seuraava »

[Artemis]

Toisaalta jotenkin elämä, jossa vietetään vapaata elämää oman rakkaan miehen kanssa, voi matkustella, tehdä mitä huvittaa ja mennä minne huvittaa, on jollain tavalla hyvin kiehtovaa. Jotenkin sellainen rauhallinen, pysyvä, tasainen elämä, jossa molemmat saisivat toteuttaa itseään ja jakaa sen toisensa kanssa, siinä vain on jotain hienoa.

Tää kuulostaa juuri siltä mitä miekin haluaisin

Tää on myös mun haave ja mä elän sitä
Ennen haaveilin liudasta lapsia, mutta sitten tajusin että ei ainakaan vielä pitkään aikaan. Lopulta olen tullut siihen tulokseen että en ehkä haluakkaan tulla sidotuksi lapsilla. Nautin siitä että meitä on kaksi ja voimme matkustella miten haluamme

[*Kide*]

Huomenta tupahan 
Tämä istuu aamutakki päällä koneella ja ihmettelee taivaankappaleita  Isoin lapsista toi aamukaffet kun keitti itselleen ennen kesätöihin menoa...
 
Lapset OVAT ihania ja NIIN kaiken ottavia... siksi olenkin TODELLA tyytyväinen, että tein ne nuorena. Silloin tuli pistettyä elämä paikoilleen ja järjestykseen. Ei tullu kohellettua ympäriinsä ja tehtyä kaikkea hassua... jota olisin ihan varmasti saanut järjestettyä 
Nyt ovat pienet isoja ja kasvavat koko ajan isommiksi... ei mene kauaa, kun vanhin aloittaa mopoilun ja muut nuorisojutut. Sen sitten näkee mitä mahtaa tarkoittaa... 
Odotan oikeasti jo aikaa, kun talo, aika ja rahat ovat meidän... mitä ihmettä sitten oikein tekiskään...  :
Mutta siis asia kerrallaan... päivä päivältä nauttien joka hetkestä, vaikka välillä hampaanpaikat rutisevat hyvien tapahtumien kanssa... aikanaan niille jaksaa hymyilläkin makeasti 

Elämää ei ole päivät joka elää, vaan ne mitkä muistaa 

[tuonen joutsen]

Minäkin ajattelin ja koin nuorena, että tavallaan ihanteellinen aika 'tehdä' lapset olisi ollut varhaisessa parikymppisyydessä. En osaa selittää miksi, ehkä myös siksi, että fyysiset voimat ja jaksaminen ovat huipussaan, ja luulen että raskaus olisi ollut helpompaa jaksamisen kannalta.

Mutta minusta ei vaan sisäisesti olisi siihen ollut, sen tiedän. Olin niin hukassa itsekin...


Mutta onneksi ei ole mitään ainoaa kaavaa, miten olis oikein joku asia tehdä. Olisi se minustakin ihanaa, että olisi iso-vanhempia elossa ja 'nuorina', näin kun käy jos on tehnyt lapset nuorina...mutta ei elämä voi joka suhteessa täydellistä olla. Kyllä sitä voi pärjätä, vaikka olisi vanhatkin vanhemmat.

Minäkin olen isäni toisen avioliiton lapsi, enkä minä siitä ole kärsinyt sinänsä. Jos meille tulee lapsi, niin hän saa 3 isosiskoa jotka on n 20 v vanhempia, kun mieheni oli joskus ollut nuori isä ensimmäisessä suhteessaan. Sekin voi olla rikkaus, vaikka he tuntuvat ehkä enemmän tädeiltä kuin siskoilta.

perheistä on moneksi....


Ja muutenkin elämä ei mennyt ollenkaan niin, kuin luulin että se minulla menisi, mutta nyt tuntuu siltä, että juuri näin sen piti mennäkin, jokin 'kohtalo' tiesi paremmin kuin minä.

Ja 30 v on vielä nuori, koen olevani jotenkin vasta alussa.

Huvittaa itseni, kun Markku Mannisen tulkinnassa, jonka sain kun olin 20v, hän sanoi että 'et voi löytää tyyliäsi ennen 30 ikävuotta'....piti aika hyvin paikkansa, se alkoi ehkä 28 v löytymään. Mutta pointti oli se, että minä silloin ajattelin jotenkin että


'mitä väliä silläkään enää sitten on, 30 v on jo niin vanha ja elämä on jo ohi, että entä sitten jos tyyli on löytynyt mitä hyötyä siitä enää silloin on...'
 



