Noh... Mulla tämä kämppä on tosin itseni näköinen, mutta en ole antanut siihen kaikkeani, koska asun yksin..
Mun on vaikea selittää tätä kun moni ei ymmärrä tätä mun me-henkisyyttä..
Mä tiedän että yksin olo on vain välivaihe...........
Mä olen valmis antamaan kaikkeni sitten kun aika tehdä
meidän näköinen sisustus
ja meidän näköinen koti, jossa eletään ja rakastetaan ja luodaan lisää elämää.......
Usein mun uudet tuttavuudetkin järkyttyy kun ne saa vähitellen selville
mikä perhe- ja emäntä-ihminen oon boheemista ensivaikutelmasta huolimatta..
Mutta oonpa vaan!!
5. huoneessa!
Parisuhde ja avioliitto ja lapset.. yhteinen huusholli..
Moni ei nykyään enää unelmoi noin perinteisestä asetelmasta,
mutta mulle se on itsestään selvää,
vaikka muuten olen hyvin epäkonservatiivinen ja epäperinteikäs ihminen..
Okei okei, voin kuulostaa ällöltä, mutta olen sitten ällö..
Sen yhden ravun kanssa (3v suhde) me oltiin kuin yksi sama ihminen, aina ei erottanut mistä toinen alkoi ja mihin toinen loppui... Ja me molemmat voitiin niin hyvin siinä symbioosissa menettämättä silti itsejämme..
Ehkä mikään suhde ikinä enää ei tule enää olemaan ihan niin tiivis..(koska onhan se totta että osa siitä toiseen sulamisesta oli vain omaa epävarmuutta).. Mutta terveellä tavalla haluan perustaa uuden symbioosin jonkun kanssa.. Se on mun juttu..
Yks oli ihan liian mörkö ja pässi ... Ehkä se erilaisuus sitten kiehtoi mutta joo.. Se siitä tarinasta,
olen sille viime aikoina jo pystynyt naureskelemaan..