seuraava »

[SanctAstra]

Ei ole helppoa, mutta mahdollista kyllä. Enää 1,5 vuotta jäljellä opintoja ja sitten toivottavasti pääsen töihin. Tosin millaisiin töihin pääsen, on hankalaa sanoa.

[Ratkaisu]

Sehän tässä opiskeluaikana stressaa, että luultavasti valmistuu työttömäksi. Itsellä takana jo yo-paperit, ammattitutkinto ja nyt samalla alalla amk:ssa opinnot kesken. Tämän jälkeen pakko varmaan vielä suorittaa lyhyet erikoistumiset, jotta pääsen edes hakemaan havittelemiani töitä. Että sellaista. Kyllä tämän rumban jälkeen toivon, että ei enää tarvitse opiskella. Kyllä rupeaa riittämään tämä opiskelijaelämä.

Valmistun 25-vuotiaana, luultavasti ja sen jälkeen alkaakin olla jo kiire saada töitä, jotta ehtii maksaa opintolainat pois ja aloittaa eläketilin kartuttamisen ja eläkesäästämisen asunnonostosta puhumattakaan. Tulevat työt stressaavat, mutta pakko vain keskittyä opiskelemaan ja toivoa parasta.  

[Ratkaisu]

Kaipa se on laitettava oma hautajaissäästötilikin jos tässä yllättäen kupsahtaa. Tulee aika tukalat paikat sukulaisille jos pitää arkut ja juhlat järjestää ilman minkäänlaista rahaa. =D

[Witch-83]

Kaipa se on laitettava oma hautajaissäästötilikin jos tässä yllättäen kupsahtaa. Tulee aika tukalat paikat sukulaisille jos pitää arkut ja juhlat järjestää ilman minkäänlaista rahaa. =D

Vaikka se epätodennäköistä onkin, nii kyllä asuntolainan lisäksi kannattaa se vakuutus ottaa kuoleman varalle. Avoliitossa elelevien kannattais mennä naimisiin tai sit tehdä testamentti yms., koska avoliitto ei ole mitään lain edessä, jos ei ole lapsia. Ei mun velikään, eikä kukaa muukaan osannu kuvitella, että hän kuolee 25-vuotiaana.

Mutta eihän näitä aivan oikeasti nuori osaa ajatella... ei alta 50-vuotias osaa ajatella oman kuoleman varalta juuri mitään.

Nimimerkillä perunkirjoitukset lähenee

[Witch-83]

Alkopas taas kaikki omassa elämässä ahistaa...  Onneksi kävin kirjastosta lainaamassa pinon kirjoja ja nyt uppoudun niiden maailmaan...

[Tiigris]

Jaa kuolemaa sitä täällä tehdään jo valmiiksi..

Huomenta.

Pari velvollisuutta ällöttää mua tällä hetkellä, toinen niistä on ainakin toteutettava tänään tai huomenna <-- opiskelijan arvioinnin kirjoittaminen. Ei se muuten niin kamalaa olisi, mutta koen ettei sen opiskelijan harjoittelu oikein sujunut. Miten voisin ilmaista sen, että hän takertui ihmeellisiin pikkuseikkoihin joilla ei ole hoitotyössä väliä, mutta ei tuntunut olevan kokonaisuuden hallinnasta kiinnostunut, ei oikein tarttunut toimeen, seurasi minua, ei tuntunut tyytyvän antamiini vastauksiini vaan jopa väitti vastaan (Hän: no mutta kun koulukirjassa sanotaan näin... Minä: no koulukirjoissa sanotaan vaikka mitä, mutta tämä on nyt miten käytäntö asiassa menee. PISTE.)

Jotenkin mikään ei rasita mua niinkuin ylitarkat pikkumaiset ihmiset, jotka uskoo sokeesti oppimaansa, mutta eivät osaa mitään tehdä käytännössä, vaan alkavat rissaamaan kaikesta ja hidastelevat. Esimerkiksi kun insuliiniruiskussa oli ilmakupla, sanoin että sillä pikku kuplalla ei ole mitään väliä, hän jatkoi sen ruiskun naputtelua varmaan 5min vaikka mulla oli kiire viemään niitä lääkkeitä. Ei perseen suti kun ärsytti noi kaikki tilanteet. 

Niin tee sitten neutraali siitä arvioinnista, kun inhoot opiskelijaa. 

Kuulostan varmaan tosi reilulle, mutta olen yrittänyt kuukauden ajan sietää sitä että hän lähtee kävelemään perääni kun menen vessaankin, eikä vastaa kelloihin tai puhelimeen, ellen sano että "voitko vastata" ja on hidastanut työtäni, vaikka monesti opiskelijan läsnäolo ainakin loppuharjoittelussa edistää työtä...

