seuraava »

[Esmiralda]

Aah, sain niin ihanan rauhan erästä tektsiä lukiessani, se vain meni tajuntaani.

Kun on näitä kaiken maailman kanavointeja, niin eikö tänne voisi laittaa mukaan myös tekstiä erään suuren suomalaisen ajattelijan kynästä. Tässä eräs jo poismennyt, joka uskoi jälleensyntymään ja ihmisen ihmeelliseen rakkauden valoon. Kaikkien planeettojen vaikutuksen ja suurten maailmallisten virtojen pyörteessä ihminen itse ohjaa purttansa.

Ihmisessä oleva eettisyys pyrkii häntä ohjaamaan maailmassa, missä hirviöt hänen sisässään ja hänen ulkopuolellaan näyttävät häntä ahdistavan, ja missä monet tekijät uhkaavat häviöllä ja tuholla. Tämä ohjaaja saattaa näyttäytyä meille erittäin vähäisenä determinanttina niiden determinanttien joukossa, jotka vaikuttavat tapahtumien kulkuun. Kuitenkin ihmisen eettisyys on hän itse ja se, joka on pre-eksistoinut ennen ajallisen persoonan muodostumista ja yliajallisena ydinolemuksenamme, varsinaisena minänä, se juuri jää peroonan hajottua. Se on myös erheistä ja poikkeamisista huolimatta yhä uudelleen suunnan löytävä suunnistaja. Sen tähden eettisyys on ainoa ihmisessä itsessään piilevä tae ja toivo nykyistä valoisammasta tulevaisuudesta. Eettisyytensä valossa ihminen osoittautuu - ei ajopuuksi vaan ruorissaan pysytteleväksi laivuriksi ohjatessaan vähäistä laivaansa myskyävällä merellä kaukaista rantaa kohti.

Sven Krohn, Valkoinen aukko, 1993

[Riitta]

Kuinka oikeassa oletkaan Esmiralda, kaikkihan riippuu juuri siita kuinka me ohjaamme rattia ja mita tai  mika meita odottaa rannalla-jos tuuli puhaltaa oikealle, mutta me haluamme vasemmalle-niin kylla purje meidat sinne vie-tahtojemme satamaan.
Ehka ne ovat viiruksia-jotka meidan taytyy poistaa elamastamme, saadaksemme taman autuaan rauhan, rauhan ollaksemme mina autuas joka on paassytsinne satamaan.

[Riitta]

Voi, emme pelkaa(se viela puuttuisi-pelko)