seuraava »

[sideman]

Heips,


Onko kukaan muu kokenut mitään samankaltaista? Entä onko kenelläkään mitään hyviä neuvoja siihen, miten saisin tuon pelon häviämään?

/A

Olen viime aikoina kokeillut ns. paradoksaalisen intention soveltamista
erilaisiin negatiivisiin tunteisiin. Perusidea lienee vähän samantapainen
kuin esim. monissa budolajeissa: käytetään vastustajan omaa energiaa
hyväksi tämän taltuttamiseen. Niinpä jos kyseessä on pelkotila, joka
ei vielä ole edennyt lähellekään paniikkia, sitä voi yrittää lieventää
provosoimalla itseään ikäänkuin pelkäämään vieläkin enemmän,
eli tavallaan yrittämällä pinnistetellä, jotta pelko tulisi voimakkaaksi
vaikkapa verbaalisesti ajattelemalla, että eihän tämä ole pelkotila
eikä mikään, täytyy yrittää huomattavasti bättrata, jotta siitä tulisi
kunnon pelkotila, josta voin olla "ylpeä".

http://www.netlife.fi/~msiivola/krit/logoterapian_ideologia.html

Pidän paradoksaalisen intention menetelmää sen verran arvokkaana, että näiden muutamien rivien puitteissa yritän luonnehtia sitä omalla kielelläni: kyse on sen hyväksymisestä mikä on.

Hiukan laajemmin: kun oireita ei enää juosta karkuun eli ei enää yritetä olla muuta (parempi, vahvempi, terveempi) kuin mitä on, niin teeskentely loppuu, ja ensimmäistä kertaa voidaan ponnistaa todelliselta pohjalta.

Vasta nyt tulee itse tekniikka mukaan: ei tyydytä siihen, että oireita ei enää juosta karkuun, vaan päinvastoin juostaan aktiivisti niitä vastaan; kuin kylän rakkikoiria, jotka aina ovat räksyttäneet pakenevan kantapäillä, mutta kääntyvätkin karkuun pakenijan kohdatessa ne silmästä silmään, ja juoksemalla perässä. Oireita nimittäin liioitellaan; yritetään pelätä, yritetään olla vieläkin pakkoneuroottisempi mitä ollaan, suurennellaan kaikkia omia oireita aivan absurdiuteen saakka. Absurdiuden mukana tulee kuvaan yksi mahtavimmista lääkkeistä: huumori. Kun oiretta ei vavisten enää ihastella, ja tehdä siitä Eric Bernen, transaktioanalyysin perustajan niin mainiosti kuvaamaa "kasvihuonepeliä", jossa sekä terapeutti että potilas ihastelevat oiretta kuin trooppista kukkaa, vaan nauretaan sille päin silmiä, vetää se häntänsä koipien väliin ja poistuu paikalta.

[epona]

Kiitoksia vinkeistä.

Se pelko, mistä puhuin on laantunut aika paljon. Mietin sitä asiaa mielessäni ja tulin siihen tulokseen, että suuri osa siitä pelosta syntyi siksi, että yritin pakottaa itseäni kehittymään. Otin kamalaa stressiä ns. hengellisestä heräämisestä ja koin, että olen jotenkin huono ihminen kun mitään ei vaikuta tapahtuvan. En esim. näe auroja, enkä enneunia...
Paskat. Päätin, että antaa olla. Se tapahtuu, jos on tapahtuakseen.

 Ihminen on hassu kehittäessään itselleen pelkotiloja tai stressiä ihan turhista asioista.

Olen viimeaoikoina miettinyt suojelusenkeliäni paljon jos on tullut sellanen olo, että saattaisi alkaa pelottamaan. Kuvittelen olevani sellaisen vaaleanpunaisen pallon tai kuplan sisällä samalla kun enkeli ottaa minut suurien siipiensä suojiin. Se on auttanut.

Lisäkis olen miettinyt: Mikä on pahinta mitä voisi sattua, vaikka kaikki pahimmat pelkoni tulisivatkin toteen? Sellanenkin ajatusleikki on jollain tasolla pienentänyt sitä valtavaa pelkoa, mitä koin.

