seuraava »

[Ratkaisu]

http://www.horoskooppi.com/baari.html

Löydättekö muuten itsenne tästä?
Eniten näin aurinko neitsykäisenä nauratti tuo neitsyen kuvaus. Varsinaisia kaappihoroja. 

[Witch-83]

Ihan loistis!!!  Itse oon  , joten ihan hirveen hyvin toi ei mulle sopinu... mut oon joten tuo neitsyen baari-ilta on osuvampi sinkkuelämässä. 

[söpöliini]

  No oli siinä baariin lähtöjä! Ihan ei toi mun  ihan osunut, mutta kun otin vielä ton  ja  , niin ne muistutti jo paljon!! 

[Titania.]

Ihania Pakko myöntää, että toi neitsyen kuvaus sopii pelottavan hyvin mm. viimesimpään baarireissuun muutama viikko sitten, lukuunottamatta tota narikassa peuhausta ja alastomana jostain heräämistä crazy2:  seuraavan päivän morkkis, häpeä ja krapula saivat toivomaan ikiunta... sitä luulis ettei enää tulis vajottua niin alas, mutta apparently I'm only human Noi omat tai ei kyllä oikeen osunu kohilleen.

[Witch-83]

Keskari mä tunnen noi kalat aika hyvinkin. Oon lapsesta asti kasvannu kalojen keskellä. Äiti, isä ja veli kaikki kaloja ja nyt sit mun oma tytärkin on fisu.  Kaikki samanlaisia päättömästi sinne tänne poukkoilevia särkiä.  :

[Witch-83]

Sinulla on kaiketi jotain opittavaa  :ista, kun noin paljon ovat vaikuttaneet elämääsi.

Mä koin tällee näin jumalattoman aikasee aamusta ahaa-elämyksen tuosta. Mun DC on  ja mun käsitysten mukaa laskumerkki olis sitä mitä tulen tarvimaan itseni ulkopuolelta täydentyäkseni ja kasvaakseni... mulla on kyllä  , mut ei muuta. Sit taas mun  on se  joten voisin tästä tulkita, että minun tarvitsisi oppia olemaan huolettomampi, suurpiirteisempi, ei liian kriittinen ja uskallusta vaan heittäytyä virran vietäväksi. Nämä ominaisuudet taitaa puuttua  -merkiltä. Toisten asemaan asettuminen ja ymmärrys taitaa tulla mun omalta aurinkomerkiltä joka on  joten en koe, että siitä tarvis oppia tai sit olen oppinu jo.  :

Jos tän mun oman tulkintani joku oppineempi bongaa, nii saa heittää kommenttia kehiin. 

[söpöliini]

Jaa-a, tota laskumerkkiä olen myös miettinyt, mulla se on  . Jos mun pitäisi veskarilta jotain oppia, ja niitä pitäisi siis vetää puoleensa, niin mitähän se mahtaa olla? Mulla on vain elämässä tietääkseni yksi ainoa  . Paras likkakaveri, ja me ollaan tultu aikojen alusta toimeen keskenämme jotenkin jopa telepaattisella tavalla. Jos se oppi tarkoittaa aina karmeaa suhdetta, niin tän kanssa se on ollu päinvastoin. Me ollaan kuin yksi ja sama henkilö. Jopa tapahtumat elämässä kulkee suht samassa syklissä. Vähän kuin kaksosilla. Ahdistaa ajatuskin, että kyseinen puuttuisi mun elämästä. Muthan revittäisiin silloin kahtia,  tunne on kuulema molemminpuoleinen. Vaikka on omat elämät ja ei nykyään paljon nähdä, niin meillä on jokin yhteensulautuminen..

Ja ilma multa puuttuu oikeastaan kartalta kokonaan. Mutta sitten ne joita vedän puoleeni ihmeen paljon, ovat  . Ja että on ollut kuulkaas oppiminen! Se on se herkkyys mitä on paukutettu päähän. Nuorempana kun olin sitä mieltä, että tunteiden näyttö on turhaa hommaa. Eli menoksi ja mummot kumoon..    on ollut todella vahva tekijä, nyt tuntuu siltä kuin koko merkki olisi häipynyt melkein olemattomiin omasta persoonasta. No, on siellä se kakaramainen huumori ja nauru tallella. Onneksi!!    Ja vähänkö ärsyttävä "opettaja" tulee välillä vieläkin esille. Itsekin suoraan sanoen puhuessani joskus mietin, että mitä hittoa mä taas teen, miksi en osaa olla hiljaa.. 

Mitäs muuta, pää on tukossa, nenä on tukossa. Ärsyttävä flunssa kun on veto pois.. 

[Titania.]

Voi että mä kaipaan koiraa ja sitä koiran omistajan arkea! En ois jossain vaiheessa voinut uskoa, että jopa aamulenkkejä tulee ikävä.. Ois niin hinku päästä tosiaan lenkkeileen ja reenaan koiran kanssa.. tässä on vajaa puoli vuotta elelty ilman koiraa nyt, huoh...

