Kiitoksia vinkeistä.
Se pelko, mistä puhuin on laantunut aika paljon. Mietin sitä asiaa mielessäni ja tulin siihen tulokseen, että suuri osa siitä pelosta syntyi siksi, että yritin pakottaa itseäni kehittymään. Otin kamalaa stressiä ns. hengellisestä heräämisestä ja koin, että olen jotenkin huono ihminen kun mitään ei vaikuta tapahtuvan. En esim. näe auroja, enkä enneunia...
Paskat. Päätin, että antaa olla. Se tapahtuu, jos on tapahtuakseen.
Ihminen on hassu kehittäessään itselleen pelkotiloja tai stressiä ihan turhista asioista.
Olen viimeaoikoina miettinyt suojelusenkeliäni paljon jos on tullut sellanen olo, että saattaisi alkaa pelottamaan. Kuvittelen olevani sellaisen vaaleanpunaisen pallon tai kuplan sisällä samalla kun enkeli ottaa minut suurien siipiensä suojiin. Se on auttanut.
Lisäkis olen miettinyt: Mikä on pahinta mitä voisi sattua, vaikka kaikki pahimmat pelkoni tulisivatkin toteen? Sellanenkin ajatusleikki on jollain tasolla pienentänyt sitä valtavaa pelkoa, mitä koin.
Siitä suojelusenkelistäni sen verran. Olkoon hänen nimensä sitten Annika. Yksi ilta mieleeni tupsahti seuraava hassu ajatus: "Entäs jos hänen nimensä ei olekaan Annika vaan olen keksinyt sen päästäni ja hänellä onkin jokin ihan toinen nimi." Sitten rupesin ajattelemaan. On se nyt perhana, että tällasista asiostakin pitää murehtia. Ellei hänen nimensä ole se, niin nyt nimeän hänet Annikaksi. Hän tuskin siitä kovasti pahastuu. Nimen hokeminen auttaa minua keskittymään kun kutsun häntä apuun.
Eli hän on Annika ja sillä sipuli.
Että näin
Ei kaikkea pidä oottaa niin vakavasti.
/A