seuraava »

[Kuuhilda]

Mikähän nyt mahtaa olla vikana, kun kaikki tuntuu etenevän sillätavalla iloisen kevyesti, ja se jumittaminen ja kaikenielevä tylsyys, ei minkään tekeminen, on poissa. Jee, jee hyvin menee meillä
Tänäänkin on ollut oikein mukava ja pirteä pikku sadepäivä

[Kotkansilmä]

                                     

              Elämä on vaikeaa, jos sen oikein oivaltaa, vanhempien KÄÄK, huolenpidon kautta.


                                 
                                                         

[Päivi]

ärsyttää.
Tankkasin viimesillä rahoillani tankin täytee ja miäs ajaa sitä tahallaa tyhjäks.
(meillon siis 2 autoo, toinen on sen työauto) muutoin, jos tankki on tyhjempi , ajaa sillä työautolllansa.
mullon 2vkoo koko ajan menoo, ny en sitte pääse mihinkään. ehkä sitte jää lisa williamski näkemättä ja liput roikkuu ilmotustaulussa.

[Kotkansilmä]

                                   

                     Vaihda jompikumpi, vähäpäästöiseksi.



                                      

[Päivi]

hah 

[Casperiina]

Mulla on eilisestä asti ollut sellainen kumma olo, että energeettisesti jotain olisi poistunut. Olo on jotenkin tosi vapautunut, en ole erityisemmin iloinen, vaan sellaisessa neutraalissa tilassa. Päätin jo alkuviikosta, että nyt en soita sille oinaalle, se saa ottaa kerrankin itse yhteyttä jos tosissaan haluaa. Enkä tunne enää sitä riuduttavaa epätoivoa, että apua, jos se koko tapailujuttu kuivuu kasaan, jos en viikottain ruoki sitä. Mä ansaitsen enemmän!

Annan itselleni palan rauhaa. Käytän tämän viikonlopun hiljentymiseen. Olen stressannut terveysjuttujani niin paljon, että en voi enää rentoutua ihmisten seurassa. Eiköhän tämä oinas ole sen vaistonnut, vaikka en hänelle ole puhunutkaan. Ja yritän kohdata korkeammalta käsin pelkoni siitä, että en voi kelvata kenellekään sairauteni kanssa.

Äitini antoi tänään vielä reikihoitoa. Pisteeksi i:n päälle. 

[Casperiina]

Kiitos Marie myötätunnosta, mutta tähän on pakko sanoa, että EI, sairaus ei ole osa minua. Se on seurausta itsevihastani, häpeästäni ja kyvyttömyydestäni rakastaa itseäni sellaisena kuin olen. Samaistumiseni sairauteen on nimenomaan edistänyt sen pahenemista näin henkisten lakien valossa.

Kesä maadoittavan miehen kanssa oli jännittävää aikaa, mutta nyt kaipaan taas enemmän henkisyyttä elämääni. Tarve olla tasapainossa omassa keskuksessani ilman jatkuvaa tunteiden vuoristorataa kaksinaisuuden maailmassa. Sitten vaikka ilman miehiä. Ainakin tämän määrittelemättömän kestoisen hetken ajan.  

[Kuuhilda]

Mulle tuli tuossa joku aika sitten ruokakaupassa semmonen pariskunta vastaan, että tajusin olevani aivan siinä tilanteessa; yksin; kun haluankin.
Vanhempi pariskunta. Vaimo olisi tahtonut ostaa iltalehden...tai jonkun niistä sellaisista, ja ukko ilmoitti että ota vaan, mutta hän ei ainakaan sitä maksa! Toinen yritti, että jos se siitä kiinni on, niin hän voi sen kotona maksaa ( taisi olla lompakko kotona ), mutta ei.
Kassalla olin kuitenkin heidän perässään, ja ko. lehti päätyi kassahihnalle, joten en tiedä, josko olisi ollut kyse vain kauan yhdessä olleen pariskunnan omasta torailusta
Mutta minä kuitenkin tajusin, että ahdistavaa päällepäsmäriä en tahdo,kuolisin sellaiseen. Ansaitsen parempaa ja olen todellakin taistellut itseni ihan oikeaan suuntaan vaikka hankalalta välillä tuntuukin.

