seuraava »

[Tiigris]

Hihhii, googlella on kyl kivoja piristyksiä aina välillä.  Ai että, joulujoulujoulu  mmmm! Ihanaa! 

Hyvä Kuuhilda! Facebookista lähteminen oikeesti ainakin lisäsi mun elämäniloani. Roikuin siellä liikaa ja jotenkin masennuin ihmisten jutuista, jos ymmärrätte mitä tarkoitan......

Huippuhuippua, me mennään joulupäivänä mun kotiseudulla baariin mun miehen kanssa ja vauva jää äidilleni ja siskolleni yöksi hoitoon. Kyllä mä vähän ehkä jo stressaan sen takia et miten ne nyt pärjää, mutta kai ne nyt pärjää! ja turhaan mä mitään huonoa omatuntoa tunnen, koska tiedän äitejä jotka antaa vauvaa hoitoon viikoittain ihan pienestä pitäen...  (siis ja ymmärrän kyl jos yh-äidit tekee niin päästäkseen hoitaan asioita ja lepäämään välillä, mut en sitä et ravataan sit baareissa jatkuvasti yms "tarpeetonta"..) Meillä tämä on nyt kuitenkin ensimmäinen kerta vasta ja me tosiaan kaivataan yhdessä tuulettumista.

On tää jotenkin niin haikeeta, kun pieni kasvaa. KOHTA SE JO MUUTTAA POIS KOTOA.  buhuhuhuhuuuu!


Aloitin muuten eilen sen hampaiden valkaisun isosmile-liuskoilla ja pitää sanoo et olen huomaavinani jo eron pelkän yhden käyttökerran jälkeen. Toihan lupaa et tulos kestää noin vuoden. Tossa on 14 liuskaa mut yks bloggari kirjoitti et sille riittää 7 käyttökertaa... Pitää oikeesti varoo ettei tuu liian valkosia hampaita, koska se vasta kummalliselta näyttääkin. 

[Kuuhilda]

Mulla tää facebookista lähtö on ehkä kaikkein eniten protesti.
Siis ton luontonen laitos, sivusto, mikä lie, eikä huolehdi siitä että ihmisten yksityiset asiat pysyis salassa ja suojattuina, ja sitten se, että sinne talleentuu kaikki, ja sinne myös jää.
Saattaa olla, että teen sinne vielä uuden profiilin, koska se on kuitenkin ainoa kanava mitä pitkin joihinkin ihmisiin tulee yhteyttä pidettyä ja kuulee kuulumisia, mutta siitä profiilista tulee ihan persoonaton blää vain, enkä laita sinne mitään, mitä en voisi muuallekin kirjoittaa ja laittaa.

Älä suotta tunne huonoa omaatuntoa, se on vaavelille ja isoäidille tärkeää aikaa, tutustua toisiinsa, samalla kun teillä on kivaa 

Joku voi tarvita myös sitä baareissa juoksemista ja rilluttelua jaksaakseen arkea eteenpäin. Jos mieli sitä halajaa, niin mitä pahaa siinä sitten on?
Kunhan lapsilla on kaikki kunnossa sillä aikaa. Ei vauvakaan rikki mene jos on jollakulla muullakin hoidossa illan, kun äidillään, olkoon syy mikä tahansa.

Tuli tosta hampaiden ylivalkaisusta mieleen se joku komedia jossa sjonkun hymy loisti UV - valossa  


Ihana google-juttu

[faerie]

Tuo google juttu on niin ihana! Joulu joulu joulu!
Ite muistan loistavat UV-hampaat frendeistä, kun Ross valkas hampaansa treffeille.
Uskomatonta miten aika menee. Huomenna on esikoisteoksen julkasusta vuosi. Huhhuh. Aika rientää!

[Pakolainen]

Kokeilkaas tätä.. Avatkaa Google, kirjoittakaa hauksi "let it snow" ja odottakaa hetkinen

Joku pisti tuon Faceen, mietin trolliksi. Ei ole tämä kone minun joten kokeillaan 

...