Siitä suojelusenkelistäni sen verran. Olkoon hänen nimensä sitten Annika. Yksi ilta mieleeni tupsahti seuraava hassu ajatus: "Entäs jos hänen nimensä ei olekaan Annika vaan olen keksinyt sen päästäni ja hänellä onkin jokin ihan toinen nimi." Sitten rupesin ajattelemaan. On se nyt perhana, että tällasista asiostakin pitää murehtia. Ellei hänen nimensä ole se, niin nyt nimeän hänet Annikaksi. Hän tuskin siitä kovasti pahastuu. Nimen hokeminen auttaa minua keskittymään kun kutsun häntä apuun.
Eli hän on Annika ja sillä sipuli.

Että näin

Ei kaikkea pidä oottaa niin vakavasti.

/A

[Hiisitär]

Henkitasolla onkin olemassa tuollainen periaate, että asiat pitää tiedostaa mutta niitä ei pidä ottaa turhan vakavasti. Sellaista ymmärtävää tietoisuutta, joka ottaa rennosti, koska se tietää ettei mitään stressattavaa ole.

Ja nimillä ei henkimaailman olennoille tunnu olevan väliä. Ystävälläni on suojelusenkeli, joka kertoi aikoinaan minulle, että hän ei halua antaa omaa nimeään minun kautta ystäväni tietoon (koska hän toivoi ystäväni kehittävän niin vahvan siteen, että voisi itse kuunnella nimen), joten hän pyysi meitä kutsumaan itseään Gaalebiksi. Nykyään kumpikaan meistä ei edes mieti mikä enkelin oikea nimi on ja Gaaleb on erittäin tyytyväinen nimeensä, eikä varmasti pahastu, jos todellinen nimi ei koskaan tulisi ystäväni mieleen
Samoin omat oppaani, joita olen tavannut, ovat kaikki käskeneet minun nimetä heidät, koska he eivät välitä nimistä, lukuunottamatta yhtä oppaistani. Tyytyväisiä ovat ainakin nimiinsä tähän mennessä olleet

[Rakkauden enkeli]

Se pelko, mistä puhuin on laantunut aika paljon. Mietin sitä asiaa mielessäni ja tulin siihen tulokseen, että suuri osa siitä pelosta syntyi siksi, että yritin pakottaa itseäni kehittymään. Otin kamalaa stressiä ns. hengellisestä heräämisestä ja koin, että olen jotenkin huono ihminen kun mitään ei vaikuta tapahtuvan. En esim. näe auroja, enkä enneunia...
Paskat. Päätin, että antaa olla. Se tapahtuu, jos on tapahtuakseen.

Hienoa ja aivan. 

[PieniEnkula]

Tässä tulikin paljon hyviä vinkkejä minunkin tilanteeseeni  Minäkin pelkään tosi paljon.. en epäystävällisiä olentoja vaan ihan kaikkea yliluonnollisen näkemistä. Toisaalta haluaisin nähdä henkiä, mutta sitten tulee pelko mukaan. Mutta toivottavasti se pelko häviää ajan myötä

[Lionheart]

Olin hyvin hyvin herkkä lapsi, jollain tapaa turvaton ja tunsin olevani tyhjän päällä, vaikka kotiolot turvalliset olivatkin...

Murrosiässä pelkoni yliluonnollista voimistuivat, tunsin usein etten ollut yksin huoneessa ja olin hulluuden partaalla pelkoni kanssa...

