seuraava »

[kimo]

Mitäs nyt on oikein ilmassa...?

Mä saan söpöily-viestejä ja töissä kun olin tulossa sisään, samaan aikaan yks tuli ulospäin puhuen samalla puhelimeen, palas sitten takaisin avaamaan mulle oven hymyn kera   Oi, oi  

[indiima]

Mä suunnittelen jo ens vuotta. Ostin tänään megapinkin kalenterin ja nyt sisustan sitä ensi vuoden elämänviisauksilla. Ihanaa suunnitella tulevaa ja antaa muutosten tulla!

[SanctAstra]

Ja minä olen aina vahingossa jo elänyt ensi vuotta. Sitten pitää palautella, että nythän on vasta 2010. Aika hassu tunne, kun periaatteessa pettyy, kun ei ole jo ensi vuosi. Enkä mä tiedä edes mitä ensi vuonna tapahtuu. Hyvä, kun tiedän mitä sinä päivänä tapahtuu, mitä kulloinkin eletään. Pitkäkantoisia suunnitelmia, kun en osaa tehdä. Toisaalta aika rasittavaa elää päivä kerrallaan, mutta näin mennään sen aikaa, kun siltä tuntuu.

Tai sitten karumpi totuus on, ettei mulla ole elämää.... 

[SanctAstra]

Juu niin minäkin olisin mieluummin suhteessa, mutta kun ketään toista suhteen toiseksi osapuoleksi ei ole ilmoittautunut, niin pitää pärjätä keskenään. Eikä mulla ole runsauden pulaa miesten huomiosta, kun en juuri liikukaan missään muualla kuin kodin, päiväkodin ja kaupan väliä. 

[SanctAstra]

Tapahtuipa eilen autolla ajaessani hassuja. Ajelin laina-autolla, valkoisella, kohti kouluani toiselle paikkakunnalle ja olin vaipumassa omiin ajatuksiini, kun kuulin vaimean auton torven äänen. Havahduin. En ollut ajautumassa toiselle kaistalle, eikä perässäni tullut toista autoa liian lähellä. Eikä radiosta tulevaan kappaleeseenkaan kuulunut auton torven tööttäystä.

Kaiketi jotain olisi sattunut, ellen olisi havahtunut.

Yleensä tälläisiä ei satu, kun ajelen punaisella autolla, mutta näköjään valkea väri irroitti minut käytännön tilanteesta noin voimakkaasti. Olipa hassua.

Oli pakko kertoa, eikä tämä tänne varmasti kuulukaan, vaan toisen aihepiirin alle.

Mutta olipa mukava huomata, että lasteni päiväkodissa on henkinen ihminen opettamassa uudenajan lapsia. Tiedän, että lapseni ovat turvallisissa käsissä. 

[Tiigris]

Mulla nousee karvat pystyyn, kun puhutaan siitä että joku ihminen on henkinen...Tuskin kellään on enemmän henkeä kun toisella...
Sama nää "uuden ajan lapset"... Mitä P*skaa.... Onneks en enää ajattele olevani henkinen ihminen tai hehkuta kaikille että mun tuleva lapsi on kristallilapsi tai indiko tai Siriukselta... Mä oon ihan normaali ihminen ja saan ihan perus-lapsen enkä nosta ketään jalustalle...

Kyllähän maailma muuttuu mutta se tuo mukanaan tollasia vähän överiksi meneviä termejä... Ihan luonnollista kehitystä ja evoluutiotahan se vaan on että ihmisten tietoisuus aukeaa enemmän ja enemmän.

[Titania.]

Hmm, mä en tota henkisyyttä/hengellisyyttä oo ihan niin kirjaimellisesti ottanu. Toisaalta voishan sitä ehkä sanoa syvällisyydeksikin ihan vaan Kyllä musta ihan kaikki on vaan normaaleja ihmisiä. Sana normaali taas toisaalta ärsyttää mua, mikä senki määrittää.

Kolmen tunnin päikkärit, i-ha-naa Pariin viikkoon ei pitäis olla tenttejä, jihuu

[Casperiina]

Mulla nousee karvat pystyyn, kun puhutaan siitä että joku ihminen on henkinen...Tuskin kellään on enemmän henkeä kun toisella...

Miten voimakkaasti materiassa kiinni olevia ihmisiä, jotka kieltävät kaiken henkisen olemassaolon ja uskovat vain siihen, mikä on käsinkosketeltavaa, voitaisiin kutsua henkisiksi ihmisiksi? 

Toiset ovat avoimempia näkemään "näkymätöntä", mitä pahaa siinä on, että näitä ihmisiä voi kuvata yhdellä sanalla?

[Ratkaisu]

Itse koen, että henkinen elämä, asioiden syvällinen pohtiminen tms. kuuluu ihan jokaisen ihmisen elämään. Jos toiselle hiljentyminen tapahtuu golfkentällä ja toisella meditoidessa, niin voiko sanoa, että ainoastaan jälkimmäinen on oikeaa henkisyyden toteuttamista. Mielestäni henkisyyttä on se, että pohtii elämäntarkoitusta omaa tarkoitustaan ja noh, on ihminen noin yleensä. Samalla tapaa koen myös, että jokainen ihminen on luova ja inhoan sitä, että ihmisiä jaotellaan omalla alalla luoviin ja ei luoviin.

