Kun vedestä nyt puhutaan niin aloitetaan kasteesta.
KASTE - Veden mysteerioIsä Alexander Schmemannin mukaan Kirkon jäsenten on ymmärrettävä, että juuri vesi ilmaisee kasteen merkityksen, ja tämä ilmaiseminen tapahtuu veden pyhittämisessä ennen kastetta. Kaste ei pelkästään ala veden siunaamisella, vaan tämä siunaaminen paljastaa kasteen mysteerion ulottuvuudet, sen kosmisen sisällön ja syvyyden. Veden siunaaminen ilmaisee kasteen suhteen maailmaan ja aineeseen, elämään ja sen kaikkiin näkökohtiin.Veden mysteerio antaa kasteelle todellisen merkityksen.
Vesi on yksi vanhimmista ja yleisimmistä uskonnollisista symboleista. Ortodoksis-kristillisessä perinteessä tällä symboliikalla on kolme tärkeää ulottuvuutta. Ensimmäistä voidaan isä Alexanderin mukaan nimittää kosmiseksi. Ei voi olla elämää ilman vettä, siksi samastaa veden elämän prinsiipiksi.Vesi symboloi maailmankaikkeutta ja elämää, mutta myös kuolemaa ja tuhoa. Vesi on merkitykseltään syvyyden salaperäisyys.
1) Elämän prinsiippi, elämää antava voima ja 2) kuoleman prinsiippi, tuhon voima. Tällainen on vesi ihmisen uskonnollisessa ajattelussa. 3) Lopuksi vesi on puhdistumisen, puhtauden, uudelleensyntymisen ja uudistumisen prinsiippi. Vesi pesee pois tahrat, luo uudelleen maan alkuperäisen kauneuden. Tämä veden symboliikka kulkee läpi Raamatun, luomiskertomuksen, syntiinlankeemuksen ja pelastuksen.
Raamattu ja ortodoksinen usko paljastavat aineen toisaalta olennaisesti hyväksi, ja kuitenkin toisaalta ihmisen lankeemuksen ja synnin orjuuden välikappaleeksi, keinoksi jolla saatana on ryöstänyt maailman Jumalalta. Vain Kristuksessa ja Hänen voimassaan aine voi vapautua ja tulla jälleen Jumalan kunnian ja läsnäolon mysteerioksi.
Ensimmäisten vuosisatojen kristityt tiesivät, että kasteessa he todella kuolevat ja ylösnousevat Kristuksen kanssa, sillä koko Kirkko koki tämän kastemysteeriossaan. Isä Alexanderin mukaan Kirkon jäsenten täytyy palata takaisin tähän sakramentaaliseen tietoon, jos he haluavat kasteen palaavan alkuperäiseen paikkaansa ja tehtäväänsä Kirkossa.
Kasteveden siunaaminen
“Rukoilkaamme Herraa tekemään hänet valkeuden pojaksi (tyttäreksi)...”
Veden siunaaminen alkaa juhlavalla alkusiunauksella:”Siunattu on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta, nyt ja aina ja iankaikkisesti. Amen.”Nykyisistä liturgisista palveluksista ainoastaan kaste, avioliittoon vihkiminen ja eukaristia alkavat tällä alkusiunauksella. Muut palvelukset alkavat sanoilla: “Kiitetty on Jumalamme alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen...”
Kyse on isä Alexanderin mukaan muusta kuin vähäpätöisestä säännöstä.Juhlava alkusiunaus muistuttaa, että menneinä aikoina kaste ja avioliittoon vihkiminen toimitettiin seurakunnan eukaristisessa kokoontumisessa ja eukaristia oli näiden kokoontumisten itsestään selvä päätös ja täyttymys.
Alkusiunaus: “Siunattu on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta...” ilmoittaa kasteen teemaksi, sisällöksi ja lopulliseksi tavoitteeksi Jumalan valtakunnan. Schmemannin mielestä Kirkon historiassa yhteys mysteerion (sakramentin) käsitteen ja kristillisen uskon keskeisen teeman ja olennaisen sisällön, Jumalan valtakunnan välillä on ollut liian pitkään hämärtynyt.
