Kuten varmaan olet huomannut,tuohon ei voi olla yksiselitteistä vastausta,vaan jokaisen täytyy löytää se oma tapansa toimia.
Ja voi olla,että sitä etsii koko elämänsä.Jos etsii.
Minulla on nyt sellainen vaihe,että elän hetkessä,enkä etsi mitään.
Katson mitä eteeni tulee ja luulenpa,että silloin jos tunteet voimakkaina astuvat kehiin,haluaa sen kokea.
Toki jo tietäen että seuraukset voivat olla mitä tahansa,mutta ei elämää pysty kokonaan hallitsemaan,eikä varsinkaan tunteita.
Tai voi,mutta se ei oikein ole enää elämistä,vaan tarkkailua.
Olen vahvasti tunneihminen,jolta järki häipyy päästä välittömästi,kun suuret tunteet astuvat kuvaan.
Seuraan niitä,mutta tiedostan jo,että mikään ei ole pysyvää.
Alkuhuuman jälkeen voi saada pahasti takkiinsa,tai parhaassa tapauksessa jotain joka sopii juuri omaan elämään.
Sen jo tiedän,mikä siihen sopii,enkä enää siitä tingi.
Olen sen virheen kerran tehnyt.
