seuraava »

[Tiigris]

Pahoittelen väärää taivutusmuotoa otsikossa mutta se tuntui niin hassulta että oli pakko laittaa. 

En tiedä miksi, mutta jokin pisti minut miettimään oinas-ihmisiä ja heidän luonnettaan.
Toki olen monista astrologian opuksista ja täältä lukenut oinaan luonnekuvauksia,
mutta yksi asia minua ihmetyttää..

Kaikkialla painotetaan oinaan itsekkyyttä ja "sotaisuutta", äkkipikaisuutta, tökeröyttä, jossain oli mainintaa siitä etteivät osaa ilmaista tunteitaan ja niin edelleen.

En oikeastaan tunne lähemmin ainuttakaan oinasta.
No yhden sillai jotenkuten ja häneen kyllä sopii tuo äkkinäisyys kuin nyrkki silmään. Hävittyään korttipelin hän otti pakan, viskasi kortit ympäriinsä, sanoi "**** mä en pelaa enää!" ja lähti huoneesta.. Palasi takasin parin minuutin päästä niinkuin mitään ei olis tapahtunutkaan ja oli kuin naantalin aurinko. 

Käsitykseni oinaista on kyllä että he ovat hirveän luonnollisia ja lämminsydämisiä ihmisiä. Sellaisia vahvoja ihmisiä jotka ajaa muiden ja omaa etuansa suurella kiihkolla.

Mutta mielestäni oinaat ovat myös hyvin herkkiä ja tunteellisia, eikä siitä juuri ole missään mainintaa.

Mitä oinaat sanotte, millaisia olette? 
Ja siis tämän topicin alle en kaipaa mitään copy paste-luonnekuvauksia oinaista vaan henkilökohtasia kokemuksia.. Kiitos! 

[Amber]

Noh, olen oinas ja minua on kyllä sanottu ärhäkkääksi viime aikoina. Olenkin ollut melko pahantuulinen, lähinnä stressin ja muiden huolien takia, ja silloin osaan kyllä olla melko räjähtelevä. Olen noin muuten kyllä hyvin rauhallinen. Ja mitäs muuta, inhoan  kaikenlaista kieroilua ja epärehellisyyttä. En voisi kuvitellakaan juonivani mitään kenenkään selän takana, kun en edes osaa semmoista, ainakaan tietääkseni. Pidän siis suoruudesta, tietyissä rajoissa. Olen herkkä, mutta sitä ei ehkä näe ulospäin, en juurikaan näytä tunteitani. On niin mukavaa myös puhua itsestään...

[Synapsi]

Tervehdys Tigrinum!
Jaa että oinasten luonne mietityttää. Aikas monimuotoinen homma siinä onkin kyseessä ja minusta mies- ja naisoinaissa on tietty vivahde-ero. Ei aina, mutta varsin usein.
Minun lähipiirissä on paljon oinaita ja lyhyesti vaan totean, että huippuporukkaa ovat.
Jos analysoin omaa päänsisustaani, niin ekana nousee esiin jonkinlainen 'herkkävaistoinen eteenpäinmeno'. Oinaita suomitaan liikaa tosta itsekkyyshommasta, millä ilveellä sitä aukoisi uusia latuja jos joka hetki pitäisi miettiä: Mitähän tuo ja tuo ja tuo tästä mahtaa ajatella? Ja sehän EI tarkoita sitä, että oinas ei välittäisi muista, päinvastoin. Tässä vaan menee helposti sekaisin kaksi eri asiaa. Olen suuri itsekkyyden puolestapuhuja, eikä se sana kalskahda pätkääkään negatiiviselle korvissani. Enemmän olen huolissani heistä, jotka toteuttavat toisten unelmia tai odottavat jotakuta jostakin tekemään olemisensa tyydyttäväksi.

Sitten se herkkyys. Kaikki tuntemani oinakset ovat äärettömän herkkiä. Se herkkyys pukeutuu vain hieman toisin kuin esim.ravuilla tai kaloilla. Enkä viitsisi lähteä vääntämään siitä, että minkälainen herkkyys on sitten sitä 'oikeaa', olen kovasti taipuvainen antamaan kaikkien kukkien tuoksua juuri sille, mikä heidän ominaistuoksunsa on   

[Tiigris]

Hmmm.. Tais oinas löytyäkkin lähempää kuin kuvittelin.. Tai ainakin paljon oinas-vaikutteita omaava, nimittäin  -oinas, äitini. 