Minä uskon vakaasti, että jokainen ihminen käy itsensä kanssa kamppailuja, pohtii omaa elämäänsä ja maailmanmenoa, vaikka sitä ei ulospäin näyttäisikään. Eikös sekin ole sitä henkisyyttä?

[*Kide*]

      

Olin 3 vuotta lapsen kanssa kotona ja kun palasin työelämään, niin Helsingin keskustan näkeminen oli kuin IHMEMAA! 

Carmen

Oli mukava lukea, että joku muukin kokee noin kirjaimellisesti 
Aikoinaan olin kotona myös lapsien vuoksi ja töihin "pääsy" oli raskasta, mutta ihmeellistä "omaa aikaa" 
Arvaa, kuinka korpee kun vieläkin kuulee jupinaa opiskeluistani "vanhana"? Ja kun puolustaudun sanomalla, että olin kotona lasten kanssa kun muut opiskelivat tai rakensivat uraa... "NIIN olit VAAN kotona"
          
...tosiaan, VAAN kotona... joo´o, siltähän se tuntuikin; työaika 24h /7vrk vk.ssa, edes pissalle ei päässy yksin, kun oli pieniä 

...tietty, valinta juttuja  : Kuka käskee tehdä lapsia? No, kuka antaa luvan kritisoida toisten valintoja em.opiskella "vanhana"
*PAH*
 

[Witch-83]

Vaikka yhdessä vaiheessa olin sitä mieltä, että en varmaa koskaan tee lapsia, nii ajattelin, että on kunnioitettavaa jos jaksaa olla lasten kanssa kotona. Olen tietty nykyäänkin, kun on se lapsi ja oon kotona, mutta nyt ymmärrän miten mahtavaa se onkaan lapsen vuoksi. Tosin mulla on vähä "helpompaa" kun on vaan yksi verrattuna heihin joilla on taapero/leikki-ikäinen ja siihen vielä vauva, tai leikki-ikäinen ja taapero.  Sellaisissa perheissä on melkoista huisketta päivästä toiseen ja monesti he muistelevat miten rauhallista ja "helppoa" oli, kun oli vain yksi.

Tosin, tää ei tarkoittanut sitä, että ainut ja oikea tapa on jäädä kotiin. Se on jokaisen oma valinta ja en näe oikeaa ja väärää tapaa, mut itse olen kiitollinen siitä, että saan olla kotona lapsen kanssa ja nähdä kaiken kehityksen itse ensimmäisenä. 

Mulla on kuitenkin kertyny tuota työkokemusta jo 15-vuotiaasta asti omalla alallani, kun tein kaikki vapaapäiväni ja lomani töitä koulun ohella. Ennen äitiyslomaa olin ehtiny tehdä töitä reilu 10 vuotta. Joten miksi mun pitäs kiirehtiä töihin takaisin?  Tää kysymys liittyy siihen kun jatkuvasti puolitutut kyselee, että koska palaat takas töihin? Mä mietin kovasti, että miksi kyselevät? Mitä ne sillä tiedolla oikein tekee?  Tulee toisinaan sellainen fiilis heistä, että on kaikille vaan pahaksi, että äiti ja lapset on kotona. Pidetäänkö kotiäitejä yhteiskunnanloisina? Kun onhan ne tosi huisit ne kotihoidontuet!  Yleensä kyl kotiäidit palaa töihin ja kantaa kortensa kekoon verorahoihin ja kyllä yhden narkkiksen tai alkkiksen elättäminen tulee kalliimmaksi yhteiskunnalle, kun pieni tuki kotihoidossa olevan lapsen muutama vuosi, kun ei edes päivähoitokuluja tule yhteiskunnalle. 

[Ave^^]

      

Olin 3 vuotta lapsen kanssa kotona ja kun palasin työelämään, niin Helsingin keskustan näkeminen oli kuin IHMEMAA! 

Carmen

Oli mukava lukea, että joku muukin kokee noin kirjaimellisesti 
Aikoinaan olin kotona myös lapsien vuoksi ja töihin "pääsy" oli raskasta, mutta ihmeellistä "omaa aikaa" 
Arvaa, kuinka korpee kun vieläkin kuulee jupinaa opiskeluistani "vanhana"? Ja kun puolustaudun sanomalla, että olin kotona lasten kanssa kun muut opiskelivat tai rakensivat uraa... "NIIN olit VAAN kotona"
          
...tosiaan, VAAN kotona... joo´o, siltähän se tuntuikin; työaika 24h /7vrk vk.ssa, edes pissalle ei päässy yksin, kun oli pieniä 