[Ratkaisu]

Kaipa se on laitettava oma hautajaissäästötilikin jos tässä yllättäen kupsahtaa. Tulee aika tukalat paikat sukulaisille jos pitää arkut ja juhlat järjestää ilman minkäänlaista rahaa. =D

Vaikka se epätodennäköistä onkin, nii kyllä asuntolainan lisäksi kannattaa se vakuutus ottaa kuoleman varalle. Avoliitossa elelevien kannattais mennä naimisiin tai sit tehdä testamentti yms., koska avoliitto ei ole mitään lain edessä, jos ei ole lapsia. Ei mun velikään, eikä kukaa muukaan osannu kuvitella, että hän kuolee 25-vuotiaana.

Mutta eihän näitä aivan oikeasti nuori osaa ajatella... ei alta 50-vuotias osaa ajatella oman kuoleman varalta juuri mitään.

Nimimerkillä perunkirjoitukset lähenee

Vaikka vähän humoristisesti tuon ilmaisin, niin on kyllä ihan totta, että oman kuoleman varalta on hyvä olla suunnitelmat. Oikeastaan senkin takia mieheni kanssa olemme ryhtyneet puhumaan avioliitosta, vaikka muuten en sitä tarpeelliseksi koekaan. Varsinkin siinä vaiheessa kun ryhtyy kalliimpaa omaisuutta hankkimaan, niin kyllä tilanne menee hänen kannaltaan vaikeaksi, jos itselle käy jotain. Se on julmaa, että tälläisiäkin asioita täytyy miettiä, mutta parempihan nämä on miettiä kun jättää miettimättä.

Oma isomummoni hommasi aikanaan omat hautakivet, arkut ja hautapaikkakin oli jo sovittu edesmenneen miehen viereen. Hautajaisistakin löytyi ohjeistusta. Hän oli hieman omalaatuinen nainen noin lievästi sanottuna. Toimi itse hautaustoimistossa ja kukkakaupassa ja oli siis tottunut kuolemaan ympärillään ja suhtautui siihen luontevasti. Lisämainintana kerron hänestä vielä sen, että toimi myös portsarina useissa kapakoissa ja osallistui vahvasti kunnan poliittiseen elämään. Aivan upea nainen oli hän. =)

Vaikka itsellä ei ole kuolemanpelko kovinkaan vahvana, niin silti sitä miettii, että olisiko järkevää jossain vaiheessa oikeasti laittaa säästöt omaisia varten, jotta en heidän talouttaan horjuta. No, tässä vaiheessa ei varaa ole säästää edes siihen eläkkeeseen, niin odotellaan sitä työelämää.

Olen vähän huono ilmaisemaan mitään osanottoja, mutta olen tosiaan pahoillaan puolestasi, kun olet joutunut kuoleman kohtaamaan perheessäsi ja vielä noin nuoren henkilön ollessa kyseessä. Jaksamista.

[indiima]

Sehän tässä opiskeluaikana stressaa, että luultavasti valmistuu työttömäksi. Itsellä takana jo yo-paperit, ammattitutkinto ja nyt samalla alalla amk:ssa opinnot kesken. Tämän jälkeen pakko varmaan vielä suorittaa lyhyet erikoistumiset, jotta pääsen edes hakemaan havittelemiani töitä. Että sellaista. Kyllä tämän rumban jälkeen toivon, että ei enää tarvitse opiskella. Kyllä rupeaa riittämään tämä opiskelijaelämä.

Valmistun 25-vuotiaana, luultavasti ja sen jälkeen alkaakin olla jo kiire saada töitä, jotta ehtii maksaa opintolainat pois ja aloittaa eläketilin kartuttamisen ja eläkesäästämisen asunnonostosta puhumattakaan. Tulevat työt stressaavat, mutta pakko vain keskittyä opiskelemaan ja toivoa parasta.  

Työllistyminen on itsestä kiinni. Niin kuin nyt oma elämä muutenkin. Mulle toitotettiin koko opiskeluaika, että työllistyminen on hankalaa, MUTTA itsestä kiinni. Olen taidealalla, taidealalle valmistuneista alle 30 -vuotiasta taitaa olla täystyöttöminä n.80%. Minä olen kuitenkin jopa ylityöllistetty, ja hommia on pitkälle. Jos on energiaa, se pitää laittaa kulkemaan. Muutoin tulee ummetusta ja apatiaa, fyysistä ja psyykkistä remppaa.

Tulin juuri töistä, oli tosi mukava päivä. Laitoin kanat uuniin ja rupean tekemään esityslistaa huomiselle. Rakastan elämääni, ja sitä että olen monessa mukana. Ihana tekemisen meininki!