Itselleni. Nuoruus :


Manninen on kyllä ilmiömäinen tulkitsija, kannattaa käydä hänellä niin kauan kun hän vielä maan päällä asustaa Toivon hänelle pitkää ikää ja menestyksekästä uraa...on  

[Ebenia]

En tiedä onko se nämä planeettojen asennot vai mikä, mutta ai että on monta viikkoa jo särkenyt päätä aina ties milloin.  Päätäni särkee hyvin harvoin, mutta varsinkin tällä viikolla on ollut välillä hirveitä jomotuksia, vaikka on nukuttu hyvin, syöty hyvin ja touhuttu kaikkea mieleistä. Onko joku muu kokenut outoja tuntemuksia lähiaikoina, vai onko päänupistani vain joku ruuvi tippunut? 

[mirka222]

Mua jotenkin pelottaa tää elämäntyylini/asennoituminen elämään tai siis jos puhutaan suoraan niin parisuhteisiin..Johtunneekohan vahvasta 8.huoneen painotuksesta mutta tuntuu siltä, että laitan kaiken peliin asioihin, jotka tuntuvat sillä hetkellä hyvältä, siis sanan varsinaisessa merkityksessä KAIKEN...mutta sitten tulee se kääntöpuoli: mielenkiinto lopahtaa yhtä vahvasti silloin kun se on loppuakseen...Ihan kuin  syntymä ja kuolema tuntuvat nämä elämän vaiheeni käyttäytyvän.. ,   8. huone ja sitten   9. huone...Vahvana härkäpainotteisena ihmisenä nämä syntymät-kuolemat lähinnä ärsyttävät/pelottavat ja koen ne melko pinnalliseksi vaikka ne ei sitä todellakaan ole..Olen todella vahvasti tunteella elävä ihminen mutta ne tunteet toimivat myös toisin päin..Suhteeni kestävät nykyajan mittasuhteissa suht koht pitkään 2-5vuotta (siis parisuhteet) mutta sitten kun se lopullinen stoppi tulee niin se vain tulee selllaisella voimalla, jota ei voi hallita..Mua jotenkin ärsyttää tää härkä-skorpioni dilemma, mikä näkyy syntymäkartalla, että ihanteissani/arvoissa haluaisin koko läpi elämän kestävän parisuhteen mutta perhanan pluto pakotttaa tietyllä tapaa aina kuolema-syntymä tapaiseen muutokseen tietyin väli ajoin...Perhesuhteet ja ystävyyssuhteet mulla on hyvin kiinteät: kestäneet läpi elämän.. mutta pari- ja muut kaverisuhteet näyttää uudistuvan tiettyin väliajoin johtuen tyytymättömyydestä ja tietystä sokeudesta, jolla heittäydyn asioihin...Hirveä avautuminen tänne tupaan, mutta olisin kiitollinen, jos jollain olisi samantapaisia kokemuksia omassa elämässään ja toisi näkökulmia tähän syntymä-kuolema teemaan

[eppana]

Ebenia
Sama täällä. Joka hiton päivä särkee päätä enemmän tai vähemmän.. Johtuskohan tosta jatkuvasta matalapaineesta?
Huomiseksi on trelle luvattu ukkosta ja olis syytä kanssa olla et sais edes vähän helpotusta särkyyn  . Miksiköhän se helpottaa 

[tuonen joutsen]

En muuten leikkinyt pikkutyttönä vauvanukeilla. (silloinkaan minua ei olisi voinut saada leikkimään leikkejä, joita en ihan itse olisi halunnut leikkiä)

Muistan kun puhuin siitä äidilleni silloin, että en tykkää vauva ja kotileikeistä. Leikin erilaisilla nukeilla (barbiet, posliininuket, he-manit, eläimet) juonellisia fantasia ja mielikuvitusleikkejä, jotka saattoivat jatkua pitkinäkin saagoina. Päätin, siis pikkutyttönä, että minusta tulee itsenäinen uranainen ja yksityisyrittäjä ja jotain miestä en hanki. : kuinkas kävi....


Lapsen saanti vietti heräsi minulla vasta n.18 vuotiaana, siis sisäisellä tasolla.

