetaan perinteisesti päivänä,
jonka koittaessa naisilla on oikeus kosia.
Päivän nimi ei kuitenkaan viittaa karkuun juokseviin miehiin.
Sen taustalla on länsimurteiden karata-sana,
joka tarkoittaa hyppäämistä.

Kansatieteen tohtori Kustaa Vilkuna uskoo nimen perustuvan
vanhaan aikaan käytettyihin lautakalentereihin.
Niissä jokaiselle päivälle oli oma reikä,
ja ajan kulkua seurattiin siirtämällä tappia reiästä toiseen.
Karkauspäivälle omaa reikää ei ollut,
joten sen kohdalla tapin piti vain hypätä
eli karata ilmaan ja palata samaan reikään.
Päivämäärä vaihtui 2000-luvun alussa.

Moni pitää itsestään selvänä,
että karkauspäivä on helmikuun 29. päivä.
Itse asiassa päivää vietetään kuitenkin
tänä vuonna vasta kolmatta kertaa helmikuun lopussa.

Vielä 1990-luvulla
virallinen karkauspäivä oli helmikuun 24. päivä
.
Tuon päivän nimipäivä siirtyi karkausvuosina 25. päivälle,
ja muut helmikuun lopun nimipäivät
hyppäsivät saman logiikan mukaan
kukin yhden päivän tavallista myöhemmäksi.

Nykyoloissa järjettömältä vaikuttavalla järjestelyllä
oli pitkät perinteet.
Julius Caesar valitsi yli 2000 vuotta sitten
helmikuun 24. päivän karkauspäiväksi siksi,
että silloisessa helmikuussa oli normaalisti vain 23 päivää.

Ihmisten mielissä ja puheissa karkauspäivä
on kuitenkin jo pitkään ollut se päivä,
joka on kalenterissa vain joka neljäs vuosi.
Esimerkiksi karkauspäivänä syntyneiden merkkipäivistä puhuttaessa
lienee jo vuosikymmeniä viitattu 29.2. syntyneisiin.


Länsi-Euroopassa karkauspäivää pidettiin
pitkään onnettomuuksien ja nurinkurisuuksien päivänä.
Silloin kaikki oli päälaellaan,
joten nainenkin saattoi ottaa kosijan roolin.

Naisten kosintapäivää vietettiin
ehkä jo 1200-luvun Skotlannissa.
Suomeen ja muihin Pohjoismaihin tapa tuli
Länsi-Euroopasta vasta 1800-luvun lopulla.

Perinteeseen kuuluu, että kosinnan torjuva mies
joutuu maksamaan naiselle hyvitystä.
Suomalainen tapa on,
että torjutulle pitää antaa kangasta
uuteen hameeseen tai leninkiin.

Sanonta "antaa rukkaset"
sotketaan joskus hamekankaan antamisen perinteeseen,
mutta näillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Rukkasten antamisella on ilmeisesti alun perin
viitattu tilanteeseen,
jossa sulhanen on antanut morsiamelle käsineet
kihlauksen sinetiksi,
mutta morsian palauttaa ne purkaakseen sopimuksen.



smitten Elämänilo
« Viimeksi muokattu: 27.02.2008 19:33:37 kirjoittanut Elämänilo » tallennettu

aurinko merkurius mars neptunus vaaka , askendentti vesta neitsyt , venus IC saturnus juno skorpioni , jupiter uranus pluto leijona , chiron ceres kauris , kuu pallas kuunsolmu jousimies , MC harka
Elämänilo
Astroholisti
*****
Viestejä: 6357


Iloa, Valoa ja Rakkautta kaikille


Profiili
« Vastaus #1 : 27.02.2008 19:46:51 »



Hei Ystäväin

Ihmisten mielissä ja puheissa karkauspäivä
on kuitenkin jo pitkään ollut se päivä,
joka on kalenterissa vain joka neljäs vuosi.

Löytyykös foorumilta karkauspäivänä syntyneitä.

Astron syntymäpäiväkalenterissa on yksi nimi: anders84 (24)


smitten Elämänilo
tallennettu

aurinko merkurius mars neptunus vaaka , askendentti vesta neitsyt , venus IC saturnus juno skorpioni , jupiter uranus pluto leijona , chiron ceres kauris , kuu pallas kuunsolmu jousimies , MC harka
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6630


Profiili WWW
« Vastaus #2 : 27.02.2008 20:50:49 »

..naisetkin saavat kosia..
 kuu aspect_sex merkurius venus
JUNO  pluto aspect_opp mars
ja eiks perjantai,Friday,fredag ole venuksen päivä?
vapaat naiset viskoosin vimmassa?

kuvaako  saturnus RX lisäaikaa,ajankorjausta
tallennettu
Ikitosi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1503


Elämän kruunu on mahdollisuus olla tosi :angel:


Profiili
« Vastaus #3 : 27.02.2008 21:00:52 »

Karkauspäivänä syntynyt ystäväni kerskailee vanhenevansa vain joka neljäs vuosi Grin
Lapsena se ajatus ei ollut tuntunut yhtä kivalta.

