seuraava »

[söpöliini]

Tuli tuonne tekstin (paatoksen..) lopputunnelmiin pikkuinen virhe, eli tarkoitus oli kirjoittaa, että en saa mieheltäni AINA sitä mitä kaipaan.. Eli en siis tosiaan jää kokonaan huomioitta, niinkuin tekstistä äkkiä saisi kuvan... 

[Lizzy]

Eihän tuohon söpöliinin paatokseen voi lisätä kuin että Aamen ja olen aivan samaa mieltä.

Rehellisyys sekä itseä että muita kohtaan voi joskus kirpaista hetken, mutta lopulta se on kaikkien kannalta paras. Tietysti tämä edellyttää hyvää itsetuntemusta ja tahtoa myös ilmaista se mitä tuntee ja ajattelee sekä toimia sen mukaan.

En tiedä meneekö hieman ohi aiheen, mutta olen miettinyt että voiko oikeasti kahta ihmistä rakastaa samaan aikaan. Kun kuulee näitä juttuja että on ihan rakastunut kahteen naiseen/mieheen ja ei tiedä mitä tekisi. Onko oikeesti näin vai onko oikeasti kyse siitä, että vain huijaa itseään kun ei tiedä mitä haluaa? Eikö tuollaiseen tilanteeseen joudu nimenomaan silloin, jos ei ole varma itsestään? Niin ja toisaalta jos on rakastunut kahteen eikä tiedä mitä tekisi niin eikö se kerro käänteisesti myös siitä että epäröi molempiin suuntiin. Ei rakasta kumpaakaan niin paljon, että olisi ihan koko sydämestään ja sielustaan varma, että tämän ihmisen kanssa haluan olla loppuelämäni.

Ei ole tosiaan itsellä kokemuksia ja varmasti tuo on yksi sellainen kuvio, joka on joidenkin elämänpolulle tarkoitettu kokemus. Mutta siis pohdiskelen vain liittyen tuohon itsetuntemukseen ja rehellisyyteen.

[söpöliini]

"Rehellisyys sekä itseä että muita kohtaan voi joskus kirpaista hetken, mutta lopulta se on kaikkien kannalta paras. Tietysti tämä edellyttää hyvää itsetuntemusta ja tahtoa myös ilmaista se mitä tuntee ja ajattelee sekä toimia sen mukaan."

Olen Lizzy kanssasi samaa mieltä asiasta, varsinkin tuo rehellisyys itseään kohtaan. Se on varmaan maailman vaikein asia, ollut ainakin itselleni. Ja sillä opin tiellä sitä kuljetaan edelleen. Itseään on tajuttomen helppo sumuttaa ja luoda kuvitelmia. Nimenomaan kuvitelmia, ei todellisuutta. Itse olen saanut elämääni suhteita, mitkä ovat olleet todella rankkoja ja haastavia, mutta ilman näitä suhteita en olisi myöskään saanut mahdollisuutta kehittyä ihmisenä rehelliseen suuntaan. Kaikki suhteet ovat myös tuoneet mukanaan ymmärrystä ihmisistä ja ihmisen käytöksestä. Pettäminenhän on reagointia, ei syy. Ja sen syyn moni kieltää itseltään. Jos siihen olisi haluja/rohkeutta puuttua, kuinka moni kasvaisi sen ymmärryksen myötä ihmiseksi joka ei petä vaan pysyy uskollisena sille (myös itselleen) kenet on vierelleen valinnut? Itse olen ainakin niin nyrjähtänyt, että haluan tietää totuuden. Kaikki asioiden pimitys, kertomatta jättäminen ja suora pettäminen on minulle valehtelua, ja se kertoo minulle taas että ihminen valehtelee eniten itselleen eikä ole välttämättä halukas elämään todellisuudessa. Sen vuoksi, vaikka se totuus SATTUU, niin valehtelu ja petos sattuvat vielä enemmän. Ja vie pohjan kaikelta. rehellisyydessä taas on mahdollisuus aina asioiden paranemiseen. Mutta suhteissa kun ollaan toisen kanssa, niin eihän se silloin noin mustavalkoista ole, sitä voi itse olla rehellinen, mutta asiaa vaikeuttaa sitten v***sti se, että onko se toinen myös valmis samaan.