[Tiigris]

Ja mä kaipaan kissallista elämää. 

Mutta se kissa tulee sit kun lapset on vähä isompia... Niin mistähän toi monikkomuoto tulee ku ekaa tässä vasta kypsytellään...

Tsiisus mulla meinas revetä aivot kun tajusin yhden ison asian  Nimittäin:
HUHUUH, mulla on enää noin 4kk töitä ennen äitiyslomalle jäämistä kun mun on pidettävä pari viikkoo kesälomaakin siihen eteen...
Ja oikeesti mietin miten mä pystyn olemaan poissa töistä!
Joo, varmaan valitan täälläkin vähän väliä miten rassaavaa se välillä on, mutta kyllä se on kivaakin ja palkitsevaa ja ennen kaikkea kun tuntee koko ajan kehittyvänsä.
Pomokin kehu mua kun pidin parin tunnin ohjauksen kahdelle toisen sairaalan sh:lle laskimoinfuusioportin ja tippalaskurin käytöstä ilman sen kummempaa valmistautumista (haalin matskun kokoon vartissa kun sain kuulla että mulla ois tällanen tehtävä puolen tunnin päästä)..
Ja pari päivää niin pomo soittaa mulle työhuoneesta kansliaan henkilökohtasen puhelun, että nosti mun palkan nyt siihen korkeimpaan mitä meillä maksetaan..
Oon toisin sanoen nyt urani huipulla aika paskalla palkalla, ikälisiä odotellessa.... 

Kosiskelee nyt varmaan, että palaisin sit äitiysloman jälkeen tuonne takas, kun meillä on vähän pulaa sairaanhoitajista, koska ne jostain kumman syystä a) lisääntyvät ja sen jälkeen eivät ikinä tuu takaisin b) savustetaan ulos kun pomo ei tykkää naamasta c) sairastuvat burnikseen eivätkä parin pitkän saikun jälkeen tule takaisin d) vittuuntuvat ja lähtevät meneen johonkin rauhallisempaan paikkaan...

Mä varmaan valitsen ton vaihtoehto a:n jos vaan löydän jonkun kivan duunin. 

[^^Queen Nefertiti^^]

heh, tässä mallia työhaastatteluista; kävin 2, saisin 2. jee..

mutta taikavoimilla saattaa olla oma roolinsa, ihan rela olo kun tajuaa.. ja saattavat olla sinnepäin jopa, mikä kiinnostaa, ei ikuisia sitoumuksia mutta tosiaan kohta on aika hyvää valuuttaa tuo osaaminen..

tehkääs tää juttu; kirjoittakaa itsellenne myönteinen vastauskirje jostain minne haluatte, niin onnistuu. minäkin kuulin että oli muitakin vaihtoehtoja, mutta päätyivät minuun.   samalla otti toinen yhteyttä.. ja vielä iso nippu työpaikkoja hakemati.

[SanctAstra]

Mutta sitten ne joita vedän puoleeni ihmeen paljon, ovat  . Ja että on ollut kuulkaas oppiminen! Se on se herkkyys mitä on paukutettu päähän.

Jaa sitäkö varten ne  :t munkin elämään tuppaa? Mä kyllä olen tunteellinen ihminen, ja mulla on kyllä sanottu, että  loukkaa minua eniten. Miksi?
Tämä on toistunut ihan lapsesta asti.  :t ovat olleet jopa julmia minua kohtaan, vaikken ole mielestäni tehnyt mitään sellaista, jotta ansaitsisin sen. Kuitenkin tunnen suurinta vetoa  -miehiin. Surullista. 

[Witch-83]

Millä perusteella Facebookissa valikoituu se, kenen kaverin kuva tulee siihen pieneen ruutuun vasemmassa alalaidassa?

Mua häiritsee, kun sen exän kuva on joka kerta, kun avaan FB:n. Että onko se joku viesti vai miksi ihmeessä mun pitää nähdä se kuva joka v*tun hetki?!? 

Taitaa tulla sen mukaa kenen kanssa oot paljon kommentteja ja tykkäyksiä heitelly, mut nyt pitelee hiljasta. Mulla on sama juttu pikkuveljeni kuvan kanssa. FB käskee tosi usein moikkaamaan pikkuveikkaani  Kyllähän mä niin teen, mut en FB:n kautta enää.

Mutta sitten ne joita vedän puoleeni ihmeen paljon, ovat  . Ja että on ollut kuulkaas oppiminen! Se on se herkkyys mitä on paukutettu päähän.

Jaa sitäkö varten ne  :t munkin elämään tuppaa? Mä kyllä olen tunteellinen ihminen, ja mulla on kyllä sanottu, että  loukkaa minua eniten. Miksi?
Tämä on toistunut ihan lapsesta asti.  :t ovat olleet jopa julmia minua kohtaan, vaikken ole mielestäni tehnyt mitään sellaista, jotta ansaitsisin sen. Kuitenkin tunnen suurinta vetoa  -miehiin. Surullista. 

