Oikeakätinen olen, mutta vasuri pelaa kyllä ihan hyvin yhteen oikean käden kanssa milloin missäkin asiassa. Pianon soittaminen on yksi niistä. Henkilökohtaisesti mun on vaikeeta aluksi oppia se vasemman käden kuvio, mutta kun sen oppii, niin sen kyllä kanssa sitten hallitsee ja muistaa. Se liukuu kuin itsestään koskettimilla, eikä siihen tarvitse keskittyä ollenkaan. Mutta pianon soittamisessahan jokaisella on vähän oma tyyli ja "kosketus" sen pianon kanssa. Pienempänä soitto-opettajani jankkasi aina käsien yhteispeliä ja sitä, ettei pidä ajatella toista ns. hallitsevana tai johtavana kätenä. Sen takia uusia kappaleita opiskellessani mä alotan heti molemmilla käsillä yhtäaikaisen harjoittelun ja ihan hyvin se toimii.
Tuopa oli kiintoisa pointti. Kun sähköurkuni viime vuoden lopulla vaikenivat, en viitsinyt enää niitä yrittää
korjauttaa, vaan annoin ne pois, ja ostin tilalle digipianon. Melkein skidistä olen halunnut oppia soittamaan
boogie woogie'ta, koska se on mielestäni puhdasta musiikin iloittelua ilman mitään "turhaa" syvällisyyttä.
Aluksi boogieta harjoitellessa meinasi tulla äitiä ikävä, kun vasemman käden sormet eivät tuntuneet
tottelevan ollenkaan, koska uruilla olin enimmäkseen soittanut vain aloittelijamaisesti kokonaisia "helppoja"sointuja sellaisina käännöksinä, joihin oli mahdollisimman helppo siirtyä edellisestä soinnusta.
Boogiessa on juuri tuo vasemman käden (mielestäni) "liidaava" ostinato-tyyppinen bassokuvio kaikista
olennaisin tekijä. (Boogie syntyi kaiketi bluesin pohjalta soolopianolla soitettavaksi tanssimusiikiksi. )
Enimmäkseen olen "soittanut" rumpuja, mutta siitä ei tuntunut olevan paljon apua, koska en ollut
harjoitellut vasemman käden liidaamista, vaikka se olisi nyt jälkeenpäin ajatellen ensiarvoisen tärkeää,
jotta välttää "yksikätisyyden". Vähitellen kuitenkin, kun itsepintaisesti toistaa pianolla jotakin vasemman käden kuviota, se ilmeisesti koodautuu pikkuaivoihin(?) niin, että välillä tulee tunne melkein kuin "joku muu" liikuttaisi sormia koskettimistolla. Pikkuaivoillahan ei kai ole mitään tekemistä minätunteen ja muun "teuhkan" kanssa?
Kiintoisin juttu minkä olen havainnut on se, että ainakin minun kannatta harjoitella molemmat kädet erikseen.
Huomasin nimittäin, että vaikka pystyin miltein alusta asti soittamaan oikealla kädellä helppoa murtosointua
vasemman käden bassokuvion päälle, en pystynytkään läheskään yhtä sujuvasti soittamaan pelkästään
vasemmalla kädellä. Se oli erittäin turhauttavaa, kun soittaessa piti vaikkapa puolen tahdin mittaisen tauon
oikealla kädellä, niin vasemman käden rytmin tai ainakin tempo meni v*turalleen. Niinpä rupesin jääräpäisesti
harjoittelemaan pelkästään vasenta kättä. Juuri muutama päivä sitten tallensin pianon muistiin 12 sahdin
boogien. Se on aika vastenmielistä sikäli, että soittamisen opetteluvaiheessa ei kykene kuulemaan niin
selvästi virheitä itse soiton aikana, kuin siitä tehdyssä tallenteessa. Oli kuitenkin mukava huomata, että
eka kerran soitin läpi yksinkertaisen blueskaavaan perustuvan boogien siten, että itse havaitsin vain
pari tempokömmähdystä, jotka tosin hiffasin jo soiton aikana, sointua vaihtaessa. Kun oma jalka alkaa
polkea vaistomaisesti tahtia soittoa kuunnellessa, eikä naama enää mene niin pahasti norsun piipille,
voi kai sanoa edistyneensä ainakin jonkin verran.
Tosin huomaa että ruokahalu kasvaa syödessä. Huvittaisi jo alkaa opetella jotakin tunnettua
boogie-biisi, kuten vaikkapa Pinetop's boogie, mutta tekniset valmiudet ovat vielä kaukana siitä,
että olisi toivoakaan sen oppimisesta. Mutta ainakin se hyöty pianon pimputuksesta näyttää olleen,
ette kirjoittaminen kymmenellä sormella tuntuu sujuvan huomattavasti nopeammin, kuin aiemmin.
Taidan jättää nuo muutamat typot korjaamati...
