Niin se mun kohdalla ainaki on varmasti että oon tottunut jo lapsesta pitäen
olemaan "huonompi kuin muut",ala-asteella koulussa tunsin itseni aina jotenki ulkopuoliseks
ja tyhmemmäks ja rumemmaks kuin muut,pidin muita jotenki arvokkaampana kuin itseäni.
Ja muut varmaan huomas sen koska en kyllä saanut ihan normaalia kohtelua muilta luokkalaisilta..Ylä-asteella myös.
Onneks mulla on kuitenki yks ihana kaveri (
) jonka kans ollaan oltu kavereita 2vuotiaasta asti!
Ja se on aina ollu munkaa samalla luokalla ja samassa tarhassa yms
Nykyään ei kyllä vietetä aikaa yhdessä niin usein ku ennen kuin vielä asu naapurissa.. nyt on
muuttanu vähä kauemmas ja muutenki opiskelut menee ihan eri reittejä.. mut yhteyttä pidetään silti!
Taas joku päivä pitäis mennä kylään sen luo...
Ja ehkä kun meilläkin isi on hakannut meitä lapsia ja huutanut ja haukkunut niin
sit ei osaa vaatia sitä että mua pitää arvostaa ja kunnioittaa eikä kohdella kuin jotain
rukkasta
Mutta kokoajan pikkuhiljaa nousen täältä suosta ylöspäin ja opin itsekin arvostamaan itseäni,
vaikka huono itseluottamus mulla on vieläki..
Mutta nyt vasta oon totaki
käytöstä alkanu kyseenalaistamaan,koska se kaikkien mielestä
on niin väärin ja käsittämätöntä niin miks mä oon antanu sen vaan tapahtua aina... nyt LOPPU.
Mutta turhaa sitä menneisyyttä jää suremaan,suunta eteenpäin
Mitähän sitä tänään tekis... Pitäis ainaki käyttää koiria pihalla ja raahautua suihkuun...
Sit vois ehkä soitella johonki päin tai möllöttää vaan kotona
Suklaasilmä oli laittanu mulle yöllä viestin että kuuntele heti ku heräät niin enkeleitä toisillemme
kappale
ja kyllähän mä kuuntelin vaikka oon siihen vähä kyllästyny,
mut nyt se kuulosti sata kertaa paremmalta ku yleensä...