Ja vaikka menisi aiheen vierestä, niin mun mielestä toi kysymys rakkaudesta kahteen on tosi hyvä. Olisiko kyse puhtaasti himosta, mihin sitten sisältyy haaveita yhteisestä tulevaisuudesta? Tulipas sekavasti.. Siis olen itse nuorempana kokenut asian niin, että kaksi miestä osoitti kiinnostustaan minuun. Toisen tunsin entuudestaan jotenkin, toista en. En kylläkään rakastanut kumpaakaan, vaan mietin että kumpiko olisi parempi tulevaisuuden kannalta, toisen tiesin olevan vakaa, toinen veti seksuaalisesti puoleensa. Valitsin jälkimmäisen, ja sain karvaan opin siitä, että jos annan "jalkovälin" päättää suhteistani, metsään menee ja lujaa. Tiesin kyllä mitä kaipasin, turvaa, rauhallisuutta, tasa-arvoa, kunnioitusta ja aitoa rakkautta. Silti työnsin kaikki nuo asiat lahjakkaasti taka-alalle ja uskottelin haluavani menestyvää maailmanmatkaajaa, joka tuskin on uskollinen. Kaiken tuon vaistosin hyvin selkeästi ja silti lähdin sen mukaan matkaan, josta tiesin että ei hyvin käy. Itse valehtelin itselleni, ja vedin tuon kokemuksen puoleeni. Onnellinen olen näin jälkikäteen, koska sain suhteen aikana raadollisella tavalla kosketuksen aitoon itseeni, ensin vain menetettyä minuuteni. Se suhde piti läpikäydä, jotta opin arvostamaan omaa itseäni ja olemaan itselleni armottoman rehellinen. 

Ja nyt vielä enemmän asian viereen, Lizzy, onko tuossa kuvassa sun kengät?  Niitä on tullut jo jonkin aikaa ihailtua..  Ne on hienot!! 

[Lizzy]

Itselle rehellisyys on todella joskus vaikeampaa jopa kuin toiselle sanoa suoraan. Parisuhteessa on niin haastavaa se, että siinä on kaksi ihmistä, joiden pitäisi olla rehellisiä sekä itselleen että toisilleen. Tuo on hyvin sanottu, että valehtelu vie kaiken ja ei jätä edes pohjaa. Rehellisyyden varaan taas aina pystyy rakentamaan jotain uutta oli miten oli. Senhän takia valehtelu on juuri niin loukkaavaa.

Hyvä, jos sinä kuitenkin tiesit mitä halusit ja vaistosit miten käy, mutta päätit siitä huolimatta valita sen toisen. Niinhän voi tehdä ja usein lopputulos on että oppii jotain.

Minä yleensä onnistun sumuttamaan itseäni niin hyvin, että vaikka vaistoaisinkin jotain niin käännän sen ihan ylösalaisin ja lopulta uskottelen itselleni aivan päinvastaista. Sitten en lopulta enää edes muista mitä alunperin vaistosin tai tunsin.  Haluaisin oppia luottamaan vaistoihini ihan kunnolla enkä aina jyräämään ja sumuttamaan niitä ja samalla itseäni. 

Ei muuten ole minun kengät tuossa kuvassa. Jostain blogista poimin. 

[Brida]

Juttelin juuri tänään erään miehen kanssa aiheesta, hän vain totesi suoraan miten poikaporukassa ovat asian todenneet, miehellä vain on se metsästysvietti!!! Jokaisella heistä, ollut jotain supinaa joskus ja se on pelastanut myös avioliittoja, ehkäisee tylsistymistä ja antaa potkua harmaaseen arkeen.

Mutta kai noita voi myös kohdistaa naisiin. Inhimillistä musta, ja antaisin anteeksi mieheni syrjähypyt, koska en voisi itsekään mennä tunneihmisenä takuuseen siitä, mitä voi joskus tapahtua.... tunteita ei voi tekaista... ne vie mennessään tarpeeksi voimakkaita jos ovat... Mutta siis platoonista seksiä en lähtisi muualta hakemaan. Johon tämä mies myös tokaisi, ettei sellaista olekaan... Jos syrjähyppy tapahtuu, niin siihen tarvitaan tunnereaktio, myös miehillä. Okei, se tunnereaktio voi sitten olla vain intohimo.

