nyt on jotenkin taas tosi masentava olo
Tuntuu,ettei elämässä oo enää mitään järkeä eikä ole ketään kuka välittää tai
kenen takia täällä edes pyörin.Huomaako kukaan jos mua ei oliskaan?
Kaipaan niin paljon rakkautta ja huolenpitoa,ehkä siksi kun en ole sitä koskaan saanut vanhemmiltanikaan.
En tiedä johtuuko tää olo yliväsymyksestä vai mistä mutta tuntuu etten jaksa
enää yhtään vastoinkäymistä
tekee mieli vaan itkeä ja huutaa.
Voi kengu..
*halii*
Toi elämässä ei oo mitään järkeä -fiilis on tuttu. Ensinnäkin, mä en täällä ole vielä puhunutkaan viime vuosista ja ongelmista, pahoista ongelmista, joita mulla oli itteni ja koko tän elämisen kanssa.
Tiedän, ettette tuomitse, mutta muistutan silti.. Tässä tulee tämän Leijonan arka kohta. Siihen on upotettu jo niin monta veistä, so please don't hurt me anymore. Tajuatte varmaankin mistä tässä on kyse, joten mun ei sitä erikseen tarvitse mainita, koska se tekee edelleen pahaa. Ihmiset oli varotellu, ne oli tarjonnu apua ja ne oli kaikki valmiita vetämään mut "takas pinnalle". Mä sokeena annoin itteni vaan tippua, koska se tuntu sillä hetkellä hyvältä enkä mä nähny koko todellisuutta. Eka meni asiat solmuun koulussa, sitten "kavereiden" kanssa, lopulta mä olin täysin vieraantunu jopa niistä ihmisistä, joita mä eniten rakastan tässä maailmassa. Ne hylkäs mut koska mä satutin niitä, mutta ottivat aina takasin suojiinsa koska ne välitti musta. Mä ajattelin vaan itteeni, lainasin rahaa ja käytin
voitte arvata mihin enkä koskaan maksanu takas. Jellona jakso silti uskoo muhun vaikka mä olin ilkee sillekin, petinkin kai kerran. Mut siinä vaiheessa kun mä tajusin kaiken niin se oli liian myöhästä.
Kun sydän sanoo toista ja kroppa toista niin se on vaikee tilanne. Vaikka siitä koko hommasta halus eroon niin ei yksinkertasesti vaan päässyt, koska pahimmassa tapauksessa seinään lopettaminen olis koitunu kuolemaks ja pikkuhiljaa lopettaminen vaikutti mahottomalta. Ja ammattiapua en halunnu. En kyllä mitään muutakaan apua. Mun piti tehä se ihan itse, koska se oli mun ongelma.
Jossain vaiheessa mä onnistuin pääsemään irti viikoksi pariksi, mutta tipuin aina takas. Sille ei vaan voinu mitään. Nyt juhannuksesta asti oon ollu täysin ilman sitä. Tupakkaa on lopettamisen johdosta kulunu normaalia enemmän, samoin alkoholia, ja koiran kuolema meinas mut taas tiputtaa, mutta tässä sitä ollaan. Sanoin en voi kuvailla miten ylpee oon itestäni. Ja niistä ihmisistä, jotka ei luovuttanu mun suhteen, vaan jaksoivat rakastaa mua vaikka kaadoin paskaa niitten niskaan, valehtelin, petin ja varastin.
Tällä kertaa mä onnistun.
Ja nyt te pidätte mua varmaan jonain narkkaripaskiaisena, mutta ihmiset muuttuu. Minä muutuin. Tipuin huipulta pohjalle ja ryömin takaisin ylös, here I am now.
Sori tästä elämäntarinasta, pointtina oli, että kyllä ihmiset välittää kengu.
Nykyisin kun mua masentaa, niin musiikki näyttelee suurta osaa kun haluan nousta takaisin tassuilleni
Killswitch Engage - The Arms Of Sorrow
http://youtube.com/watch?v=36-wQVgIISo