seuraava »

[Asterix]

Ooh...! Lapsena oloa ei pitäisi koskaan unohtaa!

[sansai]

    
    Ei pitäisi unohtaa...Kaiken p..skan keskellä,monesti on helpottavaa heittäytyä lapseksi.

Otan nukke katraani mukaan vanhainkotiin,kun alkavat raahaamaan sinne....jos muistan..     
Paperista teen siellä pikku syttyröitä,ja viskelen pappojen ottaan..voisin oikeastaan aloittaa jo ritsojen teon,ne on käteviä tuohon hommaan.

Mustikka kiisselin linkoan lusikalla pitkin seiniä,jos sokeria ei ole tarpeeksi.
Jalkalihakset on pidettävä kunnossa,että saan kampattua hoitajat rähmällensä.  

Aika paljon puuhaa sielläkin,kun vähän mietiskelee,mitä kivaa tarhalaiset tekee.
(ans kattoo miten" mämmin`" käy)

[Ippuska]

 

[~Karuna~]

Onnekseni töissäni ei kukaan potilaista sentään yritä kampata hoitajia, koska kuka heitä sen jäkeen hoitaisi, kun olisivat sen jälkeen sairauslomalla? 
Mutta todella raskaita vanhushoidettavia on ollut viime päivinä sairaalaan tuotuna, koska omaiset eivät ole ottaneet heitä mukaan juhannsjuhliinsa. Tai näin ainakin näin karrikoiden voisimme me hoitajatkin sanoa, kun täällä hoitajistakin puhutaan kuin joinain "paholaisina".  :
Mutta totta puhuakseni niin todella raskaita hoidettavia useat vanhukset on ja tekee kyllä mieleni vaihtaa jo ammattia senkin vuoksi, jos kerran se raskaus tahallista heidän puoleltaan on. 

[Ippuska]

Onnekseni töissäni ei kukaan potilaista sentään yritä kampata hoitajia, koska kuka heitä sen jäkeen hoitaisi, kun olisivat sen jälkeen sairauslomalla? 
Mutta todella raskaita vanhushoidettavia on ollut viime päivinä sairaalaan tuotuna, koska omaiset eivät ole ottaneet heitä mukaan juhannsjuhliinsa. Tai näin ainakin näin karrikoiden voisimme me hoitajatkin sanoa, kun täällä hoitajistakin puhutaan kuin joinain "paholaisina".  :
Mutta totta puhuakseni niin todella raskaita hoidettavia useat vanhukset on ja tekee kyllä mieleni vaihtaa jo ammattia senkin vuoksi, jos kerran se raskaus tahallista heidän puoleltaan on. 

Valtavan raskas aihe, sillä vahuus ON usein raskasta kokea, JOS on kaiken maailman sairauksia ja lääkityksiä, toisista (täysin) riippuvainen ja mieli taistelee kuitenkin tätä kaikkea vastaan. Äitini syöpälääkityksissään ja loppuvaiheen perushoidoissaan oli tuskissaan yrittänyt purrakin hoitavaa hoitajaa kun oli vain niin tuskissaan - kaikille kamalaa 

Siksi nauroin tuota värikästä mielikuvaa - kuin Peppi Pitkätossu vanhainkodissa 

[meimi]

Voi miten kauniisti saattelit isäsi matkalle, sansai!  Miten helppo varmaan onkaan lähteä, jos omaiset ottavat asian tyynesti ja luonnollisena tapahtumana.  Eron tuska tietysti jää meille tänne maan päälle jääville kannettavaksi, kunnes jälleen tapaamme...

Osanottoni, ja voimia ja haleja!
 

[Ippuska]

Haleja täältäkin sansai 

[rovatar]

Mutta totta puhuakseni niin todella raskaita hoidettavia useat vanhukset on ja tekee kyllä mieleni vaihtaa jo ammattia senkin vuoksi, jos kerran se raskaus tahallista heidän puoleltaan on. 

Ehkä pitäisi osata mennä toisen osaan, niin hoitajan kuin vanhuksen/ potilaan…mutta osaako sitä, jos ei ole vielä kokemusta?

Itse joitain vuosia sitten vuodeosastolla työskennellessäni,
 mietin aina mummoani, joka joutui viimeiset vuodet samaisella osastolla olemaan…

Jokaisesta siellä olevasta hoidettavasta ajattelin, että tämä voisi olla rakas mummoni,
miten häntä kohtelisin?

En odottanut, että se mummeli tai pappa olisi ottanut minut ja minun tunteeni huomioon.

Minä tein työni, hän oli asiakas.

Ja ihminen eri tilanteessa kuin minä.

[Emelia]

Äitini oli 30 vuotta töissä vanhainkodissa ja ennen eläkkeelle jäämistään -90 -luvun puolivälissä, hän sanoi että jos hänestä tulee yhtä ikävä vanhus kuin eräät silloisista hoidokeistaan, hänet saa laittaa mihin tahansa laitokseen, eikä tarvitse tulla käymään katsomassa... heh.. nyt kun hän on päälle 70 vuotias, ei enää muista tuota, mutta minä muistan kyllä.
 

