seuraava »

[Chandra]

Tuli tuosta pettämisketjusta ajatus,että moniko vielä kykenee vastaamaan tuohon kysymykseen,tahdotko sinä Jumalan silmissä ja kunnes kuolema teidät eroittaa?

Ajattelin kahta avioliittoani ja sitä,että olenko minä kuunnellut jännitykseltäni ihan oikeasti kaiken,mitä olen vannonut?
Ja onko kumppani?
Kai ensimmäisessä avioliitossa,sillä uskoin sen silloin melkeinpä teinityttönä vielä,olevan mahdollista ja että tämä rakkaus kestää.

Nyt tässä kolmannessa avoliitossa sanoin,että en voi vannoa tuollaista,mutta tulet olemaan ensimmäinen,joka saa tietää,jos rakastun toiseen ja ennen kuin mitään on tapahtunut.
En minä enää voisi tuollaista luvata.
Liiton voi rikkoa päihteet,toinen ihminen,tai rakkaus yksinkertaisesti vain loppuu.

Mistä sitä tietää,mitä elämällä on vielä tarjottavana?
Minkäs tunteilleen tekee,jos ne kuolevat?Tai jos toisen tunteet
kuolevat?

En ainakaan Jumalan kasvojen edessä vanno enää.Korkeintaan voisin sanoa yrittäväni,enkä tiedä niin siitäkään,,,

[^^Queen Nefertiti^^]

Vanhempana ihminen koettaa saada hetkestä irti, nuorena tuntuu että on ikuisuus aikaa mutta että kun vahvat tunteet, pitäis jo mennä naimisiin. Ei minusta tuntunut ikuiselta kuin yksi suhde, sen jälkeen useilla on jo ne exien rimpsut joista tulee ongelma, ellei näe kaikkia versioina Yhdestä...

eli en usko että koen niin enää, koen versioita-

[Chandra]

Eli jos oikein päättelin,et myöskään vannoisi?
Papille en suurta merkitystä siinä anna,välikäsi.
Mutta on se aikamoinen vala,jos oikein miettii,mitä se pitää sisällään.
Ja minä olen pokkana vaan sanonut TAHDON ja KAHDESTI!!!!!!!!!
Kai sitä silloin on sitten uskonut siihen ja ei se ole tuntunut niin vaikealta kuin nyt tuntuisi.
Tuo valehteleminen kun on tosiaan alkanut tulla mahdottomaksi ja valehan se olisi,jos en siihen usko.

Mitenkähän papin suu loksahtaisi,jos piipittäisi siinä,että voinhan minä yrittää,,,

[pagan]

Heh, onneksi en kuulu kirkkoon, niin ei tarvitse miettiä tuollaisia lupauksia....    On kyllä ihan höpöhöpö juttuja meikäläiselle. Että oikein jumalalle luvataan, hah, niin kuin jumala olisi jotain vailla, tai tarttisi näitä lupauksia johonkin.

En ole koskaan ymmärtänyt, että mikä järki tuossakin on, kauheata kun olisi joku hyvä ystävä teini-ikäisenä tai nuorena ja sitten pitäisi olla sen ihmisen kanssa tekemisissä ja 'ystävä' hautaan asti, tapahtui tässä maailmassa ja elämässä mitä tahansa. Tai tulisi ihmisistä mitä tahansa, niin olisi vain oltava tekemisissä keskenään, ettei jumala vain suutu.

No onhan näitä höpöuskontoja maailma täynnä. Eikä kristinuskonto nyt tietysti ehkä pahimmasta päästä. 

[Chandra]

Ai niin.Arvasin että joku tarttuu tuohon kristinusko juttuun,mutta otin sen vain esimerkkinä.
Siis lupaus,vala,sitoomus,joka joskus nuorena tuntui tärkeältä.
Että miten sitä alkaa siinäkin suhteessa miettimään tarkemmin,mihin sitoutuu.
Sillä kyllä minulla on tarve pitää lupaukseni esim ystävilleni.
En heiluttele huuliani ja lupaile niitä näitä,jos tiedän,etten kykene sitä pitämään.
Siksi aloin miettiä vain tuota lupausta ja sen suuruutta.
En minäkään usko siihen,että Jumala siitä rankaisee.Jos uskoisin,niin mitä toivoa minulla olisi?
Miksi uskoa sitten enää mihinkään?
Mutta ehkä se on tärkeää,kun lupaat toiselle,lupaat samalla jotain myös itsellesi.
Ja lupausten rikkomisista yleensä seuraa mielipahaa.
Höh,olipa pitkä sepustus,,,