Läntisen teologian vaikutteiden mukaiset ortodoksisen kouluteologian käsikirjat määrittelivät mysteeriot (sakramentit) “armonvälineiksi”, mutta jotenkin ne unohtavat kertoa, että armo tarkoittaa uskoville lahjoitettua Jumalan valtakuntaa, jonka Kristus ilmoitti ja antoi ihmisille.
Kirkon jokainen mysteerio on luonteeltaan ja tehtävältään tie Jumalan valtakuntaan. Kirkon jokainen mysteerio antaa uskoville voiman, joka muuttaa heidän elämänsä pyhiinvaellusmatkaksi Jumalan valtakuntaan.Pyhä mysteerio on matka ja alkusiunaus ilmoittaa tuon matkan päämäärä.
Alkusiunausta seuraavaan suureen ekteniaan lisätään erityisanomukset: “Rukoilkaamme Herraa, että tähän veteen vaikuttaisi kaikkea olevaista ylemmän Kolminaisuuden puhdistava voima. Rukoilkaamme Herraa valaisemaan meidän Pyhän Hengen laskeutumisen kautta tiedon ja hurskauden valkeudella.”
Aikojen alussa Pyhän Henki liikkui vetten päällä maailmaa luoden ja muuttaen kaaoksen kosmokseksi eli kauniiksi järjestykseksi. Nyt Pyhä Hengen voima luo langenneen maailman uudelleen jatekee siitä jälleen kosmoksen ja elämän. Suuressa ekteniassa kuulemme sanottavan: “Rukoilkaamme Herraa lähettämään siihen lunastuksen armo ja Jordanin siunaus”.
Schmemannin mukaan vesi on puhdistettuna ja alkuperäiseen tilaansa palautettuna paljon enemmän kuin ennen. Kristus laskeutui Jordanin vesiin (eli kasteellaan) ja antoi vedelle pelastuksen voiman: vesi on pelastuksen armon kantaja kaikille maailman ihmisille.
Kristuksen kaste Jordanilla oli luomakunnassa Kolminaisuuden ensimmäinen ilmestyminen: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen manifestaatio.
“Rukoilkaamme Herraa valaisemaan meidät Pyhän Hengen laskeutumisen kautta tiedon ja hurskauden valkeudella”: Isä Alexander pyytää huomioimaan, että tässä anomuksessa käytetään monikkomuotoa “meidät”. Kaste ei ole vain papin ja kastettavan välinen asia. Kuten vesi edustaa koko kosmosta, samoin koko Kirkko saa kokea Pyhän ilmestymisen tässä uudelleenluomisen ja pelastuksen teossa.
“Rukoilkaamme Herraa tekemään hänet valkeuden pojaksi (tyttäreksi) ja iankaikkisten hyvyyksien perilliseksi”. Schmemannin mielestä“valkeuden lapsi” ja “perillinen” ovat Kirkon jäsenen kaksi perusmääritelmää. Ihmisistä tuli syntiinlankeemuksessa orjia ja pimeyden lapsia. Kristus tuo maailman uuden ihmissuvun, jonka olemassa olon todellinen periaate on siinä, että ihminen on nähnyt uuden valkeuden ja vastaanottanut sen elämäänsä. “Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valkeus” (Joh. 1:4). Ihmisistä, joilla ei ollut mitään oikeuksia, on tullut perillisiä. Heistä on tullut Jumalan rakkauden tähden iankaikkisen valtakunnan omistajia.
“Rukoilkaamme Herraa liittämään hänet Kristuksen, meidän Jumalamme kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen”. Isä Alexander nostaa esiin veden kuolemana ja ylösnousemuksena, ei luonnollisena ja maagisena, vaan siinä määrin kuin kastettava haluaa uskossa, toivossa ja rakkaudessa kuolla Kristuksen kanssa ja nousta ylös kuolleista Hänen kanssaan, siinä määrin kuin Kristuksen kuolema ja ylösnousemus ovat tulleet hänen (kastettavan) elämänsä ratkaisevaksi asiaksi.