[Asterix]

Juttelin juuri tänään erään miehen kanssa aiheesta, hän vain totesi suoraan miten poikaporukassa ovat asian todenneet, miehellä vain on se metsästysvietti!!! Jokaisella heistä, ollut jotain supinaa joskus ja se on pelastanut myös avioliittoja, ehkäisee tylsistymistä ja antaa potkua harmaaseen arkeen.

Niin... ja olisiko naisilla se sitten inhimillisesti heikkoutta vastustaa intohimoa
ja/tai viehätysvoiman testausta...?
Mietin vain itseäni, että välillä olen vain niin hemmetin heikko intohimon, miehen charmin
ja silkan seksuaalisen halun edessä, että sille ei vain voi mitään, vaikka kuinka yrittäisi..

Toinen on sitten se prkleen (ego) piru, joka iskee jostain nurkan takaa,
-usein kun on juuri tullut riideltyä tai ignorettua jollain tapaa vaki-kumppanin suunnalta
tai on sitten muuten vain vailla huomiota, niin pitää todistaa itselleen,
että saa kenet haluaa ja kenen "oma" vain (mutta sitten siitä puuttuu yleensä se palava intohimo ja oikea seksuaalinen nautinto).
 :

Inhimillistä musta, ja antaisin anteeksi mieheni syrjähypyt, koska en voisi itsekään mennä tunneihmisenä takuuseen siitä, mitä voi joskus tapahtua....

No hyppy sinne tai tänne ei vielä mitään kaada. Yleensä pelkästään piristää. 
Jos juo koko ajan samaa, parasta shampanjaa, niin kyllä siihenkin kyllästyy
ja maistat tiskivettä sen jälkeen, niin kyllä taas on onnellinen, että kotona on parasta shampanjaa.

Tokihan on aina mahdollisuus, joka käytännössä on kuitenkin on aika pieni mahdollisuus,
että syrjähyppy onkin parempaa shampanjaa,
mutta jos niikseen on, niin eikö se ole vain hyvä asia..?

Itselläni on shampanja vain parantunut vaihdon myötä, eikä ole ollut tarvetta valita huonompaa.
 
Olen suhteessa ystävä ja kumppani sille toiselle rakkaudessa,
enkä pelkästään yhdessä seksin vuoksi ja/tai omistamisen vuoksi.

Jos suhteeni perustuisi toisen omistamiseen ja tyypin k*llin vahtaamiseen, niin kyllä onneton olisin.

[söpöliini]