[rapu76]

Minä käsitin tuon alkup.kirjoittajan kysymyksen enemmän sellaisena retorisena - voiko ylipäätään olla kestävää rakkautta tai avioliittoa tai vannoa vilpittömästi toista rakastavansa aina jne.. Ei niinkään, että se liittyisi uskontoon tai olisi jumalalle annettu lupaus. Vaan enemmänkin itselle ja sille toiselle. Käsitin kai väärin? Noista uskontojutuista en lähde keskustelemaan - ne on jokaisen niin henkilökohtaisia asioita.

[Sanna]

Kyllä minä voin ja sanonkin rakastavani miestäni aina ja ikuisesti. 
Ja minä tulen häntä rakastamaan, se on sitten eri asia tulenko asumaan ja elämään hänen kanssaa loppu elämäni, sitä ei voi koskaan tietää.

[Chandra]

Kyllä sinä rapu76 käsitit asian juuri siten,miten sen tarkoitinkin.
Tuo uskonnon sekoittaminen taas sotki koko jutun ja lähdin laajalti sitä itsekin väsyneenä sähläämään.
Tuosta lupauksesta itselle ja toiselle ja kuolemaan asti.
Kun vielä keskusteltiin tuolla pettämis-topicissa rehellisyydestä ja luottamuksesta,niin ne ovat kovia vaateita ja pitää aika paljon oppia,ettei lähde sille valkoisten valheitten tielle,joista sitten syntyy mustia ja koko liitto karisee.

Kyllä itsekin tiedän voivani sanoa rehellisesti toiselle tekemiseni ja lupaamaan sen,etten selän takana pelehdi.Mutta ikuista rakkautta en voi vannoa.En minä voi sitä tietää.Tunteet vain ovat sellainen osa alue,joiden muuttumiselle emme voi mitään,vaikka miten haluaisimme.
Saatikka,että voisimme odottaa,ettei tuo toinen koskaan lakkaa rakastamasta.
Haluta voi ja yrittää kaikkensa,mutta aina se ei vaan onnistu ja sekin pitää hyväksyä.

[Esmiralda]

Tuota...raamattua ja noita juttujahan on käännetty ja tulkittu niin tuhannenlailla, niin miksipä ei tavallinen tallaajakin saisi. Hurja sentään.

Mutta jos ns. kuolemaa ei tuolla tavalla olekaan, kuin papit sen yrittää meille selittää. Ja kun täälläkin moni ymmärtää että sieluina taas tavataan missä ja miten monta kertaa lienee....niin jos se onkin rakkaus joka kuolee ja joka erottaa.

Ja kun tässä on tongittu tuota egoa, jonka pitäiski kuolla heti monesti kehittyäkseen ja luodakseen nahkansa, niin ihmisen muuttuessa 'kuolema' toki erottaa. Eikä se paha asia ole, vaan itsetarkoitus.

Ja kyllähän se kaikki on totta siinä hetkessä mitä puhumme. Emme voi vaatia, mitä uudet hetket tuovat tullessaan, ainakin uusia haasteita. 

[Chandra]

Sinä Esmiralda löysit hyvän vastauksen!

Tämä se kuolema on,joka meidät erottaa ja jonka tarkoituskin on se aina joskus tehdä.
En minä usko siihen raamatun tulkintaan,jona papit sen nyt meille totena puhuvat,vaan sielujen kohtaamisina täällä,siellä,missä milloinkin.
Ja jokainen tulee meille jotain opettamaan ja me opetamme vastavuoroisesti jokaista,jonka kohtaamme.

Egoahan siinä ravistellaan usein ja lujaa!

[Asterix]

Tuohon alkuperäiseen kysymykseesi Chandra...
...niin...  :  ...vannomatta paras... :
 -ihan kaikessa, siinäkin, ettei sano vannovansa! 

Nimimerkki; 2 kertaa perutut häät, 5 kertaa kihloissa,
eikä tullut (vielä) lasta eikä paskaa
ja samat miehet edelleen kuvioissa yhtä lukuunotamatta,
joka vaihtui toiseen, joka on edelleen kuvioissa...

Tavallaan... : Tuo merkitsee 7 miestä ja seitsemän
sentään on pyhä luku...