[Kuuhilda]

Hyvää Keski-Suomeilua Elwyn!

Oltiin ihanassa koulun jolujuhlassa 
Ei mitään traagista tällä kertaa...no neidin kengät repi mun sukkahousut niin että hilluin sitten reikäsukkiksissa siellä, mutta eipä kukaan tullut sanomaan että hyi, pois

[Ave^^]

Pitää näköjään kavereilta kuulla että havahtuu tajuamaan miten ihanassa tilanteessa on ja miten ihana mies tossa on..  Sitä vaan tottuu kaikkeen.

[Kuuhilda]

 Ave 

Se on kyllä jännä ilmiö, että vaikka miten hyvin olis asiat, niin niihin piru vie tottuu, ja alkaa pitää itsestään selvyytenä.
Ja kärpäsistä tulee sitten härkäsiä ja sitä rataa.

[Kuuhilda]

Miten niin Solnishko lähtenyt? 

Minä hain eilen kaikki jouluhässäkät, nyt vain siivousta ja kuusi tupaan, niin selvä. Sekasotku on kamala, kun eilen oli niin hässäkkä päivä.
Lapset joulujuhlassa ovat kyllä jotain niin ihanaa Voi sitä riemua ja iloa. Harmittaa vain kun en saanut valokuvia napsittua, kun tuo nuorimmainen vei molemmat kädet..no, joku muu varmasti kuvasi, josko saisin heiltä sittten.

Toivottavasti ei ole mitään kamalan vakavaa vahinkoa jalassa, ja tyttö paranee pian

[Kyllikki6]

Tuomaan-päivää!

Onpa kaunista, kun on hieman lunta maassa, mielikin piristyi heti huomattavasti   : Muutenkin on aika hyvät fiilikset, laitoin kiitokset menemään sille, jolle ne kuuluu ja nyt vois kai alkaa valmistautumaan jouluun. En oo mikään jouluihminen, en lähetä kortteja, enkä osta lahjoja, mutta nyt tuntuu että voisin antaa lahjaksi läsnäoloa, sekin on meinaan ollut aika vähäistä viimeaikoina    Ehkäpä kaiken tosiaankin voisi aloittaa puhtaalta pöydältä, elää vain nyt-hetkeä ja nauttia tästä.. 

[Tiigris]

Tosiaan, sitä alkaa ottaa asiat itsestäänselvyytenä sillon kun ne on pitkään hyvin. Tai jotenkin tuudittautuu siihen et elämä on onnellista koko ajan, eikä enää koskaan mitään ikävää/vaikeaa voi sattua. Mulla oli ehkä elämäni pisin onnellisuusjakso tossa noin 2 ja 1/2 vuotta, olihan siis työstressiä ja valmistumisen suhteen stressiä, mut ihmisuuhteiden kannalta ja rahallisesti tosi menestyksekästä aikaa, enkä paljoo sairastellutkaan.

Nyt elämä on ollut jostain kumman syystä viimeset 9kk aikamoista ailahtelua ja pitkästä aikaa joutunut miettiin vähä isompiakin kysymyksiä ja tuntuu että joissain asioissa on vaan tehtävä vaikeita ratkaisuja, työ/opiskelu, pakko tulla jokin muutos ja sit ihmissuhteet, tuntuu et se mun läheisin täällä asuva ystävä ei olekaan enää niin ystävä ja tunnen siitä isoa surua ja joka päivä mietin että olisipa minulla elämässäni ihania ystäviä lähellä, joiden kanssa olisi mukavaa ja vaivatonta, hullunhauskaa ja syvällistä, sellaisia ystäviä kehen voi tarvittaessa tukeutua, tietenkin itse mielellään oon hyville ystäville avuksi ja tukena ihan missä tahana asioissa missä pystyn olemaan.

Ystävät on niin tärkeä asia, sen huomaa aina kun tuntee menettäneensä jonkun.