Ja serkkuni tyttö on huima tripla-oinas  ... Oinashan on melko harvinainen nousumerkki!

Juuri synapsi tuota hainkin oinaista, että he eivät varsinaisesti ole kyllä itsekkäitä.. Minunkaan mielestäni. Pahalla tavalla itsekkäitä siis.. 

[t.touhula]

Juuh! 'Tutkimus'mielessä on mukava puhua itsestä - kröhöm - siis oinaasta.
Itse tunnistan vahvimpana juonteena luonteestani tahdon pitää heikompien puolta. Tämä johtolanka on ollut katkeamaton alakouluiästä saakka.

Toisena vahvuutena tunnistan allergisuuden typeryydelle. Ärisen silloin kuin rakkikoira. Samoin tapahtuu, kun törmään moukkuuteen. Varjelkoon sitä hyssyttelijää, joka yrittää tyynnytellä. Sylki lentää ja sanat takovat kuin moukarit.

Se joka väittää, etten ole herkkä, saa jäätävän katseen ja hiljaisuuden, jossa niiskutuskin kuulostaa tuulen mylvinnältä.

Joka uskaltaa olla oma itsensä, löytää kaverin, jonka kukkaronnyörit ovat höllässä. Auta varjele, jos toinen silloin yrittää käyttää tilaisuutta hyväkseen. Tarjoilu on eri asia, kuin hölmön pankkiirin rooli.

Entä, jos toinen ei pidä lupaustaan... Silloin olisi parempi, kun ei olisi tutustunutkaan oinaaseen. Ehtii korkeintaan nähdä kantapäät, jos niitäkään. Ystävyys on mennyttä kalua, ennenkuin toinen on ehtinyt edes alkaa miettiä, miten pyytää anteeksi. Seli-seli-tykset eivät pure. Niihin on turha hukata aikaa. Paras kasata kamppeensa ja pitää suukku supussa.
Sillä siinä määrin oikeudenmukaisuuden innoittama oinas on, että kannattaa kaksikin kertaa miettiä, onko oikein lupailla (sillä vain mieliksi lupailijoita tämä maa päällään kantaa turhan paljon) hänelle jotain, mistä ei aiokaan pitää kiinni.

Samoin sellaiset, jotka kierrättävät 'ilmaista' apua (vetoavat toisten sääliin jollain heikkoudellaan - ikävä vain, että tällaisten persoonien ei tule koskaan kasvettua luonteensa kaikkeen kukoistukseen), mutta oinaan kohdalla laskevat tarkkaan jokaisen työminuutin (myös tauot) ja laskuttavat pimeänä, jotta verottajalle ei jäisi mitään... saavat ihan ilolla huidella ohi.
Mikäkö opetus tähän sisältyy..? 
Hyvin monet pitävät oinasta ainaisena onnistujana, koska oinas on peruspositiivinen (paitsi karkotuksen kohteille tuttavistaan). Siksi moni kuvittelee, että oinas on roopeankkamaisen rikas hannuhanhi ja siksi kaikki apu tehdään rahaa vastaan, mieluiten tuntipalkalla ja vitkutellen.
Noh! Jäävätpähän vaille osaavaa apua monessa tilanteessa, sillä sääli on oinaalle vierasta. Miksikö? Säälimällä kertoo toiselle, että tämä on heikko. Aika rujoa! Elämä on.

