seuraava »

[tuonen joutsen]

Ratkaisu

Että kyllä se menee toisinkin päin, ihmiset kuvittelevat olevansa mielenkiintoisempia kuin oikeasti ovatkaan.

mutta ehkä se on keino heille löytää ne vähät ja harvat, jotka ovat kiinnostuneita. jos ihminen ei anna mitään itsestään ulos, niin eipä hän mahdollista sitäkään, että tulee kohdatuksi. mikäli haluaa vuorovaikutusta.


minä en edes ajattele niin pitkälle, että olenko mielenkiintoinen. se on mulle oikeastaan yksi ja sama. kunhan vaan olen. toteutan vaan olemistani kirjoittamalla päiväkirjatyyppisesti netissä, ja mulle on oikeastaan sama kuinka kiinnostavaa se kenenkään mielestä on.


mutta sitten, plussapuolena on se, että se mahdollistaa oikeastikin kiinnostavien ihmisetn kohtaamisen.


kai tässäkin on se, että ei saa niitä helmiäkään, ellei asettaudu siihen riskiin alttiiksi että saa paskaa....

[tuonen joutsen]

 


minusta yksi tämän internetin ja tietotulvan ajan avaintaito on se, että osaa itse valikoida suuresta informaation määrästä sen mitä itse haluaa vastaanottaa, säädellä itse sitä ja ottaa itse siitä vastuun.


maailma vaan tulvii kaikenlaista viestiä nykyään.


olen jo itse oppinut esimerkiksi pitämään televisiota suurimman osan ajasta kiinni.


nyt kun välillä vilkuilen sitä, jos sattuu minua kiinnostamattomampi ohjelma, niin ihmettelen sitäkin miten joskus jaksoin vaan tuntikausia katsoa sellaisia. ja vielä samaan aikaan valitata siitä kun tv:stä tulee paskaa ohjelmaa... : no itsepä katsoin...


täälläkin internetissä se on ihan omalla vastuulla aikuisella ihmisellä, mitä ja kenen juttuja lukee ja kuuntelee. kun se on niin helppoa olla lukematta ja katsomatta sellaista joka ärsyttää....


suuntaa vaan oman huomionsa. siihen on kaikki valta jokaisella itsellään, mihin sen suuntaa.

[Ratkaisu]

aamunsäteelle:

Niin ehkä siinä itsestään liikaa paljastamisessa minua nyppii juuri se huomionhakuisuus. Kyllä minua kiinnostaa itseäni keskustella ihan oikeasti ihmisten kanssa kun heitä kohtaan, ei minulla ole tarvetta lukea kaikesta facebookissa. No joo, kun en tiedä onko ihan kauhean mukavaa lueskella tilapäivityksissä ihan oikeasti vakavista asioista, jotka eivät välttämättä minulle edes sinänsä kuuluisi. Mutta jokainen tyylillään.  

[tuonen joutsen]

no kiitos Zaphir, jotain tervettä minussakin välillä

Ratkaisulle, minä en vaan ymmärrä sitä, että mikä siinä toisen huomiohakuisuudessa ärsyttää?


sehän kertoo vaan siitä, että toisella on tarve saada huomiota.

ja jos on tarve, niin se on hyvä pyrkiä tyydyttämään suoraan hankkimalla sitä mitä puuttuu. eli siinä tapauksessa henkilö tarvitsee huomiota ja saa sitä.


minusta paljon parempi kuin niin, että itsellä on tarve saada huomiota, ja itse ei tee sen asian eteen mitään, mutta sitten v*tuttaa suuresti ne toiset jotka tekee.



siis en tarkoita että sinä olet tälläinen.


minä vaan en henkilökohtaisesti usein ymmärrä mikä toisen huomionhakuisuudessa ärsyttää. se on vähän kuin jano, silloin pitää juoda vettä.


ja kiitos ei saivarteluja, en tarkoittanut että pitäisi saada tyydyttää tarpeensa raiskaamalla vastaantulija tms


mutta sitten, minä käyn facebookissa suunnilleen kerran 3 kuukaudessa, niin en tiedä mikä siellä on se juttu ja ärsyttävyys....niin en voi facebookiin ottaa kantaa...