Vielä ei ole hänen kohdallaan onneksi minkäänlainen hoitolaitos, mutta perään saa kyllä välillä kattoa..

[rovatar]

Jotkut vanhukset ovat raskaita hoidettavia. On eri olla omainen kuin hoitaja työssään vanhukselle.
Ihan erilaiset tunteet vanhusta kohtaan ovat silloin mukana.

Toiset laitoshoidossa olevat ovat ylen määrin kilttejä, toisten armoilla olevia, kokevat. Nöyristelevät ja jännittävät hoitajia, toiset taas antavat tulla kaiken, mitä ehkäpä elämässään eivät koskaan ole uskaltaneet.
Ainakin itse yritin tulla tuon kaiken ulkopuolelle...ymmärtäen, mutta en itse mukaan mennen.
Työssäni, silloin.
 En tiedä sitten, mitä se on kun omat vanhempani ovat, ehkä joskus, tuossa tilanteessa.

Mie haluaisin kuolla ennen kuin joudun johonkin laitokseen, toisten armoilla, vaivoina olemiseen.
Jos se hoitaja kokeekin minut raskaana hoidettavana…, purkaa minuun ties mitä …
siksi olenkin sanonut ja toivon,
ettei minua mihinkään laitokseen laiteta, kun olen vanha…
toivottavasti kuolen ennen kuin tilanne on tuo.

Kaikkea sitä pohtiikin tänä keskikesän, Ristin ja Pimennyksen päivänä.
 

[~Karuna~]

Mutta totta puhuakseni niin todella raskaita hoidettavia useat vanhukset on ja tekee kyllä mieleni vaihtaa jo ammattia senkin vuoksi, jos kerran se raskaus tahallista heidän puoleltaan on.  

Ehkä pitäisi osata mennä toisen osaan, niin hoitajan kuin vanhuksen/ potilaan…mutta osaako sitä, jos ei ole vielä kokemusta?

Itse joitain vuosia sitten vuodeosastolla työskennellessäni,
 mietin aina mummoani, joka joutui viimeiset vuodet samaisella osastolla olemaan…

Jokaisesta siellä olevasta hoidettavasta ajattelin, että tämä voisi olla rakas mummoni,
miten häntä kohtelisin? :smitten

Niin. Helppo on aina puhua asioista silloin, kun itse ei ole siinä mitenkään osallisena vaan ns. vierestä katsojana, sillä asiat AINA silloin näyttävät erilaiselta kuin niiden silmissä, jotka ovat tilanteessa koko ajan mukana. Edes jollain tavalla sen 24/7.

Ymmärrän kyllä tuollaisen tunnekeholle tutunomaisen ajattelutavan, jolla kuitenkaan ei todellisuuden kanssa ole mitään tekemistä enää silloin, kun pitäisi itse ottaa vastuuta siitä vanhusten hoitamisesta se 24/7. Sillä se on työtä siinä kuin mikä tahansa työ, jossa erilaiset asiat saavat sen työn tuntumaan joko raskaalta taikka rakkaalta, riippuen omaisista, niistä hoidettavista sekä omastakin työtaakasta jokaisena työvuorona. Ja kun näissä vanhustenhoitopaikoissa ja sairaaloissa sattuu olemaan muutama muukin hoidossa kuin juuri se "oma rakkas omainen" niin sekin tuntuu kyllä sen hoitajan olossa - ei sen yhden potilaan omaisen.

Koskaan nimittäin kukaan esim. omaisista ei taitaisi olla itse valmis ottamaan sitä hoitovastuuta, minkä noissa sairaaloissa sekä vanhustenkodeissa ottavat omaisilleen täysin vieraat ihmiset. Ja joiden pitäisi näemmä ehdoitta rakastaa myös heidän ns. "rakkaitansa", koska omaiset eivät ota sitä vastuuta vaan ns. väistävän sen milloin minkäkin tekosyyn varjolla. Kuten juuri tässä ennen juhannusta oli todettavissa omallakin osastollamme, kun tarjosimme osaa potilaista kotilomille heidän jo kohtentuneen kuntonsa takia vaan omaiset eivät tohtineet pilata omaa juhannustansa oman "rakkaansa" takia.  :
Jotenka ainakin minulle on turhaa tulla sanomaan mitään näistä Suomen hoito-oloista, koska olen tietoinen sen käytännöistä jokaisella saralla ja nähnyt omaistenkin osallistumisen. Tai siis sen, mitä siitä on jäljellä nykyoloissa, kun on syydetty kaikki vastuu ulkopuoliselle eli kunnille tai muille hoitolaitoksen päättäjille nykyoloissa.  