Loppulauseena siis:
Oinas on tyyppi, joka mieluusti antaa kaikkien kukkien kukkia, kunhan eivät rönsyile oinaan penkkeihin (niissä kasvatetaan yrttejä tai muuta elämässä hyödyllistä), ovat rehtejä ja kantavat omasta elämästään vastuun. Myös yhteiskuntaa kohtaan siis.
Jos toinen vaatii vain muilta, eikä itse kanna kortta kekoon, on todellakin parempi etsiä 'ystävänsä' vetelehtijöitten ja/tai selittelijöitten joukosta, jossa vain tapetaan aikaa tai 'puukotetaan' poistuvaa selkään, paitsi, jos tämä ehtii kääntää päätään ja iskeä silmää olkapäänsä yli ennen sitä.
Samoin luottamuksellisuus= luotettavuus, rehtiys, uskollisuus ystävänä (sillä niin maailma maksaa, kuin on 'talletettu' - luottamuksessakin) on korkeassa kurssissa oinaan listoilla. Jollei siihen pysty tai edes yritä, on paras edelleenkin etsiytyä muita yrttipenkkejä tonkimaan ja niihin juurensa kasvattamaan.

Uskoiko joku?  Just. Heh itsellesi. 
Elämä on hauskaa, kun/jos (sallittakoon yksi jossittelu oinaallekin) tuntee itsensä. Heikot sortuu elon tiellä, 'jätkät' (nuo rennot, iloiset, monitaitoiset ja auttavaiset yksilöt, joitten seurassa velatkin alkavat tuntua saatavilta ja nauru maittaa eikä kyyneleitäkään tarvi kainostella) senkun porskuttaa. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa ja kun lentää siivin valkein niinkuin joutsen...

[Ajatus]

Olen suuri itsekkyyden puolestapuhuja, eikä se sana kalskahda pätkääkään negatiiviselle korvissani. Enemmän olen huolissani heistä, jotka toteuttavat toisten unelmia tai odottavat jotakuta jostakin tekemään olemisensa tyydyttäväksi.

Tämä on minusta Oinaan merkin ehdottomia hyviä puolia. Osata olla terveesti itsekäs ja arvostaa itseään. Voisin hyvin allekirjoittaa tuon saman, vaikka itselläni Oinaassa onkin vain yksi planeetta eli . Oinaan huoneessa eli ykkösessä kuitenkin sijaitsee suurin osa karttani planeetoista.

En tunne kovin monia aurinko-Oinaita, nekin muutama jotka tunnen tai olen tuntenut, ovat exän tai nykyisen (molemmat aur-Skorppareita) kavereita ja miespuolisia. Mukavia tyyppejä, mutta ainakin yhden äkkipikaisuudesta aina vitsaillaan...hän on mm. hakannut eräänkin dvd-laitteen (tai joku vastaava) säpäleiksi, kun siihen tuli vika jota ei saatu korjattua. Vei sentään kuitenkin sen ensin ulos kalliolle, ettei ihan olohuoneessa alkanut mäiskimään...

Hyvä naispuolinen ystäväni on ja hän kuvaili juuri viikonloppuna itseään sanomalla, että hänen hermonsa ovat liikennevalojen (vaihtumisen) pituiset. Kaiken pitää tapahtua heti, tai mielellään jo eilen.

[Norna]

 Tässä jotain avainsanoja minusta, 

 Kärsimättömyys, sisin tulessa, aloitan sata asiaa ja saatan loppuun vähemmän . Kiinnostus johonkin projektiin alkaa ja annan sille kaikkeni, sitten vaan jonkun toisen pitkäjänteisemmän tulisi tehdä se loppuun  . Intohimoa ja rakkautta elämään, annetaan 110%. Kaikki minulle nyt ja heti. Suoruus ja rehellisyys ennenkaikkea, kun puhutaan ihmisenä ihmiselle. Pimahdus ja leppymys, nämä kummatkin tapahtuvat n 10 minuutin sisällä...
 Itsekunnioitus (tai itsekkyys toisen silmin) on iso osa minua, joskus olen kyllä hyvin ajattelematon ja saatan miehen nenän edestä napata jotain tai vaihtaa kesken kaiken autossa kappaletta koska en pidä siitä vaikka toinen kuuntelee ja jammailee  , ei vaan tullut mieleenkään että jollain toisella voisi olla ajatuksensa asiasta  ?. Tähtäimenä on tuon itsenapaisuuden jalostaminen, niin että tarvittaessa osaan pitää pääni ja joskus myös ajatella hetken ennen toimintaa . Mutta kieltämättä se on suuri voimapesä elämässäni; mennä ja tehdä silloin kun siltä itsestä tuntuu.
 Pidän ihmisistä ja ihmisten auttamisesta. Elämä sekä kaikenlainen elävä on kaikilta osin tärkeää ja ihana asia. Herkkyys on ominaisuuteni myös.