...tietty, valinta juttuja  : Kuka käskee tehdä lapsia? No, kuka antaa luvan kritisoida toisten valintoja em.opiskella "vanhana"
*PAH*
 

No juuri näin.  Samoin tämä kaikki että pitäisi heti mennä opiskelemaan ja pakko olisi siinä samalla oman alan työkokemustakin saada ja olla ties mikä superihminen, nykyään jo puhutaan että vaihtoonkin "pitäisi" mennä kun sitä katsotaan plussalla sitten.  Missä hemmetin välissä sen kaiken ehtii tekemään, kun sekin on fakta että paras biologinen aika tehdä lapsia on päälle parikymppisenä. Ja, eihän niitä lapsia tässä maailmassa koskaan ehdi tehdä, koska sitten kun valmistuu, pitää tehdä uraa ja "olisi parempi jos lapset olisi jo tehtynä". Missä välissä? Sen kaiken työnteon ja opiskelun?

[Ave^^]

Aika jännä, kun sinä ja muutamat muut täällä jostakin syystä luulevat, että määrittelemällä jonkin asian, esim. lapsen uuden ajan lapseksi, nostaisi tämän kyseisen lapsen muiden yläpuolelle...  :
 

Monille vanhemmille se tarkoittaa juuri sitä.
Ainahan on löytynyt vanhempia jotka yrittävät jollain tavalla uskotella itselleen että oma lapsi on jotenkin erityinen. Luonnollista, ja varsinkin silloin jos lapsen avulla paikataan omaa itsetuntoa..

Miksi puhua erityisesti indigolapsista, jos nuo lapset eivät puhujien mielestä jollain tapaa eroa muista samaan aikaa lapsia olevista lapsista?

[indiima]

Kevennän vähän:

mua tuli pokaamaan kopiohuoneesta tänään yksi mies.
Tanssin kopiokoneen runksutuksen tahtiin selkä ovelle päin ja kun käännyin, pelästyin kun siinä olikin joku. Huusin ääneen ja hänkin pelästyi. Sitten hän halasi minua ja purskahdimme molemmat nauruun! Hauska pikku sattuma. Nyt mulla on hänen numeronsa pikkulapulla...

Oonkin kaivannut vähän säpinää, mutta LÄHINNÄ kyllä oman miehen puolelta 

[Tiigris]

Mun mielestä vähiten "henkisiä" ihmisiä ovat juuri ne jotka tekee näitä luokitteluita että toi on henkinen ja toi ei ole henkinen... Meissä on kaikissa yhtä paljon henkeä ja jumalallisuutta, toiset meistä vaan omaavat sokeammat silmät toisen ihmisen syvyydelle ja näin näkevät toiset jotenkin vähemmän henkisinä ihmisinä.  

Joillekin "henkisyys" on sitä että luetaan kaiken maailman loruja, tehdään taikoja, soitetaan epätoivosena ennustajalle, hakeudutaan transsinomaiseen tilaan ja nähdään siinä tilassa näkyjä ja sitten hehkutetaan niitä näkyjä että näin jeesuksen ja violetin liekin ja kolme kultaista leijonaa että kyllä kruununchakrani on nyt auennut.... : :

Ihan kuin kuka tahansa ihminen ei näkisi juttuja kun pistää silmät kiinni ja uppoutuu erilaiseen tajunnan tilaan.  

Sitten koitetaan epätoivoisena miettii sitä MUN elämän tarkoitusta astrologian, tarot-korttien, numerologian, jalokivien, (epätoivosten ennustajasoittojen jälleen) ja arkkienkelirukousten avulla. Päästään yhä syvemmälle kierteeseen, mikä on lähinnä epätoivoista. Odotetaan koko ajan jotain valaistumista ja siinä sivussa jää koko elämä elämättä, kun vaan mietitään ja pähkäillään ja YRITETÄÄN elää jonkin mukasesti sen sijaan että annettais vaan elämän tapahtua. Mitä enemmän kaikkia pakkomielteitä on niin sitä henkisempänä se koetaan. Olen tälläkin palstalla huomannut että pari sellaista ihmistä jotka pitää itseään jotenkin henkisenä ja opettajan asemassa olevana henkisenä tahona, ovat kaikkein tekopyhimpiä ja arvostelevimpia ja omalle itselleen sokeimpia.. (K.N.)

Aika jännä jos huomataan tuo ajan muuttuminenkin vasta nyt ja sen takia kutsutaan lapsia uuden ajan lapsiksi... Hehe... Tämä maailmahan on muuttunut niin kauan kuin se on ollut. No, suodaan näille "henkisille" omat terminsä niin tuntevat itsensä vielä vähän tärkeämmiksi.

Tottakai rakastan omaa tulevaa lastani ja pidän häntä erityisenä, tottakai hän on jollain tapaa kehittyneempi kuin minä (kuten minä vanhempiani ja vanhempani heidän vanhempiaan) koska evoluutiota tapahtuu. Silti hän ei ole missään muodossa minulle mikään uuden ajan lapsi koska se on ihan oksettavan amerikkalainen termi.