Mä tahdon ison ja tiiviin lähipiirin, jossa kaikki auttaa kaikkia. Nyt tuntuu siltä, että mä oon kaksistaan miehen kanssa, eikä meidän ympärillä ole muuta kun meidän perheet, eikä nekään niin kauheen tiiviisti aina. Toki miehellä on iso kaveripiiri ja silleen, mutta ne on vähän sellasia hulivilipoikia ja suurin osa niin juroja että ei niiden kanssa tarvii paljoo puhua jos ne on selvin päin täällä kahvilla käymässä, joten niistä tyypeistä en mä ainakaan ihan hirveesti iloa saa......  

Mä olen elämässäni ollut niin pitkiä aikoja ilman ystäviä, et eikö mulle jo elämä soisi sen oman porukan, johon voisi kuulua koko loppuelämänsä? Vai onko se vaan hyväksyttävä et tällasen   - ryppään kanssa 7. huoneessa ei luoda kuin 3-4 vuotta kestäviä intensiivisiä ja dramaattisesti loppuunpalavia ihmissuhteita?

[Kuuhilda]

Voi Tiigris, toivottavasti niitä ystäviä tulee elämääsi piankin. Ja hyviä sellaisia 
Mulla on semmonen kokemus, että  juuri kaksosille se ystäväpiiri on erityisen tärkeä, eivätkä he saa ammennettua yksinolosta muuta kuin kurjuutta 
Minulla on vähän niin, että olen niin lojaali ja ehdoton ystävä, että odotan sitä samaa muilta, ja sitten kun niin ei tapahdukaan, olen mieluummin yksin, koska minut on petetty...hohhoijaa.

Silloin kun elin  kanssa, ystäväpäiiri oli laaja ja ihmisiä vieraili tiuhaan...toisaalta pidin siitä, mutta toisaalta se oli todella rasittavaa, minä tarvitsen omaa rauhaa ja tilaa, ja ystävät menivät meillä siipalla monesti perheenkin edelle.
Aina oli seuraa ja hauskaa ja juttukaveria ja avunantajaa...mutta en loppujenlopuksi tarvitse sellaista. En ainakaan koko aikaa.

[Tiigris]

Ihmiset on niin erilaisia tuossa asiassa.  :

Onhan se niinkin että se ihmisten tarve voi olla joskus liiallista, mutta tähän ikään mennessä mä en enää tarvitse jota kuta kulkemaan koko aikaa vierellä. Niinkuin mulla oli ala-asteella, yläasteella ja lukiossa se ystävä, kenen kanssa oltiin koko ajan yhdessä, hyvä kun ees ympärillemme uskallettiin katsoo. 

Mä vaan haluaisin tuntee et olis sellanen tietty jengi johon on aina turvallista palata. Että ois puhelimessa aina vaikka ne kolme numeroo, joihin soittamalla saa samana päivänä kahviseuraa ees yhdestä. Nykyään tuntuu et tarvitsee sopia näkemiset jonnekin kuukauden päähän. Mä voisin tavata ihmisiä joka toinen päivä ja turhaudun siitä että nykyään kaikki suunnitellaan..... Voi kun joku vaan soittais ovikelloo ja mä menisin tukka pystyssä katsoon et kuka siellä, ja kas ystävähän se sieltä tulis ja ottaisin sen muikeena vastaan enkä yhtään häpeis et täällä on vähän sotkusta ja itsekin oon rähjäinen. Ystävien kanssa voi olla just niin räjähtänyt kun vaan voi olla!

Joo, ja kyl mä kaipaan paljon hyväksyntää ja tukea, mutta mä vaan niin rakastan kun on vaan minä ja sinä ja yhteinen puheenaihe, joista kummatkin on innoissaan... Mä oon seurallinen, mä tahdon hauskuuttaa ja hemmotella mun ystäviä. Ehkä mä ihailen mun ystäviä niin paljon että ne ahdistuu siitä? Koska mä todellakin ripustaudun hyvältä tuntuviin ihmisiin. Paras symbioosi mulla on ollu leijonan ja vaa'an kanssa koska ne oli myös hyvin ihmiskeskeisiä ihmisiä eikä tarvinneet paljoo omaa tilaa.