[Tiigris]

Minulla on kanssa  oinaassa, muuta oinasta minussa ei sitten olekaan.
Paitsi ykköshuoneessa on kaksi planeettaa,  ja  ...

Koska rakkauselämä on minulle erittäin tärkeässä roolissa tässä elämänmittaisessa episodissani  niin varmaankin nuo oinas-piirteet ovat minun luonteelleni hyvin tuttuja.. olenhan usein ihastunut ja rakastunut ja miten tulista, intohimoista, periksiantamatonta, aitoa ja nopeasti syttyvää/sammuvaa se onkaan...

[mirka222]

Juuh, ihan kuvaavia esimerkkejä täällä meistä pässeistä oli Mua on alkanut ärsyttään tuo oinaan itsekkyyden korostaminen: ok, tykkään olla esillä, nautin huomiosta, mutta nautin myös siitä, että saan muut nauramaan omalla höperyydelläni ja härskeillä vitseilläni..Musta tuo ei ole pahaa itsekkyyttä..Useat sekoittavat tuon esillä olo-halun välinpitämättömyyteen toisista ihmisistä..Mua ottaa niin pirusti päästä kun oon monet kerrat taistellut viimeiseen saakka ystävieni puolesta, kuunnellut heidän sydänsurujaan ja antanut neuvoja ja sitten he eivät ole itse valmiita samaan ja sanovat mua itsekkääksi  ! Olen kyllä sen verran analyyttinen  , että tiedän, etten ole itsekäs!Lähinnä mua jurpii ihmisissä se, että he eivät ole valmiita puolustamaan läheisiään itsensä kustannuksella vaan luikkivat karkuun raukkamaisesti heti, jos oma maine on vaakalaudalla ystävän takia! Ton jutun oon saanu oppia kantapään kautta, että en enää uhraa/ taistele sokeasti "ystävieni" puolesta, koska he eivät ole valmiita samaan..On turhauttavaa joutua aina pettymään..Vaikka olen saattanut menettää joskus "omistani", oon saanu PALJOn enemmän nautintoa siitä, että olen saanut puolustaa ystävääni viimeiseen saakka, silloin kun muut ovat jo hänet jättäneet..Mutta täytyy kyllä myöntää, että oon joskus ajattelematon toisia kohtaan, mutta en välttämättä edes huomaa sitä ::)Jooh tulipas sekavaa tekstiä taas...Tuon äkkipikaisuuden ja nopean suuttumuksen tunnistan hyvin itsessäni, äsken juuri suutahdin kirjoittaessani tätä tekstiä, mutta suuttumus laantuu yleensä niin nopeasti, että ihmiset eivät ehdi edes tajuta, mitä tapahtui Tuota tunteiden lyhytaikaisuutta en allekirjoita: itse kiinnyn syvästi ihmisiin ja ihmissuhteeni kestävät yleensä todella kauan, kunhan "alkuvaiheen" ongelmista on päästy yli..Ihmissuhteiden alkuvaiheessa uskallan kyllä helposti jättäytyä pois kelkasta, jos ihmisessä mättää joku, saatan tehdä sen myös aika "kylmästikin" tai yhtäkkisesti lopettaa jutun kuin seinään, eikä henkilö välttämättä tajua taaskaan, mistä on kysymys Paskan puhumista en siedä, jos se koskee toisen ulkonäköä, seksuaalista suuntautumista tai muuta, joka ei liity henkilön luonteeseen ollenkaan...Ilkeitä, kieroja ja v-mäisiä ihmisiä en siedä! Samoin tuo ilkeä kateellisuus on ihan perseestä, joka on suomalaisille aika ominaista...Sanon yleensä suoraan, jos oon "kateellinen " jolle kulle ja hyvällä tavalla Useimmathan aloittavat sen paskan puhumisen ja mustamaalaamisen, koska ovat kateellisia toiselle...Sillähän todistaa vain oman lapsellisuutensa..Yleensä ollaan kateellisia vielä jostain ihan älyttömästä materiasta Hmm, oon "kateellinen" lähinnä siitä, jos ihmisellä on paljon ystäviä, hyvä perhe tms ihmissuhteista..