Niin no se on hyvä että meitä ihmisiä on moneksi, ja että kaikki täällä uskaltavat sanoa oman kantansa. Itse jäin vain ihmettelemään tuota Bridan miehiltä saamaa kommenttia, että se on se metsästys-vaisto. Ja että kaikilla miehillä on ollut joskus jotain supinaa mikä on pelastanut liiton. En voi sanoa etteikö tuo kyseisillä ihmisillä toimisi. Mutta toimisiko enää jos ne vaimot saisivat tietää? Tai vastaavasti miehet?? Että pitää olla jotain supinaa jotta mies kestää itse valitsemansa elämäntavan?? Olen tosta metsästys-vaistosta puhunut oman kumppanin kanssa, ja hän ainakin on minulle sanonut että jos nainen ns. "kieltäytyy" heti antamasta (kotona siis..), niin hän ottaa sen tosiaan kieltäytymisenä, ei niin että "nytpä jahdataan saalista"-leikkinä. Mutta mikä tässä on ero siihen että samainen mies lähtee baariin, ja siellä oleva nainen sanoo "ei", niin mies älyää siinä vaiheessa että tämä nainen onkin metsästettävä?? Ja se on siis sitä piristävää touhua, saadaan uutta potkua harmaaseen arkeen. No jos minulla on harmaa arki omassa suhteessa, niin ei auta kuin edelleen juosta peilin (kiva kapine..  ) eteen, ja ymmärtää että sen harmauden luoja tuijottaa juuri sillä hetkellä omiin silmiin. Tämä on juuri se vastuu mistä aiemmin puhuin, että jokaisen pitäisi itse käsittää minkä on valinnut (suhteen muodon), ja sen jälkeen tehdä työtä sen eteen. Musta se on aika paksua lähteä sanomaan, että arki on harmaata sen kumppanin vuoksi. Arki on tasan niin harmaa, mitä siitä itselleen tekee. Ja edelleen, siinä on kyllä se toinen puoli, kumppani olemassa. Jos hän ei sitten omalta osalta osaa/halua tehdä työtä yhtäläisesti, niin sille ei sitten paljoa voi. Pakottaa ei voi, ja jokainen kantaa tosiaan valitsemasta asenteestaan itse vastuun. Näin ollen myös siitä, mitä ne valinnat tuo elämään tullessaan mukanaan. Näin perheellisenä mun on itse vielä vaikeampaa hyväksyä elämänmuotoa, missä puolisot sanovat toisilleen: toki voit hakea piristystä muualta jos haluat. En näkisi sitä itseäni kunnioittavana käytöksenä. Miten se vaikuttaisi poikaani, jos mies pettää: hän oppii sen, että minua (äitiä) ei tarvitse kunnioittaa, ja yleensä naiset ovat vain silkkaa "sitä" ajanvietettä. Ei myöskään opi kunnioittamaan aikanaan omaa naistansa. Miten se vaikuttaisi tyttäreeni: Hän näkisi oman isänsä käytöksestä sen, mitä naisen tulee saada suhteissa, hankkiutuu miehien seuraan jotka eivät kunnioita ja pettävät. Siinä olisikin sitten pähkinä purtavaksi miehelle, kun tajuaisi sen minkälaisiin suhteisiin on oman kauan odottamansa tyttären ajanut. Toki en sitä heti saisi selville, että onko puoliso ollut uskollinen minulle. Mutta totuus on siitä ihmeellinen asia, että se tulee aina esiin. kk tai 20v kulttua. Aina. Silloinhan tilanne on mitä on, ja siitä on vain selvittävä. En tiedä sitten olenko tullut elämäni kanssa ja itseni kanssa niin sinuiksi, jotta voin ilmaista asiat näin, mutta itse en (edelleen seksuaalisena) naisena koe tarvetta muiden miesten huomioon. Se ei vain kiinnosta. Oman miehen huomio kiinnostaa kyllä sitten sitäkin enemmän. Ja ei, en ripustaudu, kyttää häntä ja hänen p**istään, vaan koen sisäisesti rauhaa siitä, että tulee suhteesta menestys tai floppi, tai hetken huuma, mitä vain, niin olen itse itselleni valinnut tien kunnioittaa itseäni, omaa mainettani (se ei nimittäin ole niillä pettäjillä edelleenkää vuosien jälkeen muuttunut mihinkään, vaikka olisivat nykyään hyvässäkin suhteessa..), olla uskollinen koska muu ei minulla toimi. En pysty elämään sen kanssa että valehtelisin itselleni tai toiselle. Se on vain syvältä sisältä kumpuava pakko, mistä olen iloinen.

Huh, en tiedä mikä vimma ja luovuus on yhtäkkiä iskenyt, mutta tämä kirjoittaminenkin tulee melkein kuin itsestään... Enkä edes omaa kirjoittajan lahjoja.. 

Juu, mutta "kevennykseksi" pakko todeta, että miksi sanon asiani näin ponnekkaasti, on se, että tosiaan näen paljon pahoinvointia ja ihmisten "hukassa olemista" vain juuri noiden irtosuhteiden ja pettämisien vuoksi. Eivät ole ihmiset ainakaan minun ympäristössäni halunneet hatkeksi rauhoittua ja miettiä mistä kaikki johtuu, ei. Päinvastoin, lujempaa mennään että ei ehtisi vain ajatella ja tuntea. Sitähän voi vaikka ihmisestä selvitä itselleen niitä asioita mihin ensireaktio on kielto, ja mahdollisen hyväksynnän jälkeen kehitys..  Toinen syy on se, että kaiken kokemani jälkeen haluan puolustaa pysyvyyttä, työtä, itsensä kehittämistä ja ymmärrystä. En ihaile "vapaata" suhdetta, vaan puolesta puhun pitkän ja pysyvän, antoisan suhteen puolesta, mikä on tasan kahden ihmisen haluamisen, kunnioittamisen ja rakkauden tulos. Siihen uskon itse lujasti, tulkoon mitää tulee. Ja on tullukin. Enkelitkin ovat puolellani..    . Mieheni on sanonut loistavasti syrjähypyistä näin: Ei siellä aidan toisella puolella ole sen kummempia ihmisiä, oikeastaan sieltä voi tulla vastaan vielä pahempia tapauksia. Luen tamän näin, että sitä riskiä hän ei halua.      

