seuraava »

[Ave^^]

Heh, minä taas  olen päättänyt vakaasti olla ottamatta stressiä yhteyden ottamisista. Teen tuntuman mukaan ja siinä se. Kyllä sitä tavallaan tunsikin sen, jos mies ei välinpitämättömyyttään ota yhteyttä. Jossain sisimmässään sen tuntee, vaikka olisi kuinka sekaisin muuten siinä tilanteessa.  Ja itse ottelen tuntuman mukaan, jos on toisesta liikaa tai liian vähän niin en vain jaksa stressailla. Tällainen minä kuitenkin olen ja jos esim. juuri tutustumistilanteissa fobioi jo tällaisista pilkuista, niin ehkä ei tarvitse sitten tutustuakaan ollenkaan?  No, jos joku nimenomaisesti on halunnut minun ottavan enemmän yhteyttä, niin yrittänyt olen ainakin. 

Se harmittaa, että vanhoihin tuttuihin niin helposti jää yhteyden pitäminen. Jotenkin vain arjen keskellä jää.. Välillä tulee herättyä ja otettua yhteyttä ja tavattuakin jos sattuu sopimaan, mutta sitten taas se jää. 

[Avicii]

Minulla on  ja huomaan että mitkään takertuja tyypit ei sovi minulle. Minun on saatava pitää oman vapauteni ja sallin sen myös toisellekin. Meillä tahtoo mennä niin että ollaan hieman ehkä liiankin itseänäisiä. Tapaamiset voisivat hyvinkin mennä siihen että nähdään joka toinen viikko mutta viestitellään. Minäkin fiilisten mukaan ja tykkään että jos päivittäin ois pieni hetki pysähtyä ja kysyä miten toisella meni pv. Mutta en jaksa kauheasti stressata. Tämä mies on sellainen elohopeamainen  joka keksii kaikkea tekemistä ja meikäläinen unohtuu. Häntä pitää joskus hieman herätellä että hei, oliko niin että tässä tapaillaan. Mutta sanoin että otetaan pv kerrallaan ja fiilisten mukaan. Meillä molemmilla on    ja mielenkiinnolla odotan miksi tämä kehittyy.

[Ave^^]

No, en nyt koe mitenkään "pahana" sitä jos luonteeltaan ja ilmaisultaan muutenkin voimakas ilmaisee voimakkaasti tahtonsa siitä mitä kumppanin pitäisi tehdä tilanteessa, jossa selvästi kokee tietävänsä kumppanin tekevän itselleen hallaa, mutta tämä ei vain itsepäisesti usko sitä. Lähinnä siinä on kyse siitä, kuinka paljon pystyy antamaan itselleen anteeksi, kun antaa toisen mennä ja oppia itse, tai siitä että ymmärtää ettei aina välttämättä ole oikeassa. Parisuhteessahan puolisot päättävät tasavertaisesti itse omasta elämästään, mutta tuskin kukaan joka oikeasti välittää puolisostaan jättää mainitsematta, jos kokee tämän tekevän jotain mistä puolisolle on haittaa. Ilmaisun voimakkuus taas sitten voi tuntua joistakuista siltä, että kumppania pakotetaan "oinaan tahdon alle". Tilanteiden hallinnan tarvetta se on, mutta ei alistamista tai toisen muovaamista joksikin leluksi yms., mielestäni. Hienoinen ero siinä, jos vertaa esim. härkään, joka stereotyyppisesti haluaa omien tarpeidensa tyydyttäjän puolisostaan. Mutta, jokainenhan on yksilö, eikä pysty yleistämään. 

[Ave^^]

Minusta se, että mainitsee mitä mieltä itse on jostakin puolison suunnittelemasta asiasta on täysin normaalia eikä mitenkään sitä, että puoliso olisi reppana? Ja juu, keskustelut yleensä alkavat noin, "kannattaisiko miettiä". Mutta kun toinen ei vaihda kantaansa, siinä tulee se hetki, jolloin oinaalla voi olla vaikeaa antaa asian olla ja antaa toisen mennä sinne ja tehdä se (hänen mielestään) virhe. Minä nyt vain jotenkin luontaisesti ymmärrän tuon käyttäytymisen, en sano että se olisi oikein, mutta ei se nyt alistamistakaan ole. Kyllä se mielestäni lähtee välittämisestä ja siitä, ettei uskalla antaa asioiden mennä omalla painollaan, on pakko hallita kaikkea.

Enkä nyt ymmärrä mitä loukkaavaa on toisen neuvomisessa, jos kyseessä on esim. asia, josta tietää paremmin kuin toinen? Ymmärrän sen, että holhoaminen on loukkaavaa, jos sitä tarkoitit?

[Ave^^]

Noin esimerkkinä, että jättäisitkö sanomatta puolisollesi jos hän olisi esim. sijoittamassa rahansa johonkin yritykseen, josta sinulla on taas tietoa, että kyseisen sijoituksen suurella todennäköisyydellä menettää, koska sen sanominen on loukkaavaa ja toisen aliarvioimista? En usko, että kukaan istuskelisi hiljaa ja katselisi vieressä. Se mikä siinä on opetuksen paikka on se, että jos toinen välttämättä haluaa tiedoistasi huolimatta sijoittaa kyseiseen yritykseen, sinun pitää antaa hänen tehdä se. Kyllähän se aika rankkaakin on katsella sivusta tämän tyyppisiä juttuja? Olisit voinut estää, mutta kun et kuitenkaan voi puuttua toisen päätöksiin. Entä jos kyseessä on jokin rahaakin vakavempi asia, ymmärrän kyllä sen vaikeuden antaa olla..