[Artemis]

Olen nelinkertainen oinas. Nuorena olin melko sotainen luonne. Lapsena olen ollut hyvin itsenäinen.
Minua on kuvailtu työpaikoillani kiltiksi, lämpimäksi ja ystävälliseksi, ja tietystikkin tehokkaaksi.
Ystäväni kuvailisivat minua hauskaksi, energiseksi ja kaikesta kiinnotuneeksi.
Mieheni kuvailisi minua äkäpussiksi ja oudoksi, mutta myös hellyydenkipeäksi ja herkäksi.

Olen vapautta rakastava ihminen ja rakastan puuhata ja matkustaa. Yritän olla loukkaamatta ketään, joskus saatan vahingossa tölväistä sanallisesti. Olen itsekäs monissa asioissa, toisissa asioissa minun taas pitäisi olla itsekkäämpi.
Olen tulinen luonne, tunnen kaiken syvästi ja suhtaudun asioihin kiihkeästi, sitä moni ei aina ymmärrä. Otan usein kaiken vastuun harteilleni ja järjestän kaiken.
Mökötän suuttuessani ja kiroilen. Olen huolissani monista asioista ja stressaannun helposti. Olen ikiliikkuja vaikka toisinaan vaan löhöän, silloin heiluu jalat ja kädet tai vaikkapa varpaat.

Inhoan epäoikeudenmukaisuutta ja tahdon auttaa.

Tylsistyn herkästi enkä osaa lopettaa mitään.
Olen haaveilija ja optimisti pohjimmiltani.

Ärsyynnyn herkästi ja olen aamuisin itse piru.
Itseasiassa minussa on kaksi puolta, innokas pillastunut pässi ja hellyydenkipeä arka pieni lammas.

[Dala]

Minulla on  aurinko oinaassa, neitsyt nousevana ja kaksonen kuumerkkinä. En oikein tiedä miten päin pitäisi olla.. Toisaalta tunnen olevani ja käyttäydynkin kuin "täydellinen" oinas, toisinaan taas en ole oinasta nähnytkään.   

Olen hyvin herkkä, itken tavattoman helposti ja tämä on kiusallista silloin kun suutun ja tekisim mieli oikeasti sanoa asiat niin kuin ne mielestäni on, mutten pysty, itku tulee väkisin. Tämän lisäksi vielä änkytän, eli kiistatilanteet ovat hyvin tuskallisia ja jään niissä aina alakynteen, kun en saa itseäni ilmaistuksi vaan teen itsestäni lähes narrin. Itsekseni keksin tuhansia hyviä vasta-argumentteja ja vannon käyttäväni niitä seuraavan kerran kuna siasta tapellaan, mutta ei se ikinä onnistu. Alan itkemään ja sitten hermostun sen itkun takia ja kaikki menee pieleen. Arvatkaa vaan sapettaako tämä minua? Oinas joka ei pysty taistelemaan on yhtä kuin kuollut oinas.

Oinaiden tavoin olen myös hyvin äkkipikainen ja impulsiivinen päätöksissäni ja puheissani, saatan ajattelematta ensin laukoa loukkaaviakin sanoja ja hoksattuani mitä tein yritän äkkiä korjailla sanomisiani, mutta yleensä liian myöhään. Minulle sattuu paljon pikkuhaavereita, minusta löytyy lukuisia mustelmia ja naarmuja koko ajan, vaikken olevinaan edes tee mitään. Oikeastaan teen melkein kaiken hetken mielijohteesta, vaikka toki joskus suunnittelenkin asioita kauaskantoisemminkin.

vaikka teininä olinkin välillä vähän kiikun kaakun itseni kanssa niin sittemmin olen ollut hyvin sujut joidenkin oinaspiirteideni kanssa. Koen olevani avoin, vilpitön ja rehellinen aina (rehellisyydessä pieniä poikkeuskia valkoisten valheiden muodossa) ja uskon myös naiivisti muidenkin olevan sellaisia minua kohtaan. Olen sikäli itserakas että uskallan pitää itsestäni ja nauttia siitä millainen olen, en koe tarvetta miellyttää muiden silmiä esimerkiksi meikkaamalla tai näyttämällä hienolta kaupungilla. Minä olen millainen olen, ja teen kaikkeni ollakseni hyvä ihminen. Voi kyynel jos naamatauluni ei jotakuta miellytä, ei sitten, ei ole pakko katsoa minuun päin.