[Brida]

Vastaan tähän nyt nopeesti... mutta yksi valitettava näkökulma on: Miten moni mies ottakaan vaimokseen sen naisen, joka kokkaa ja hoitaa kodin ja on hyvässä akateemisessa ammatissa, sekä nätin näköinen? eli ns. vaimoainesta.... ja miehet seikkailee... sillä pojat on poikia... jne. Nämä vaimot haluavat pitää kulissit eivätkä valita. Varsinkaan jos ovat "päässeet" naimisiin rikkaan miehen kanssa. Tapa helposti periytyy isältä pojalle... Ihan perus-settiä siis... ja tämä on siis yksi skenaario, ja säälittävä sellainen, molempien osapuolten kannalta. Mutta hyvin yleinen! 

Sitten on olemassa kumppanit, jotka haluavat kasvaa ja kehittyä yhdessä, puhumalla ja ymmärtämällä ihmisen monimuotoisuuden ja inhimillisyyden, ajattelemalla siten, että kunnioittavat kumppaneitaan ja pyrkivät uskollisuuteen mutta tiedostavat sen että on inhimillistä erehtyä ja sallivat erehdyksen, varsinkin kun takana on pitkä liitto!!! Ja aika harvoin on olemassa yhtä ihmistä, joka pystyy tarjoamaan kaiken...

Ja tähän litaniaan saadaan lisää vaihtoehtoja, siis kommentteja vaan... pohditaan nyt tämä asia niin, että saadaa kotona kehityskeskutelut päälle!!! 

[Hiisitär]

Vähän aihetta sivuavaa juttua tänne kirjallisuuden puolelta! Tässäpä vähän näkemystä siihen miksi se harmaa arki tulee ja miksi  sitä pidetään normaalina. Olen useasti itse törmännyt ihan aikuisilla elämää nähneillä ihmisillä sellaiseen ajatukseen, että rakkaudellinen onnen huuma ei voi kestää ikuisesti, vaan tilalle tulee se harmaa arki. Pariskunnat, jotka näyttävät vielä 10 vuoden suhteen jälkeenkin vastarakastuneita ovat heidän mielestään vaan kulissia ylläpitäviä paskiaisia.

"Jos koet suhteessa sekä 'rakkautta' että sen vastakohdan - hyökkäyksiä tai emotionaalista väkivaltaa - erehdyt todennäköisesti luulemaan egon kiintymystä ja riippuvuudesta aiheutuvaa takertumista rakkaudeksi. Et voi yhtenä hetkenä rakastaa kumppaniasi ja seuraavana hyökätä hänen kimppuunsa. Todellisella rakkaudella ei ole vastakohtaa.
(---) Miesten ja naisten suhteissa heijastuu ihmiskunnan nykyinen syvä kriisi. Koska ihmiset ovat aina vain enemmän ja enemmän kiinnittyneitä mieleen, Olemisen syvyys puuttuu useimmista suhteista, jotka ovat muuttuneet ahdistuksen ja kivun läheiksi jatkuvine ristiriitoineen ja ongelmineen."

- Echart Tolle: Läsnäolon voima -

"Miksi niin monet avioliitot kariutuvat?
Ensinnäkin eräässä vaiheessa yhteiskunta saneli sen, että naimisiin sai mennä vain kerran, joten avioliitosta ei ollut ulospääsyä, vaikka kumppanit olisivat olleet kuinka onnettomia tahansa. Se pakotti parin tekemään kompromisseja ja mukautumaan toisiinsa. Sittenmin on tapahtunut kaksi asiaa: ihmisten tietoisuus on alkanut avartua ja länsimaalaiset naiset ovat ottaneet oman voiman käyttöönsä, joten enää ei ole henkisesti hyväksyttävää, että puolisot elävät niin sydäntä rajoittavalla tavalla.
Toiseksi, useat avioliitot kariutuvat, koska parit menevät naimisiin alitajuisin perustein. Heitä saattaavat houkutella erilaiset seikat kuten riippuvuus, turvallisuudenkaipuu, himo tai tarve hoitaa omia lapsuuden traumoja. Tällaiset kätketyt motiivit muodostavat epävarman perustan elinikäiselle sitoutumiselle. Kun ihmiset eivät tunne itseään, heidän odotuksensa kumppanin ja jopa lapsien suhteen ovat epärealistisia, joten sellaisten ihmisten ei ole mahdollista suhtautua lähimmäisiinsä kypsästi ja myötätuntoisesti.
Kolmanneksi, nykyään hyväksytään, että elämän aikana voi olla useita kumppaneita, yhden inkarnaation aikana voi kerääntyä enemmän parisuhdekarmaa.
-Diana Cooper: Enkelit vastaavat