Minä pyrin kaikessa pois ulkoaohjautuvuudesta, myös tunteissa: haluan että minun tunteet lähtee puhtaasti omasta lähteestäni, eikä esimerkiksi pelkästään reaktioina tai vastareaktiona johonkin, joka on ulkopuolella. Esim, haluan, että jokin asia tuntuu hyvältä oikeasti, riippumattomasti, eikä vaan siksi, että saan siitä jonkinaista palauttetta, päinvastoin kuin esim se, että 'pystyisin olemaan tyytyväinen saavutukseeni vain, jos joku toinen yksilö toimittaisi kateus-reaktion'


Muutenkin v*tuttaa suuresti se ajatus, että kaikki olisi ympäristön sanelemaa. Se on jotenkin sisäisen aitouden aliarvioimista.


ja kun barbeilla lapsena leikin, en koskaan ajatellut, niinkuin aikuisena että


-ne on muovia

-ne liittyy johonkin kulttuurilliseen kehykseen (amerikkalainen naisihanne)


en edes antanut niille mitään sellaisia arvoja, kun en osannut nähdä niitä niin, ne olivat vain välineitä oman mielikuvitukseni 'animoimiselle', ja näin niissä heijastuksen omasta mielikuvituksestani. Vasta myöhemmin opin, että Barbie on jotenkin 'naista halventava' tai edustaa 'epärealistista kauneusihannetta'....(tottahan se on että ne nuket ON oudon muotoisia...)


Hiiteen 'ympäristön ehdoilla meneminen'....


En sitä tarkoita etteikö ympäristöön olisi hyvä sopeutua jossain määrin, itsekin sopeudun nykyään ihan hyvin...


Elämässä ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua, vaikka että Annaelen löytää itsensä joku päivä kaksosten äitinä...


no kovasti epäilen kyllä, että löytäisin itseni henkisyyttä etsimässä nunnana : Melkein voin lyödä sen lukkoon....


mutta mistä sitäkään ikinä tietää....no jotain on: muslimiksi en käänny, en ikinä ikinä ikinä. :

[tuonen joutsen]

Ja vielä tuohon lapsi-juttuun...minusta se on kaikille lahja, eikä itsestäänselvyys. En minäkään voi mistään tietää, tulenko lasta saamaan, vaikka yritän. Varmasti elämästä löytyy muitakin kohteita antaa oma aikansa sitten. Ei elämälle voi esittää mitään vaatimuksia. Varsinkaan syntymästä tai kuolemasta.

Ei äitinikään lukuisten keskenmenojen jälkeen saanut muita kuin minut, ja sen jälkeen menikin kohtu 'pilalle', kun minun keisarileikkauksessa lääkäri teki hoitovirheen.


Kaikkea voi sattua.

JOKAINEN elämä on tarkoitettu, näin minä uskon.

'Kaikki jotka on syntyneet, ovat valittuja' oli sitaatti siitä Anam Cara kirjasta, mutta koen samoin.

[sekku]

En voi ajatella että MINÄ puutteellisena  tässä vajavaisessa ja lyhyessä elämässä
olisin päätösvaltainen yksin sielujen (lasten) tänne tulemisesta.
Niin suurta en voi itsestäni ajatella.
Vaan siellä jossain ja joskus olemme sen yhdessä päättäneet ja sopineet
yhteisestä matkasta jossa annamme molemmat jotain toisille.
Se myös antaa uuden sävelen lapsettomuudelle. Kenties hän on viettänyt
suur perheellisenä edellisen elämän ja haluaa sen toisin kokea nyt.
Ah kuinka kaunista ja oikeutettua.
Lapsettomuus tai lapsen saaminen on yhtä hyvä vaihtoehto. Vanhemuutta voi
molemmat toteuttaa ( lapsettomuus ei ole este.)
Kai se on elämän vaikein tehtävä... asettaa itsensä oikean kokoisena
oman elämän raameihin.

[tuonen joutsen]

 

Ei tosiaan elämän arvo riipu siitä, onko fyysisesti äiti tai isä.

Voi antaa paljon toisille ja maailmalle todella monessa muodossa, ammattitaidollaan vaikkapa ja sitten voi osoittaa välittämistään, huolenpitoa ja 'kasvattamista' monille muille kohteille kuin itse synnyttämilleen lapsille. Maailmassa kun riittää aikuisista eläimiin sellaisia, jotka voisivat ottaa mielellään ripauksen 'äidillisyyttä' tai 'isällisyyttä'

Se on monesti henkilössä itsessään se luulo, että 'en voi arvostaa ihmistä jolla ei ole 'biologista' lasta'...