Olen taiteellinen persoona, pidän piirtämisestä ja olenkin siinä verrattain lahjakas, mutta joskeenkin lyhythermoinen. Nautin estoitta omista piirroksistani ja animaatioistani, itseäni vartenhan minä niitä teen. En koe tarpeelliseksi kalastella muiden hyväksyntää tai ihailua teoksilleni ennen kuin voisin itse pitää niistä, minä pidän niistä jo ennen kuin kysyn muiden mielipidettä.   Minä piirrän ja kirjoitan hyvin nopeasti ja käsialani on kerrassaan kamalaa.. mutta en vain jaksa kirjoittaa hitaammin, sellaista kärsivällisyyttä en omaa. Haaveilen toki ajoittain kauniista käsialasta ja suorista riveistä... kukapa oinas ei? :
Koko ala-asteen ajan todistuksissani oli mainintoja äidinnkielen kohdalla, että käsialani vaihtelee suuresti. Niin se vaihtelee vieläkin ja en oikeastaan edes tiedä mistä se johtuu. kaipa siihen vaikuttaa sen hetkinen mielentila tai jokin tunne?

Stressi on asia jota en oikeastaan tunne, vaikka syytä toki olisikin. Minä en vain osaa stressaantua vaikka joskus lähes paniikissa luen yön pikkutunneilla unohtamaani tenttiin. Jätän lukemisen muutenkin aina viimetippaan, oli aikaa lukea tai ei. Tenttiin menen enemmän tai vähemmän itsevarmasti, mutta tentin jälkeen ajattelen aina, että pääasia on että pääsen läpi, se riittää mainiosti. Ajattelen, että en voi tehdä enempää kuin parhaani ja jos se ei riitä niin ei sitten.

Heh, tuli tuosta stressistä mieleen, että kerran keskusteltiin äidin kanssa masennuksesta. Minä sanoin, että "jos minä joskus masentuisin, niin en varmaan jaksaisi olla masentunut muutamaa päivää pitempään, kun kyllästyn niin helposti."

Lapsena olin aika itsenäinen ja nautin suuresti kun leikin yksin. Leikkini olivat sikäli erilaisia kuin muilla ikäisilläni, etten ikinä puhunut ääneen, paitsi leikkiessäni kaverin kanssa. En halunnut kenenkään kuulevan ja tietävän mitä teen. Ja leikin aina huoneessani, en koskaan niin että vanhemmat näki. Minä myös häpesin itkuherkkyyttäni jo päiväkodissa, en halunnut itkeä ja siten näyttää heikkouttani. Menin usein päiväkodin siivouskomeroon puremaan hammasta. Koulussa itkeminen oli myös "kiellettyä" enkä siellä itkenytkään, vaikka joskus alkoikin itkettää, silloin vain oli pakko estää se tahdonvoimalla. Koin ihan pienestä lähtien, että itku = heikkous. Oinaalle mikään ei ole tuskallisempaa kuin olla heikko ja avuton. Päiväkodissa myös valehtelin ollessani kipeä, ettei minua olisi patistettu sairashuoneeseen lepäämään hoitajien paapoessa minua. En pystynyt menemään sinne, itsetunto ei vaan antanut myöten, halusin selvitä itsenäisesti. Sitten sairastuin kerran kovaan kuumeeseen ja minun oli pakko levätä, mutta koska jyrkästi kieltäydyin menemästä vuoteeseen, tuotiin minulle patja leikkihuoneeseen ja sain olla kamujeni lähellä.   

Oinaspiirre on kai sekin, että vaikka taistelisin kuolemaani asti rakkaitteni ja hyvien arvojen puolesta, olen silti äärimmäisen kipuherkkä. Inhoan neuloja ja kaikkea kipua tuottavia toimenpiteitä.

