seuraava »

[unelmassa]

Hengissä perillä, vaikka eilen oli automatkalla pari läheltä piti -tilannetta. Kuski oli jossain vaiheessa niin väsynyt, ettei nähnyt puoliksi tiellä seisovia poroja. Siinä vaiheessa sain kiittää onneani, että mukana oli toinen ajokuntoinen ja -taitoinen ihminen.

Vaan on täällä ihanaa! Päivät on valosampia ku muistin ja ihanat kuukkelinpojat viime kesältä on vieläki hengissä ja käyvät hakemassa ruokaa tuosta lintulaudalta. Ja näin tikankin!
Kohta meen moikkaamaan ystäviä Maailman Katolle (vuokrarivari yhden vaaran päällä, maailman paras paikka asua) ja toivon, että näkisin tähdenlentoja tai revontulia. Tätä mulla on ollut ikävä.. vaikka ikävöin taas jotain muuta, mitä en täällä voi saada.

Lapsuus vaikuttaa ihan älyttömästi elämään. Vaikka mulla oli ihan "ok" lapsuus, niin silti mulla on traumoja siitä kun koin itseni kai jollain tapaa hylätyksi tai avuttomaksi, hyödyttömäksi. Alkoholi väritti meidänkin perheen arkea, mutta se oli kai siihen aikaan ihan hyväksyttävää kun oli suuri lama ja ihmiset haki lohtua ihan mistä vaan sitä helpolla sai, pakenivat arkea viinan avulla.

Mutta nuo ajat on jo mennyttä. Kyllä täällä vieläkin juodaan toisinaan, mutta ei sille kai mahda mitään.
Olen ihan varma, että täällä oli jotain tonttuja kun laulelin joululauluja ja tanssin koirien kanssa tyhjässä pirtissä.

   

          Wautsi waude..melkeen ku tanssii susien kans...     Lappiin terkkuja...

[Kuuhilda]

 "Tulee näistä lapsuutta koskevista puheenaiheista mieleen Hildan jutuista muumit ja näkymätön Ninni, jolla oli kammottavan ironinen täti."

Näkymätön Ninni  Se on muutenkin niin kun minä. Sehän tuli kokonaan näkyväksi vasta sillon, kun suuttu muumipapalle kun se meinas tuupata muumimamman mereen
Niin minäkin, pienessä ja suuressa mittakaavassa, muutuin näkyvästi vasta silloin kun aloin puollustaa itseäni ja rakkaitani. Vähitellen aloin näkyä kokonaan Ja nytkin välkyn, mutta näyn kokonaan viimeistään silloin, jos täytyy puollustaa jotain rakastani, mukaanluettuna itseni

Soman maisemissa on ihanaa taikaa 

Marielle piristystä 

[Tiigris]

Katoamaan tätä petosta en saa, tätä mä en voi enää uneksi muuttaa
tämä on totta, tämä on totta, tämä on totta...

Joka kerta kun toi biisitulee radiosta, mulle tulee ihan paha olo, niinku kuristaa. Samoin tulee Chisun mun koti ei oo täällä biisistä,
ja monista muistakin...
Mä en voi kuunnella musiikkia useinkaan itkemättä ees vähän. Siks en nykyään kuuntele musiikkia kotona tai autossa,
vaikka rakastan musiikkia yli kaiken ja olen tosi musikaalinen ihminen.

Oiskohan tää jotain tekemistä 1. huoneen  kanssa, et on äärimmäisen herkkä musiikin vaikutukselle?
Onko kellään muulla näin?

[unelmassa]

           En miekään voi mittään herkkismusikkia, kuunnella silleen..ilman et 
           Sitä on kait niin herkkis..       

[Kuuhilda]

Sama homma, 1. huoneen  täälläkin, mikäli sillä on tekoa asiaan.

Mutta minä jotenkin pidän siitä, kun tulee niitä tunneryöppyjä...mistä sekin sitten johtuu, voi vaan miettiä 

[Pakolainen]

Mulla on toistuvasti soinut Anna Puun biisi päässä - Riko minut
   Ei siis ole ihan meikän musiikkia.

[unelmassa]

Sama homma, 1. huoneen  täälläkin, mikäli sillä on tekoa asiaan.