[söpöliini]

Brida ja AthaMaarit laitto hyvää tekstiä!!  Varmasti kaikki noi asiat pitää paikkansa. Onhan Ihmissuhteet, ja asenteet niihin niin syviä kuin vain olla voi. Että kai sitä saisi hamaan tappiin asti miettiä ja väitellä miksi ihmiset juuri sitten vaikka pettää.. Syitä on yhtälailla kuin ihmisiäkin..  Mut kyllä sitä naiset yhtälailla osaa vieraissa jouksun kuin miehet. Ja niihin rikkaisiin naimisiin on myös moni mies mennyt pitämään kulissia yllä. 

Alkoi huvittaa muuten kun luin noita kirjallisuuden tekstejä, jos noihin olisi sumeilematta uskominen, niin sehän tarkoittaisi sitä, että juuri me jotka uskomme ja haluamme pitkän liiton, kusetetaan itseämme pahemmin kuin kukaan muu...   

[Ajatus]

Mielenkiintoista pohdintaa täällä. Tulkintojahan on erilaisia, riippuen siitä katsotaanko asiaa biologiselta vai psykologiselta kantilta - vaiko kenties vielä henkiseltä. Jos esim. ajattelee, että "sielunveljeys" on yhtä tärkeää (tai jopa tärkeämpääkin joskus) kuin "veriveljeys" eli että biologinen sukulaisuus ei ole mitenkään suurempi side kuin henkinen yhteys, niin silloin parisuhdetta voi katsoa ikään kuin samoin silmin kuin perhesuhteitaankin. Tarkoitan tällä sitä, että elämän kannalta tärkeitä ja pitkiä suhteita voi löytyä parisuhteesta siinä missä suvustakin - ja parisuhteistahan ne suvutkin ovat muodostuneet.

En siis näe ainakaan mitään syytä siihen, että pitkiä liittoja (tai parisuhteita ylipäätään) tulisi jotenkin väheksyä tai välttää, päin vastoin. Toiset vain löytävät jo varhain ihmisen jonka kanssa viettävät parisuhteessa lähes koko elämänsä, toiset taas käyvät läpi useampia pitkiä ja/tai lyhyitä suhteita, mutta tuskin mikään tapa on itsessään parempi toistaan. Oma elämänpolkunsa itse kullakin ja omat kasvunpaikkansa. Onhan ihmissuhteita tottakai niin monia kuin on ihmisiäkin: hyviä, huonoja, itsetuntoa kohottavia, alistavia, lempeitä, julmia...mutta kaikkiin suhteisiin jokainen meistä tuo sen toisen puolen.

Tuleehan elämän kuluessa myös aikoja, jolloin esim. johonkin tiettyyn perheenjäseneen on yhteydessä enemmän ja vastaavasti sellaisia aikoja, jolloin ei hirveästi pidetä yhteyttä tai välit saattavat katketa jopa kokonaan. Samat syklit ne on parisuhteissakin, toisinaan "menee hyvin" ja ollaan tosi läheisiä, toisinaan taas etäisempiä. Eihän parisuhde eroa mistään muusta ihmissuhteesta siinä, että se olisi vain koko ajan onnea ja autuutta. Se eroaa vain siinä, että puolisoa voi halutessaan "vaihtaa". Usein se ei kuitenkaan edes ole tarpeen, jos molemmat ovat sitä mieltä että suhteella on kaikesta huolimatta tulevaisuutta. Ja joskushan sattuu niinkin, että nuorena seurustelleet löytävät jotenkin elämän mutkien kautta toisensa uudelleen aikuisiällä - kaverilleni kävi näin.

Luottamuksesta mielestäni on kaikissa ihmissuhteissa kysymys - jos kokee, että toinen sen tavalla tai toisella pettää, niin eipä kyseiseen ihmiseen halua enää juuri olla yhteyksissä, oli hän sitten veli, täti, appiukko, ystävä tai puoliso. Tosin ihan perusluottamus ihmisiinhän rakentuu jo lapsuudessa ja jos siihen jää säröjä, niin muut suhteet ovat sitten enemmän tai vähemmän näiden säröjen korjailua.