[Ratkaisu]

No se mikä siinä ärsyttää on se, että se tuntuu vähän niinkuin huoraamiselta. Annat itsestäsi yksityisiä asioita muiden puitaviksi ja väännettäväksi, jotta saisit edes halveksuntaa osaksesi. Jokainen sitten päättäköön pitääkö huoraamista millaisena asiana. Enkä oikeastaan pidä hirveän kunnioitettavana asiana levitellä tietoja omasta suhteestaan siinä mielessä, että riidan tuoksinnassa tilittää bookkiin kaiken mahdollisen siitä toisesta. Lähinnä tuollaisen jälkeen sellainen tietynlainen kunnioitus sitä ihmistä kohtaan vähän häviää.

[tuonen joutsen]

Ok, kiitos, nyt ymmärrän vähän paremmin....siispä sellaista negatiivista huomionhakua. panettelemalla toista julkisesti, jeps.... :

[Asterix]

Meitsi on bäk. Pakko, kun taivalla tapahtuu kaikenlaista enkä tajua miksi. Koko elämä menossa uusiksi, duuni, koti ja nyt mieskin alkoi kiukutella. 

T: St.POP

  Hallo, hallo!  
Willkommen!

***

No jaa, mulla on FB:ssä n. 250 kontaktia, joista 7 on suomalaista.
Kuten kerrottua, noita suomalaisia oli ensin 8.
Noiden 7:n kautta olen saanut entisiltä kavereilta ja tutuilta viestiä,
että; "Hometown Vienna?? Mitä teet nykyisin? Kauan olet Wienissä ollut? Mitä sulle kuuluu?"
ja pyynnön hyväksyä kaveriksi.

Kun vastaan, että "Hei, olen ollut täällä jo 5-6 vuotta, työskentelen PR:n parissa
ja elämä hymyilee. Lämpöisin terveisin, Sasha"

niin tuostakin pystytty repimään ihan uskomattomia vtuilu-viestejä,
vaikka kysymyksessä olisi ollut hyväkin ystävä aikaisemmin,
jolloin olen voinut ihan hyvillä mielin "unohtaa" hyväksyä kaveriksi.

No toisaalta mä ymmärränkin,
mä tein totaalisen katoamistempun ilmoittamatta kenellekään
5-6 vuotta sitten, että lähden Suomesta evakkoon taas.

Aikaisemmista lähdöistäni oppineena, totesin, ettei kannata kertoa,
että on muuttamassa jälleen ulkomaille oikeastaan kenelekään,
vaan mun puhelinnumero lakkasi toimimasta yhtäkkiä samaan aikaan,
kun asunnossanikin asui jo joku muu, eikä sähköposti tms. enään myöskään toiminut.
Kukaan ei saanut muhun yhteyttä enään
-kunnes puolivuotta sitten menin FB:n.

Mä siivosin silloin kerralla koko elämän siitä, mikä teki mut onnettomaksi
ja mä en ole kaivannut Suomesta kuin muutamia henkilöitä ja asioita
ja nyt olen todella onnellinen, että omatakseni nuo asiat ja ihmiset,
niin mun ei tarvitse enään ottaa sitä 95% pakkosontaa elämääni kestettäväksi
ja siihen on muutamien tuhansien kilometrien fyysinen välimatka.

Muuta ongelmaa mulla ei ole ollut FB:n kanssa.
Mä tunnen kaikki ihmiset henkilökohtaisesti FB:ssani ja ne mut ja mun elämän,
joten voisi sinne enemmäkin paljastella, mutta tosin tulee puhuttua kasvotusten
ne isommat jutut ja tuo FB on enemmänkin tuollainen hyvää mieltä tuottavien
läppien heittoa, joilla nyt ei kykene vahingoittamaan ketään tai mitään,
mutta mitä ehkä joidenkin suomalaisten on aika ilmeisen vaikea käsittää.

Suomalainen sosiaalinen media-kulttuuri ja käyttäytyminen on erilaista,
se on huomattavan paljon intiimimpää ja tunnepitoisempaa,
koska suomalaiset puhuu asioistaan joko kännykän tai tietokoneen välityksellä toiselle,
mutta ei tapaa henkilökohtaisesti ja puhu kasvotusten.

Siksi varmaan se vihan lietsominen netissä, joista suomalaiset ovat aika tunnettuja,
on niin tavallista?

[tuonen joutsen]

vielä väliin huikkaan, kun jäin miettimään, tai olen aikaisemminkin miettinyt...


siis vaikka kuvittelisin että oma olemassaoloni tai kirjoittamiseni herättäisi joissakin yksilöissä halveksuntaa, sääliä, vihaa, ärsytystä, iloa, hämmästystä, raivoa, ihailua, häpeää...ihan mitä vaan.

niin näen maailman nykyään näin, että ne on niiden yksilöiden henkilökohtaisia tunteita, ja en minä niistä ole vastuussa, eikä ne minua liikuta sinänsä. jokaisen henkilökohtaiset tunteet on hänen omaa ykstyisaluettaan, joista hän vastaa itse.


ihan samoin minun omanikin henkilökohtaiset tunteeni, ja mieltymykseni. en luule että niillä pitäisi olla sen suurempaa arvoa ja merkitystä kellekään muulle yksilölle. tunteet on tunteita ja maut makuja.



vähän sama kuin suomalaisessa kulttuurissa, varsinkin kristillisessä esimerkiksi se, että mennään hautajaisiin, sarjassamme psykologinen kommunismi:


tyypit kyttää ja arvostelee sitä, että millä tavoin joku toinen suree ja miten hän näyttää sen, ja sitten onko se oikeanlaista suremista tai volyymiltään tarpeeksi suurta ollakseen oikeata surua, tai mitäs jos se ei itkekään? kauhistus!


ja sehän on kaikkien toisten asia!



helevetti soikoon, minä ainakin pidätän itselläni kaikki oikeudet omiin tunteisiin, tapaan joilla koen ne ja myös miten näytän ne. ja siihen ei ole kenelläkään toisella nokan koputtamista tai arvostelemista miten sen teen, koska se on täysin mun yksilöllistä aluettani, johon minulla on kaikki valta. siis tunteet ja niiden ilmaisu. en ota vastaan esimerkiksi toisten arvosteluja siitä, kuinka suren oikein. etc.




eipä mua täten haittaa toistenkaan tunteenilmaisut, koska miksi: ne ovat vaan hänen tunteitaan, ja oikeutettuja.


ja taas saivartelun suljen pois, eli en ole sitä mieltä että jos tuntuu siltä saa löydä toista koska tuntuu siltä ja se on yksityisasia.

[tuonen joutsen]

Vielä 1 asia, mikä minun piti omasta puolestani sanoa:

mikäli tuntee ihmisyyttä yhtään, niin on melkeimpä, voisin sanoa 100% varmaa, että minustakin on puhuttu ja kirjoitettu täällä 'selän takana' negatiivista...


niin siitäpä sitten, että ei ole kyse siitä ettenkö ole tietoinen tälläisen mahdollisuuden olemassaolosta ja sitten viattomasti vaan kaikkien kaveria... :


en vaan anna sille mitään arvoa....se on minulle yhdentekevää. jokainen päättää itse mihinkä kallisarvoista elämän aikaansa käyttää, jos se on jollekin minusta 'pahan' kirjoittaminen, niin omapahan on asiansa mihin aikaansa tuhlaa, ei minun ongelma...ja puhe on vain puhetta.


niin kuin tämäkin tässä, läpäti läp ja pälä pälä.


kuka muistaa vaikka 10 vuoden päästä tämän päivän lööppejä, vaikka siellä olisi ollut millainenkin häväistysjuttu.....


olen jotenkin sisäistänyt kunnolla sen ajatuksen, että 'asioilla on vaan se arvo, jonka niille antaa'



(...ja, ajatuksessa on poikkeuksia, mutta en jaksa moraalista alkaa filosofoimaan....)

[mirka222]

Oho, onpas täällä puitu asioita perin pohjin No mullekin on periaatteessa se ja sama, mitä joku NORMAALI ihminen (en jaksa lähtä tähän määrittelyasiaan sen enempää) musta ja mun tekosista ajattelee, mutta se ei ole mulle sama, että joku "psyko" alkaisi levittämään musta perättömiä juoruja jonnekin työ- tai harjoittelupaikkaan, sen takia oon joutunut nämä muutamat pikku hiljaa "deletoimaan", koska oon nähnyt vierestä kuin salakavalaa se heidän toimintansa on ollessani heidän "kaveri"..Ja jos he saavat revittyä jostain tutun kuulumisten kyselyviestistä FB:ssä ongelman niin he saavat kyllä esim. mun biletyskuvista kavereiden kanssa vaikka ongelman, tyyliin, että olen joku alkoholisti...Lisäksi musta on todellakin  outoa, että joku tyyppi kyselee tekstiviestillä vuoden jälkeen mun miesasioista (joissa on todellakin ollut ongelmia, että ei ole mitään kevyttä kerrottavaa), jota ennen hän ei ole tyyliin edes tervettä enää sanonut..Vastaava tilanne olisi, jos kyselisin tekstiviestillä hänen bulimiastaan, että "mites bulimian kanssa, joko hampaiden kiille on saatu korjattua". On eri asia olla todella huolissaan ja kiinnostunut, entä kuin pahansuopa kyylä..JA kyseinen tyyppi ei kerro itsestään mitään muille. Hän sairasti vuosi sitten vaikean munasarjatulehduksen tai vastaavan mutta kun yritimme ystäväni kanssa huolehtia ja auttaa häntä hän sulki meidät täysin ulkopuolelle, vaikka itse ensin kysyi apua!!! Kuvio on mennyt aina niin, että mun asiat on udeltu perin pohjin mutta jos itse kysyn edes esim. heidän harjoittelu- tai työpaikoistaan, asioista vaietaan..Että voin kyllä kertoa asioistani avoimesti, jos kommunikointi olisi vähänkin enemmän vastavuoroista ja vuorovaikutteellista, mitä se ei heillä todellakaan ole..Olen ennen nimittäin mennyt tähän halpaan, että oon kuvitellut, että asioiden kysely heiltä on aitoa välittämistä, sitten kun oon kuullut hyvän ystäväni kautta, miten mun asioita on lähdetty ruotimaan, levittämään ja vääristelemään niin se riitti mulle..Että ymmärrän kyllä täysin tuon Sashan tilanteen...Mä itse vilpittömästi toivoisin, että kuvittelisin liikoja ja että olisin se näkymätön tyyppi, helpompaa olisi todellakin niin, ainakin tuolla mun alalla.

[mirka222]

Ja se on kyllä mulla opittavana, etten saisi ottaa niin paljon itseeni nuita puheita tai tekoja..Mä rehellisesti sanottuna vaan pelkään sitä julmuutta, mitä nuo tyypit harjottaa ja sitä epäloogista toimintatapaa, jolla he saa monet "koukkuunsa"..Ensin he esittävät ystävää ja yhtäkkiä oot heille kuin ilmaa ja juorut leviää, jonka jälkeen sama kuvio alkaa alusta, voi ollaan ystäviä ja ois mukava nähdä kunnes nähdään ja taas alkaa se eristäminen porukasta ja sun juttujen levittäminen..Lopulta, kun oot päättänyt ite ottaa heihin etäisyyttä niin alkaa tuo epämiellyttävän tuttavallinen tekstiviesti- ja s-postipommitus..Mun ystävä lankee tuohon koukkuun vieläkin ja saan aina kuulla kuin paska olo hänellä oli ollut illanistujaisissa kun kukaan ei ollut tyyliin katsonut silmiin ja tuntenut itsensä ulkopuoliseksi ja ilta oli mennyt toisten asioiden juoruamisessa (omista asioista ei oltu puhuttu sanallakaan)...Siltikin hän jaksaa joka pettymyksen jälkeen uskoa heidän vilpittömyyteensä, kun laittavat viestiä tyyliin: "meillä on niin ikävä sua! Tuu meidän kanssa istumaan iltaa"...

Mulla henk. koht. alkoi mitta täyttymään, onneks on tuota  vaikutusta niin osaa riuhtaista itsensä irti nuista "koukuista" vaikka kipeää se tekeekin.. 

[tuonen joutsen]

ihmiset on.... : ja kaikki muut hymiöt....



kyllä minäkin sen ymmärrän, että kaikenlainen järjestelmällinen savustus, mustamaalaus ja kiusaaminen on vakava asia...


juttujen perusteella mitä kuulen, niin työpaikkakiusaus on ihan melkein yhtä yleistä kuin koulukiusaus.


kyllä mullakin meni koulukiusauksen jälkeen 'maku ihmisiin' aika hyvin....lukiossa jossa sain olla rauhassa, niin, muutuin torjuvaksi mukaviakin ihmisiä kohtaan, ja oli mulla sielläkin yksi hevariystävä....mutta joo, oli pakonomainen tarve muuttaa kaupungistakin heti kun tulin 18...paeta niin kaus kuin pippuri kasvaa, koko kaupunki oli kuin saastunut minulle...


kesti pitkälle yli parikymppisyyden, kun pystyin kävelemään vanhan koulun pihan läpi ilman mitään tunnereaktioita menneisyydestä.


NYT se kaikki on jo irronnut minusta ja koko paikka on ihan neutraali, eikä tule MITÄÄN tunteita....mutta sitä terapiassakin käsittelin kyllä, se auttoi.


muutenkin vietin parikymppisyyden alkuvuodet paljon enemmän kotona opetellen erilaisia juttuja ja lukien, kuin bilettämässä ja olemassa 'piireissä'...sillä en halunnut enää mukaan mihinkään typeriin kissatappeluihin, mustasukkaisuusdraamoihin ja huoritteluihin.....


vaikka oli aina ystäviä ja seuraa, mutta pysyttelin kaikista turvallisen etäisyyden päässä koko parikymppisyyden alkuvuodet.


ihmisyydestä meni vaan maku. ei kiinnostanut kieroilu, nälviminen, seläntakana paskan puhuminen ja joku epämääräinen kateus ruumiinosien muodosta tai koosta.


mulla alkoi asiat paranemaan sosiaalisesti vasta 25 ikävuoden jälkeen, ja NYT olen tyytyväinen...



vaikka silti ihan lapsesta asti olen ollut siunattu hyvillä ystävillä, mutta he on aina kuuluneet 'eri piireihin', eivätkä tunteneet toisaan, ja en minäkään oikeastaan koskaan ole mihinkään tiiviiseen piiriin kuulunut.

[tuonen joutsen]

Mulla oli sellainen kokemus, että lapsena ihmiset oli vielä ihan 'normaaleja'....ja kivoja...


mutta sitten puberteetin jälkeen kaikilta lähti järki, ja sen jälkeen se oli vaan jotain sotaa naiset vastaan toiset naiset, tai naiset vastaan miehet, tai heterot vastaan homot, ja mustat vastaan valkoiset....ja



salli mun nauraa



se oli vaan niin absurdia. :

[Ratkaisu]

Itsellä on vähän samansuuntaisia kokemuksia, tosin silloin ei vielä facebookista paljon oltu kuultukaan, kun siitä on jo useampia vuosia. Lähinnä olin itse kahden ihmisten kanssa erittäin läheisissä tekemisissä ja lopulta tilanne kääntyi siihen, että he puhuivat minusta paskaa ympäriinsä ja nöyryyttivät minua julkisesti mm. vittuilemalla siten, että tiesivät sen loukkaavan minua ja no miten ihminen sellaiseen sitten reagoi. Tuota jatkui erinäisin kääntein noin neljän vuoden ajan ja aiheutti itselleni erittäin paljon ahdistusta ja vihaa. Oikeastaan voisin sanoa, että kaikkea mitä sanoin käytettiin minua vastaan, aivan kaikkea, jopa niitä positiivisia asioita. Vaikka toki kuulostaa nyt hölmöltä, mutta esimerkiksi jos olin ihastunut teinimäisesti johonkuhun, niin he kyllä pitivät huolen siitä, että siitä jutusta ei sitten mitään tullut. Hmm, että sellaista. Välillä he olivat fyysisesti aggressiivisia, mutta enimmäkseen henkisesti. Tärkeintä, niin pääsin eroon heistä. Vielä puolikin vuotta sitten näin itse asiassa jatkuvasti unia, joissa pahoinpitelin kyseisiä henkilöitä, sillä vihasin heitä niin paljon kaikesta mitä he ovat minulle tehneet. Enää ei ole unia ollut.

Lähinnä  itselläni on pointtina se, että olen monen vuoden vihaamisen jälkeen oppinut sen, että en voi pitää myöskään itseäni suljettuna muille ihmisille. Olen tajunnut sen, että vaikka kertoisin asioita itsestäni, niin niillä ei enää voida minua satuttaa. Minun menneisyyteni ei voi enää satuttaa minua, sillä olen sinut kaiken kanssa. Ja voin oikeasti sanoa, että en enää koe olevani vihainen ihminen, mitä olen ollut oikeastaan koko elämäni. Ehkä kaikista tärkeintä mitä tuosta olin oli se, että asioista täytyy päästää irti, niin kauan nuo asiat aiheuttavat minulle pahaa oloa kun minä itse niiden annan. Ei mikään asia meitä jahtaa menneisyydestä, vaan me itse jahtaamme itseämme. Ei mikään ulkopuolinen satuta meitä kokemusten kautta, vaan me itse satutamme itseämme. Mutta niin, tuo nyt oli lähinnä vaan omien ajatusten selkeyttämistä itselleni, enkä tiedä koetko itse asiat miten.

Joten olen kyllä sitä mieltä, että kannattaa pysyä erossa niistä ihmisistä jotka satuttavat, mutta ei tosiaan voi myöskään ruveta pelkäämään tulevia loukkauksia. Itse olen huomannut sen, että loppupeleissä niille ihmisille jotka sitä pahaa ovat tehneet jää asiasta suuremmat traumat kuin itse uhrille, ainakin jos nyt paskanpuhumisesta sun muusta puhutaan, sillä kun tajuaa mitä on tehnyt, niin itsensä kanssa eläminen on erittäin vaikeaa. Minulta on pyydetty anteeksi niin monia kertoja, että en jaksa laskea ja vaikka sanon, että olen antanut anteeksi, niin silti he vain anelevat yhä uudestaan ja uudestaan anteeksi.

Tämä nyt oli enemmän vain itselleni kirjoitettua, enkä halua millään tavalla astua sinun reviirillesi ja ruveta sanomaan miten sinun pitäisi tehdä, sillä jokainen tapaushan on omansa, joten älä loukkaannu.  

[tuonen joutsen]

Ratkaisu

Ehkä kaikista tärkeintä mitä tuosta olin oli se, että asioista täytyy päästää irti, niin kauan nuo asiat aiheuttavat minulle pahaa oloa kun minä itse niiden annan. Ei mikään asia meitä jahtaa menneisyydestä, vaan me itse jahtaamme itseämme. Ei mikään ulkopuolinen satuta meitä kokemusten kautta, vaan me itse satutamme itseämme. Mutta niin, tuo nyt oli lähinnä vaan omien ajatusten selkeyttämistä itselleni, enkä tiedä koetko itse asiat miten.

Amen



minä olen ollut joskus NIIN TÄYNNÄ VIHAA....ja nyt kun nään niitä kuvia, mitä silloin otin itsestäni, niin kuinka RUMALTA näytin. se viha näkyi ulos...ja muistan kuinka tuntemattomatkin kadulla ja kaupassa aisti sen ja reagoivat minuun negatiivisesti.....



mutta se viha on nyt MENNYT....



nyt lähinnä kaikki ihmisten temppuilut naurattaa. silleen sisäisesti....


jos olisin mies, niin 'nauraisin partaani'...



en tiedä kelle tuo Ratkaisun teksti oli suunnattu, mulle vai N222, mutta tuosta olin vaan niin samaa mieltä.