Hmm, otto-äitini on eläkkeellä oleva sairaanhoitaja, yli 30 vuoden palvelusvuoden jälkeen,
mutta joka edelleen kutsutaan töihin joko tuuraamaan ja kouluttamaan.
Hän miettii, että koska sitä oikeastaan pääsisi oikeasti eläkkeelle.
Se eläkeikä meni jo tuossa 5 vuotta sitten.
Hän sanoo, että terveydenhuollossa palvelevien ihmisten pitää omata
rakkausja lähimmäisen auttamishalu toista, ihan vierasta ihmistä kohtaan,
tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka potilaalla olisi ne kakkavaipat vaihdettavana
ja se olisi pelkästä yksinäisyydestään (tahtomaton sairaus sekin -itseasiassa)
ja purkaisi kaiken surunsa -vaikka vihana- niskoillesi.
Muuten hoitaja/terveyenhuollon ammattilainen tuntee olonsa raskaaksi,
ehkä myös stressatuksi ja kokee työnsä raskaana.
On monia, ihan joka alalla, jotka ovat valinneet ammatinsa väärin -itseasiassa suurin osa,
tilastotutkimusten mukaan.
...mutta mun äiti onkin aoptoinut monta lasta ja toimii edelleen kummina ja tukihenkilönä
monelle lapselle, jotka syrjäytyisivät muuten.
Hän on myös hoitanut hautaan paitsi isänsä, niin mummomme, (äitinsä), tätinsä
ja pari muuta, lapsuudestaan läheistä vanhusta.
Hän otti minut viikoittain mukaan näille hoito -ja syöttökerroille,
kun vielä asuin Suomessa. Hän toki kävi, siis käy edelleen, useammin ja hoitaa joitain vanhuksia.
Kaikkia vanhuksia hänkään, vapaa-ehtoistyönä ja palkatta ei kykene hoitamaan hautaan asti.
Vuorokausikin on vain 24 h.
Ihmettelen, kuinka hän jaksaa sitä, etenkin, kun siitä ei saa mitään palkkaa,
vaan paikan hoitajien haukut ja paheksunnat päälle,
koskapa "he ovat paikan hoitajia ja tietävät ja osaavat kaiken parhaiten".
Siis niin, että monella vanhuksella on jo parin päivän kakka-vaipat allaan,
ruokintaletku nenästä vetämässä, kädet sidottuna sängyn laitoihin
(ettei se vedä sitä katetria pois) ja rauhoittavat ja masennuslääkkeet vetämässä,
kun hoitajilla ei ole resursseja ja aikaa
ja mielenkiintoa syöttää, jutella tai koskettaa vanhusta, joka makaa päivät pitkät
siellä sängyssään vaipat alla, yksin.
Kenelläkään omaisella, jolla on normaali työ ja elämä, ei ole aikaa ja resursseja
(siis taitoja) olla 24/7 siellä sairaalassa tai saati sitten kotona
ja hoitaa sairasta vanhusta asiaan kuuluvasti ja ammattitaitoisesti.
Siksi ne sairaalat ja vanhaikodit on olemassa, joissa ammattitaitoiset ihmiset
tekee palkallisena sen tarvittavan homman.
Miksi ne sairaanhoitajat ja lääkärit on olemassa ja miksi niitä koulutetaan,
jos potilaiden omaisten pitäisi pitää huolta sairaista/loukkaantuneista/kuolevsta omaisitaan?
Miksi joku haluaa terveydenhuoltoalalle, jos se on hälle niin ylivoimaista hoitaa
kaikenlaisia potilaita, etenkin kohdata heitä sellaisena kuin he sinne
hoitoon tulevat ja olevat?
Mä olen joutunut käyttämään sairaala-palveluja onnettomuuksien yhteydessä,
mutta eipä ole koskaan niissä tilanteissa tullut mieleen,
että minun tehtävä on olla joten mieliksi siellä hoitohenkilökunnalle ja heitä varten.
Iskut päähän ja ajottaiset tajuttomuustilat ja liikuntakyvyttömyys varmaan syynä..?
SORRY!
Lupaan parantaa tapani seuraavaan onnettomuuteen,
johon ensin kysyn, -jos mitenkään kykenen- omaisiltani apua ja hoitoa ensin,
ennen kuin anna tilata ambulanssin, joka tuo minut sairaalaan hoitohenkilökunnan vaivoiksi.
Viimeistään kuitenkin sinne hamaan vanhuuteeni, jolloin en kykene pitämään enään itse huolta asioistani ja terveydestäni.
En voisi mitenkään vaatia lapsiltani tai muilta omaisiltani, että ne uhraavat aikansa,
uransa ja elämänsä minun hoitamiseen, koskapa verorahoistani ja sitten tulevasta eläkkeestäni
maksan kuitenkin shaakelin isot maksut vanhainkotiin, hoitolaitokseen tai/ja sairaalaan,
että siellä hoitohenkilökunta voi purkaa pahaa oloaan, kiukkuaan
ja ammattitaidottomuuttaan minuun, jopa narsismiaan omasta pätevyydestään.
Jotenkin haluaisin suoda lapsilleni ja omaisilleni rauhan elää omaa elämäänsä
sillä tiellä ja uralla, minkä he ovat itselleen valinneet.
He tuskin valitsevat tietä, joka kuluu minun vanhuuden/sairauden hoitamiseen.
Ainakin toivon niin!
Jotenkin mie tämän sumplin, lupaan sen!