Tunnistin itseni noista..
Mulla on nyt viime aikoina ollut paljon sellasia pelkotiloja ja pari kertaa (viimeksi eilen) piti juosta ulos huoneesta kun olin ihan varma, etten ollut yksin. Ja sitten mä oon nyt kuukauden sisällä tuntenut pari kertaa kuinka mun sänky niinkuin 'tärisee'. Oon yrittäny pistää kaiken mielikuvituksen piikkiin, muttaku se 'tärinä' ei vaan lopu ja se on todellista. Se on oikeesti pelottavaa, enkä tiedä sitten miten suhtautua, kun tunnen sen. Nukkumaanmeneminen pelottaa (mua on oikeestaan aina pelottanut nukkua) ja pahasti. Myös nää mun painajaiset on lisääntyny (mainittakoon esimerkiksi se, kun heräsin saatuani luodin ohimoon ja kuolin), kuin myös unissakävely ja ne ööh.. kutsutaanko nyt kauhukohtauksiksi (huudan, itken ja unohdan missä olen yms.)?
  Oon hirveen väsynyt tähän pelkäämiseen ihan niinku fyysisestikin kun en uskalla nukkua. Tänkin päivän oon eläny kahvin ja muitten piristeitten voimalla, nytkin kittaan kokista ku viimistä päivää. Hermostuneisuus kasvaa sitä mukaa ku aurinko painuu mailleen.. Voi jestas..

[Starwind]

Hei Lionheart,
kuvittele ympärillesi kultainen kupla tai pallo, joka suojaa sinua kaikelta pahalta ja peloiltasi. Kuten Athamaaritkin ja muutkin kirjoittivat, voit myös pyytää suojausta ja apua sekä omalta suojelusenkeliltäsi (ei haittaa vaikket tiedä nimeä) ja arkkienkeli Mikaelilta. Pyydä Mikaelia laittamaan yllesi suojaava viitta, joka pitää pahan poissa. Aina kun pelottaa, niin kutsu heitä luoksesi ja puhu heille. He kyllä kuulevat sinut, vaikket sinä kuulisikaan heidän vastauksiaan. Ajan mittaan alat psytynet kuulemaan heitä ja luottamuksesi kasvaa ja voitat pelkosi. Keskity ajattelemaan rakkautta.
Voisit illalla ennen nukkumaan menoa tehdä hengitysharjoituksen. Makaa sängyllä ja hengitä syvään. Voit jopa puhkua ilman ulos keuhkoista. Jokaisella sisäänhengityksellä kuvittele hengittäväsi vaaleanpunaista ilmaa, joka täyttää sinut. Jatka sitä niin kauan kuin tuntuu tarpeelliselta. Sitten kuvittele hengittäväsi vaalean vihreää ilmaa ja anna sen täyttää sinut. Jatka tätä niin kauan kuin tuntuu tarpeelliselta. Lopuksi kuvittele hengittäväsi kirkasta vaaleaa valoa. Anna sen täyttää vartalosi joka sopukan ja energisoida sinut hyvällä, positiivisella energialla. Näin puhdistat energiakehosi ja "lataat" itseesi hyvää, puhdasta energiaa, joka suojaa sinua ja auttaa rentoutumaan. 

Olisinpa itse tiennyt näistä harjoituksista, kun eräänä iltana vuosia sitten en voinut mennä nukkumaan, koska olin varma, että kuolen, jos ummistan silmäni... Enpä kuollut ja onneksi äitini valvoi sen yön kanssani 

Voimia ja enkeleitä sinulle Lionheart ja myös muille, jotka pelkojen kanssa kamppailevat!

[Lionheart]

Kiitoksia Miikkulainen  Noita aion kokeilla kun seuraavan kerran alkaa pelottaa. 

[Ennari]

Ittellänikin on noita samanlaisia pelkoja. Aattelen illalla, etten halua tavata ketää henkiä enne nukkuman menoa, nii alitajuntani tai mikä onkaa.. nii kutsuu heitä luokseni vahvasti ja pelko nousee. Tätä on vaikea selittää, mutta pelkoni on hiljaa laskeutunut kun olen hyväksyny ajatuksen yliluonnollistani kvyistäni. Muillekkin suosittelen tätä posiitivista ajatusta, ja hyvät henget ja enkelit suojelevat pahoilta ajatuksilta
ja kiitokset myös miikkulaiselle ajatuksesta kun pelottaa. Itsekkin voisin kokeilla samaa tapaa