On mun omat siskotkin mulle hyvin läheisiä (vaikka kaurista aina välillä parjaanki), mut nekin asuu kauheen kaukana.

[Kuuhilda]

"Mä vaan haluaisin tuntee et olis sellanen tietty jengi johon on aina turvallista palata. Että ois puhelimessa aina vaikka ne kolme numeroo, joihin soittamalla saa samana päivänä kahviseuraa ees yhdestä. Nykyään tuntuu et tarvitsee sopia näkemiset jonnekin kuukauden päähän. Mä voisin tavata ihmisiä joka toinen päivä ja turhaudun siitä että nykyään kaikki suunnitellaan..... Voi kun joku vaan soittais ovikelloo ja mä menisin tukka pystyssä katsoon et kuka siellä, ja kas ystävähän se sieltä tulis ja ottaisin sen muikeena vastaan enkä yhtään häpeis et täällä on vähän sotkusta ja itsekin oon rähjäinen. Ystävien kanssa voi olla just niin räjähtänyt kun vaan voi olla"
 

Minä olisin positiivisella kannalla sen suhteen että kun toivot ja pyydät, niin saat niitä ystäviä elämääsi, ja ihan oikeanlaisia; niitä, jotka eivät ahdistu pienestä ihailusta ja roikkumisesta vaan nauttivat siitä ja muutenkin.

Minä tarvitsisin vain yhden tai kaksi hyvää ja likeistä ystävää...keskustelukumppania ehkä ennenkaikkea.

[Tiigris]

Mä en ole tyypillinen  ystävyyden alussa, tuntuu et mun  ja joku haavoittuvuuden pelko tekee mun ympärille aika ison muurin. Mun tarvitsee aika vahvasti kokea että olen turvassa, ennen kuin alan olemaan oma itseni jossain ihmissuhteessa. Mulla ei ole älyttömiä määriä kavereita kuten monilla peruskaksosilla varmaan onkin Elwynin kuvaamalla tavalla.. Mä olen aika tarkka siitä ketä päästän lähelle. Mut esim töissä oon kyl ihan kaikkien kaveri ja valitettavasti joutunut huomaamaan et pariin ihmiseen luotin liikaa.

Mutta kiitos Kuuhilda kauniista sanoista! Mä olen kyllä iltarukouksissani pyytänyt elämääni lisää mukavia ja rakastavia ihmisiä... Ja mulle on ihan sama onko ne mun ikäisiä tai naisia vai miehiä... Ehkä antoisimmat suhteet mulla on ollu itseäni noin 20-30v vanhempien naisihmisten kanssa töissä.  On jo sellasta elämänviisautta ja lämpöä ja kärsivällisyyttä vähä enemmän ku parikymppisillä keskimäärin...

[Tiigris]

Tekis mieli tilata lakritsanjuuriteetä...

Voi kettu  lähetän kohta naapureille valituksen siitä kun ne aina metelöi ja koluuttaa just sillon kun vauva nukkuu! Ottaa päähän! Mä taas kanniskelin ja hyssyttelin kokonaista kaks tuntia et se vihdoin nukahti!! 


Oon hieman huojentunu kun sain vihdoin soitettua palkkatoimistoon et lähettävät juttuja KELA:n... Tulen vähän todennäköisemmin saamaan tammikuunkin jälkeen jotain rahaa ku hoidan asiani.  Nykyään sentään tajuan hoitaa ne, tosin viime tipassa. Jos katsotaan asiaa viisi vuotta takaisin, niin en koskaan tehnyt mitään ennen kuin oli liian myöhäistä. Ihminen kehittyy.