Ihmiset joilla ei ole lasta pystyvät usein luomaan uraansa enemmän ja keräämään enemmän ammattitaitoa, jo pelkästään siitä syystä että heillä on siihen aikaa enemmän. ei taaskaan mistään arvottavasta syystä : Mietin vaan useita opettajiani, joilla ei ole lapsiperhettä. He tavallaan kulttuurillisesti kasvattavat isompia ihmisjoukkoja, koska heillä on ollut aikaa kerätä laaja ammattitaito, jota he sitten jakavat työkseen (saaden siitä kunnon korvauksen toki)


Tästä tulikin mieleen, että kotivanhemmuus-aika taitaa olla yhteiskunnallisesti vähemmän arvostettua...ei siitä eläkettäkään kerry. Kuulemma siitä voi saada jotain 'työnhakupisteitä', joita voi pitää kokemuspisteinä kouluihin tai työhönhakuun, etenkin sosiaali-alalle tai kasvatusalalle.

Minusta on hienoa myös koti-äitiys ja isyys. Joskus kai se on ihan pakon sanelemaa, jos työtä ei ole tarjolla, mutta sitten siihen kai voisi asennoitua niin, että 'nyt minulla onkin sitten tilaisuus antaa paljon aikaa lapselle'.....mutta vaatii sekin elämänkokemusta ja taitoa, että osaa yleensä elää tyytyväisenä niin vähillä rahoilla kuin työttömät.....


lisäys: tv'tä kun katsoo, niin siellä on tuhat aihetta joille voisi olla kateellinen: siellä ne matkustaa, siellä ne sisustaa, siellä ne syö hienoissa ravintoloissa....Minulla on just ja just varaa bussilippuun...osaanko nähdä sen mikä on elämässäni rikasta? :

Oikeastaan kaikista valinnosta ja kokemuksista voisi arvostaa itseään. Jos niin itse valitsee....nähdä sen hienous, kuinka on selvinnyt tästä ja oppinut tätäkin, vaikka se ei olisi aluksi näyttäytynyt siltä, mitä olisi pitänyt hienona. Mutta onneksi asioiden arvotuksia voi itse muuttaa, jos katsoo sen hyväksi.

Tuulimyllyjä vastaan taistelemista on minun mielestä se (omalla kokemuksella), jos kuluttaa kauan aikaa siihen, että miettii mitkä ovat toisten arvostukset ja sovinko niihin. kun ei sitä kuitenkaan toisten elämää elä, vaan itsen.

[Asterix]

Se on monesti henkilössä itsessään se luulo, että 'en voi arvostaa ihmistä jolla ei ole 'biologista' lasta'...

Mietin vaan useita opettajiani, joilla ei ole lapsiperhettä. He tavallaan kulttuurillisesti kasvattavat isompia ihmisjoukkoja, koska heillä on ollut aikaa kerätä laaja ammattitaito, jota he sitten jakavat työkseen (saaden siitä kunnon korvauksen toki)

Mun äiti sanoo, että (biologisesti) lapsettomana saa isomman lapsikatraan,
kuin biologiset vanhemmat.
Siitä varmaan kertoo jotain, että hänellä 28 kummilasta, 2 "sopimuslasta",
joista toinen on Namibiasta ja toinen Indonesiasta ja liuta muita avuntarvitsijoita.
Hän tekee vapaaehtoistyötä Suomessa huostaanotettujen lasten parissa
ja on edelleen, yli 30 vuoden jälkeen puuhanaisena Unicefin lapsityössä kansainvälisesti.

Meitä hänen lapsiaan on hurja määrä, keitä hän on ottanut siipiensä suojaan
ja/tai "laittanut matkaan", kuten hän itse sanoo. 

Biologisesti lapsen voi tehdä kuka vain, -jos värkit on kunnossa-
mutta ei se vielä mun silmissä vielä ole mitenkään kunnioitusta herättävää,
vaan se, että sen tekaisun kanssa kykenee elämään, ottamaan siitä vastuun
ja kasvattamaan sen tekaisunsa taaten tasapainon, onnellisuuden ja koulutuksen.

Ihmiset joilla ei ole lasta pystyvät usein luomaan uraansa enemmän ja keräämään enemmän ammattitaitoa, jo pelkästään siitä syystä että heillä on siihen aikaa enemmän. ei taaskaan mistään arvottavasta syystä :

Selväähän tämä on, mutta olen huomannut, että aika moni lapseton
ei käytä ko. mahdollisuutta (saamattomuutta?) koulutukseen ja uran luontiin,
mutta taas aika moni lapsellinen kouluttautuu
ja luo uraa (pakosta vai/ja perheen (läsnäolon) pakoilusta?).