Muuten oinaspiirteenä (ja tähänkin liittyen) on hankala se, että oinashan on aina oikeassa. Monesti onkin, mutta miten sitä etukäteen voi olla niin varma itsestään?   Ja toisaalta, kun on niin varma omasta oikeassa olemisestaan ja saa siihen aina positiivisen palautteen huomattuaan olleensa oikeassa, unohtuu hieman se, että asiasta on monenlaisia näkökulmia, ja niistä voi useampi yhtäaikaa olla ihan yhtä oikeita..

[Ave^^]

Aloin miettimään tuota mitä sanoit, tosin todennäköisesti puhuit siitä että holhoaminen on loukkaavaa, mutta mietin, että minulla on käsitys perheestä tiiviinä yhteisönä, jossa toisille näytetään avoimesti mitä tunnetaan ja jossa toisille sanotaan suoraan mitä mieltä asioista ollaan. Ollaan enemmän yhtä kuin erillisiä yksilöitä, joita määrittelee yksilöinä enemmän se oma perheen ulkopuolinen elämä. Mutta nykyään on paljon suhteita ja perheitäkin, jotka muistuttavat enemmän kimppa-asumista. Eikä siinä mitään pahaa, kukin eläköön miten itselle parhaimmaksi kokee. Minä vain kaipaan perheeltä sitä tiiviyttä, avoimuutta ja sitä, että saa olla oma itsensä ja toisen virheet hyväksytään ja saa loukata toista, sen jälkeen sovitaan. Sellaista "me vastaan muu maailma" ihannetta siinä mielessä, että koti on aina se paikka jossa voi ladata akkuja ja olla oma itsensä, ja että perhe ei koskaan hylkää. Ehkä tämä on vahvasti juurtunut minuun omasta lapsuuden perheestäni. Onhan kaikessa hyvät ja huonot puolet, jokaisen pitää vain priorisoida mitkä asiat ovat must-no-no ja mitä arvostaa.

Anteeksi off-topic. 

[Ave^^]

Yhtäkkiä ajateltuna ei tullut mieleen yhtään kertaa milloin isä olisi ollut väärässä. Hyvin on oinas imagonsa luonut.  Mutta löytyyhän niitä sitten, kun muistelee. Eipä ole puhuttu niistä ei, mutta ei itselläkään mikään tarve ole ottaa esille, että hei muistatko sen kerran, vaikka ehkä pitäisi joskus. 

Kyllä näin tyttären asemassa välillä tuntuu, että pitää oikein kovan kiven läpi mennä jos aikoo tehdä oman päänsä mukaan. Puuhhuh. Mutta mielelläni kuuntelen tosissani silti, ei ne mitään turhia juttuja koskaan yleensä ole. 

[t.touhula]

Heh, minä taas   olen päättänyt vakaasti olla ottamatta stressiä yhteyden ottamisista. Teen tuntuman mukaan ja siinä se. Kyllä sitä tavallaan tunsikin sen, jos mies ei välinpitämättömyyttään ota yhteyttä. Jossain sisimmässään sen tuntee, vaikka olisi kuinka sekaisin muuten siinä tilanteessa.   Ja itse ottelen tuntuman mukaan, jos on toisesta liikaa tai liian vähän niin en vain jaksa stressailla. Tällainen minä kuitenkin olen ja jos esim. juuri tutustumistilanteissa fobioi jo tällaisista pilkuista, niin ehkä ei tarvitse sitten tutustuakaan ollenkaan?   No, jos joku nimenomaisesti on halunnut minun ottavan enemmän yhteyttä, niin yrittänyt olen ainakin.  

Se harmittaa, että vanhoihin tuttuihin niin helposti jää yhteyden pitäminen. Jotenkin vain arjen keskellä jää.. Välillä tulee herättyä ja otettua yhteyttä ja tavattuakin jos sattuu sopimaan, mutta sitten taas se jää.  

Niinpä, semmosia met oinaat olemma. Osoitetaan järkevä polku, ottaa sit opikseen ken tahtoo. Joittenki on vielä pakko tyriä elämässään, jotta suostuvat järkevän valinnan tekemään.
Mulla on Oinas-miehistä ihan mukavia kokemuksia. Osaavat pitää hauskaa, mut myöskin kantaa vastuun. Kaikki tutut oinaat (myös naiset, jos tasapainossa henkisesti) olleet pomoja tai yrittäjiä. Omat polut tallataan, jotta toisetkin voi seurata.

[pikkari]

No minä en ole kyllä nähnyt yhtäkään vastuunsa kantavaa Oinas-miestä. Mun serkku on joku eritystapaus
Kaikki tapaamani O-ukot on yliflirttejä, panoukkoja laidasta laitaan vaikkei ulkonäkö olis edes normal tai sit olen tavannut vaan ne kauheimmat tapaukset
Oinas-naisen kanssa tulen helposti toimeen samoin kuin muiden tulimerkkien. Kaameeta yleistystä mutta näin tähän mennessä