“Rukoilkaamme Herraa varjelemaan hänen kastepukunsa ja Hengen panttinsa puhtaana ja tahrattomana Kristuksen, meidän Jumalamme peljättävään päivään”.Rukouksessa pyydetään, että kastettava säilyisi uskollisena kasteelleen, eläen siitä tekemällä kasteesta elämänsä lähteen ja voiman, elämänsä arvostelukriteerin, innoittajan ja “ohjesäännön”. Kastettavalle muistutetaan Kirkon jäsenen elämän arvokkuudesta.Muistuttaminen on ensiarvoisen tärkeää omana aikanamme, jolle on luonteenomaista kristillisten elämänarvojen väheksyminen ja laiminlyöminen.
“Rukoilkaamme Herraa, että tämä vesi tulisi hänelle uudestisyntymisen pesoksi, syntien päästöksi ja katoamattomuuden vaatteeksi”. Kaikki, minkä Kirkko tietää ja ilmoittaa kasteen tarkoitukseksi on annettu ja vastaan otettu, täytetty ja omaksuttu tässä kasteessa ja tässä henkilössä”.
Tämän jälkeen kasteen toimittava pappi rukoilee itsensä puolesta: “... lähetä minulle voima korkeudesta ja vahvista minut tämän suuren taivaallisen salaisuuden toimittamiseen. Anna Kristuksen muoto tähän minun, arvottoman, kautta uudestisyntyvään...”
Isä Alexanderin mukaan tämä rukous on tärkeä, koska se oikaisee taipumuksemme ymmärtää Kirkon mysteeriot maagisesti. Koska Kirkon opetuksen mukaisesti pyhien mysteerioiden pätevyys ei ole millään tavoin riippuvainen niitä toimittavien henkilöiden pyhyydestä tai heikkouksista, ihmiset ovat alkaneet uskoa, että pelkkä pätevyys riittää, muulla ei ole väliä. Kasteen pätevyys on täyttymyksen ehto, mutta vain täyttymys on todella merkityksellinen.
Diktaattori Josif Stalinin (k. 1953) kaltaisen ihmisen kaste lapsuudessa oli todennäköisesti pätevä. Miksi kaste ei sitten toteutunut hänen elämässään? Miksi se ei estänyt häntä vajoamasta elämässään uskomattomiin julmuuksin?
Kysymys ei ole lapsellinen. Miljoonat “kanonisesti” kastetut ihmiset ovat jättäneet Kirkon. Papin rukous itsensä puolesta muistuttaa pyhiin mysterioihin liittyvästä kauhistuttavasta vastuusta, totaalisesta riippuvaisuudestamme lähimmäisistämme hengellisessä kasvamisessa. Kaste ei ole itse päämäärä, vaan sellaisen prosessin alku, jossa koko kirkkoyhteisöllä ja papilla on tärkeä sija. Se on “Kristuksen kuvan” luomisen prosessi vasta kastetussa.Se merkitsee Kirkossa kastetun auttamista kasvamaan jumalisuudessa.
Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina koko kirkko, ei pelkästään kasteoppilas, valmistautui kastetta varten. Kirkko tiesi, että hyväksymällä uuden jäsenen se hyväksyi vastuun tämän iankaikkisesta pelastuksesta. Miten on tänä päivänä tämän vastuun hyväksymisen kanssa? Ihmisiä kastetaan ja liitetään Kirkon yhteyteen. Mutta onko heidän nimensä vain seurakunnan rekisterissä?
Täällä enemmän samasta:
http://www.ort.fi/fi/kirkko_palvelee/srk/kajaani/Isien_kirjoitukset_2007/vedesta_ja_hengesta.php 
