Kyllä,ehdottomasti pieni,miksei suurikin ikävöiminen on suhteelle hyväksi!
Siksi minulle ei sopimut lainkaan tuo virkamiehen tylsä työaika.
Tuli aina kotiin samaan aikaan joka päivä ja katsoin jo kauhulla kelloa,että kohta se tulee,,,
Lisäksi kun ei halunnut käydä missään,luki vaan kirjojaan kotona viikonloput,niin oli se mahdottoman tylsää elämää.
Viikoonlopput ahdistivat eniten,kun koko ajan kiinni toisessa ja oli pakko lähteä itse jonnekin,että vähän pääsi siitä tilanteesta irti.
Olin meistä se,joka ajoi autoa,joten joskus vain ajelin maita ja mantuja ja poppikone huusi autossa ja minä lauloin kurkku suorana mukana,kun oli niin vapaa olo.
Toinen aviomieheni oli aina reissuhommissa ja olin tottunut,että oli viikot poissa.
Yrittäjä elämän alettua oli aina töissä,joten ei siinä sellaista ahdistusta tullut.
Hänen kanssaan erottiin muuten kahdesti.
Kun ensimmäisen kerran jälkeen jokin veti kumpaakin takaisin vuoden päästä ja vuosi meni ihan hyvin.
Sitten sattui kaikenlaista ja elämä lipsahti takaisin vanhoihin ikävämpiin tapoihin ja taas ero.
Se ero oli niin kipakka ja riitaisa,että liitto oli vihdoin loppuun käyty.
Sen miehen kanssa vaan sattui ja tapahtui ja oltiin aina menossa jonnekin.
Matkusteltiin ulkomailla ja täällä kotimaassakin,joten hän sopi minulle paremmin.
Ei sentään enää uudestaan avioiduttu,eikä kumpikaan sitä enää halunnutkaan.
Luulen että siinä vaiheessa avioliittohömpötys jäi molemmilta pois elämästä.
Ei ole uuden kumppaninsakaan kanssa avioitunut.
Tuo kotona "käkkiminen"vie kyllä suhteen aika nopeasti loppuun tällaiselta luonteelta,joka etsii seikkailuja ja haluaa nähdä maailmaa ja yleensä olla toimiva.
Ei minusta ole nyhräämään sohvalla käsi kädessä kenenkään kanssa.
Ja mies saa kyllä olla vaikka ulkomailla töissä,jos joskus vielä sellaiseen rakkaussuhteeseen ajaudun.
Mutta olisi ollut kyllä hurjaa perua tuollaiset isot häävalmistelut ja kutsutut vieraat.
Minulle oli tarpeeksi vaikeaa jo nämä pienimuotoisetkin,kun yritin ensin monesti perua,mutta sanat juuttuivat kurkkuun ja sitten kerran sen pamautin nopeasti suustani ja toisen ilme,,,
Taisi herra pelätä liian vapaata sieluani,koska hän tarvitsi sitoomusta,kirjallista ja virallista.
Se oli kyllä elämäni viisain teko,sillä 8 kk:n jälkeen asuimme jo erillään.
Joskus on pakko uskaltaa pitää omia puoliaan,vaikka sitten joutuukin satuttamaan toista.
Kaksoisliekki on itsellenikin vaikeampi käsite.Kattaa niin monenlaisia suhteita.Mutta parisuhteena kuulemma erityisen rassaava ja vain harvoissa tapauksissa toimiva.
Sielunkumppani on selkeämpi ja heitä on matkan varrella osunutkin vastaan.
Tosin sen todellisen sielunkumppanin kanssa,emme koskaan aloittaneet mitään suhdetta,ei pitempää sellaista.
Molemmat tiesivät mikä se voimakas veto välillämme oli,ensihairahdusten jälkeen.
Tai en niitä kadu,eikä hänkään,vaan nyt olemme parhaat ystävät.
Mutta tämä viimeinen oli kyllä jokin voimakas karmallinen tilien selvitys,joka oli aika kammottavaa ensi huuman jälkeen.
Kyllä opin ainakin itsestäni paljon ja myös kuuntelemaan itseäni.
Jotta kiitos hänelle opetuksista!