[Ratkaisu]

Itsekin siinä mielessä olen positiivinen, että ainakin olen rakastamallani alalla ja mielestäni hyvä siinä mihin minun pitäisi valmistua. Tosiaan vaatesuunnittelua opiskelen ja niin, aika vaikea sanoa miten työllistyy. Harjoittelupaikat merkkaa aika paljon ja suunnitelmissa onkin niiden kautta saada hyvää kokemusta nimenomaan miestenvaatetuksesta ja siihen jatkuvasti tähtään. Pitää toivoa, että palo tehdä töitä ja se innostus paistaa tulevaisuudessa työnhakutilanteissa. =) No, 2. vuotta vasta mennään, että näitä työasioita ehtii vielä stressata liiankin kanssa tulevaisuudessa.

[Witch-83]

Vaikka vähän humoristisesti tuon ilmaisin, niin on kyllä ihan totta, että oman kuoleman varalta on hyvä olla suunnitelmat. Oikeastaan senkin takia mieheni kanssa olemme ryhtyneet puhumaan avioliitosta, vaikka muuten en sitä tarpeelliseksi koekaan. Varsinkin siinä vaiheessa kun ryhtyy kalliimpaa omaisuutta hankkimaan, niin kyllä tilanne menee hänen kannaltaan vaikeaksi, jos itselle käy jotain. Se on julmaa, että tälläisiäkin asioita täytyy miettiä, mutta parempihan nämä on miettiä kun jättää miettimättä.

Oma isomummoni hommasi aikanaan omat hautakivet, arkut ja hautapaikkakin oli jo sovittu edesmenneen miehen viereen. Hautajaisistakin löytyi ohjeistusta. Hän oli hieman omalaatuinen nainen noin lievästi sanottuna. Toimi itse hautaustoimistossa ja kukkakaupassa ja oli siis tottunut kuolemaan ympärillään ja suhtautui siihen luontevasti. Lisämainintana kerron hänestä vielä sen, että toimi myös portsarina useissa kapakoissa ja osallistui vahvasti kunnan poliittiseen elämään. Aivan upea nainen oli hän. =)

Vaikka itsellä ei ole kuolemanpelko kovinkaan vahvana, niin silti sitä miettii, että olisiko järkevää jossain vaiheessa oikeasti laittaa säästöt omaisia varten, jotta en heidän talouttaan horjuta. No, tässä vaiheessa ei varaa ole säästää edes siihen eläkkeeseen, niin odotellaan sitä työelämää.

Olen vähän huono ilmaisemaan mitään osanottoja, mutta olen tosiaan pahoillaan puolestasi, kun olet joutunut kuoleman kohtaamaan perheessäsi ja vielä noin nuoren henkilön ollessa kyseessä. Jaksamista.

Juu, ymmärsin, että humoristisesti heitit kommentin, mut mä halusin vaan antaa sille kuitenkin kannatusta.  Enkä sanonu sitä pelkästään sulle henkilökohtaisesti, vaan kaikille nuoremmille, jotka ottavat 20-30 vuoden asuntolainoja yms. Jos toiselle sattuu jotain, nii sen jälkeen jäävän on helpompi keskittyä vain suremiseen ja tuskasta selviytymiseen, jos rahallisesti yms. tavoilla kaikki on turvattua.

Mun veli osti avovaimonsa kanssa omakotitalon ja otti ison velan. Lapsia ja häitä ei ehtiny tulla.  Koska he olivat avoliitossa ja heillä ei ollu lapsia, nii veljeni perijä on vanhemmat. Noh, koska veljeni ja minun isä on kuollut, nii puolet tulee minulle ja puolet äidillemme. Me ollaa äitimme kanssa asiat päätetty niin, että kun kaikki kulut ja verot on maksettu, nii annamme kaiken tälle avopuolisolle. Harmiksi oli vielä niin, että veljeni tapaturmavakuutuksessa edunsaajaksi oli jäänny lähiomainen, ei tämä avovaimo.  Koska he eivät olleet naimisissa, niin työnantajan puolelta olevasta ryhmähenkivaatuksesta ei tule mitään tälle avopuolisolle, koska eivät olleet naimisissa. Avovaimo ei saa leskeneläkettä, koska... he eivät olleet naimisissa. Avoliitossa ja naimisissa pankin kanssa, ei koskaan hyvä yhtälö, jos toiselle käy jotain.

Aivan paska systeemi suoraan sanottuna!  Mutta silloin kun joku hakee jotakin etuutta tai tukea esim. Kelalta, niin silloin avoliitto katsotaan samaksi kun avioliitto joten puolison tulot katsotaan kanssa kun etuuden määrä lasketaan.

