Muakin ajatus valmistumisesta pelottaa aivan suunnattomasti. Se ajatus siitä työmäärästä, jonka joudun vielä tekemään valmistuakseni ja sitten taas se että mitä sitten sen jälkeen. APUA!
Ihan kamalaa.
Mun tapa käsitellä stressiä on ollu hommata kaiken maailman muuta draamaa elämään tai sitten osallistua toisten draamoihin... Jos mulla on kauhee stressi niin mun elämästä tulee heti muutenkin hirveen dramaattista.
On mullaki ollu toi vaihe, niinku tuolla aiemmin vihjailin syömiseen liittyen. Äiti aina kommentoi nuorempana ikävästi mun syömisiä ja ulkonäköö niin ajattelin että hemmetti mä laihdutan itteni ihan nälkäkurjeks niin onko sitten hyvä mitäh. No ku lakkasin syömästä niin sekään ei ollu hyvä. Sitte alko valitus että "mikset sä syö kun oon laittanu tänne valmiiks..." Totesin, että njaah. On se ny kumma kun mitenkään päin ei oo hyvä ja lopetin.
No siis se ei ole välttämättä narsistista kiinnittää huomiota omaan ulkonäköön. Mutta aivan rajaton ja epänormaali tarve miellyttää tai saada hyväksyntää joltain ihmiseltä on reagointia lähellä esiintyvään narsismiin. Jotkut, joiden vaikka vanhemmat on ollu narsistisia niin niistä tulee itsestäänkin narsisteja. Sitten taas toiset reagoivat niin, että haluavat miellyttää ja sitä kautta hakea hyväksyntää. Jota ei ikinä näiltä hologrammi ihmisiltä saa kun he eivät itsekään tiedä keitä ovat ja mitä haluavat ja on äärimmäisen kiduttavaa ja henkisesti raskasta seurata näiden ihmisten elämää sivusta saati yrittää olla mieliksi, kun se on ihan mahdotonta.
Jos joku ihminen herättää minussa aivan suunnattoman voimakasta, pakottavaa tarvetta miellyttää ja saada hyväksyntää niin mulla alkaa nykyään niin kiehuun ja silmissä välkkyy punasta. Narsistit ei oo kaikki samanlaisia vaan niitä on moneen lähtöön, mutta tarkkailemalla omia reaktioitaan voi tunnistaa, että milloin on tekemisissä sellasen ihmisen kanssa, jolle ei mikään oo hyvin. Mä en oo ittelleni keksiny mitään muuta niin hyvää varotussignaalia ku toi miellyttäminen. Siinä vaiheessa pitää kellojen soida ja mun sanoo hei hei ja olla mahdollisimman vähän tän ihmisen kans tekemisissä. Tietysti ystävällisyys on hienoa ja kohtelias käytös ja näin, mutta jos ylettömästi ja pakonomaisesti kokee tarvetta miellyttää jotakuta niin se ei enää ole normaalia.
En tiedä menikö jo ohi aiheen, mutta siis tolla tavalla ajattelen ja oon ymmärtänyt.
Se on kamalaa mitä stressiä nuoret nykyään kokee. kaikkein pahiten just 23-27 jotka on lopputyö/valmistuminen/ astuminen työelämään -vaiheessa. Hirveet odotukset ja pelot ja toiveet ja stressi.
kauhee pelko, että riitänkö minä opettajien tai professorien silmissä, entä sitten iso paha työelämä olenko tarpeeksi hyvä? Isoja ja pahoja kysymyksiä. Hirveetä jos pitää miellyttää pahimmillaan läheisiä ihmisiä ja sitten vielä jotain laitosta tai organisaatioo... aarg.
Kohtuuton miellyttäminen on itselle hyvin vaarallista ja haitallista. Narsisteilta saatu palaute kuin on yhtä rakentavaa kuin mitä palautetta peili antaa peilitalossa. Kyllähän se antaa sitä, runsaasti, mutta... Eihän siitä ota erkkikään selvää. Ikinä ei tiedä mistä tulee ja koska ja millä nopeudella.
paasaus paasaus, toivottavasti tässä oli edes joitain jollekin hyödyllisiä ajatuksia.
Uudet elämäntilanteet ja varsinkin siirtymävaiheet osaa olla joskus aika groteskeja ja stressi herättää monenlaisia reaktioita. Mutta kyllä se siitä.
