Onko tämä sitten hauska juhla? Mitä me riemuitaan?
Sitä että kun me nyt ollaan eletty taas vuosi, oltu mukana kun aurinko on noussut ja laskenut 365 kertaa..
Riemuitaan yhtä lailla siitä että saatiin kokea ne päivät, vai että ne on nyt ohi?
Sitä että ne päivät voi nyt kuopata ja haudata, vai että voidaan laittaa ne talteen ja muistella kaikkea kokemaamme ja vaalia kaikkea oppimaamme..
Ollaanko me nyt juoksemassa maaliin vai vasta odottamassa lähtölaukausta? Varmaan sekä että.
Oikeastaan aika kaunis ajatus, mutta en siltikään tiedä miten nakit ja perunasalaatti liittyy tähän.
Tai känni. No känni suotakoon niille, joiden vuosi on ollut niin kauhea,
että pakko turruttaa pää niistä muistoista.
Ei ihmisolento voi elää ilman aikakäsitettä, mutta onneksi alamme vähitellen ymmärtää ajan hieman syvällisemmin. Sen, miksi tarvitsemme asioita, jotka ovat harhaa, kuten tämä meidän aikamme on.
Ihminen tarvitsee sen oppiakseen ja hahmottaakseen rajallisella käsityskyvyllään erinäisiä asioita..
Anteeksi, hajapäinen filosofi puhuu illanratoksi reikiä päähänsä.
Katselin äsken parvekkeelta ilotulituksia..
Nehän voisivat symboloida meidän tietoisuuttamme, joka joulun (pyyteettömän rakkauden juhlan) seurauksena saavuttaa huippunsa kun aika (ihmisten kalentereiden vuosi) tulee päätökseen, ympyrä sulkeutuu. Sielu nousee korkeuksiin ja saavuttaessaan jumalyhteyden se voi vapautua koko kauneuteensa, räjähtää sanoinkuvattoman kauniiksi väreiksi ja valoiksi..
Mihin siä seuraavaa vuotta sitten enää tarvitaan, kun me kaikki valaistuimme jo kohosimme korkeuksiin?