Kävely on terapeuttista ja meditatiivista, kuten juoksu.. Ja tanssi.. Tai mikä vaan liikkuminen jossa on rytmi ja löytää sen flow'n.....
Minusta juoksu lakkaa tuntumasta suorituskeskeiseltä sen jälkeen kun peruskunto on noussut niin että jaksaa ihan kunnolla, eikä enää tunne olevansa henkihieverissä ekan mäen kohdalla.. Sitten siitä alkaa oikeasti nauttia tosi paljon ja se vie mielen ihan ihmeelliseen transsi-tilaan..
No se 21km voi olla aikamoista suoritusta, eihän sellaista lenkkiä edes voi treenata kovin paljon... Että treenaan itseni jaksamaan juosta 10-15km lenkkejä ja se viimenen koitos vedetään sitten ihan ainutkertasena.. Jonka jälkeen heitän varmaan lenkkarit roskiin ja toteen että nyt loppu!
Tää vaatii kuitenkin melko paljon suunnitelmallisuutta ja totuttelua... Miten esim ajoittaa syömiset lenkkeihin nähden yms. En halua yrjötä kesken puolimaratonin jota varten treenasin 7kk
joten on otettava hyvin selvää nesteytyksistä sun muista... Ja ehkä uudet lenkkaritkin tarviin, mutta ne nyt onkin ehh -- 6v vanhat..
Eli jo on aikakin!!
Ystävä tekee treeniohjelman, josta nyt ensin kaksi kuukautta on peruskunnon kohotusta,
sen jälkeen alan pidentään matkoja ja tekeen saliharjotuksia..
Mä harvemmin suoritan mitään elämässäni,
mutta kun nyt tää on joku minä itse tahdon-juttu..
Haluun kokea sen.
Ehkä just siks että se on niin absurdi ajatus..
Ja vielä; ennen minä väheksyin juoksemista enkä kyennyt että minusta olisi lenkkeilijäksi, se oli niinku joku "urheilijoitten juttu"... Sitten kun vaan laittoi itsensä juoksemaan niin kunto kohosi äkkiä, että ei enää kokenut että juokseminen on jotain missä a)hengästyy kuoliaaksi b)alkaa pistään mahaan kilometrin jälkeen c)alkaa oksettaan ja päässä pimeneen... (koska tuollaista se aiheutti ennen).. Siitä pääsee kuitenkin yli suht pienellä vaivalla.
Enkä nyt yritä ylipuhua ketään.
Pitkät kävelylenkitkin on ihania, niissä tulee tosiaan keskityttyä enemmän luontoon.