Tunteiden suhteen olen impulsiivinen, saatan suuttua salamannopeasti mutta leppyä samantien. Muutenkin innostun usein uusista asioista ja innostus kestää vaihdellen parista viikosta puoleen vuoteen. Nämä ovat erinäisiä kiinnostuksen kohteita, esimerkiksi joku kiva tv-sarja, eläinten ruoat, joku eläin, jotkut tietyt tavarat yms yms. Nämä ovat sellaisia villityksiä joihin uppoudun täysillä sielun ja ruumiin voimalla enkä aina voi käsittää, että muita ei ehkä kiinnosta asia niin paljon kuin minua... :

Nyt on tekstiä jo aivan liikaa... mutta jospa sain jotain oinasmaista esille.

[Buf~]

Voi että mua on ärsyttäny oinaissa juuri tuo piirre -itsekkyys. Nyt olen oppinut tässä hiljattain, että ehkä se mua on juuri sen takia ärsyttänyt, koska mulla sitä ei ole tarpeeksi. Pitää takoo taas päätä seinään, miksi olen ajatellut toisten etua koska siitä ei taaskaan ollut mitään hytyä minulle.  Höh aion nyt opetella olemaan itsekäs. Miks pitää olla niin pirun lojaali aina!

[*Kide*]

Tuttuja turisette, ystäväiset... kuin minusta 
Se mikä tuosta  luonteenpiirteistä ehkäpä on jäänyt uupumaan (anteeksi, jos en huomannut tekstissä) on  suhde fyysiseen kontaktiin ja sen tuomiin iloihin.
Piteleppä kauan  suhteessa, josta puuttuu vipinä... ei onnistu 
Pitää olla väriä ja värinää, vipinää ja silmäpeliä jo aikaa ennen itse asiaa... ja jos jotakin tapahtuu NYT, aloitteen tekijä yleensä on se  ja sehän saa silloin just sen minkä haluaa, eikö? 
Mielestäni  ovat myös (ehkä turhan) tarkkoja fyysisen olemuksen "virikkeellisyydestä"...? Itse joudun kahlehtimaan kieltäni aina välillä, kun ukko kulkee tuossa liian pieni T-paita päällä ja vuoronperään napa tai persvako vilkkuen. Yritänkin sulkea silmät ja seuraavassa käänteessä heivata mokomat rievut roskiin  : Joskus olen kyllä tokaissut, jotta tuon näköinen ei olis edes tanssiin päässy, saati saatille joten sopii miettiä miksi ehkä nytkään ei jumaloivia katseita tai pusuja lentele 

[t.touhula]

...  päällä ja vuoronperään napa tai persvako vilkkuen. Yritänkin sulkea silmät ja seuraavassa käänteessä heivata mokomat rievut roskiin  : Joskus olen kyllä tokaissut, jotta tuon näköinen ei olis edes tanssiin päässy, saati saatille joten sopii miettiä miksi ehkä nytkään ei jumaloivia katseita tai pusuja lentele 

Hmmm.... Oinas tässä vastaa:

Onko vilauttelijan vika, että Sinä ärsyynnyt? Eikö juuri aitous kussakin meissä johda ystävien ja tuttavien valikoitumiseen. Ei tarvi olla seurassa, jollei seura miellytä.  Eikä toista tarvitse pitää  huonona, vaikka juuri sellaisena tämä hlö ei henk koht miellyttäisikään. Erilaisuus ja erilaiset taipumukset, tavat, kyvyt jne tekevät maailmasta ja elämästä mielekkään. Miksi me täällä toisiamme vain kehuisimme ja nuoleskelisimme. Mihin hiivatin kehitykseen sellainen käytössabluuna johtaisi. Vastaan: taantuvaan kehitykseen johtaisi. Varmasti.

Pitääkö meidän kaikkien miellyttää toisiamme tässä maailmassa?  On eri asia käyttäytyä miellyttävästi kuin PYRKIÄ miellyttämään. Toinen tykkää tai sitten ei. Siinä se valikoituminen. Se, joka tekee elämästä mukavan matkan halki vuosien, erilaisten tapahtumien, erityyppisten ihmisten seurasta toisenlaiseen seuraan.