[Asterix]

Hyviä pohdintoja ja tekstejä täällä.

Tuosta miehen metsästysvaistosta tuli mieleen, että kokeilinpa jotain.

Laukaisinpa juristilleni keskustellessamme suhteista yleensä ja omasta suhteestamme,
että 2 vuotta ihan max yhtä miestä ja sitten vaihtoon.. :
..ja nyt (jo) hän puhuu muutosta yhteen ja mahdollisesta yhdestä lapsesta yhdessä.

Onko siis kysymyksessä metsästysvaisto, että se nainen pitää "voittaa"
enemmäksi kuin 2 vuodeksi?

[söpöliini]

Tuo Ajatuksen kirjoitus oli juuri sitä mitä itsekin ajattelen, kaikissa suhteissa on ns. samat pelisäännöt. Jos nyt noin karkeasti saan ilmaista asian. On tullut joskus kaverien kanssa tästä keskusteltua, ja siellä porukassa ei ole kuin muutama joka ajattelee juuri näin, ja muut ovatkin sitten meitä kolmea vastaan henkeen ja vereen.  Mies ei ole kaveri, ystävä, vaan rahan tuoja, isä, ja henkilö jota p**naan...  Mutta kyllä se tulee heille suotua tuo asenne, eihän siinä mitään..  Jännä vain että juuri noissa suhteissa sitä tyytymättömyyttä ja levottomuutta, ja "hiukan" ronskimpaa flirttiä esiintyy niin, että sitä tehdään häijysti oman ukon/akan nokan edessä. Ja siihen sitten riitaa niistä ketkutuksista (lähes sylitansseista) tottakai päälle. Onpahan jotain tekemistä?  Hmmm. Mitä piti tossa kertoa, että Cojicon kanssa oon samoilla tiimoilla sen suhteen, että ainakin itse olen onnellinen että minulle on useampi suhde ilmaantunut elämäni aikana. Juuri siksi että saa sitä kokemusta. Kuitenkin olen oikeastaan aina suhteeseen mennyt niin, että se on nyt tässä. Mutta niinkuin oon jo todennut, se toinen ei sitä samaa välttämäti halua. Jospa nyt uskaltaudun kertomaan taustaani hiukan, olin 16v kun solmin ensimmäisen suhteeni. Se kesti 3,5v. Sen jälkeen tapasin ensimmäisen lapsen isän, se kesti taas 3,5v. seurustelin sen jälkeen miehen kanssa jonka kanssa aioin myös avioon, ja tämä oli se tapaus joka vei luottamuksen taloudellisesti, ja eettisesti. Fyysisesti hän oli minulle uskollinen. Suhde kesti n. 4 v. Elämä romahti todenteolla, oli hyvin raskasta olla lapsen kanssa. Sekaisin kun olin, hyppäsin ylimeno-suhteeseen, ja se oli tuo mies mistä aiemmin kerroin. Että valitsen sen, kenen kanssa homma varmasti pissii.. Tämä suhde oli vielä pahempi kuin edellinen, koska tämä ei itse tajunnut mitä teki, lyhyesti, törmäsin narsistiseen ihmiseen, ja alkoi 4v. helvetti. Kun siitä pääsin irti, löysin nykyiseni. Meillä on omat ongelmat tottakai, mutta se kuuluu asiaan. Kun menee hyvin, menee hyvin. Mutta suhteen tila nähdään siinä kuinka ihmiset reagoi ja tekee työtä kun menee huonosti. Itse ja myös mieheni luojalle kiitos, tekee töitä asian eteen. Sain sen mitä niin pitkään kaipasin ja pyysin, miehen joka on isällinen, on minun kanssa tasaveroinen, rakastaa  ja omaa saman käsityksen uskollisuudesta kuin minä. Ja haluaisi vielä itsekin lapsen. Ja se tyttö mitä niin kaipasin, syntyi. Ja mies oli odottanut jo 10v että saisi lapsen. Eli hänen motiivi lähteä suhteeseen oli luultavasti juuri se jälkikasvun saaminen, sama kuin minulla. Samoin perhe ja pysyvyys, kumppanuus, ystävyys. Samoin kuin minulla. Rakkaus syttyi hänellä nopeammin kuin minulla, itse olin jo oppinut lähes skeptiseksi miesten suhteen. Mutta rakkaus sitten kolahti minuunkin ja se oli menoa. Miksi kaiken tuon tarinan taas kirjoitan, tarkoitan vain kertoa sitä, että väsyn lyhyisiin suhteisiin. Olisin halunnut vain yhden suhteen joka kestää läpi elämän, mutta sain nuo. (Näin jälkikäteen olen iloinen, koska kaikella tuolla on tarkoitus, se kaiketi odottaa tuolla tulevaisuudessa??) Ja nyt kun olen täysin erilaisen miehen kanssa kuin koskaan aiemmin, niin en todellakaan haluaisi lähteä sörssimään sitä pettämisellä. Vaikka luoja yksin tietää, että jos en omaisi kykyä yrittää, ymmärtää ja antaa aikaa, sekin olisi voinut tapahtua. Se olisikin ollut ensimmäinen kerta elämässäni itse tehtynä.

