Tulin metsästä viimeisen valkovuokkokimpun kera.
Oli työn takan löytää enää sellaisia,joita kannattaa tuoda maljakkoon.
Törmäsin äkkiseltään ensin fasaaniin.
Urokseen.En ole koskaan ollut nin lähellä sitä ja nyt vasta näin,miten valtaisan ihanan punaiset posket sillä on.
Kaunis se oli muutenkin,kun kylpi auringonvalossa ja värejä oli vaikka mitä!
Sitten jatkoin lenkkiä ja kävelin sen kahdesti läpi,välillä mutkaillen sielä täällä.
Kun olin jo kotiin lähdössä ja valitsin taas umpirisukon osui eteeni oravanpoika.
Siinä hän oli minun edessäni puussa noin metrin päässä.Hieman korkeammalla kuin pääni.
Kehuskelin miten kaunis hän on ja naksuttelein välillä.
Häntä oli aika hassun näköinen,kun oli niin harva.Ja värityskin oli aika kirjava,koska talven harmaus oli poistumassa.
Eipä tuo siitä minnekkään mennyt.Katseli minua ja raapi välillä korvantaustaa,välillä kutisi hännästä.
Lopulta kirmaisi muutaman metrin ylös,sitten alas ja juoksi maata pitkin toiseen puuhun,jossa olikin hänen kaverinsa.
Nyt suihkunraikkaana.
Aloitan nyt vihdoin ja viimein sen,mistä olen haaveillut jo vuosia.Kerännyt tarvikkeita jos jonkin näköistä.Maalamisen nimittäin.
Vien lehtiön parvekkeelle ja alan tuhria Veda tyyliin ajatuksissa luonnon eläinten liikkeet ja musiikki taustalle.Sitten vain eri värejä ja lopulta pitäisi koko komeudesta nousta esiin jänniä juttua.
Samalla työnnän jalkani virkistävään merisuolakylpyyn.
Täällä kyllä paistaa aurinko vielä täysillä ja toivottavasti ei ainakaan mitään rakeita tule.
Etteivät hakkaisi kauniisti kukkivia luumupuun kukkia.
Tuli mieleen kirsikkapuut ja Japani.