Melkein tulee mieleen muuan punaruusu-puolue ja sen tasapäistävä maamme lähes konkurssiin 'taidoillaan' ajanut hurmankiehkura-presidentti, jonka mielestä kaikkien pitäisi osata samoja asioita. No sehän ei pelitä ollenkaan. Jokainenhan on oma persoonansa tavoiltaan, taipumuksiltaan (älyllisiltäkin), ulkonäöltään, geenistöltään, opituilta tavoiltaan sekä tietoisilta itsevalituilta toilauksiltaan... eiköstä vaan?

Oinas on luonnonlapsi. Seurassa, jossa fyysisyys on toimivaa, voi herra oinas (ja miksei mad/am /-emoiselle O.kin) joskus vilautella - kuin vihjeeksi... tai nostattaakseen löylyä. 'Saunotaanhan' sitä kuitenkin joskus.

Oinas haistaa kyllä kemiat. Joko niihin reagoi... tai sitten ei. Mutta kuitenkin. Kemiat ratkaisevat tosi paljon asioita elämässä. Sanotaan tasapäistäjien joukossa mitä sanotaankin - tai sitten vaietaan.

Voi että mua on ärsyttäny oinaissa juuri tuo piirre -itsekkyys. Nyt olen oppinut tässä hiljattain, että ehkä se mua on juuri sen takia ärsyttänyt, koska mulla sitä ei ole tarpeeksi. Pitää takoo taas päätä seinään, miksi olen ajatellut toisten etua koska siitä ei taaskaan ollut mitään hytyä minulle.  Höh aion nyt opetella olemaan itsekäs. Miks pitää olla niin pirun lojaali aina!

Tuota tuota  ... onko itsekkyys todellakin sitä, että pitää huolen itsestään ja tarvittaessa auttaa toisia? Eikö itsekkyys sisälläänpidäkin sen, että toiset ovat 'minusta riippuvaisia' - että aina tarjotellaan apua, kun toiset eivät kuitenkaan itse osaa/pärjää? Kun rassut ovat niin heikkoja ja osaamattomia. 
"Jokaisen marttyyrin (=yliauttavaisen) sisällä asuu pieni tyranni." sanoi muuan perin juurin tuttu ajattelija pakinassaan.  Selityksenä on, että yliauttavainen hakee sillä itselleen hyväksyntää ja glooriaa. Ikäänkuin ostaa merkittävän ihmisen paikkaa 'ystävien' joukossa. Mietin vain, onko sellainen ystävä, jonka hyväksyntä pitää tyrkky-avulla ostaa???
Tarkoitukseni ei ole tällä huomiolla loukata. Herätänpähän kärjistävillä kommenteillani vain ajattelemaan mitä maamme luterilainen tulkinta terveestä itsetunnosta tekeekään henkilöille, joilla vähintään kaksi harmaata aivosolua toimii, eikä silti tarvitse uhrautua omat asiat hoitamatta jättäen toisten tarpeisiin itsekäs-leiman pelossa.

    

All den bästa vaan kaikille. Muistakaa, että omat asiat hoitaen ja tarvittaessa toisia auttaen (kun he apua pyytävät) on elämä toooosi mukavaa. Ohessa tulee jätettyä KOHTELIAASTI toisille oma henkinen sekä fyysinenkin koskemattomuus, elleivät he tahdo tulla liikutetuiksi tai kosketetuiksi. Sitä kutsutaan sivistyneessä maailmassa ja piireissä huomaavaisuudeksi ja tahdikkuudeksi.   

[*Kide*]

Niin, niin t.touhula 
Sitä juuri, minunhan tuo ärsyyntyminen on ja katsoa ei tarvitse    Huvittaa itseäni joskus, kuinka ärsyynnyttää jokin ihan täysin minulle kuulumaton juttu ja sitten sen osaakin päästää irti. Mutta yritin kirjoituksellani tuoda esille sen, kuinka paljon ainakin minuun tehoaa siisti versio miehestä, kuin resupekka... sikäli toinen sitä toivoo  ja aviosiipastani puhuin, muiden peffaraot tai navat ei jaksa innostaa, kuin myös kuinka hoidan tilanteen ilman, että toinen kokee sen fyysisenä arvosteluna tai jonakin puutteena    eli "riepu" sanalla tarkoitin itse vaatetta, en ukkoa