Ei sillä, ettenkö kernaasti ottaisi kumppaniksi jonkun sellaisen oikean

Kah Casperiina, tuollakonstinhan se juuri selviää, mikä tämä oinas on miehiään. Jos palajaa ja vielä halajaa niin avot!

[Lizzy]

Muistan itsekin miten ylevät ajatukset minulla oli edellisen suhteen päättymisen jälkeen, että nyt tiedän mikä on oikein ja mitä haluan jne. jne.

Kuinka ollakaan sitä mitä toivoin ei tullut vastaan. Kohtasin vain sellaisia kepillä jäätä tapauksia, jotka ei edes halunnu mitään vakavempaa ja sitten ei löytynyt töitä. Olin toimeton ja hukassa ja turta. Mitä pidempään tilanne jatkui sitä kamalammalta se tuntui. Lisäksi tuli kamala ikäkriisi ja ajattelin, että minulla ei ole yhtään mitään enkä ole saavuttanut elämässäni mitään.

No kuinka ollakaan kohtasin sitten lopulta miehen, joka halusi jotain muutakin kuin vain yhden yön huvia. Nyt olen ollut jo vuoden uudessa suhteessa, joka vei minut ihan toiseen kaupunkiin ja toi paljon kaikkea uutta. Mutta ei edelleenkään töitä eikä oikein ystäviä ja välillä sitä tuntuu, että on tosi yksinäinen ja ihan vieraassa kaupungissa. Vaikka rakkaus on paras syy muuttaa elämäänsä ja kuitenkin minua harmittaa kun joskus tuntuu, että sitä ei ole oppinut yhtään mitään ja jäkättää jostain ihan tyhjistä asioista ja väsyneenä tiuskii toiselle. Haluaisin niin olla mukava ja olen pitänyt itseäni hyvänä ihmisenä, mutta nyt en enää tiedä.

Mulla on aina ollut se, että voin ajatella ylhäisessä yksinäisyydessäni ihan mitä ylevää tahansa, mutta laita siihen toinen ihminen ja joku oikea tilanne niin heti olen ihan takaisin lähtöruudussa ja ihmettelen, että mitä tapahtui mihin se ylevä ajatus katosi. Pettyy toisiin ja ennen muuta pettyy itseensä aina uudestaan... Sitä kai kutsutaan elämäksi...

[Casperiina]

Hmm.. ehkä me ajatellaan/koetaan erilailla nämä asiat  .

Näin on.  Mun maailmassani meidän kaikkien on tarkoitus olla täydellisiä, eheitä. Sairaus on merkki epätasapainosta, ja ihmiset joilla on tarve kokea sairautta takertuvat tähän uhritietoisuuteen ja luovat sairauden elämäänsä. Karma ajaa siihen, että alitajuisesti haluamme rankaista itseämme.

[Casperiina]

Tässä vielä vähän hörhöilyä samasta aiheesta:

http://www.adonai.fi/1431

Mun ongelmani on pakkoajatukset sairaudesta, joilla pahennan asiaa. Tiedän, että en saisi antaa sille huomiota, mutta minkäs teet. 1,5 vuoden ajan olen nähnyt siitä joka yö unta. Ja sitä sitten luon elämääni!

[SanctAstra]

Kiitos Marie myötätunnosta, mutta tähän on pakko sanoa, että EI, sairaus ei ole osa minua. Se on seurausta itsevihastani, häpeästäni ja kyvyttömyydestäni rakastaa itseäni sellaisena kuin olen. Samaistumiseni sairauteen on nimenomaan edistänyt sen pahenemista näin henkisten lakien valossa.

