seuraava »

[Ave^^]

MÄ PÄÄSIN SINNE KOULUUN  

Ou jee, it's on the right way  


Nyt sitten muka pitäs mennä nukkumaan kun pyörii sata asiaa päässä  :

Mahtava homma. 

Ihania kaikki uudet alut.. 

[faerie]

MÄ PÄÄSIN SINNE KOULUUN  

Ou jee, it's on the right way  


Nyt sitten muka pitäs mennä nukkumaan kun pyörii sata asiaa päässä  :

Mahtava homma. 

Ihania kaikki uudet alut.. 

  Komppailen!
Joko te astrolaiset oottelette joulua vai ootteko jouluihmisiä lainkaan? Itteeni alkoi tänään ihmetyttämään miten stressaantuneita ihmiset oikein koko joulusta onkaan! Itelläni ei ole mitään stressiä joten kaupassakäynti oli aika ihmeellinen kokemus. Muistakaan millon viimeksi olisi ollut niin stressintäyteinen ja ärsyyntynyt ilmapiiri ympäröinyt. Ja jouluun on kuitenkin reilu viikko...

[faerie]

Itsekin oon tehny joululahjoja tänä vuonna itse. Musta kuoriutui aika taidokas käsityöläinen vuoden aikana, vaikka itse sanonkin. ainakin kaverit on ihastelleet töitä joten sitä saa mitä tilaa.

[Indium]

En tiedä mihin ketjuun tämän pistäisin. On ahdistava, kuumottava olo.

En halua että kukaan katsoo huomiseeni, ja menneitä olen analysoinut pienessä päässäni niin että savu nousee, mutta tämä hetki katoaa välillä jonnekin tavoittamattomiin. Välillä tuntuu että NYT tajuan, koin asian x että pystyin sen jälkeen kokemaan asian y, tämä on kaikki suurta suunnitelmaa, mahdollisuuksien sarjaa jonka keskellä olen valinnut joko lähteä mukaan tai karata peloissani. Viime aikoina (n. 2 vuotta) olen paljon enemmän lähtenyt mukaan kuin jättänyt lähtemättä, ja sen seurauksena tullut niin myllätyksi selkärangasta asti, hajonnut palasiksi ja koonnut itseäni taas jotenkin toisin kuin ennen. Olen ihmetellyt miten elin ennen kaikkea tätä, no, vastaus on että onnettomampana, kauempana itsestäni, vähemmillä muistoilla joista olla kiitollinen.

Sitten välillä taas tunnen että olen liian pieni ja heikko sille mihin tämä kaikki minua vie, en tiedä olenko tarpeeksi viisas ja hyvä pysymään tiellä loppuun asti, onko taas edessä joku tosi iso oppitunti mutta tällä kertaa siitä että ei tämä menekään hyvin ja olen luottanut liikaa itseeni ja toisiin, vaikka varsinkaan itseeni en niin kovin paljon luotakaan. Haluan karata, lopettaa kaiken, lakata uskomasta mihinkään, lakata merkitsemästä sitä vähääkään mitä nyt.

Vaikka sehän se vasta eksyneen olon tuokin ja tekee turhaksi ne muistot, kokemukset, oppitunnit ja itsensä kokoamiset, ja jos en jaksa itseäni arvostaa, niin miten kehtaisin olla välittämättä niistä suorastaan selvänäköisistä ihmisistä joita olen kohdannut, jotka ovat tuuppineet minua lujasti sinne parempaan suuntaan?

Tännekin tunnen toisaalta paloa tulla avautumaan ja jutella kunnolla ihmisille, toisaalta tuntuu että floodailen vaan siellä sun täällä näitä pulmiani ja pelkojani ihan itseäni toistaen.

Nyt tätä kirjoittaessa kyllä rupeaa päässä pyörimään ajatus, että vastaukset ovat lähempänä kuin uskonkaan. Samalla kyllä pelottaa. Äähggh. Ehkä uskallan toivoa että kaikki tämä vääntö vain edeltää jotain muutosta, jotain oivallusta josta jokin uusi taas alkaa?