Mulla taas menee niin, että mun bestis koulun ekalta luokalta asti on  ja mun mies jonka kanssa aloin seurustella 15-vuotiaana on kanssa  Mun synt. kartalla  on  Tästä voisin tulkita sitä, että mun oppi liittyy tunteisiin ja rakkauteen. Oon kyl vähä etäinen ja viileä tyyppi, joka ei kaikkea itsestään vuodattele...  : Syy on yksinkertaisesti se, että en kykene. Paitsi tietty pullo viiniä tai parikin, nii johan sitten pystyy puhuu kaikista tunteista ja niitä saakin sit hävetä seuraavan vuoden ainakin. 

Tein tässä tänää uuden kokeilun elämässä... tilasin Sepon parisuhdeanalyysin ukolle ja minulle. Kokeilemme sen avulla löytää kohtia joista alkaa puhuu ja työstää. Meillä on vähä laskusuhdanne... tai hmm... noh, kriiseistä voi taas nousta jos ei luovuta. Me tosiaan ollaa oltu yhdessä vuodesta -98 ja tuossa vuonna -08 mä otin avioeron ja lähin kokeilee siipiäni ja toisenlaista elämää. Kumpikin elimme omia elämiä, mutta onnettomina. Olimme ns. ystäviä eron aikana. Kävi sitten niin, että loppujen lopuksi ylpeydet anto periksi ja palasimme yhteen. Tässä nyt sit ollaa onnellisina ja rakastavaisina, mutta onhan tässä silti omat haasteensa ja kompastuskivensä, niikun kaikissa parisuhteissa.
Tässä tosiaan kun ollaa koettu ja eletty miekkosen kanssa yhtä sun toista, nii yritän hakea uusia lähestymistapoja, jotka vois kumpaakin kasvattaa ja antaa uusia oivalluksia toisesta ja itsestään. Saa nähä toimiiko meillä. 

[Witch-83]

Tokihan se muuttu siinä määrin, että kumpikin oppi arvostaa toisen luonteenpiirteitä ja tietämään paremmin mitä elämältä ja suhteelta haluaa, kun tuli kokeiltua muutakin. Ristiriitoja edelleen on ja tulee olemaankin, kun kaksi tempperamenttia kohtaa, mut meidän suhteessa tulisuus on aina ollu rakkautta. Jos meillä eletää kaiken aikaa ilman tirskahteluja, nii silloin on sit hätä, koska tunteet on sitten viilenneet ja olemme etääntyneet toisistamme.

Meillähän ei periaatteessa ollu alun alkaenkaa huono suhde, mutta miehen 30 kriisin jälkee mulle iski 24 vuoden kriisi, koska olin ollu ihan teinistä asti saman kanssa ja mulla ei ollu aikuisiän toilailuista mitää hajua. Elin 20-vuotiaana jo 30-vuotiaan elämää. En ollu asunu koskaa yksin enkä käynny treffeillä. Olin siis hukassa mitä haluan. Näen silti niin, että ero avas meidän silmiä elämästä ja siitä mitä siltä haluaa.

Olimme erossa pikkasen yli vuoden.

[Kotkansilmä]

                                                     

              Elämän tarkoitus on kerätä kokemuksia ja mieluummin omia.


                                         

[Witch-83]

Nii se piti sinulle kanssa sanoa, että tunnen samaistumista ja sympatiaa sun tilanteen ja mielialan suhteen. Kun mähän se eron otin miehestäni ja sit jossakin vaiheessa tuli vaan sellanen ei-helvetti-elämys, että mä rakastan mun elämäni miestä ja tajusin mitä tulikaan tehtyä. En voinnu sitä hänelle kertoa, koska hänellä oli uusi suhde ja mun silmissä mies näytti onnelliselta, joten en menny sotkemaan enää mitää. Sitten koitti se päivä, yllättävän äkkiäkin, että heillä kävi bänksit ja mä sain tilaisuuteni kertoa tunteeni. En odottanukaan yhteenpaluuta, mutta tietty toivoin koko sydämestäni. Mieshän ei sit enää halunnu riskeerata omia tunteitaan, ettei kokis samaa uudestaa. Siinä meni sitten puoli vuotta sydänsuruissa (ex-)miehen touhuiluja seuratessa. Minusta tuntu silloin, että maailma kaatuu ja syytin itseäni elämäni virheestä. Yritin jatkaa taas elämääni, mut tunteilleni en mitää voinnut. Sit kävi kuitenkin niin, että mieskään ei kestäny elämää ilman mua ja varovasti alkoi päästää mua taas lähelleen. Siinä vaiheessa tiesin, että tulemme palaamaan yhteen, vaikka varuiksi epäilin jotten sitten pettyis liikaa, jos siitä ei sit tulisikaan mitään.

Mä vaan uskon, että kaikella on tarkoituksensa, siksi sitä nii paljon toitotan.