Hyväksy sairaus itsessäsi ja ole myötätuntoinen itseäsi sekä sairautta kohtaan. Päästä irti siitä, mikä aiheuttaa tämän ja sairautesi katoaa. Nimenomaan sairaudet tulevat siksi, ettemme osanneet kuunnella itseämme ja juuri sairaudet pakottavat meidät siihen itsemme kuunteluun, vaikka sitten vakavimman kautta. Pysähtyminen, ajan antaminen autaa havaitsemaan tärkeät asiat itsessämme ja ympärillämme. Keskittyminen näihin tärkeisiin, myönteisiin asioihin, joita koemme ja joita teemme, auttavat meitä elämässämme eteenpäin. Kehitymme joka tasolla.

Pelko on aina rakkauden vastavoima. Pelko saa aikaan epävarmuutta ja epävarmuus ruokkii negatiivisia tunteita.

Jokainen meistä ansaitsee sen parhaan mahdollisen hyvän, mitä universumilla on meille tarjota. Eikä meidän edes tarvitse ansaita sitä sanan kirjaimellisessa muodossa, koska saamme sen, kun vaan pyydämme. Ja luotamme, että saamme sen. On hankalaa hommaa luottaa johonkin, mitä ei niin konkreettisesti nää, mutta luottamus kannattaa, sillä silloin väliin ei pääse niitä negatiivisia tunteita, jota ajavat meidät jälleen epäilyksen noidankehään, josta on hankala irrottautua.

Toivo. Pyydä. Usko. Luota. Ja kiitä siitä, mitä olet saanut.  

Itsellänikin on, voisiko jopa sanoa, lapsellisen luottavainen olo siihen, että asiani järjestyvät, vaikka talouspuolen asiat Kelan kanssa ovat vielä solmussa. En vain osaa pelätä. Oli hetki, että pelkäsin, mutta jostain sain kummallista mielenrauhaa ja uskon asioideni selviävän niin hyvin kuin mahdollista.

 

[Casperiina]

Kiitos kaikille keskustelusta. 

Mulle tapahtui eilen hassu "epäsattuma" ja sain yhteyden erääseen vanhaan miespuoliseen ystävään. Sellainen indigo-sieluinen tapaus, johon tunsin voimakasta henkistä yhteyttä kun 10-vuotta sitten elämä toi yhteen. Hän on aina ollut kiinnostunut minusta vähän isommalla tarkoituksella, mutta itse en näe häntä potentiaalisena kumppanina itselleni. Ja hän on niitä yliherkkiä sieluja, jotka eivät pysy valossa.  Koin niin voimakkaan raskaat energiat eilen netin välityksellä, että alkoi jo epäilyttää, että pitäisi pysyä kokonaan erossa. Toivottavasti sitten saan suojattua itseäni. 

Aloin tutkimaan heti eilen meidän synastriaa, ja sieltähän se näkyi, että tämä tyyppi haluaa mua ja paljon. Mutta miksi edes mietin koko asiaa?! Koska tämä ihminen olisi jotain, mihin turvautuisin, jos en kelpaisi kenellekään muulle. Tiedän intuitiivisesti, että en voisi olla koskaan hänen kanssaan onnellinen, mutta silti leikin ajatuksella. Nostin zen tarot -kortin eilen tälle jutulle ja sieltä tuli "Entiset elämät". Kuvaa niin hyvin sitäkin, että pakenen vanhoihin kuvioihin etsimään turvaa. Se kun ei ole henkisesti kehittävää mulle. Haluan niin paljon sitä oinasta, mutta tiedän, että heikkouteni/sairauteni on hänelle liikaa. Enkä uskalla nähdä koko ihmistä...

[Päivi]

kyllä mun sairaus on mulle voitto. jos tätä oireyhtymää ny voi sairaudeksi sanoo.

[Kotkansilmä]

                                       

            Ehkä kannattaa kysyä hiljaa itseltään, miksi? Mikä tarkoitus tällä kaikella on?