Päässä on paljon tunteita ja ajatuksia, mutta en nyt näemmä saa niitä kaikkia ymmärrettävästi ulos.. Toivottavasti ymmärrätte mitä tuolla kaikella kirjoituksella tarkoitan.. Hope so.. 

[Ajatus]

Juu, söpöliini omankin näkemykseni tuossa hyvin tiivisti: kaikissa suhteissa on ns. samat pelisäännöt. Luottamus joko pelaa tai ei.

tuleeko mieleen monia joiden kanssa haluaisit pettää nykyistäsi ja voisitkin? minulla ei.. kun ei kiinnosta kuin noin yksi.. ehkä.. heh...

Kysytkö minulta? Eipä tule mieleen kovinkaan montaa. Ja koska en varsinaisesti tunne mitään halua pettää, niin en hakeudu sellaisiin tilanteisiin jossa houkutus voisi johtaa tekoihin. Aiemmasta elämästäni tiedän kyllä, miten äärettömän helppoa tuollaisia tilanteita on löytää jos jonkinlaistakaan "seikkailunhalua" on. Olen joten ihastun helposti, mutta kyllä myös yleensä pitää jalat maassa ja järjen päässä. Kyllä saisi todellakin joku viedä jalat alta että nykyisen mieheni sen takia hylkäisin, olemme kuitenkin niin yhteensopiva pari.

Tuo "vaistoilla" ja "vieteillä" selittäminen saa muuten aina miettimään, miten suuri osa biologialla oikeasti on ihmisen käytöksessä nykypäivänä - ja miten suuri osa uskomuksiamme juontaa juurensa kansan pariin yleistyneistä, vanhoista freudilaisen psykologian ajatuksista. Kun puhutaan "vaistosta", niin mitä sillä itse asiassa tarkoitetaan? Entä ihmisen vapaa tahto, mikä sija sillä on pettämiskeskustelussa? Tämähän tietysti on ikuisuusaihe, mutta mielestäni ihmisen tahto kyllä voittaa biologian eli henki ruumiin. Eiväthän muuten esim. nälkälakot onnistuisi. Kysymys on vain siitä, mitä ihminen kulloinkin haluaa - ja näiden halujen toteutusten tai ei-toteutusten seurauksista.

[Asterix]

Juttelin eilen illallisella juristini kanssa uskottomuudesta.

Hän sanoi, että mies on kahtia jakautunut,
joka johtuu kaiketi yhteiskunnan sanelemista "säännöistä" ja kasvatuksesta.

Hän sanoi, että usea mies ei voi rakastella ja omata yhtä estotonta seksiä
lastensa äidin kanssa samalla intohimolla kuin rakastajansa kanssa,
koska lasten äidin täytyy suukottaa miehen lapsia.

Hän tarkoitti sitä, että usean miehen mielestä lasten äidin pitää olla
jollain tapaa kaikkea muuta kuin seksuaalinen, koska äidin kuuluu pitää huolta lapsista.

Hän arveli sen olevan ihmisen tiettyä eläimellisyyttä, että heti kun se rakastaja muuttuu
lapsen äidiksi, suvun jatkuminen pitää varmistaa, joten miehen pitää varmistaa, että lapsi jää henkiin
äidin huolenpidolla (pitämällä huolta äidistä) ja mies ottaa uuden mahdollisen tulevan lastensa äidin rakastajakseen jne.

Jotenkin tuohon pohjaan ymmärrän kulttuurit, joissa pidetään haaremeita
ja joissa miehellä on monta vaimoa.