Mutta minä jotenkin pidän siitä, kun tulee niitä tunneryöppyjä...mistä sekin sitten johtuu, voi vaan miettiä 

 Mulla eijoo kyl tuommosta merkkiä 1..mut aina ollu jotenki herkkis ja nyt vielä   niiiin enempi herkistyny.
 Onks se veskari tuammonen..   :    

[Kuuhilda]

Ehkä vois aatella, että veskari kun ei välttämättä osaa niitä tunteita käsitellä tuosta noin vaan, niin on sitten kiva kun on joku kanava, jonka kautta ne saa ulos 

[Indium]

Kiitos muuten Marielle aikaisemmasta kommentista ja rohkaisusta

Huoneistani en minä keltanokka tiedä kertoa, mutta olen kyllä myös yksi biiseihin keskittyvä ja niistä liikuttuva. Jotain ihanaa siinä usein on kyllä, puhdistavaa. Toisaalta huonokin juttu se keskittyminen, kun kaupoissakin joskus soi jotain inhokkibiisejä (esim taannoin Chisun 'Sama nainen', hyvin kirjoitettu biisi kyllä, mutta mielestäni tosi ahdistava ja kertoo kauheasta asiasta, eikä siksi sovi voimasoittolistoille) ja mä en vain voi sulkea korviani.  

[Päivi]

tykkään kans tosta em biisistä, närhen mä annan sut pois on kans hyvä. monet biisit soitetaan vaan pilalle.

Jos ette oo kuullu Juicen  pyhä toimitus biisiä ni ehdottomasti tutustumisen arvonen!

[unelmassa]

Ehkä vois aatella, että veskari kun ei välttämättä osaa niitä tunteita käsitellä tuosta noin vaan, niin on sitten kiva kun on joku kanava, jonka kautta ne saa ulos 

Eiku mie vaan muuten aattelin..     En siis sinua. En miekään  muuten varmaan saa niitä tunteita pihalle., ne sitten tullee tuolleen herkän musan kautta..       

[Kuuhilda]

Niin ei olekkaan varmaan mitään merkkikohtasta juttua...mitenkähän...onko miehillä tämmöstä samalla tavalla kun naisilla?
Keskiyön Vahinko joskus puhu vollottavansa jonkun Ressun biisin mukana...mutta harvemmin kuulee muuten että miekkoset puhuis tämmösestä...ehkä se on vaan että ne eivät puhu?

[unelmassa]

                    Juu..voi se olla et ne miekkoset ei vaan puhu..ainakaan ääneen..tiiä sitten.

[Tiigris]

Mä itken myös telkkaria. Ihan sama, vaikka se ois että Ridge ja Brooge saavat toisensa tuhannen kerran ja kyynelehtivät, niin minä vollotan mukana - siitä huolimatta että inhoan ja pidän ihan typeränä koko sarjaa nykyään.. Pahin on kaikki missä tehdään joku remontti ihmisille jotka on menettänyt kodin, tai jotain muuta missä ohjelman henkilöt liikuttuu aidosti. Mä vollotan jo ennen ku ne alkaa vollottaan. Mä oon joskus itkeny mainoksellekin mut en muista mikä mainos se oli. Liikutun monta kertaa päivässä kyyneliin, eikä se liity kuukautiskiertoon mitenkään. Ja tuo vauva... Jos mä ajattelen vain tai sanon ääneen miten rakas ja tärkee se mulle on ja miten ylpee siitä oon, niin kyyneleet tulee väkisin...

Sillon kun olin 17v ja isä kuoli, mä itkin huutaen tuskaani kolmisen kuukautta joka päivä. Sen jälkeen kyyneleet loppui enkä itkenyt moneen vuoteen. Jotenkin tuntuu et se surun purku teki mut niiiiiiiin tyhjäksi et kadotin itkemisen taidon, et en ees liikuttunut kyyneliin mistään. Silloin tunsin tuskaa siitä etten voinut itkeä vaikka tuntui pahalle. En osannut itkeä ees 3v suhteen loppuessa vaikka olo oli hirveä. Sit kun erosin siitä seuraavasta poikakaverista parin vuoden päästä, aukes joku tulppa. Olin niin vihainen ja pettynyt että olisin varmaan räjähtänyt kuoliaaksi ellen silloin olisi viimein saanut itkettyä.  

*edit. Brooge.... K:lla jopa!

[Kuuhilda]

Minä olen kyllä aina säilyttänyt itkemisen taidon...paitsi ihan pikkulapsena kuulemma, vauvana. Ollut apaattinen, mutta sille nyt on syynsä.
Ehkä se itkemisen taito on auttanutkin sitten tällä matkalla