Minulta taitaa jäädä tää oivallinen hamekankaan hankkimistilaisuus tälläkertaa käyttämättä,
kun mies ehti ensin kosimaan! :Smiley
tallennettu
anders84
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 65



Profiili
« Vastaus #4 : 27.02.2008 22:13:58 »

hei hienoa elämänilo!! Olit bongannut mut kalenterista, tosiaan mulla synttärit pitkästä aikaa Smiley
tallennettu
Elämänilo
Astroholisti
*****
Viestejä: 6357


Iloa, Valoa ja Rakkautta kaikille


Profiili
« Vastaus #5 : 27.02.2008 22:17:39 »

hei hienoa elämänilo!! Olit bongannut mut kalenterista, tosiaan mulla synttärit pitkästä aikaa Smiley

Hei "anders84"

Miten olet kokenut
tämän karkauspäivänä syntymisen.
- miten suhtauduit siihen lapsena
- entä miten näin aikuistuneena

Vietätkö sinä synttäreitä joka neljäs vuosi.  Undecided


smitten Elämänilo

tallennettu

aurinko merkurius mars neptunus vaaka , askendentti vesta neitsyt , venus IC saturnus juno skorpioni , jupiter uranus pluto leijona , chiron ceres kauris , kuu pallas kuunsolmu jousimies , MC harka
kultainen sulka
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 570



Profiili
« Vastaus #6 : 28.02.2008 06:43:49 »

..naisetkin saavat kosia..


 :Smiley

Siskoni kosi neljä vuotta sitten avokkiaan tekstarilla; " Naimisiin vai Pariisiin? "
Pariisiin sitten menivät  Smiley

tallennettu

ASC Vaaka
Aurinko &  Merkurius Skorpionissa
Kuu Vaa * assa
Venus & Mars Jousimiehessä
             ***
* Sininen lunaarinen yö  *
Elämänilo
Astroholisti
*****
Viestejä: 6357


Iloa, Valoa ja Rakkautta kaikille


Profiili
« Vastaus #7 : 29.02.2008 00:04:23 »



Hei "anders84"

Synttärionnittelut 24-vuotiaalle
karkauspäivän synttäri-sankarille.



smitten Elämänilo
tallennettu

aurinko merkurius mars neptunus vaaka , askendentti vesta neitsyt , venus IC saturnus juno skorpioni , jupiter uranus pluto leijona , chiron ceres kauris , kuu pallas kuunsolmu jousimies , MC harka
anders84
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 65



Profiili
« Vastaus #8 : 29.02.2008 08:42:05 »

Kiitoksia Elämänilo! Itseasiassa olen vasta 6-vuotias... Smiley

Lapsena oli vähän tylsää, mutta aina olen tiennyt et olen omanlainen ja erilainen kuten tämä syntymäpäiväkin on ihan erilaista kuin muilla.

Nyt aikuisena on ihan mukavaa ettei vanhene koko ajan  Wink
tallennettu
Nina
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 106



Profiili
« Vastaus #9 : 29.02.2008 09:28:11 »

Toi "Naimisiin vai Pariisiin" on hyvä  Grin

Olis kiva kokeilla... Pariisiin kun olen aina halunnut mennä  coolsmiley
tallennettu
kultainen sulka
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 570



Profiili
« Vastaus #10 : 29.02.2008 11:18:28 »


Miustakii, pitäis vain olla varma tapaus- että pääsee matkalle  Grin

tallennettu

ASC Vaaka
Aurinko &  Merkurius Skorpionissa
Kuu Vaa * assa
Venus & Mars Jousimiehessä
             ***
* Sininen lunaarinen yö  *
Elämänilo
Astroholisti
*****
Viestejä: 6357


Iloa, Valoa ja Rakkautta kaikille


Profiili
« Vastaus #11 : 29.02.2008 13:44:53 »



Hei Ystäväin

Minäkin kuulun ihmisiin,
joihin karkauspäivä on vaikuttanut.
Nimipäiväni karkasi päivän eteenpäin joka 4. vuosi.
- nykyisin tätä ei tapahdu

smitten Elämänilo
tallennettu

aurinko merkurius mars neptunus vaaka , askendentti vesta neitsyt , venus IC saturnus juno skorpioni , jupiter uranus pluto leijona , chiron ceres kauris , kuu pallas kuunsolmu jousimies , MC harka
Ippuska
Astroholisti
*****
Viestejä: 5054


4ever


Profiili
« Vastaus #12 : 29.02.2008 20:11:04 »

Kiitoksia Elämänilo! Itseasiassa olen vasta 6-vuotias... Smiley

Lapsena oli vähän tylsää, mutta aina olen tiennyt et olen omanlainen ja erilainen kuten tämä syntymäpäiväkin on ihan erilaista kuin muilla.

Nyt aikuisena on ihan mukavaa ettei vanhene koko ajan  Wink
Paljon Onnea kuusivuotiaalle  angel smitten smitten smitten
tallennettu

Ophiuchus

Trooppisesti:
 aurinko jousimies , kuu leijona , askendentti vesimies

Sideerisesti:
 aurinko skorpioni , kuu leijona , askendentti kauris

Maya: Sininen Kosminen Yö
anders84
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 65



Profiili
« Vastaus #13 : 02.03.2008 22:33:59 »

Kiitoksia, tai taitaa olla niin että olen vasta viisivuotias kun vuonna 2000 karkauspäivää ei ollut jonkin tasauksen takia...siis se päivä jäi välistä..joten viisi kertaa on tuo 29.2 ollu kalenterissa.

tallennettu
Ippuska
Astroholisti
*****
Viestejä: 5054


4ever


Profiili
« Vastaus #14 : 02.03.2008 23:05:03 »

 Grin smitten
tallennettu

Ophiuchus

Trooppisesti:
 aurinko jousimies , kuu leijona , askendentti vesimies

Sideerisesti:
 aurinko skorpioni , kuu leijona , askendentti kauris

Maya: Sininen Kosminen Yö
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: