Niin, minäkin heittelen täältä tuota kommenttia lonkalta,
mutta kyllä mä muistan, että Suomessa tuo sosiaalisuus ja yleinen seurustelu vähän
kuin norsuna posliinipuodissa asioisi, ja en mäkään kyllä päässyt "sisään"
joistain ryhmistä, -en varmasti vieläkään.
Ja sitten kun niissä joissain piireissä pyöri, niin ne draamat meni jostain hyvin pienestä asiasta
ihan valtaviin mittasuhteisiin ja kaikki puhuu paskaa kaikista selän takana.
...varmastikin ihan sen vuoksi, että hyvistä asioista puhumista pidetään pröystäilynä,
kuten itsestään puhumista -oli se hyvää tai pahaa,
ja positiiviseen sävyyn puhumista toisesta henkilöstä pidetään perseen nuolemisena
ja neutraalia puhumista tyhjän puhumisena (tyhjän nauraja, puhuu puhumisen vuoksi, lässyttää),
joten jäljelle jää paskan puhuminen toisista ja niiden ongelmien draamailu,
joka on ainoa ja oikea kunnioitettava tapa kommunikoida toisen suomalaisen kanssa.
Kyllä se kieltämättä huomattavan paljon raskaampaa oli harrasta yleistä sosiaalisuutta,
eikä sitä kovin herkästi huvittanut ulos lähteä porukalla
-jo joku ilta Linnanmäelläkin "kevytmielisemmässäkin" porukassa tuntui pakottavalle,
eikä voinut oikein oma itsensä, kun piti varmistaa koko ajan selustaa ja olla varpaillaan,
ettei nyt olemuksellaan loukkaa tai päästele suustaan jotain sellaista edes vitsinä,
jota joku toinen märehtii sitten seuraavat 6 ja 1/2 vuotta niellen masennuspillereitä.
Suomalainen yleinen seurustelu ja sosiaalisuus on vähän melankolista
ja raskas-sävytteistä ja kun mennään juhlimaan, niin aina jonkun pitää kertoa
jotain hyvin masentavaa ja mielellään vielä hiukan itkeä, jos nainen
ja jos mies, niin pitää vtuilla ja saada aikaan veren nenästä vetokisa,
joka sitten menee joko niin, että tulee poliisi paikalle tai tappelukaverit
sopii sitten verissä päin tuhanne kännissä ja ovat sen jälkeen "mitä parhaimmat kaverit".
Onhan tuo luonnollisestikin henkisesti aika kuluttavaa.
