Olen joskus keskustellut asiasta 'antaumus' ja saanut kovasti nenilleni asiasta, jonka olen nähnyt positiivisena. Toinen näkee asian jotenkin itsensä menettämisenä. Minä näen, että juuri silloin löydän omat tunteet ja toisen tunteet. Tietenkin tuo voi olla vain hetki ja sen jälkeen suuri pettymys.
Mutta olen kokenut jotakin suuremmoista, jotakin on, minussa ja toisessa. Samaa antaumusta voi olla ystävän mukana kulkemiseen, työhön, harrastukseen tai politiikkaan menemistä.
Siis uskon, että rakkaus, olkoonpa se universaalia tai vain fyysistä, niin siihen tarvitaan avointa antaumusta, mukaan menemistä. Henkisessäkin rakkaudessa tarvitsemme guruja, oppaita, sanoja, joita luemme ja ihastuneena imemme tiedon itseemme tai löydämme niiden kautta itseämme.
Joskus olen verrannut tuota antaumusta tanssiin, jossa mies vie ihanasti. Ja mitä enemmän antaudun vietäväksi, sitä enemmän mies innostuu tekemaan omia kuvioitaan. Tulos, että molemmat nautimme tanssista. Ihastunut huokaus ja sitten se on ohi. Siinä jos missään voi harjoitella sitä antaumusta. Toki voi antautua yksinkin musiikille. Mutta toinen ihminen on aina vaikeampi kohde.