[Kuuhilda]

Indium: 

Minä en ole jouluihminen. Äh. Lähinnä se on ylimääräinen rasitse minulle, mutta mulla onkin voimavarat vedetty äärimmilleen...jossain vaiheessa kun ei ollut näin tiukkaa jaksamisen ja arjen kyydissä pysymisen kanssa, löysinkin jo sen joulun nautinnon.
Mutta ressaamaan en siitä rupea, joulu saa tulla, olla ja mennä, minä menen omalla tavallani.
Ja kyllä se jouluaattona lasten kautta aina ilmenee se joulun henki 

[Kuuhilda]

Ei mullakaan enää kiikasta kun kuusesta, ja ensiviikolla kauppaan kaikkien hysteeristen ihmisten sekaan 

[Tiigris]

^mutta se joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa  
(voi tätä peripositiivista suomalaista sananlaskuantia..)

Mä oon jouluihminen, enkä mä ahdistu joulusta, enkä jouluostoksista. Tänä jouluna sain oikeesti tosi moneen vuoteen askarreltua pitkän kaavan kautta joulukortit ja jopa lähetettyä ne, tärkeimmille...

Mun mun joulu onkin kaikin tavoin hyvin vapaa.   Mä kaipaan kyl lapsuuden jouluja, kun kaikki tehtiin aina samassa järjestyksessä, oli tunnelmaa ja kaikki oli iloisella ja rakastavalla tuulella, saunottiin aamulla, tehtiin ruuat yhdessä ja nautiskeltiin, ruokalevon jälkeen hautausmaalle sytyttään kynttilöitä, pikavisiitti mummon luona joulutortuilla ja glögillä, sit kotiin avaamaan lahjat, minkä jälkeen syötiin piparkakkujäädykettä ja joku kysy ääneen Hesarin tietovisakysymyksiä ja kaikki huuteli vastauksia yhteen ääneen... Joulu tuo mulle aina isän mieleen, isä rakasti joulua ja parasta oli nähdä kun isä avaa mun paketin.   (näin jälkeen päin miettien sillä on ollu varmaan aikamoinen näytteleminen et se tykkää mun lahjoista   )


Huihui mikä riipivä karjunta ja vollotus tuolta yläkerrasta kuuluu   mies yrittää nukuttaa vauvaa, mut sillä on varmaan yläetuhammas just puhkeemassa, on ollut sellanen ärhäkkä ampiainen koko päivän ja tehny syömälakkoa.. Mun aina nykyään niin hyväntuulinen pikku mehiläiseni! No, toivottavasti se nyt tosiaan tulis se hammas ja perään se toinen (kun niitä nyt näyttäs tulevan aina kaks kerrallaan..) nii päästäis sit tyytyväisenä uusin hampain tekeen joulureissua 300km päähän..

[Pakolainen]

Elämähän kulkee pakosta eteenpäin. Vaikka olisi paikallaan tai pyrkisi siihen koko ajan, se on pyrkimys ja erään sortin oppitunti vaikka kestäisikin loppuelämän. Oletettavasti siitä saa kuulla kunniansa seuraavassa elämässä - mikäli reinkarnaatio siis on totta. Ei kuitenkaan ruveta väittelemään hengellisistä asioista, jotka perustuvat uskoon (eikä sitäkään sitten sekoiteta uskomuksiin) ja ovat invalideja väittelyssä. Hitleristäkin olisi rakentavampaa puhua.
   Elämää on käytävä läpi tässä hetkessä, vaikka se olisikin kosketuksissa menneisyyden kanssa. Kokemukset ovat opettavia ja ne voi avata uudestaan ja uudestaan kuin vanhan arkiston. Tulevaisuuteen on turha tiirailla, mutta kukaan ei kiellä unelmointia. Elämä ei kuitenkaan toimi ellei sitä elä juuri nyt.
   "Lähteminen mukaan;" ihmisen ei oikeastaan koskaan pitäisi "lähteä mukaan." Ihminen voi ja saa lähteä halutessaan, mutta kun mennään eksistentiaaliselle tasolle (anteeks nyv vaan), mukaan lähteminen ei ole oikein hyvä juttu. Jos jotain haluaa, se voi olla työn ja/tai tavoitteiden arvoista verrattuna johonkin, johon tuntee menneensä muiden vanavedessä; ehkä toisten vetämänäkin. Se, mitä henkilö haluaa ei ole välttämättä sitä, mitä muut henkilöstä haluavat ja päin vastoin. Ne voivat olla kosketuksissa toisiinsa ja sosiaalisten suhteiden rakentamat omakohtaiset (ja todennäköisesti hetkelliset) uudet idealismit voivat luoda mielikuvia siitä, mitä haluaa; tehdä ja ajatella ja suorittaa ja saavuttaa ja elää. Voi jopa saada uuden ajatuksen egon - tai mielen, siis sen joka pitää ääntä koko ajan päässä suurimmalla osalla ihmisistä - kautta siitä, kuka oikein haluaa olla.
   Kaikista kokemuksista on luontaista olla kiitollinen; ne ovat elämäämme eivätkä vähempää. Ovatko ne enempää, sen määrittää kuluva aika ja elämä. Sen määrittää sitten tämä hetki. Aina.
   Ehkä päden liikaa, ehkä kuljen virran mukana, mutta se tuntuu luontaiselta ja tavaltani suhtautua tiettyihin asioihin ja näin auttaa sekä itseäni että muita ihmisiä - myös itseni auttamisen kautta. En usko että egolleni karttuu siitä liikakiloja sen enempää.