Kiitokset osanotoista. Vaikka itse oon kokenu oman perheen kuolemaa jo riittämiin, nii en minäkään silti osaa kenellekään toiselle sanoa mitää oikeita sanoja, koska siihen ei oikein ole ja jokainen suria on yksilö.

[Witch-83]

Osanottoni täältäkin suruun, vaikka se on minullekin jotenkin niin hankalaa kun ei tiedä mitä sanoa.

puolet tulee minulle ja puolet äidillemme. Me ollaa äitimme kanssa asiat päätetty niin, että kun kaikki kulut ja verot on maksettu, nii annamme kaiken tälle avopuolisolle.

Tuli sellaista mieleeni, että eikös perinnöstä voi kieltäytyäkin ja suunnata sen suoraan jollekin toiselle henkilölle? Vai onko se sitten vain sukulaisten kohdalla näin?
Mutta tuli sellaista mieleen, että jos te ensin maksatte verot pois, niin joutuuko tämä veljesi avovaimo sitten jälleen uudelleen maksamaan jotain lahjaveroja?

Ainakin mitä olen kuullut noista verojutuista, niin ne ovat kyllä edelleenkin joltain varhaiselta keskiajalta, kun ei niissä paljon inhimillisyyttä ajatella.

No en ole mikään lakiasiantuntija, mutta noissa on tietenkin hyvä olla tarkkana, ettei moneen kertaan mene sitä veroa.

Kiitos osanotoista.

Joo, perinnöstä voi kieltäytyä, mutta sitä ei voi osoittaa toiselle. Jos äiti ja minä kieltäydytään veljeni perinnöstä, niin siinä tapauksessa 1/4 äitini talosta menee jollekin muulle meidän suvussa. Kun isäni kuoli 2001, nii vanhempieni talo ositettiin niin että äiti sai 1/2 ja minä 1/4 ja veljeni 1/4. Äitini asuu talossa edelleen, joten tietty me haluamme tämän pitää itsellämme perheemme kesken, mut kaikki muu meistä kuuluu veljeni avovaimolle. Mutta kun emme voi valikoida, se on vaan joko tai. Täs lähiviikkoina meillä on ne perunkirjoitukset ja sit tätä soppaa aletaan lakimiehen kanssa selvittelee...

Witch-83...! Onko veljesi kuollut? Otan suuresti osaa. 

Kiitokset myös sinulle. Juu, pikkuveljeni kuoli 2,5 kk sitten. 

Kaikellahan on tarkoituksensa, mut ihan en tiiä mikä tässäkin oli? Mun sielu on tahtonu kokea kovia tässä elämässä ja siitä varmaan juontaa se, että olen lapsesta asti ollu pelokas menettämisen suhteen. Oon aina pelänny rakkaiden kuolemista ja isä ja veli on nyt ne nuorena kuolleet ja rakkaimmat joita olen menettäny. Siksi minulla on kova halu oppia olemaan yhteydessä heihin, mutta en vielä osaa. Veljeni antoi kovasti merkkejä itsestään monille meistä, mut nyt on hiljentyny merkkien antamiset.

Tuosta nukutuksesta... itse oon ollu 3 kertaa nukutuksessa ja kun siitä oon heränny, nii olo on ollu melkoisen outo ja sekava. Ekalla kerralla olin heräillessä jotenkin paniikissa.

[SanctAstra]

Osanottoni Witch-83:lle.


Sain itsekin kuulla, että luokkakaverini ei jaksanut enää elää. Hän poistui keskuudestamme, en tiedä tarkalleen milloin tai miten. Vastahan hänet näin.

Pyysin hänelle matkaoppaiksi valoon Mikaelin sekä Marian.

Tämä on kovin hämmentävää.


Luokkakaverin muistoa kunnioittaen,

SanctAstra

[Witch-83]

Kiitos SanctAstra ja osanottoni sinulle.

[eppana]

Täällä toinen jolta menee aina kanssa taju noiden piikkien kanssa-jopa senkka sormen päästä aiheuttaa sen  . Onneksi aika monessa paikassa saa olla pitkällään noiden kokeiden aikana  .

Meneekö jollain muullakin fiilikset tunneissa laidasta laitaan? Yhtenä hetkenä rauhallista ja mukavaa, toisena niiiin paha olo henkisesti ja fyysisesti ettei mitään pohjaa  ?
Kuuluuko tämä nyt tähän aikaan vai onkohan tämä vaan vieläkin mun  koulua..

[indiima]

Mulla on tänään työhöntulolääkärintarkastus aka sanahirviö.

Mutta hyvää huomenta joka iikalle! Porkkanoita ja omenoita! Sokerista menee vaan hambut rikki.