Jos ahdistaa omien vanhusten huono olo jossain sairaalassa tai laitosessa niin kukaan EI estä omaisia ottamasta heitä omaan kotiinsa ja antamasta sitä hoivaa sekä rakkautta, jonka ansaitsevat kaikilta niiltä, joita ne vanhukset ovat kasvattaneet ja aikoinaan itse huoltaneet. Mutta tokihan niinkin on hyvä ajatella, että kun ei enää kykene itse huoltamaan kehonsa tarpeita niin on aika täältä maan päältä taivaisiin palata. Sillä sellaiseksi ihminen alun perin on luotu, ei tuomaan kärsimystä kaikille rakkaillensa.  

[Ippuska]

Mulla tuli tänään kauhean paha mieli ja surullisuus muistaessani äitini luvanneen minulle, että muutettuamme 12 / 1999 Nurmekseen hän muuttaisi perässä luoksemme. Silloin hänellä ei edes vielä ollut (todettu) mitään syöpää! Olisi ollut IHANAA asua hänen(kin) kanssaan ja olla LÄSNÄ hänen vanhuuden päivillään, olihan hän yli 80v jo silloin. Nyt olen surullinen ja tunnen itseni petetyksi ja  hylätyksi - kaikkien näiden vuosien jälkeen 
Anteeksi vuodatus 

[rovatar]

 jotka ovat tilanteessa koko ajan mukana. Edes jollain tavalla sen 24/7.

Olen ollut mukana . Tällä hetkelläkin teen työtäni niiden eteen, jotka ovat jollain tavoin syrjäytyneet yhteiskunnan normeista.

[/quote]

Koskaan nimittäin kukaan esim. omaisista ei taitaisi olla itse valmis ottamaan sitä hoitovastuuta, minkä noissa sairaaloissa sekä vanhustenkodeissa ottavat omaisilleen täysin vieraat ihmiset. Ja joiden pitäisi näemmä ehdoitta rakastaa myös heidän ns. "rakkaitansa", koska omaiset eivät ota sitä vastuuta vaan ns. väistävän sen milloin minkäkin tekosyyn varjolla.
:

Olen kyllä sitä mieltä itsekkin, että omaisten pitäisi ottaa enemmän vastuuta, mutta jos eivät ota,
hoitaja saa palkan siitä, että hoitaa.

Sitten kukakin ottaa hoitaja työnsä  siten kuin kykenee. Toinen just ja just plaraa sen fyysisen puolen hoidon...toinen ymmärtää laajemminkin...meitä on moneksi.

Mutta hoitaja saa siitä palkan.

Kannattaa todellakin miettiä alanvaihtoa, jos ei ymmärrä ihmistä heikkouksineen...ja sitä mihin vanhuus ja sen tuomat rappeutumat vie.

Ja ymmärtää vielä sekin ettei omaiset huolehdi...kuka sitten voi edes jotain tehdä.
Jätetäänkö kaikki nuo dementoituneet, kynnelle kykenettömät vanhukset, jotka ei enää osaa omia puoliaan pitää, ymmärtämättömmän hoitohenkilökunnan armoille?

Luoja, armahda minut tuolta!
 

[rovatar]

Mulla tuli tänään kauhean paha mieli ja surullisuus muistaessani äitini luvanneen minulle, että muutettuamme 12 / 1999 Nurmekseen hän muuttaisi perässä luoksemme. Silloin hänellä ei edes vielä ollut (todettu) mitään syöpää! Olisi ollut IHANAA asua hänen(kin) kanssaan ja olla LÄSNÄ hänen vanhuuden päivillään, olihan hän yli 80v jo silloin. Nyt olen surullinen ja tunnen itseni petetyksi ja  hylätyksi - kaikkien näiden vuosien jälkeen 
Anteeksi vuodatus 

Kaunis ajatus..ihanaa, että edes mietit noin...

[rovatar]

Ihmisiähän me ollaan kaikki, omaiset kuin hoitajatkin.

Mutta tuolla hoitoalalla näin niitäkin, jotka eivät piut paut välittäneet itse hoidettavasta.
Tärkeintä oli korostaa omaa ammattitaitoaan käytännön tasolla.

Jotkut, ihanat hoitajat, onneksi, kaiken sen lisäksi, että osasivat hoitoalan ammattitaidon, ymmärsivät myös siihen liittyvän etiikan.

 Ja heillä oli ymmärrystä.
Lämpöä, rakkautta ja ihmisystävällisyyttä toista kohtaan.

Välittivät toisesta ihmisestä.

Vaikka toinen olisi ollutkin vaikea, hankala vanhus, kummallisine oikkuineen. Olen ollut mielenterveyspuolellakin töissä ja nähnyt miten siellä voi toimia.


Se empatia ja syvä lämpö, elämän isojen asioiden ymmärrys, oli jotain niin ihanaa,
 että
kun näki jonkun pyrkyri-hoitajan valittavan työnsä raskautta, hoidettavien vaikeutta…

sai kyllä ainakin itsensä miettimään ihmisyyttä…,

 mikä ihminen on toiselle…susi vai lammas?