[tuonen joutsen]

Vaikuttaa todella hienolta ihmiseltä tuo sinun äitipuolesi.

Mutta hienoa on jo sekin,viitaten sinunkin kirjoitukseen, jos joku sen yhden lapsensa onnistuu saattaamaan eteenpäin suhteellisen terveenä


Nyt jos tuossa alkaisi vertailemaan vaikka sinun äitipuoleesi, että 'höh, no enpä ole minkään arvoinen, kun en ole tukenut noin montaa ihmistä ja tehnyt noin paljon' niin saisi vaan jälleen turhan huonon itsetunnon ja epätyytyväisyyden aiheen....siis, kehittelin ihan omin päin, en sano että olisit sellaista tarkoittanut, kun toit sen esiin

....sitä kun on vaan täällä Suomessa tottunut siihen että 'se hyvä mikä tuodaan julkisesti esiin jostain toisesta, on poliittinen kommentti jonkun toisen jotain erilaista hyvää vastaan'.... :


Niin, jotkut ei kouluttaudu vaikka olisi aikaakin. Taas ihan valtavan laaja aihe se, miksi....yksilöitä kun riittää....

[Asterix]

Vaikuttaa todella hienolta ihmiseltä tuo sinun äitipuolesi.

Hän on aivan erityinen!   Oikeasti joku enkelin tapainen olento.

Nyt jos tuossa alkaisi vertailemaan vaikka sinun äitipuoleesi, että 'höh, no enpä ole minkään arvoinen, kun en ole tukenut noin montaa ihmistä ja tehnyt noin paljon' niin saisi vaan jälleen turhan huonon itsetunnon ja epätyytyväisyyden aiheen....siis, kehittelin ihan omin päin, en sano että olisit sellaista tarkoittanut, kun toit sen esiin

 

....sitä kun on vaan täällä Suomessa tottunut siihen että 'se hyvä mikä tuodaan julkisesti esiin jostain toisesta, on poliittinen kommentti jonkun toisen jotain erilaista hyvää vastaan'.... :

 
...ja se hyvä on otettu ja saatu muiden kustannuksella tai epärehellisin keinoin!

[tuonen joutsen]

^viimeiseen lauseeseen: Niinpä :


Olen joskus ajatellut, että onneksi ihmisenmuotoon tulleita enkeleitä on todellisuudessa.


Biologinen äitini on kyllä kanssa yksi sellainen.


Mutta onko sillä siis väliä, onko kyseessä biologinen tai kasvattiäiti, jos he on maanpäällisiä enkeleitä


Mitä väliä sillä geeni-sidoksella on.


ja muutenkin...
 -mieheltäni kuulin taannoin, että jos mennään ihan geneettiseksi, niin Ihmisen ja Hiivan geeneilläkään ei ole paljoa yhtään eroa


...joo, kauppaan. Kuivahiivaa?

[tuonen joutsen]

Se oli muistaakseni Richard Dawkinsin kirjasta, kysyin.


Laitoin just sämpylöitä kohoamaan.


Oluesta, veljeni oli sanonut isälleni puhelimessa, että 'en tule käymään juhannuksena, jos olet yhtään ottanut'

Niin isäni oli sanonut, että 'Juhannus on amatöörien aikaa, ammattilaiset on silloin juomatta'...


tai jotain. Toivon näin. Itse-ironia ei koskaan ole pahitteeksi


Minua stressaa hyvin paljon tämä kun pitää suorittaa tämä äidinkielenkurssi samaan aikaan kun on ollut työssä. Siis en millään valita, olen iloinen siitä lisä-ajasta mitä sain. Mut minä tarvitsen joskus edes yhden äly-vapaan päivän viikossa, jolloin ei tarvitse ajatella mitään, ja kun ei sitä saa, niin tunnen oloni kireäksi kuin viulunkieli. No laitanpa sen soimaan...


Mutta nyt kun stressaan, niin juhannuksena voi olla ihan vapaasti ajattelematta mitään haastavaa


älyvapaana vaikken ottaisi sen kummemmin viinaksia...kaatokännit ei enää houkuta sitten yhtään, kohtuullinen pieni hiprakka on tosi hyvä.

eikä sekään välttämätön...syntymähumala riittää usein....