Kuu
Sanotaan, että se loittonee koko ajan maasta ja että esi-isämme ovat saaneet palvoa paljon suurempaa kuuta, sen ollessa lähellä maata. Kuu on käsittääkseni maasta irronnut osa, meteoriitin törmäyksen johdosta. Siitäkö syy, kun aina katsoo ylös ja silmä hakee kuuta? ...maasta olet sinä tullut, maaksi sinun on jälleen tuleman... jospa olenkin kuusta?
Kuu tulee täyteen, kulmahampaat kutiaa ja selkään taitaa nousta karvoja
Hiljaista kunnioitusta sielussa ja haikea katse haravoi pitkin öistä valaistua maisemaa... miksi? Vaikea sanoa
Kerran kuitenkin kun tein erään ison ja vaikean päätöksen, tein jotakin mitä en olisi ikinä uskonut aikaisemmin tekeväni
jopa ukkoni taisi pitää hieman kajahtaneena, mutta eipä virkannut mitään...
Odotin täyden kuun yötä, kahlasin kosteaan nurmikkoon (oli kesä) paljain jaloin aamutakillani. Puhuin mielessäni kuulle ja pyysin sitä antamaan minulle valonsa ja voimaansa, samalla pyysin Mikaelia ja muita mahdollisia suojelusenkeleitäni katkaisemaan erään ison jutun pois tunnesiteistäni. Jostakin kurkkuuni nousi huuto ja minähän ulvoin kuuta, sitten nauroin ja taas ulvoin, jopa koirani lähti ulvontaan mukaan (vaikka muutoin ei pahemmin edes hauku)
Hitsi mutta se oli nastaa ja seuraavien päivien aikana huomasin muutoksen katkaisun kohteina olleiden tunteiden tasossa ja sillä tiellä ollaan, kohti parempaa ilman olalla istuvia pikkupiruja
Oli kiitos sitten mihin tahansa osoitettava...