Ja sitten toisiin uutisiin: Kuulin tänään hyvän version siitä "sydämeeni joulun teen" -kappaleesta;
Selleriä läpsyttäen
Ja kieleen limaiseen
Taas joulukarkki sulaa uudelleen

[Indium]

Kiitos Kuuhilda ja Marie ja kiitos sinullekin Pakolainen ajatuksista,

   "Lähteminen mukaan;" ihmisen ei oikeastaan koskaan pitäisi "lähteä mukaan." Ihminen voi ja saa lähteä halutessaan, mutta kun mennään eksistentiaaliselle tasolle (anteeks nyv vaan), mukaan lähteminen ei ole oikein hyvä juttu. Jos jotain haluaa, se voi olla työn ja/tai tavoitteiden arvoista verrattuna johonkin, johon tuntee menneensä muiden vanavedessä; ehkä toisten vetämänäkin. Se, mitä henkilö haluaa ei ole välttämättä sitä, mitä muut henkilöstä haluavat ja päin vastoin.

Joo, en tarkoittanut sellaista, että olisin tätä nykyä enemmän altis antautumaan ryhmäpaineelle. Minulle ei pelkällä muiden mukaan toimimisella, ilman henkilökohtaista motiivia kyseiseen asiaan, ole suurta arvoa. Niin paljon olen pienenä ja teininäkin yrittänyt vain löytää ihmistä tai ihmisiä jotka kertoisivat miten minun pitää käyttäytyä (johtuen äitisuhteestani, opetti että niin on minulle parasta koska itse en ymmärrä mitään), että eihän siitä hyvä seurannut ja pakko se oli nähdä lopulta itsekin.

Mutta minusta sekin on eräänlaista mukaan lähtemistä, kun kohtaa vaikka jonkun uuden ihmisen ja päättää yrittää tutustua häneen sen sijaan, että pysyttelisi kaukana, antamatta itsestäänkään mitään. Siinähän kumpikin "lähtee mukaan" tutustumiseen. Tai se, kun saa jonkin uuden ajatuksen, eikä heti ensimmäisenä itse tyrmää sitä vain siksi että se on erilainen ajatus kuin ennen, tai koska omassa päässään luulee että toiset haukkuisivat jos tekisi sen. Lähtee siis mukaan omaan ajatukseensa. Tällaisia tarkoitin eniten.

Itse en osaa olla kiitollinen joistain muistoista millään lailla, vaikka niistä on vuosikausia. En tajua ollenkaan että mihin tarvitsen sellaisia traumoja. Monet vuodet elämässäni tuntuvat olleen pelkkää ajanhukkaa, selviytymisen yrityksiä vailla kunnon keinoja. Paljon on pitänyt tehdä töitä itsensä kanssa, että ei heti tule tämä olo: kun ajattelee niitä juttuja.

Kuuntelin jotain rentoutusäänitettä eilen netissä ja tuli typerä olo, kun se käski palata mielessään johonkin aikaan lapsuudessa jolloin kaikki oli ihanaa ja täydellistä. Hyviä, ihania pieniä hetkiä on ollut lukemattomia, mutta "aikaa lapsuudessa jolloin kaikki oli täydellistä"? Onko ihmisillä sellaisia edes?  Höh? 