Ja... : ...jos ollaan kovin optimistisia...
...niin häiden suhteen 3. kerta toden sanoo
ja kihlautumisen suhteen... :
...hmmm... tupla kolmas kerta se vasta ratkaisee!

Tuo, joka vaihtui tuohon pyhään seitsimäkköön,
tietyllä tapaa... ...hmmm... "rakkain" näistä rakkaista,
myöskin vaikein, jos mitataan elämän kolhuilla,
joita olemme joutuneet kohtaamaan yhdessä
ja ainut, jonka kanssa en ole ollut "rengastettuna",
koskapa... : ...ko. herra kuin myös on ollut jo monessa
"lieassa" ja "talutushihnassa" kytkettynä...
..mutta taas toisella tapaa, henkisellä ja sielullisella tasolla
ja tietenkin nyt maallisella tasolla
esim. taloudellisista kytköksistä olemme
eniten "naimisissa" keskenämme.

Tuo maallinen kytkös on helppo purkaa,
mutta tuo henkinen ja sielullinen... 
...olemme yrittäneet eroon monta kertaa, riidelleet sielu vereslihalla,
mutta aina vain palaamme yhteen kuin magneetin vetäminä.

Tuo side välillämme on johtanut yhteen avioeroon
ja yksiin häiden perumisiin.
Olemme yhdessä ja off ja taas yhdessä aivan varmasti,
vähintään ainakin ystävinä, kunnes toinen kuolee.
Siitä ei ole epäilystäkään kummallakaan meistä.
Kysymyksessä on siis tuo "legendaarinen" Vaaka-mieheni.

[^^Queen Nefertiti^^]

Niin joo

myrskyisät suhteet

minullahan saattaa olla se vaihe menossa, vaikka ei tuo kaveri ole ihan sellainen elämän ja kuoleman juttu

niin myrskythän on yksi juttu suhteissa.. varsinkin sellaisten kanssa jotka tuntee monelta elämältä

puhuisin pelisäännöistä nyt eikä kuolemattomasta rakkaudesta, että voisi elää edes nyt

en tiedä rakastanko exiä enää niinkuin ennen, varmaankaan en

ehkei ole pakko rakastaa ketään enää niin pateettisesti

[Chandra]

Vai olet sinäkin Sasha perunut häät!
En sitten ole ainoa.

Alkoi tuo sulho olla liian innokas naimapuuhissa ja minä luikertelin ja etsin aina jonkun syyn,että miksi ei sovi tämä muoto.
Lopulta jo sanoin,että jos se sinun pappisi vihkii meidät mökin kalliolla ja minä saan intiaanimekkoa pitää hapsuineen,niin sitten.
Muistan menneestä elämästä täysin millainen intiaaniasuni oli.
Ja se pappi SUOSTUI!!!!!!!!!!!!!
En nyt muista mikä se hänen uskonsa oli,mutta palautunee mieleen.
Siinä joka tapauksessa todistajien taustat selvitetään.

No,oli olo kuin kuristuspannassa ja sinä kesänä soi usein Anne Mattilan "perutaan häät"levy.Vieläkin naurattaa kun kuuleen sen.
Minä en monille asiasta puhunut,mutta niille todistajille piti tietysti sanoa ja mies oli laajemminkin puhunut.
Lopulta katsoin sen miehelle niin pakkomielteeksi (on ollut jo viidesti aviossa),että minä peruin koko jutun.

Kyllä oli helpottunut olo,joskin noloa se soittelu oli.
Parempi kuitenkin niin,sillä sitä sisäistä ääntä kannattaa kuunnella,, :

Ja tässä tapauksessa en uskonut liiton kestävyyteen edes alkuun,niin miksi ihmeessä,,,

[^^Queen Nefertiti^^]

Hmmm

mietin nyt tässä että miksi pitää olla niin vakavaa ja liittoa ja kaikkea

minusta on ollut kivaa just kuukausikaupalla sellasen kans, jonka kans ei johda liittoon, eri asia mihin nyt sitte johtaa kun minäkään en ole rakastamis-automaatti 

[Chandra]

Ei tarvitakkaan enää mitään sitovia liittoja.Siksi aloin tätä alkuperäisessä kysymyksessäni pohtimaankin.

Ja minä olen suorastaan surkea ihastumaan kehenkään.
Johtunee kait siitä,että pidän yleisesti tummista miehistä,kun olen niillä seuduin useissa elämissä asunut.
Heitä ei vaan kovin paljon suomessa ole.