[Kuuhilda]

Oli mulla semmoisia silloin kun olin lapsi. Sillä hetkellä, sen lapsen silmin; kaikki oli täydellistä 
Eihän se enää ole, kun näillä aikuisen silmillä niitä hetkiä katsoo, ei missään nimessä, mutta täytyisikin osata löytää se lapsi uudelleen ja palata siihen hetkeen ja niihin tunnelmiin; vailla huolta huomisesta 

[Kuuhilda]

Mua ärsyttää.
Pikkuruisen piti olla poissa muutaman yön, että olisin saanut vanhempien lasten kanssa puuhata ja hoitaa kaikkia sellaisia asioita missä tuo marakatti on vain tiellä...noh, tänä aamuna heräsin puhelinsoittoon, että lapsi tuodaan jo, kun se vain huutaa...ja siellä se nyt nukkuu sitten makkarissa, joka minun piti perusteellisesti tänään siivota..enkä nyt tietenkään voi.

Onneksi saatiin kuitenkin muuten paikat kuntoon ja leivottiin pipareita, saa pikkupallerokin maistaa kun on herännyt 

Sekin minua ärsyttää, että vaihdoin eilen pari ystävällistä sanaa tuon kalan kanssa, jonka kanssa on ollut nokkapokkaa, ja heti se alkaa ahdistella. Siis olisin jutellut samalla tavoin kelle vain siinä tilanteessa. Kun olisi ollut aivan hullua napottaa siinä vierekkäin sanomatta sanaakaan, erityisesti kun olemme hyviä tuttuja.
ÄÄÄÄh.

[Indium]

Oli mulla semmoisia silloin kun olin lapsi. Sillä hetkellä, sen lapsen silmin; kaikki oli täydellistä  

Niin. Ehkä mua häiritsi se, kun puhuttiin nimenomaan ajasta. Mun mielessäni "aika" on pitempi kuin "hetki", ja ne täydelliset muistot ei ole mitään ajanjaksoja vaan just hetkiä. Aamuja, iltapäiviä, koko liuta lyhyempiä välähdyksiä. Meidän perheessä oli paljon sairautta, siihen törmäsi kipeästi päivittäin viimeistään illalla, enkä mä silloinkaan sopeutunut siihen niin hyvin että olisi lapsuus jäänyt mieleen hyvänä kokonaisuutena.

[Kuuhilda]

Nää on jänniä juttuja...mun mielestä mulla oli kaikki sillon lapsena hyvin, kun kukaan ei tehny mulle pahaa...ei suoraan. Mutta siis hain itse ruokani kaupasta ja hain joskus 5v. "isän " kotiin baarista kun en enää halunnut olla yksin kotona...Sitten myöhemmin  kun kaikki oli ulkoisesti hyvin, ja oli vaadittava hoiva, niin olikin henkistä ja psyykkistä väkivaltaa, ja se oli paljon pahempaa, eikä tuntunut että asiat on ok.
Voi näitä kaikkia lapsia.

[Kuuhilda]

Voi miten ihanalta kuulostaa Soma 
Siis ei nuo lapsuuden juomingit yms, mutta tiedät varmaan mitä tarkoitan

[Pakolainen]

Lamaa tunnetusti väritti viina, eikä sillä olekaan sitten ominaisväriä. Onneksi se ei tainnut vaikuttaa omaan isään sen kummemmin. Mutta muutoin kuulostaa mahtavalta. Pidä kivaa 
   Tulee näistä lapsuutta koskevista puheenaiheista mieleen Hildan jutuista muumit ja näkymätön Ninni, jolla oli kammottavan ironinen täti.

Eilen tuli sellainen olotila illalla/yöllä, että kaikki on hyvin. Oli hyvin seesteinen olo, ja tuntui ettei mikään voinut häiritä, eivät edes ne ärsyttävät naapurit  : Tuli mieleen American Beauty -raina, jossa päähenkilö on lopussa onnellinen vaikka muut eivät voi sietää häntä ja on väärinkäsityksiä, ja henkilö hymyilee silti ennenaikaiseen kuolemaan asti ja hänen viimeiset päätöksensä ovat kokonaisuus huomioiden eettisesti oikein. Spoilasinkohan nyt jotain?

Jännä tuo aaveporojuttu. Tulee mieleen joitain omia vanhoja viboja että "nyt tapahtuu jotain", ja sitten käy jotain jota voi vain tarkastella vierestä koska kuunteli intuitiotaan. Harmi ettei tule mieleen mitään omaa juttua.

Toivottavasti kaikki täällä osaavat nauttia stressittömästä joulusta sellaisenaan